Zetterberg tuli järkiinsä

(Julkaistu ensin Uuden Suomen blogissa
http://leenahietanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49952-zetterberg-tuli-jarkiinsa)

Historian professori Seppo Zetterberg, aiemmin apartheid-professorina tunnettu Viron miehitysteoreetikko, on tehnyt täyskäännöksen. Tämän päivän Helsingin Sanomien (24.10) kulttuuriosastolla hänen kirjoittamassaan Viron historiaa käsittelevästä kirja-arvostelusta sana ”miehitys” on kadonnut kokonaan. Sen sijaan Viro liitetään passiivimuodossa Neuvostoliittoon, ”neuvostomiehitys” on nyt neuvostojärjestelmä, Tõnisson teloitettiin, koska hän piti virolaisia kommunisteja vihollisenaan jne. Nyt ollaan jo puolimatkassa siihen, että Viron historia kirjoitetaan niin kuin se aina on kirjoitettu.

Seppo Zetterberg on tullut järkiinsä. Suomen antifasistinen komitea (SAFKA) on saanut yhden ihmisen ymmärtämään oleellisen. SAFKA:n ainoa missio on saada ihmiset tajuamaan, että puhe Viron ”miehityksestä” on kiihotusta kansanryhmää vastaan. Miehitysmyytti on olemassa vain Viron apartheid-rikoksen peittämiseksi ja apartheid-järjestelmän legitimoimiseksi. Sen avulla venäläiseltä vähemmistöltä riistettiin kansalaisuus.

Hienoa nähdä, että professori ymmärtää aateluuden velvoittavan. Seppo Zetterberg on nyt sanoutunut irti Viron apartheidin tukijoiden joukosta.

Kirja-arvostelu koskee Erkki Tuomiojan kirjaa virolaisesta oppositiojohtaja Jaan Tõnissonista ja Viron itsenäisyydestä. Arvostelusta näkee, että Seppo Zetterbergin on vaikea hyväksyä tosiasiaa, että virolaiset liittyivät Neuvostoliittoon oman kommunistisen vallankumouksen seurauksena. Tämä paljastuu lähteistä, jotka Sepon mielestä ovat ”länsimaiselle ihmiselle käsittämätöntä kieltä”.

Seppo Zetterberg itse kirjoitti Viron historian kirjansa halveksien kaikkia venäläisiä lähteitä ja ylenkatsoen virolaisten kommunistien lähteitä. Hyvä, että edes Erkki Tuomioja uskaltaa niitä dokumentteja aukaista.

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Viron+hyv%C3%A4+henki+ei+ollut+pyhimys/HS20101024SI1KU02r57

http://www.epl.ee/artikkel/585825

P.S. Imbi Paju on kirjoittanut oman hysteerisen purkauksensa Tuomiojan kirjasta. Arvostelusta ei saa selvää, onko Paju tuohtunut Tuomiojalle vai Tõnissonille siitä, että Tõnissoninkin kannatti yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Selväksi tulee, että Imbi on edelleen loukkaantunut Johan Bäckmanille.

Miehitysmyytistä venäläisittäin ym.

Hyviä linkkejä, joista on jäänyt blogi kirjoittamatta.

Amerikan äärioikeiston näkemys hyvinvointivaltion ja kommunismin suhteesta (olen itse samaa mieltä):

“equate the Democratic party with the welfare state, welfare state with socialism, socialism with Communism”.

http://www.newyorker.com/reporting/2010/10/18/101018fa_fact_wilentz?currentPage=all



Venäläinen näkemys Viron miehitysmyytistä:


Mihail Demurin: Russia and The Baltic Case, Not a Case of “Flawed” History

Russia in Global Affairs

"The concept of “occupation” was basically designed to justify discrimination against ethnic minorities; deprive a substantial part of Latvian and Estonian residents of their basic political and socio-economic rights, and consolidate the domination of certain ethnocratic groups in these countries. "

http://eng.globalaffairs.ru/number/n_5349




Tässä eräs tsekki antaa Vaclav Havelille (natsi mikä natsi) "turpiin":

"And I can't resist adding the story of a friend of mine - a very Havelian "revisionist" communism-is-as-evil-as-Nazism-if-not-more-so sort of young intellectual who went off to gain enlightenment about the evils of communism at various meetings of the Society of Former Political Prisoners. He came back looking rather pale and shaken. "Jesus", he said "some of those poor old guys really had suffered terribly for decent views, but some of them really alarmed me - they really are fucking fascists!"

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/cifamerica/2010/sep/30/baltic-nazi-soviet-snyder?showallcomments=true#comment-fold

Sohvi nyppii jo enemmänkin Virossa

Sofi Oksasen menestyksestä on Virossa häiriintynyt kirjailija Jaan Kaplinskin lisäksi jo toinenkin henkilö, Eesti Päevalehden toimittaja Piret Tali. Hän varsin suorasukaisesti ja tylysti ilmoittaa tuntevansa vastenmielisyyttä siitä, että ”Puhdistuksesta” on tulossa virallista virolaista historiankirjoitusta ulkopuolella Viron. Hän ei tunnista ”Puhdistuksen” tarinassa – ei omaansa eikä Viron historiaa.
http://www.epl.ee/artikkel/584640

Korostettakoon vielä kerran, että Oksasen kirjassa on kyse fiktiosta. Tali kuitenkin aivan oikein muistuttaa, että suomalainen päivälehti Helsingin Sanomat hehkuttaa virolaisten ministereiden ”Puhdistuksen” ensi-illassa Tartossa nimen omaa sanoneen juuri tämän tarinan puuttuneen Viron historian kirjoituksesta.

Se on tietenkin puuttunut sieltä, koska ”Puhdistuksella” ei ole mitään tekemistä historian kanssa. Nyt Piret Tali paheksuu sitä, että ulkopuoliset käyttävät Viroa teemapuistonaan kirjoittaakseen omia ahdistuksiaan ja väittävät niillä olevan jotakin tekemistä totuuden kanssa.

Kaplinski ja Tali ovat pahasti myöhässä. Virolaiset ovat itse luovuttaneet kansallisen historiansa ulkopuolisille. Virolaiset huutavat maailmalle, miten venäläiset ovat ”miehittäjiä”, neuvostoaika oli ”neuvostomiehitystä”, venäläinen raiskaa, kommunisti teloittaa ja niin edelleen. Nämä kauhutarinat on tarkoitettu Viron vientihistoriaksi ulkomaille perustelemaan maassa tapahtunut venäläisten kansalaisuuden riisto. Samalla virolaiset itse yksityisesti pitävät nostalgiailtojaan Neuvosto-Viroa muistellen. On turha hämmästyä, että joku ulkopuolinen uskoo kauhutarinan ja kirjoittaa siitä kirjan.

Ei ole vaikea arvata, että virolaiset kohta syyttävät Oksasta siitä, että hän levittää virolaisista käsitystä kansana, joka on russofobista ja vääristelee historiaa. Virolaiset aikovat olla taas vain uhreja.

Amerikkalainen semiootikko Noam Chomsky kertoo vastaavanalaisen tarinan USA:sta.
http://www.chomsky.info/books/power01.htm
Amerikkalainen kirjailijatar Joan Peters kirjoitti kirjan Israelista, jossa todetaan, ettei palestiinalaisilla ole juurikaan minkäänlaisia siteitä Israelin maapalalle. Palestiinalaiset ovat uustulokkaita ja heidät voi aivan helposti heittää maasta ulos. Kirja teki suuren vaikutuksen New Yorkin intellektuelleihin, jotka kirjailija Saul Bellowia myöten kehuivat kirjaa. Eräs opiskelijapoika nimeltään Finkelstein kuitenkin epäili teosta ja alkoi tutkia lähdeluetteloa. Sieltä ei löytynyt juuri mitään vettä pitävää. Teos osoittautui huijaukseksi. Amerikassa teosta ei kuitenkaan tyrmätty vaan sen teki vasta kriitikot Englannissa. Chomskyn mukaan New Yorkin älymystö ei olisi kestänyt häpeää, että se oli niin pahasta erehtynyt. Chomsky epäili, että kirjan oli kirjoittanut jokin tiedustelupalvelu. Jotkut kriitikot pitivät sitä Likud-puolueen tilaustyönä, jolla oli propagandistiset vaikuttimet. http://en.wikipedia.org/wiki/From_Time_Immemorial

Jos älymystö New Yorkissa erehtyy perusteellisesti, niin ei ole mikään ihme, että Suomessa olematon älymystömme haksahtaa yhtä pahasti. Helsingin Sanomat menee niin ojan pohjia myöten, ettei mitään rajaa.

Hiukan salaliittoteorioita Euroopan takapihoillekin. Tämän rasistisen nyky-Viron perustana on kuvitelma miehityksestä. Tällä miehitysteorialla ei ole mitään tekemistä historian kanssa vaan se on poliittinen väline venäläisen vähemmistön kansalaisuuden riistoon. Tätä propagandaa tuotetaan ja valvotaan Viron suojelupoliisissa. Kun kirjailijat Imbi Paju ja Sohvi Oksanen kirjoittivat kirjansa ”Kaiken takana on pelko”, kirjan tekemiseen osallistui Viron suojelupoliisin poliisi-historioitsija Martin Arpo. WSOY:n kustannustoimittaja, jo poispotkittu, Jyri Hänninen ei ilmeisesti vähemmässäkään määrin ymmärtänyt, keneltä hän otti ohjeita, kun hän toimitti tämän kirjan Viron historiasta.

Että sellaista se on suomalainen kirjallisuus: Viron suojelupoliisin sanelemaa.

Kolhoosijuhlat

Virolaisten neuvostonostalgia vain pahenee. Viime perjantaina muisteltiin jo onnellista elämää kolhoosissa.

Tallinnan lähellä Viimsissä juhlittiin Kirovin kalastuskolhoosin syntymän 60-vuotisjuhlia. Kolhoosi perustettiin 12.08.1950. Muistona siitä on jäljellä enää kolhoosin perustama Viimsin ulkoilmamuseo.
Kirovin kolhoosin entiset työntekijät kutsuttiin juhlaan mukanaan jotakin aikakauteen liittyvää. Moni oli löytänyt autotallistaan vanhan Volgan.

Ihmisten muistelut kertoivat taas kerran jotakin hyvin oleellista siitä, miten Neuvostoliitto toimi.

Ensiksi pahat asiat. Virolaiset valitsivat kolhoosille nimelle kunnioituksesta Stalinia kohtaan. Sergei Mironovitsh Kirov oli yksi Stalinin ajan kuuluisimpia kommunisteja. Hänestä tuli pian Stalinin kilpailija, jonka Stalin tarinan mukaan murhautti.

Kirov-nimi auttoi kolhoosia monin tavoin. Neuvostoliitto oli täynnä erilaisia Kirov-nimisiä tehdas- ja kulttuurilaitoksia. Virolainen kalastuskolhoosi oli tervetullut kylään kaikkiin niihin.

Toinen paha asia. Neuvostoliitto kannusti erilaisia kansallisia kulttuureja. Kirovin kolhoosissa oli kolhoosin ylläpitämä menestyvä kansantanssi- ja lauluryhmä. Ryhmä kutsuttiin ”ulkomaille” kaikkialle Varsovan liiton maihin ja jopa kapitalistiin maihin. Kolhoosibändiä johtanut Uno Veenre kertoo bändin nauttineen aivan toisenlaista matkustamisvapautta kuin tavallinen rahvas. Bändin jäsenet olivat keskenään sopineet, että he eivät käytä ulkomaan matkaa loikkaamiseen.
”Jos haluatte loikata, tehkää se joltakin turistimatkalta”, Veenre oli vedonnut ryhmäänsä.
Kukaan ei loikannut. Veenre on edelleen ylpeä ryhmänsä saavutuksista. Se sai esiintyä Neuvosto-Virossa käyneille vieraille kuten Indira Gandhille ja venäläiselle naiskosmonautille Valentina Tereshkovalle. Kirovin tanssijat kutsuttiin myös Kremliin esiintymään Mihail Gorbatsoville.

Sitten ne hyvät asiat. Kirovin mallikolhoosi toimi varsin kapitalistisesti. Sitä johti despoottimaisesti 35 vuotta sama virolainen mies Oskar Kuul. Hän oli nerokas talousjohtaja. Hänen aikanaan kalastuskolhoosi siirtyi kalastamaan Itämereltä Atlantille. Sillä oli sata omaa perävaunua. Kalastuskolhoosi laajensi tuottamistaan kalasäilykkeistä monialateollisuuslaitokseksi. Kolhoosi laajeni turkistarhaukseen, kirjolohenkasvatukseen, huonekalu-ja matkamuistoteollisuuteen. Kolhoosissa oli myös vihannesten kasvatusta, mutta se ei ollut maatalouskolhoosi. Laajetessaan kolhoosi söi alueen muuta pienteollisuutta.

Oskar Kuul oli varsin innovatiivinen ja tiukka johtaja. Jos kalalasti Atlantilta tuli keskellä yötä, työläisten paratiisissa oli herättävät keskellä yötä töihin. Töissä humalassa esiintyminen toi potkut saman tien.

Oskar Kuulin ansiona pidetään, että Kirovin kalastuskolhoosista tuli niin vauras. Hänen nerokkuuttaan liikemiehenä kuvastaa se, että kirovilaiset hankkivat junalasteittain pakastettua kalaa Vladivostokista 20 kopeekan kilohintaan, mutta myivät sitä eteenpäin laajaan Neuvostoliittoon kahden ruplan purkkihinnalla.

Kirovin kalastuskolhoosin jäseniksi haluttiin päästä. Kun Neuvostoliitossa palkkatyöläinen maksoi veroa 13 prosenttia tuloistaan, kolhoosityöläinen ei maksanut veroa ollenkaan. Kirov palkitsi työntekijöitään runsailla palkkiolla. Jos teki virheitä, palkkiot katosivat kuukausiksi. Kolhoosin sisällä nautittiin myös etuoikeuksista. Kolhoosissa oli omat koulut ja kulttuurilaitokset, erikoisuutena oma muotihuone. Siellä miehet saivat teettää kerran vuodessa räätälillä uuden puvun. Ei ihme, että eräskin työläinen lausahti, että ei käynyt mielessäkään haluta muualle töihin.

Lähteet:
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=390676&q=Kirov
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=390677&q=Kirov
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=390678&q=Kirov
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=390679&q=Kirov
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=390680&q=Kirov
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=390277&q=Kirov
http://www.postimees.ee/?id=299905

Neuvostonostalgiaa

Virossa on muisteltu Viron Neuvostoliittoon liittymistä 70 vuotta sitten. Elokuun 6. päivänä tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron Neuvostoliiton jäseneksi sen omasta pyynnöstä. Seuraavana päivänä 7.08.1940 Tallinnassa järjestettiin suuri kansanjuhla jäsenyyden kunniaksi. Paikalla oli 70 000 ihmistä. Määrä oli moninkertainen verrattuna ihmisjoukkoon, joka juhli Viron liittymistä EU:hun vuoden 2004 toukokuussa.

Lehtien pääkirjoitukset ovat arvioineet halventavaan sävyyn tuon aikaista päätöstä hakeutua Neuvostoliiton turviin. Pääkirjoitustoimittajille tuli kuitenkin yllätyksenä lukijoiden kiukkuinen palaute. Valtaosa lukijoista oli sitä mieltä, että neuvostoaikana elämä Virossa oli parempaa.
”Ihokarvat nousevat pystyyn, todella. Me voisimme ajatella, että nettikommentoijat ovat lampaita ja yhteiskunnan pohjasakkaa, jonka mielipiteellä ei ole mitään väliä, mutta se olisi liian yksinkertainen ratkaisu”, iltapäivälehti SL Õhtuleht kirjoittaa.
”Suurin osa kommentoijista katsoi, että verrattaessa nykyistä elämää neuvostoaikaan, silloin oli paremmin. Totta kyllä, pulaa oli ja banaaneja ei saanut, mutta muuten ei juurikaan suurta eroa ole”, lehti kirjoittaa.
Lehden mukaan on selvää, että työttömyys ja masennus ruokkivat neuvostonostalgiaa. Se loppuu lehden mukaan vasta sitten, kun virolainen sosiaaliturva kykenee takaamaan virolaisille turvallisuudentunteen, työtä ja huomisen.
(Lähde: http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=389970)


Muistin virkistämiseksi, kuinka kaikki tapahtuikaan:

”Elokuun ensimmäisenä päivänä Moskovassa alkoi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston kokous, jonne oli kutsuttu Liettuan, Latvian, Viron ja Bessarabian työläisten delegaatiot. Työjärjestyksessä oli lisäksi Moldovan neuvostotasavallan luominen. Kolmantena elokuuta Moskovassa hyväksyttiin Liettua ja Latvia Neuvostoliiton jäseniksi. Viron vuoro oli elokuun 6. päivänä. Viron delegaatio saapui korkeimman neuvoston istuntosaliin kantaen Viron työläisten taistelulippuja vuosilta 1905 ja 1917. Korkeimman neuvoston jäsenet tervehtivät lämpimästi Viron delegaatiota. Johannes Lauristin muistutti omassa puheessaan virolaisten työläisten taistelusta jo vuonna 1917.
”Viron työläiset ovat olleet sidoksissa NL:n kansoihin jo muinaisista ajoista lähtien veljellisin sitein yhteisessä taistelussa tsarismia, kapitalismia ja kartanonherroja vastaan, jotka sortivat niin venäläisiä kuin virolaisia työläisiä ja talonpoikia. Meidän yhteisen vallankumouksellisen taistelun symboliksi ovat taisteluliput, joiden alla virolaiset työläiset taistelivat tsarismia ja kapitalismia vastaan jo vuonna 1917.”
Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen Otto-Ville Kuusinen käytti tilaisuudessa myös puheenvuoron.
”20 vuotta kestänyt taistelu Viron porvariston ja työläisten välillä on loppunut työläisten voittoon…. Viron historiassa ennen näkemättömän yksimielisyyden vallitessa koko Viron työtä tekevä kansa kokosi omat rivinsä neuvostojen lippujen alle, heitti menemään konkurssiin ajautuneen porvarillisen klikin ja vaati iskulausein liittämään Viroa sosialistisen Neuvostoliiton jäseneksi. ”
Kuusisen ehdotuksesta Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron Neuvostoliittoon yhdenvertaiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Seuraavana päivänä 7. elokuuta Tallinnassa juhlittiin suurmielenosoituksissa päätöstä. Juhlintaan otti osaa 70 000 ihmistä.”
(Lähde Olaf Kuuli:
http://dissidentti.blogspot.com/2009/07/vallankumous-virolaisittain-1940.html

Sinimäki ja taistelu 1900-luvun perinnöstä

Virossa järjestetään ensi lauantaina perinteiset natsipippalot Sinimäellä Itä-Virossa. Sinimäki on paikka, jossa virolaiset natsit pysäyttivät puna-armeijan etenemisen puoleksi vuodeksi. Paikalla juhlivat vielä hengissä olevat Viron SS-miehet. Kiitos heidän taistelutahtonsa, puoli miljoonaa juutalaista menetti henkensä Unkarissa.

Näitä miehiä ei kuitenkaan syytetä juutalaisten tuhosta. Heitä juhlitaan Virossa ”vapaustaistelijoina”.
”Viron valtion tulisi antaa tunnustusta näiden miesten taistelulle, sillä he taistelivat Viron itsenäisyyden palauttamisen puolesta”, nuori nationalisti, Isänmaa-puolueen kansanedustaja Urmas Reinsalu sanoo Postimees-lehdessä. (http://www.postimees.ee/?id=292956)

Samanaikaisesti natsimarssin kanssa Sinimäellä on toinenkin tilaisuus. Viron venäläiset aktivistit, yövartiolaiset, ovat hakeneet lupaa Vaivaran kunnalta järjestää ”Maailma ilman natsismia”-järjestön puitteissa mielenosoitus natsijuhlia vastaan. Paikalle tulee antifasisteja Saksasta, Israelista, Venäjältä, Puolasta. Latviasta ja Liettuasta. Me suomalaiset olemme ilmeisesti maahantulokiellossa.

Natsismin nousu Baltiassa on tosiasia. Latviassa ja Liettuassa järjestetään vastaavanlaisia natsimarsseja.
Viime viikolla kaikkien Baltian maiden pääministerit lähettivät kirjeen Amerikan presidentille, Barack Obamalle, jossa he kiittivät Yhdysvaltoja siitä, että Amerikka ei 70 vuoden aikana tunnustanut Baltian maiden kuulumista Neuvostoliittoon.

Kirje on osa maailmassa käytävää ideologista sotaa, jonka päänäyttämönä on Baltia. Kysymys on 1900-luvun perinnöstä. Me SAFKA:ssa uskomme, että 1900-luku oli mullistavan edistyksellinen kiitos kansainvälisen työväenliikkeen ja Venäjän vallankumouksen. Euroopassa vasemmisto vei kehitystä eteenpäin, mutta todellinen vetovastuu oli kommunismilla ja Neuvostoliitolla.

Baltit uskovat toisin. Väittämällä joutuneensa Neuvostoliiton miehittämiksi Baltian maat pyrkivät todistamaan maailmalle, että Euroopassa on riehunut vain toinen toistaan kauheampia totalitaristisia aatteita.
SAFKA:n pääideologi Petri Krohn kiteyttää uuden natsiopin näin:
”Euroopan historia on pelkkää sosialististen kansanmurha-aatteiden keskinäistä kilpailua suuremmasta pahuudesta, kun Amerikka yksin edustaa edistystä ja vapautta. Nyt Amerikka on vihdoin vapauttanut Euroopan 1900-luvun saatanallisesta perinnöstä!”


P.S. Baltian pääministerien hölynpöly miehityksestä paljastuu vuoden 1964 Playboy-lehdessä. Lehdessä poseeraa virolainen kaunis blondi, elokuvatähti Eve Kivi, ilman rihman kiertämää. Lehti ei esittele ”miehitystisseja”. Termiä Baltian ”miehitys” ei Playboyssa tunnettu niin kuin ei muuallakaan maailmassa.

http://www.ekspress.ee/news/foto/fotogalerii/fotouudis-eve-kivi-foto-1964-aasta-playboyst-on-internetis-levimas.d?id=32279969

Afganistan-dilemma

Ranskalainen televisiokanava France 24 sanoi sen länsimediassa ensimmäisen kerran ääneen: Venäjää estää osallistumassa Kirgisian tilanteeseen Afganistanin dilemma. Venäjä pelkää, että vuosi 1979 toistuu. Tuolloin Afganistanin hallitus rukoili Neuvostoliitolta apua esi-talebanien vastaiseen taisteluun. Neuvostoliitto meni apuun ja länsi syytti sen jälkeen sitä Afganistanin miehittämisestä.

Jälkeen päin on paljastunut, että kyseessä oli lännen valmistama propaganda-ansa. Yhdysvallat reagoi miehityssyytöksillä niin nopeasti, ettei maailmalla edes kunnolla tiedetty, mistä oli kysymys. Miehityspropaganda oli tuolloin jo valmiiksi Zbigniew Brzezinskin pöytälaatikossa kirjoitettuna.

Venäjä varoo astumasta toista kertaa samaan ansaan, vaikka kirgiisit kuinka rukoilisivat. Venäjä menee mukaan tällä kertaa vasta kun länsi sitä pyytää.

Pronssisoturi elää vahvempana kuin koskaan

Viron venäläiset eivät ole unohtaneet Pronssisotilasta. Tämä paljastui eilen Voiton päivänä, kun paikalliset venäläiset ryntäsivät kukittamaan uudella hautausmaalla seisovaa Pronssisoturia. Televisio ja lehdet kertoivat, miten tiet ovat tukossa autoista ja kuinka aina vain kasvava ihmismassa yrittää päästä hautausmaalle. Neilikoiden laskeminen pronssisotilaalle osoittautui väen paljouden takia lähes mahdottomaksi. Nyt kukkia eivät enää tuoneet vanhat veteraanit vaan valtaosa kukittajista oli nuoria venäläisiä. He jakoivat toisilleen hautausmaalla Yrjön nauhoja ja Venäjän lippuja!

Kolmen vuoden takainen mellakka ei ole unohtunut. Venäläiset nuoret ovat entistä selvemmin vieraantuneet virolaisesta yhteiskunnasta. He eivät edes yritä teeskennellä integraatiota. Heidän identiteettinsä on venäläinen. Sen he ilmaisevat Pronssipatsaalla kantamalla Venäjän lippua. Aljoshana tunnettu patsas on osa näiden nuorten identiteettiä. Patsas kertoo heille, että he eivät ole Virossa ”miehittäjinä” vaan heillä on täysi oikeus olla ylpeitä venäläisten ja toisten neuvostokansojen saavutuksista fasismin kukistamisessa.

Virolaiset sosiologit olivat huolissaan Venäjän lipuista. Sosiologi Juhan Kivirähkin mielestä venäläiset nuoret olisivat voineet kantaa Viron sinimustavalkeaa lippua. Hän piti Venäjän lippua nuorten protestina ja osoituksena heidän samaistumisestaan Venäjään eikä Viroon. Historioitsija David Vseviov arveli, että Venäjän lipun avulla venäläiset nuoret yrittävät säilyttää oman identiteettinsä. He kokevat olevansa Virossa toisen luokan kansalaisia, mutta samaistuessaan sodan voittajiin, he tuntevat itsensä ensimmäisen luokan kansalaisiksi. Vseviov huomautti, ettei Venäjä ollut toisen maailman sodan voittajavaltio vaan Neuvostoliitto. Hän ihmetteli, miksi tuoda Venäjän lippu tilaisuuteen?

Yhtenä selityksenä nuorten innostukselle käyttää tilaisuudessa Venäjän lippua saattoi olla myös Moskovassa pidetty suuri paraati, joka nostatti venäläisissä voimakasta kansallistunnetta ja ylpeyttä.

Nyt on selvää, että Pronssisotilas on Viron elävin patsas. Venäläisistä on nyt myös muodostunut se niin sanottu viides kolonna. Virolaiset kaivoivat itse oman hautansa. Viron kohtalon kysymys ei ole se, kuinka Virossa voivat virolaiset vaan se, kuinka maassa voivat venäläiset. Kansalaisuus olisi kannattanut viimeistään antaa venäläisille heti pronssimellakoiden jälkeen.

Lähteet:
http://www.tallinnapostimees.ee/?id=260368
http://www.postimees.ee/?id=260774
http://www.postimees.ee/?id=260691

Vetoomus Sofi Oksaselle – älä ota kunniamerkkiä vastaan apartheid-valtiolta

Vuonna 2000 Venäjän suurlähettiläs Virossa Aleksei Gluhhov kieltäytyi vastaanottamasta presidentti Lennart Meren hänelle luovuttamaa Maarjamaan ristiä, koska hän ei kanna apartheid-valtion kunniamerkkiä. Kirjailija Sofi Oksanen voisi nyt seurata rohkean venäläisen diplomaatin esimerkkiä. Oksanen on saanut samaisen korkeimman ulkomaiselle henkilölle luovutettavan virolaisen kunniamerkin Maarjamaan ristin. Tällä kertaa sen antajana on presidentti Toomas Hendrik Ilves.

Ilves on johdonmukaisesti palkinnut ulkomaisia tunnettuja antikommunisteja. Viime vuonna kunniamerkin sai amerikkalainen Gulag-kirjailija Anne Appelbaum. Hän kuuluu Oksasen lailla Euroopassa riehuvaan vitsaukseen, Holokaustin hämärtäjiin. He pyrkivät rinnastamaan kommunismin fasismiin ja vaihtamaan Holokaustin Gulagiin. Päämääränä on Holokaustin kirjoittaminen ulos eurooppalaisesta historiasta ja Hitlerin kunnian palautus. Sofi Oksasen ”Puhdistus”-romaani on tämän uuden ruton tyylipuhdas avainteos.

Romaanissa ”Puhdistus” hyvä ja paha ovat kääntyneet päälaelleen. Oksanen näyttää romaanissaan natsit uhreina ja kommunistit rikollisina. Kysymyksessä on eräänlainen silmänkääntötemppu, joka tehdään siten, että jätetään kertomatta jotakin hyvin oleellista henkilöiden tarinasta ja valotetaan tapahtumia vääristellen. Sofi Oksanen jättää kertomatta, että kaapissa piilotteleva mies on juutalaisten tappaja, natsi. Asia ohitetaan kirjassa olankohautuksella vähätellen, että kysymys on ”muka” fasistista. Kirjan vääristelevässä maailmassa ihmisten kuulustelut johtuvat Neuvostoliiton ”pahuudesta” eivätkä näiden ihmisten ilmeisten rikosten takia. Siperiaan joudutaan Stalinin pahuudesta eikä virolaisten fasismin takia.

Tätä moraalisen kompassin vinksahtamista ei Suomessa tunnisteta vääräksi, koska myös Suomessa on ryhdytty ajattelemaan, että Risto Ryti joutui vankilaan Neuvostoliiton pahuuden takia eikä siksi, että hän oli sotarikollinen. Suomessa ja Virossa on yleistynyt Sofi Oksasen menestyksen myötä harhainen käsitys siitä, että suomalaiset ja virolaiset olivat kilttejä natseja, kun vain saksalaiset olivat pahoja natseja.

Sofi Oksasen ”Puhdistus” levittää myös miehitysvalhetta, jolla perustellaan venäläisten kansalaisuuden riisto ja sorto Virossa. Siksi se on apartheid-kirjallisuutta.

Sofi Oksaselle kieltäytyminen kunniamerkistä antaa tilaisuuden tehdä pesäero tähän ajatteluun ja varmistaa, ettei hänestä tehdä Euroopan tasolla fasismin ylipapitarta. Se ei olisi kunniaksi hänelle itselleen eikä Suomelle eikä Virolle.

Paljonko Gorballe maksettiin NL:n hajottamisesta?

Eilen Tallinnassa esiintynyt pietarilainen tutkiva toimittaja Andrei Konstantinov joutui vastaamaan yllättäviin kysymyksiin. Häneltä kysyttiin, paljonko Gorbatshoville maksettiin Neuvostoliiton hajottamisesta? Oliko hän tietoinen Georgian salaisesta aseistautumissuunnitelmasta ja onko hän etsinyt amiraali Koltshakin kulta-aarretta? Satapäinen yleisö naureskeli. Virossa venäläiset elävät todellakin omassa maailmassaan. Konstantinov on erikoistunut rikosasioihin, tehnyt sarjaa ”Rikollinen Pietari” ja opettaa journalismia Pietarin yliopistossa. Yleisöä ei kiinnostanut toimittajien ja ihmisoikeustaistelijoiden murhat Venäjällä. Heitä kiinnosti vain, kenen toimeksiannosta Gorbatshov meni kaatamaan Berliinin muurin ja tekemään Neuvostoliiton tarpeettomaksi.? ”Paljonko hänelle siitä maksettiin?”, kuului kiukkuinen kysymys.
Konstantinov esiintyi venäläisen sanomalehden, Komsomolskaja Pravdan järjestämässä mediatapaamisessa Impressium. Tapahtuma on venäjänkielinen ilman viron tai muun kielistä tulkkausta. Se kokoaa Tallinnan toimittajat kerran kuussa yhteen erilaisten teemojen ympärille. Nyt vuorossa oli rikostutkijat ja heidän kirjansa.
Teemasta oli kiinnostunut myös Tallinnassa piipahtanut dosentti Johan Bäckman. Hän järjesteli asianajajansa kanssa puolustustaan parin viikon päästä alkavaa oikeudenkäyntiä varten. Hän on haastanut oikeuteen viime kevään maahantulokiellostaan Viron sisäministeriön.
Venäläinen vieras Anrei Konstantinov on Bäckmanin vanha tuttava. Bäckman tunsi myös tapahtuman toisen vieraan, Viron entisen rikospoliisin päällikön, Andres Anveltin. Anvelt on kirjoittanut dekkarin ”Punainen elohopea”. Kirja on ilmestynyt viron lisäksi myös venäjän kielellä. Siitä on tehty virolais-venäläinen elokuva.
Anveltin tausta on mielenkiintoinen. Hänen isoisänsä oli virolainen kommunisti, Jaan Anvelt. Näin Johan Bäckman kirjoittaa Anvelteista kirjassaan Pronssisoturi (2008):
”Suomen Valtiollisen poliisin henkilömappi nro 10957 kertoo, että Tallinnan kapinaa joulukuussa 1924 johtanut Jaan Anvelt oli puoluekannaltaan ”kiihkeä terroristi”. Anvelt oli perustanut Eestin työkansan kommuunin Narvaan 1918 ja yrittänyt jatkaa vallankumouksella, mutta joutunut pakenemaan Moskovaan. Siellä hän eteni vuonna 1935 Kominternin kontrollikomitean johtoon. Marraskuussa 1937 Helsingin Sanomat kirjoitti: ”Viron kommunistien johtaja Anvelt, joka v. 1924 joulukuussa johti kommunistien vallankaappausyritystä Tallinnassa, on Venäjällä pidätetty vakoilijana ja trotskilaisena”. Jaan Anvelt ei ilmaantunut kesän 1940 laulavan vallankumouksen barrikadeille. Vasta paljon myöhemmin kuultiin, että Anvelt oli teloitettu kansanvihollisena Moskovassa joulukuussa 1937.”
”Aina kun puhutaan Viron poliisista, Jaan Anvelt tulee mieleeni, sillä hänen lapsenlapsensa Andres Anvelt on tärkeä poliisipäällikkö Viron tasavallassa. Andres Anvelt johti Viron keskusrikospoliisin järjestäytyneen rikollisuuden vastaista osastoa ja nousi keskusrikospoliisin päälliköksi, sitten Viron valtionkanslian turvallisuuskoordinaattoriksi ja puolustusministerin neuvonantajaksi. Hänen tehtävänään oli tehostaa Viron tiedusteluelinten yhteistoimintaa eli estää pronssiyön kaltaiset tapahtumat. Irakin poliisiakin kouluttanut Andres Anvelt tunsi poliisityön mutta ei tiedustelutoimintaa. Jaan Anvelt oli johtanut Tallinnan kapinaa vuonna 1924 ja hänen lapsenlapsensa Andres Anvelt yritti estää sen vuonna 2007 – molemmat epäonnistuivat. Irakiinkaan Anvelt ei saanut suurempaa järjestystä aikaan”, Bäckman kirjoittaa.
Andres Anvelt on kuuluisa siitä, että hän oli Neuvostoliiton nuorin miliisiupseeri. Anvelt puhuu venäjää ilman korostusta.
Minulla ja Bäckmanilla ei kulu minuuttiakaan, kun paljastamme Viron miehityksen valheeksi.
P.S. Andres Anveltilla on kauniit, vallankumouksellisen surulliset silmät.
http://patsaskirja.blogspot.com/2009/01/pogromi.html

Juutalaiset katoavat Liettuasta

Holokausti oli Liettuan juutalaisille tuhoisa. Liettuan uusi itsenäisyys on sitä omalla tavallaan. Kun vuonna 1989 Liettuassa oli vielä 12 500 juutalaista, heitä on nyt enää 4000. Lietuvos Jeruzale-lehden päätoimittaja Milan Herkovsky on huolissaan yhteisönsä jatkuvuudesta.
”Juutalaiset uhkaavat hävitä Liettuasta kokonaan seuraavan 20 vuoden aikana”, hän ennustaa.
Liettuan juutalaisesta yhteisöstä noin 3000 asuu Vilnassa. He ovat neuvostoajan maallistamia. Juutalaisilla on oma koulu Vilnassa, mutta sen pääopetuskieli on liettua. Puolet Liettuan juutalaisväestöstä on eläkeläisiä. Heidän kuolleisuutensa on kaksi kertaa suurempaa kuin syntyvyys. Suurin uhka on muuttoliike. Nuoret ja keski-ikäiset pyrkivät muuttamaan maasta ulos.
”Muuttoliike alkoi jo Neuvostoliiton viimeisinä vuosina, mutta erityisen dramaattiseksi se kääntyi 1990-luvun puolivälissä”, Herkovsky kertoo.

Alkuperäisiä
asukkaita vähän
Vilnan yliopiston jiddishin kielen professori Dovid Katz vetää kesäkurssia Liettuan juutalaisuudesta. Hän on syntynyt New Yorkissa, mutta saanut Iso-Britannian kansalaisuuden vuonna 2007. Hänen isänsä, liettualaissyntyinen Menke Katz (1906-1991) oli jiddishin ja englannin kielinen runoilija, joka muutti perheensä kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1920.
Dovid Katz muistuttaa, että Liettuassa tapettiin juutalaisia suhteessa oman maan väestöön kaikkein eniten Euroopassa. Liettuassa oli ennen toista maailman sotaa noin 209 000 juutalaista, joista 96 prosenttia tuhottiin eli lähes 200 000. Vilnan lähellä oleva Paneriain metsä on kuuluisin joukkotuhopaikka. Saksalaiset saivat teloituksiin runsaasti apua paikallisilta liettualaisilta. Spontaaneja pogromeja johtivat liettualaisista koostuneet aseistetut omavaltaiset ryhmät ja myöhemmin salaisen poliisin yksiköt. Liettualaisten osuutta joukkotuhoon on koko ajan pyritty väheksymään.
Vilnassa oli kaksi gettoa. Viimeinen getto likvidoitiin 23. syyskuuta 1943. Valtaosa tapettiin Paneriain metsässä, mutta osa geton asukkaista vietiin Tallinnaan Kloogaan, jossa heidät tuhottiin myöhemmin. Muutama henkilö onnistui selviämään getosta pakenemalla.
”Tuona päivänä ei tuhoutunut ainoastaan Liettuan viimeiset juutalaiset vaan 600 vuotta juutalaista historiaa katosi Liettuasta”, Katz sanoo.
Hänen mukaansa nykyisistä kolmesta tuhannesta Vilnan juutalaisesta vain 5-7 on syntynyt Vilnassa. Muut ovat tulleet Vilnaan neuvostoaikaisen muuttoliikkeen mukana. Katz on pyrkinyt omissa tutkimuksissaan etsimään Neuvostoliiton romahdettua Itä-Euroopasta ennen toista maailman sotaa syntyneitä juutalaisia.

Pakeneminen
getosta
Hasya Spanerflieg (88) on yksi Vilnan getosta paenneita. Hän oli joutunut gettoon 20-vuotiaana aviomiehensä ja pienen poikavauvansa kanssa heti geton perustamisen aikoihin syyskuussa 1941. Saksalaiset olivat tulleet Liettuaan heti kesäkuussa 1941 ja ottaneet maassa kaiken haltuun. Juutalaisia miehiä oli pidätetty ja viety välittömästi ammuttavaksi Paneriain metsään Vilnan lähellä.
Gettoon vientiä ohjasi liettualaiset yhdessä saksalaisten kanssa. Heidät lastattiin vaunuihin ja siirrettiin gettoon, jossa heidät majoitettiin suuriin huoneisiin yhdessä 25 perheen kanssa. Hasya Spanerfliegin vanhemmat ja veli siirrettiin myös gettoon, jossa SS-upseerit tekivät öisiä tarkastuksia. Asukkaat tekivät gettoonsa pienelle kadulle synagoogan, jossa kaikki kävivät rukoilemassa. Joskus Saksan ja Liettuan poliisi tuli ja vei kaikki Paneriain metsään. Getossa oli epäselvyyttä, mitä Paneriaissa tapahtuu. Huhuttiin, että se on keskitysleiri.
”Se kuulosti hyvältä, koska silloin se ei ollut joukkomurhapaikka. Toisen huhun mukaan siellä tapettiin heti”, Hasya Spanerflieg kertoo seminaarissa.
Getossa tapahtuivat jatkuvat operaatiot, joita kutsuttiin saksaksi nimellä ”aktsia”, joiden aikana ihmisiä vietiin tapettavaksi.
Pienempi getto likvidoitiin heti. Lähes kaikki sen asukkaat tapettiin. Suuremmassa getossa jaettiin keltaisia lupia, joka tarkoitti sitä, että henkilö saa luvan elää pitempään.
”Getossa ymmärrettiin, että täytyy pelastautua”, Spanerflieg jatkaa.
Vuosi 1942 oli getossa hiljainen vuosi. Vastarintaliike FPO alkoi kuitenkin muotoutua johdossa Hasya Spanerfliegin aviomies Boris Friedman. Varsovan geton kapina tapahtui huhtikuussa 1943. Vilnan getossa alkoivat erimielisyydet siitä, miten selviydytään. Yksi ryhmä halusi gettoon aseita ja nousta kapinaan. Toinen ryhmä piti itsemurhana alkaa ampua geton sisällä. Hasyan mies halusi ystävineen ulos getosta liittyäkseen neuvostopartisaaneihin taistellakseen natseja vastaan.
”Amerikkalaisia, brittejä tai ranskalaisia ei ollut lähettyvillä. Vain venäläiset taistelivat saksalaisia vastaan”, professori Katz huikkaa väliin.
Hasya ei tiennyt miehensä suunnitelmista mitään. Getossa oli sääntö, että jos karkaa, gettoon jäävät omaiset tapetaan. Hasyan mies pakeni getosta huhtikuussa 1943. Seuraavana päivänä poliisi tuli hakemaan Hasyan, hänen vanhempansa, lapsensa ja veljen lapsen geton vankilaan. Veli oli jo tapettu, joten Hasya huolehti hänen lapsestaan getossa. Hänellä oli vastuullaan oma 2,5-vuotias poika sekä veljensä 4,5 -vuotias poika. Kaikki perheenjäsenet sanoivat vankilassa toisilleen jo hyvästit. Yhtenä päivänä heidät huudettiin ulos vankilasta: Perhe Friedman heraus! Heidät tempaistiin vankilasta ulos ja heitettiin samantien kellariin. He olivat pelastettuja!
Hasya Spanerfliegin mielestä on selvää, että pahaa poliisia näytelleet henkilöt olivat hänen miehensä Boriksen tuttuja, joka oli huolehtinut perheensä turvallisuudesta pakonsa takia. Geton juutalainen poliisipäällikkö Genz oli myös tietoinen siitä, että perhettä ei lähdetäkään viemään Paneriaihin.
”Näiden juutalaisten rooli oli hyvin vaikea. He joutuivat auttamaan saksalaisia, mutta suostuivat myös pelastamaan joitakin juutalaisia perheitä”, Hasya Spanerflieg kertoo.
Perhe pääsi palaamaan omaan vanhaan asuntoonsa. Myöhemmin Hasyalle selvisi, että hänen miehensä oli geton ulkopuolella yrittänyt järjestää vastarintaa, mutta paikalliset liettualaiset olivat antaneet heidät ilmi ja kaikki pakolaiset oli tapettu.
Getossa alkoivat seuraavat ryhmät valmistautua pakenemaan. Getossa nousi kapina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Hasya alkoi miettiä omaa pakoaan.
”En tiennyt aviomiehestäni mitään. Minun piti päättää, jättääkö lapsi ja vanhemmat? Vanhemmat vakuuttivat, etten koskaan pääse elävänä muuten kuin lähtemällä. Saanko pelastaa vain itseni vai menenkö Paneriaihin yhdessä lapseni kanssa?”
Hasya pakeni yhdessä 24 muun ihmisen kanssa. Hänen lapsensa ja vanhempansa tapettiin Paneriain metsässä.
”Olen kärsinyt päätöksestä jatkuvasti. Suren joka päivä päätöstäni jättää lapseni tapettavaksi yksin vanhempieni kanssa”, hän sanoo.
Hasya pakeni Trakain metsiin painaen ainoastaan 48 kiloa. Hän oli luuranko. Hän liittyi neuvostoliittolaisten partisaaniryhmään, jossa oli noin 20 henkeä ryhmässä, joista 5-6 oli juutalaista. Kylissä perheet toivat partisaaniryhmälle vaatteita. Venäläinen johtaja opetti Hasyan lypsämään.
”Mies nauroi, että jätti opettamatta minulle, kuinka juodaan samagonia (venäläistä pirtua)”, Hasya lopettaa.
Hasya meni uudelleen naimisiin ja sai pojan. Hän elää Vilnassa.

Fania Brantsovsky (87)

Fania Brantsovsky ei puhu ympärillään käynnissä olevasta rikostutkinnasta lakimiehensä pyynnöstä. Hän kertoo Vilnassa amerikkalaisille turisteille ties monennenko kerran ihmeellisestä pelastumisestaan Holokaustista ja Vilnan getosta. Fania Brantsovsky järjestää myös kiertoajeluja Vilnan ympäristön metsiin näyttäen kiinnostuneille natsien vastaisia taistelupaikkojaan.
Fania Brantsovsky joutui gettoon heti saksalaisten valloitettua Liettuan kesällä 1941. Hän oli 19-vuotias. Perhe hajosi. Hänen äitinsä vietiin Riikaan, jossa hänet tapettiin. Hänen isänsä murhattiin Virossa vuoden 1944 syksyllä Kloogan leirillä. Yhteensä hän kadotti perheestään 50 henkeä.
Getossa muodostettiin maanalainen organisaatio. Brantsovsky kuvaa elävästi, kuinka getossa ei vielä alkuvaiheessa ymmärretty tilanteen vakavuutta.
”Kolme juutalaista kykenee muodostamaan viisi puoluetta. Käytimme aikaa politikointiin, sillä getossa oli monen kirjavaa aktiivista nuorisoa. Joukossa oli sionisteja, sosialisteja, kommunisteja, revisionisteja, työläissionisteja, antikommunisteja, oikeistolaisia ja nykyisen Israelin Likud-puolueen edeltäjiä”, Brantsovsky selittää.
Seuraavan vuoden aikana poliisien viedessä väkeä Paneriain metsään teloitettavaksi getossa ryhdyttiin ymmärtämään, että vastarinnan on yhdistettävä voimansa poliittisen kinastelun sijaan. Vuoden 1942 lopulla getossa perustettiin kaikkia eri poliittisia suuntauksia edustava Yhteinen Partisaaniorganisaatio.
Vastarintaliikkeen johtaja Itzhak Fittenberg pakeni järjestääkseen vastarintaa geton ulkopuolella. Hänen pakonsa jälkeen saksalaiset uhkasivat tappaa 20 000 geton jäsentä, jos Fittenberg ei antautuisi. Hän antautui ja tapettiin.
Fania Brantsovsky oli aivan viimeisten joukossa, joka pelastui getosta. Getto likvidoitiin syyskuun 23. päivä 1943. Samaisena aamuna Fanian piti paeta getosta yhdessä kolmen tytön kanssa. Naisten pakenemista suosittiin, koska heidän uskottiin selviävän miehiä paremmin. Tytöt saivat ohjeet, mihin kyliin mennä. He hyvästelivät perheensä ja ottivat irti juutalaismerkit vaatteistaan. Yksi tytöistä ei ennättänyt portille, kun liettualainen poliisi pysäytti tytöt portin oviaukossa ja komensi heidät kadulle pois tieltä. Gettoon saapui juuri kuorma-autot tyhjentämään gettoa juutalaisista. Fania katsoi kumppaninsa ja poliisin kanssa kadun toiselta puolelta, miten getto piiritettiin ja kuorma-autokolonna ajoi gettoon sisälle.
Fanian mukaan liettualainen poliisi ei tajunnut tyttöjen olevan geton juutalaisia.
Fania pelkäsi koko pakomatkan ajan, että ihmiset kavaltaisivat heidät saksalaisille. Partisaanileiriin oli 40 kilometriä matkaa eikä matkalla saanut jäädä kiinni. Monet kuolivat pakomatkalla. He olivat eksyneet metsässä, ja joutuivat turvautumaan nuoren puolalaisen miehen apuun.
”En tiedä vieläkään, ymmärsikö hän meidän olevan juutalaisia”, Fania sanoo.
Kahden päivän päästä tytöt löysivät kylänsä ja liittyivät partisaanijoukkoihin.
Fania oli partisaanien mukana sodan loppuun saakka. Hän muistaa vieläkin ensimmäisen tehtävänsä, joka oli saksalaisten puhelinlinjojen katkaiseminen. Fania ei ollut erityisemmin hyvä suunnistamaan ja hän eksyi silläkin sotaretkellä. Fanian muisti toimii vieläkin terävästi.
”Tiesin voittavamme sodan 8.-9. heinäkuuta 1944, kun saksalaiset alkoivat paeta”, hän sanoo varmasti.
Fania meni naimisiin partisaanitoverinsa kanssa 17.7. 1944. Hänellä on kaksi tytärtä ja kuusi lastenlasta. Toinen tyttäristä asuu Israelissa, toinen Vilnassa.

Amerikkalaisten
virheet
Vilnan yliopiston professori Dovid Katzin luennon aihe ”Projekti kirjoittaa Holokausti ulos eurooppalaisesta historiasta” herättää suurta kiinnostusta Liettuan pääkaupunkiin kokoontuneessa amerikkalaisessa yleisössä, joka koostuu yliopistoväestä ja Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunnasta. Katz sanoo heti aluksi, että amerikkalaiset ovat itse tehneet virheitä ja syyllisiä siihen, mitä Baltiassa parhaillaan tapahtuu. Hänen mielestään juutalaisten lobby vaati Yhdysvalloissa, että Baltian maita ei saa ottaa Naton jäseneksi ilman, että maat käsittelevät osuutensa Holokaustissa.
”Me hylkäisimme paikalliset Holokaustin tutkijat. Valitsimme aivan väärät henkilöt hyväksymällä niin sanotut kansainväliset komissiot tutkimaan sekä Neuvostoajan että Natsi-Saksan rikoksia. Se on johtanut siihen, että Holokaustin osuus on jäänyt sivuseikaksi”, Katz valittaa.
Katzin huolen aiheena on Euroopassa lyhyen ajan sisällä tapahtunut muutos suhteessa Hitlerin rikoksiin. Vuosi sitten (3.6.2008) Tsekin parlamentti hyväksyi Prahan julkilausuman, jolla kommunismi ja fasismi rinnastetaan. Euroopan parlamentissa hyväksyttiin tämän vuoden huhtikuussa (2.4.2009) julkilausuma Stalinin ja Hitlerin rikosten tuomitsemisesta. Samanaikaisesti Euroopan Turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö rinnasti heinäkuun alussa (2.7.2009) Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton.
”Tässä ei ole kysymys Holokaustin kieltämisestä vaan Holokaustin hämärtämiseen tähtäävästä liikkeestä, jossa Baltian maat ovat johtavassa roolissa”, Katz sanoo.
Virolainen europarlamentaarikko Tunne Kelam on ollut erikoisen aktiivinen valittamaan balteista toisen luokan uhreina verrattuna Holokaustin uhreihin. Katzin mielestä rinnastus on väärä.
”Kaikki pahuus maailmassa ei ole samanarvoista. Stalinin karkotukset eivät koskaan olleet kansanmurhaa samalla tavalla kuin sitä oli Holokausti”, hän sanoo.
Euroopassa on äärimmäisen vähän kritisoitu julkisuudessa päätöksiä. Vain englantilainen parlamentaarikko John Mann on nostanut metelin Baltian maiden toimista. Hän näkee taustalla antisemitismin nousun, jossa kommunismi halutaan rinnastaa juutalaisuuteen.
”Euroopan parlamentti muutti jo Holokaustin muistopäivän totalitarismin rikosten muistopäiväksi, mikä on ensimmäinen askel hämärtämään Holokaustin muistoa”, Katz varoittaa.
Katzia mielestä kommunismin rikokset tulee tutkia ja hyvittää uhreille. Hän ei siltikään ymmärrä, ettei Euroopassa ymmärretä asioiden eroa.
”Rinnastusta ovat vastustaneet vain venäläiset ja Euroopan parlamentin kommunistit”, Katz hämmästelee.

Himokkaat
teloittajat
Baltian maat osallistuivat maissaan juutalaisten joukkotuhoon varsin innokkaasti. He ovat saaneet lempinimen Hitlerin himokkaat teloittajat. Virossa tapettiin lähes tuhannesta juutalaisesta kaikki, 997. Latvian 70 000 juutalaisesta tuhottiin 67000 ja Liettuan 209 000 juutalaisesta tuhottiin 200 000.
”Juutalaisten joukkomurha oli Baltiassa lähes täydellistä”, Katz kertoo.
Baltiassa myös paikallisen väestön osallistuminen joukkomurhiin ylitti tavallisen yhteistyön verrattuna muuhun Eurooppaan. Kaikissa Baltian maissa paikalliset osallistuivat mielellään juutalaisten murhaamiseen.
”Perusteluina tarjoiltiin yleensä sitä, että juutalaiset olivat kommunisteja, epälojaaleja ja kuuluivat salaiseen poliisiin”, Katz kertoo.
Katz pitää surullisena sitä, että Liettuassa etniset liettualaiset historioitsijat olivat valmiita tutkimaan paikallista Holokaustia. He ovat joutuneet lähes poikkeuksetta hankaluuksiin. Sellainen on naistutkija Ruta Puisyte.
”Hän kirjoitti erään kylän uhreista ja listan teloittajista, jotka olivat paikallisia. Hän kadotti virkansa yliopistolla”, Katz kertoo.
Yleisesti Liettuassa pyritään perustelemaan juutalaisten murhia sillä, että juutalaiset olivat kommunisteja eli syytetään uhria.

Kansanmurhia
teollisuutena
Baltiassa on Katzin mukaan valtion tukemaa kansanmurhateollisuutta, jolla pyritään tehokkaasti rinnastamaan Hitlerin rikokset Stalinin rikoksiin ja osoittamaan, että historiassa olisi ollut kaksi samanlaista kansanmurhaa. Tämä on Katzin mielestä silkkaa historian vääristelyä. Sitä varten Liettuassa on luotu propagandamerkityksessä esimerkiksi Kansanmurhan ja vastarinnan tutkimuskeskus, KGB-museo, Leninin puisto ja historian komissio tutkimaan Neuvostoajan ja Natsi-Saksan rikoksia. Kaikkein pahinta tässä historian vääristelyssä on se, että niin sanottu kansanmurhan museo vaikenee täysin juutalaisten tuhosta, mutta löytää 200 000 neuvostoajan uhria. Määrä vastaa tapettujen juutalaisten määrää.
”Huomion arvoista on, että valtaosa näistä neuvostoajan uhreista ei kadottanut henkeään. He ovat karkotettuja. Joukkoon on laskettu myös vankilatuomion saaneet ja työpaikan menettäneet”, Katz sanoo.
Kaikkea tätä ”tutkimuksen” nimissä tapahtuvaa historian väärennöstä tehdään Katzin mukaan niin EU-rahalla kuin juutalaisten omalla rahalla.
Hälyttävänä Katz pitää sitä, että Liettuassa alkaa hämärtyä uhrin ja selviytyjän rooli. Liettuassa on ryhdytty harkitsemaan syytteitä Holokaustista selvinneille, jotka liittyivät Vilnan getosta paettuaan neuvostopartisaaneihin taistellakseen natseja vastaan.
”Tähän ei voi suhtautua muulla kuin epäuskolla. Tämä ei voi olla totta”, Katz sanoo.
Liettuan punaruskean historiakomitean puheenjohtaja Yiatzak Arad, sekä lähes 90-vuotiaat naiset, Fania Brantsovsky ja Rachel Margolis ovat joutuneet epäiltyjen listalle. Kaksi poliisia tuli hakemaan Fania Brantsovskyä kotoaan väittäen, että heillä oli vaikeuksia löytää häntä.
”Poliisi antoi ymmärtää, että naiset olivat karkulaisia ja että juutalaiset piilottelevat sotarikollisiaan”, Katz paheksuu.

Historian
”delete”-nappula
Kuinka Holokaustin deletointi historiasta sitten tapahtuu? Katz hahmottelee eri vaiheet. Ensimmäisessä vaiheessa hyväksytään kuolleet. Sen jälkeen määritellään uudelleen käsite kansanmurha. Sitten nostetaan Neuvostoliiton vääryydet ”kansanmurhan” tasolle. Juutalaisten tappajat nostetaan jalustalle kutsumalla heitä neuvostovastaisiksi sankareiksi. Sitten ryhdytään puhumaan ”juutalaisten salaliitosta” eli kieltäydytään yhteistyöstä natsirikollisten etsinnässä. Juutalaisten roolia rikollisina korostetaan, rahaa sijoitetaan juutalaisiin ja jiddish-projekteihin, sotketaan Holokausti-aiheet uuteen kylmään sotaan ja vääristellään toisen maailmansodan historia. Paikallisella tasolla kritiikki vaimennetaan marginalisoimalla rohkeat paikalliset intellektuellit.

Kuvissa: Fania Brantsovsky ja professori Dovid Katz.

(Tämä kirjoitus on syntynyt 22.-29.07.2009 Vilnassa juutalaisuuskonferenssin materiaalista professori Dovid Katzin henkilökohtaisena vieraana.)

Baltian maita painostettava

Venäjän historioitsijoiden ja poliitikkojen mielestä Viron ja Latvian hallituksia tulisi painostaa kohtelemaan paremmin fasismia vastaan taistelleita sotaveteraaneja. Moskovassa pidettiin aiheesta varta vasten seminaari Venäjän valtapuolueen, Yhteisen Venäjän tiloissa. Ansiokasta oli, että Viron televisio meni suoraan suden suuhun haastattelemaan politologi ja kansanedustaja Sergei Markovia. Markov on se henkilö, jolle Viron sisäministeriö oli antanut maahantulokiellon Schengen-maihin. Viro joutui sen kansainvälisen tavan vastaisena peruuttamaan. Markov kertoi toimittajalle kuin pikkulapselle, että Virossa ja Latviassa hurrattaisiin, jos Hitler nousisi nyt haudasta.
”Tästä me emme pidä”, Markov tavaa toimittajalle itsestään selvyyden.
Toinen kansanedustaja, ulkovenäläisten järjestön puheenjohtaja Aleksei Ostrovski ei säästele sanojaan. Hänen mielestään Viron ja Latvian rikollisia hallituksia tulee rangaista siitä, että ne jatkavat Adolf Hitlerin politiikkaa. Lause menee sellaisenaan Viron iltauutisten päälähetyksessä. Virolaisia ei edes hävetä heidän johtajiensa vertaaminen Hitleriin sen vertaa, että asiasta vaivauduttaisiin lähettämään nootti.
Taustalla on muodollisesti kysymys siitä, että Viro ja Latvia ovat ryhtyneet syyttämään punapartisaaneja sotarikoksista. Natseja vastaan taistelleista on tullut näissä maissa rikollisia. Historian vääristely Virossa ja Latviassa on johtanut siihen, että moraalinen kompassi on heittänyt kuperkeikkaa.
Todellisuudessa asiassa ei ole kyse ainoastaan punapartisaaneista. Jos näin olisi, Moskova liittäisi Viron ja Latvian lisäksi syyllisten joukkoon Liettuan. Liettuassa ylitetään räikeydessä Viro ja Latvia moninkertaisesti. Liettua harkitsee nimittäin Vilnan getosta pelastuneiden juutalaisnaisten syyttämistä sotarikoksista. Nämä naiset liittyivät myös pelastuttuaan punapartisaaneihin ja taistelivat natseja vastaan Liettuassa. Näitä juutalaisnaisia puolustaa Yhdysvallat. Ei ole vaikea ennustaa, etteikö Venäjä ja USA jonakin päivänä löydä toisensa ja tajua, etteivät ne kumpikaan halua rehabilitoida Baltian natseja.
Moskovan hampaissa Viro ja Latvia ovat tietenkin siksi, että näissä maissa on tehty törkeydessään vertaansa vailla oleva rikos riistämällä venäläisiltä kansalaisuus. Se rikos kuplii vielä pitkään. Eräänä sen ilmenemismuotona on Viron tarve vastustaa kaasuputkea. Viro haluaa kaikella tavalla pelotella Venäjällä, jotta sen omat rikokset peittyvät.
Suomessa asuva Holokaustin hämärtäjä, virolainen toimittaja Imbi Paju meni jopa niin pitkälle, että hän ehdotti uutta ”Baltian ketjua” kaasuputken vastustamiseksi!
http://uudised.err.ee/index.php?0&popup=video&id=27068

Baltiasta ruotsalaispankkien Waterloo

(Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/21/baltiasta-ruotsalaispankkien-waterloo/)

Ruotsissa pelättiin tänään Latvian devalvaatiota. Viime viikolla Svenska Dagbladet voivotteli, että Baltia on ruotsalaispankeille pelkkä miinakenttä. Swedbank joutui viime viikolla maksamaan virolaisille eläkesäästäjille 10 miljoonaa euroa. Swedbank teki sen imagosyistä. Ei siksi, että sen olisi pitänyt jotakin korvata. Swedbank oli sijoittanut virolaisten eläkerahoja riskirahastoihinsa huonolla menestyksellä. Arvot olivat romahtaneet niin kuin ne ovat tehneet kaikkialla maailmassa. Swedbank vain päätti, että sen on syytä mielistellä virolaisia, ettei vielä pahempaa tapahdu.
Todella pahaa on nimittäin luvassa. Latviassa pääministeri on ehdottanut, että latvialaiset asuntolainan ottajat ovat velkaa pankeille vain asunnon takuuarvon. Asuntolainan ottaja voisi rahavaikeuksissa viedä avaimet pankkiin ja jättää velvoitteet amerikkalaiseen tapaan pankin huoleksi. Uusi laki olisi myös varautumista devalvaation varalle, sillä asuntolainat ovat Latviassa pääosin otettu euroina. Uuden lain pitäisi tulla voimaan ensi vuoden alusta ja takautuvasti. Latviassa asuntojen hinnat ovat romahtaneet puoleen. Swedbank hermostui ja uhkasi pari viikkoa sitten lähteä kokonaan Latviasta.
Virossa taloustilanteen pahentuessa ajatukset ovat samansuuntaisia. Pienpuolue sosiaalidemokraatit ehdotti, että ensi vuoden alusta tehtäisiin uudet asuntolainasopimukset samalla periaatteella. Asuntolainan ottaja vastaa lainasta vain asunnon takuuarvosta. Keskustapuolue oli kuntavaalien takia populistisempi ja ehdotti, että laki toimisi takautuvasti.
Viroa enemmän ruotsalaispankkeja pelottaa kuitenkin Liettua. Liettua on yrittänyt urheilla ottamatta laina-apua IMF:ltä. Se on hankkinut rahaa kovalla korolla markkinoilta. Tämän vuoden lopulla maata odottaa ydinvoimala Ignalinan sulkeminen. Liettuan pelätään olevan Latvian tiellä.
Latviassa romahdus alkoi Parex-pankin kaatumisesta. Latvia kulutti miljardi euroa Parex-pankin pelastamiseen. Rahasta valtaosa, 70 prosenttia meni Venäjälle. Parex-pankki oli venäläisten liikemiesten rahojen piilopaikka.
Kiinnostavaa on, että Latvia hoiti velvoitteet Venäjän suuntaan. Ruotsi näyttää olevan yhdentekevä. Melko todennäköistä on, että laki asuntolainan ottajien pelastamiseksi tehdään. Onhan laki Amerikan mallin mukainen, vaikka kekseliäisyydessään – jättää tappiot pankille - vaikuttaisi enemmänkin venäläisten aivoitukselta. Kapitalismin pyhätössä varmasti tiedetään, mikä on kapitalismin etujen mukaista.

Viron miehitysmyyttiä jäljittämässä

Suomalaisten ylläpitämistä Karjalan keskitysleireistä löytämäni lehtileike virolaisessa Rahva Hääl-lehdessä vuodelta 1944 tuli eteeni vahingossa. (http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/20/suomalaisten-keskitysleirit-karjalassa-1944). Olin tutkimassa Viron kansalliskirjastossa virolaisia sanomalehtiä ja mainintoja niin sanotusta miehityksestä. Miehityksen täytyisi käsittääkseni tapahtumana olla sellaisen, että se näkyisi otsikoissa.
Virossa ei ole mitään yhteistä käsitystä siitä, milloin niin sanottu miehitys tapahtui. Virossa ei tiedetä, mikä päivä, kuukausi tai edes vuosi on kyseessä. Yleisesti puhutaan tapahtumaketjusta vuodesta 1939 vuoteen 1944. Valitsin tutkittavaksi sanomalehdet kesältä 1940 ja 1944.
Kesäkuun 16. päivänä 1940 Viro ja Neuvostoliitto sopivat lisäjoukkojen tuonnista Viroon. Jotkut kutsuvat päivämäärää miehitykseksi. Virolaisissa lehdissä, natsimielisessä Postimees-lehdessä ja kommunistisessa Rahva Hääl-lehdessä on asialliset uutiset tiistaina 18. kesäkuuta, miten Neuvostoliiton uudet joukot ovat aloittaneet saapumisen Viroon. Postimees-lehti kirjoittaa joukkojen sisäänmarssin sujuneen rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä. Lehtien perusteella neuvostojoukot saapuivat maahan ystävällismielisessä ilmapiirissä vailla minkäänlaista väkivaltaa. Virolaiset lehdet eivät käyttäneet tapahtumista miehitys-sanaa.
Miehitys-sana löytyi muualta. Sitä käyttivät venäläiset itse. Pikku-uutinen kertoo, että Molotov, Neuvostoliiton ulkoministeri lähetti Liettuaan sähkösanoman, jossa Molotov kertoo neuvostojoukkojen miehittävän tietyt kaupungit. Sanalla ei ole sitä sotilaallista merkitystä, mitä nykyisin halutaan ymmärtää. Molotov käytti sanaa samalla tavalla kuin sitä käyttää englantilainen vessassa istuessaan, kun ovessa lukee ”occupied”.
Kesällä 1944 kaikki on toisin. Viron natsimiehityksen aikana Postimees-lehti ilmestyi vielä. Sen sijaan kommunistien Rahva Hääl oli maanpaossa ja se painettiin Pietarissa. Rahva Hääl-lehden etusivulla toistuu slogan: ”Kuolema saksalaiselle miehittäjälle!” Nyt tunnelma Virossa on äärimmäisen väkivaltainen – ei vähiten siksi, että natsien puolella olevat virolaiset taistelevat Puna-armeijassa olevia virolaisia vastaan. Virolainen vastaan virolainen! Postimees-lehti lakkaa ilmestymästä, kun saksalaiset alkavat perääntyä.
Taistelut Virossa päättyvät kommunistivirolaisten voittoon puna-armeijan tukemana. Tallinna vapautetaan fasisteista syyskuun 22. päivänä 1944. Tätä päivää jotkut kutsuvat uuden miehityksen aluksi. Virolainen runoilija Debora Vaarandi saa ensimmäisenä työtehtävänä raportoida Rahva Hääl-lehteen juttua Kloogan keskitysleiristä. Keskitysleirissä ruumisröykkiöt odottavat kansainvälistä komissiota, joiden mukana Viroon tulevat katsomaan natsien hirmutöitä myös kirjailijat Graham Greene ja Lilian Hellman. Virolaisilla kommunisteilla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö he ole tehneet oikein häätäessään fasistit menemään Virosta. Heidän puolellaan oli koko sivistynyt maailma.
Myöhemmin Debora Vaarandi sanoittaa kuuluisan Saarenmaan valssin, jossa punatähtinen sotilas tanssittaa virolaista pellavapäätä. Virolainen säveltäjä Raimond Valgre säveltää sen. He tekivät sen täysin vapaaehtoisesti ylpeinä taistelustaan oikeiden asioiden puolesta. Nyt sanoituksesta on ”punatähtinen” sensuroitu ja tilalla on mitään sanomaton ”kultatähtinen” sotilas.
Maassa, jossa ei tiedetä, mitä valtio tarkoittaa, ei ole mitään kummallista siinä, ettei tiedetä, mitä miehitys tarkoittaa.

USA:lla ei ole suurlähettilästä Virossa

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/19/usalla-ei-ole-suurlahettilasta-virossa/

USA ei ole nimittänyt uutta suurlähettilästä Viroon sitten tammikuun, kun edellinen suurlähettiläs poistui maasta. Asiasta kertoi eilen Viron television iltauutiset. Selityksenä unohdukselle tarjoiltiin USA:n ulkoasian hallinnon sekavuutta. Olisi suuri kiusaus päätellä, että USA:n näkemys Baltian maiden geopoliittisesta merkityksestä on paljastunut. Se on täydellinen mitättömyys.
Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. USA:n ulkoasiain hallinto saattaa säästää. Sille riittää, että Virossa presidentti on amerikkalainen. Jo ulkoministerinä olleessaan Toomas Hendrik Ilves kävi kertomassa kuulumisensa aina ensin Yhdysvaltain suurlähetystössä ja vasta sitten suuntasi Kadriorgiin Viron presidentin luokse, joka tuolloin oli Lennart Meri. Ilveksen lojaalisuuden suunnasta ei ole koskaan ollut mitään epäselvyyttä.
USA:n presidentti Barack Obaman päätös jättää rakentamatta ohjuskilpi Puolaan ja Tsekkiin on virolaisten lehtien mukaan nostattanut sapekkaita kommentteja Puolassa ja Tsekissä. Puolassa oltiin sitä mieltä, että USA myi heidät Venäjälle. Molemmissa maissa tehtiin johtopäätökset, että maiden on aika vetää joukkonsa pois Afganistanista. Tällaisia ovat Amerikan ystävät!
On selvää, että Viron joukot ovat Afganistanissa samasta syystä, ostamassa ystävyyttä Yhdysvalloilta ja Englannilta. Ystävyyden aitous on juuri niin syvää kuin hevosen ja sen perskärpäsen.
Viro antaa panoksensa Yhdysvalloissa myös Barack Obaman ja hänen oletetun sosialisminsa vastaiseen taisteluun. Viron antikommunistinen toivo Mart Laar matkustaa puhumaan Ronald Reaginin muistotilaisuuteen Yhdysvaltoihin. Laar kertoi ihailevansa rajattomasti Reagania, kun tämä niin sattuvasti sanoi jotakin ikävää Neuvostoliiton ja sosialismin olemuksesta.
Yhdysvaltain neokonservatiiveilla on eväät vähissä, kun ideologista apua tarvitaan natsi-intoilija Laarilta.

Koti kaupungissa

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/09/koti-kaupungissa/

Kävin viime sunnuntaina Hesassa Koti kaupungissa - yhdistyksen kokouksessa. Olen mukana projektissa, jossa rakennetaan omagryndausperiaatteella kerrostalo Jätkänsaareen.
Tein muutama vuosi sitten Vihreiden eduskuntaryhmälle asuntopoliittisen selvityksen ryhmärakentamisesta eli omagryndauksesta. Valitettavasti selvitys ei ole internetissä, mutta toivottavasti se joskus ilmestyy Hem is stan -yhdistyksen kotisivuille.
Mielenkiintoista selvityksessä oli suomalaisen asunto-osakeyhtiömallin nerokkuus kivitalojen omistusmuotona. Köyhä Suomen kansa hankki viime vuosisadan alussa pääomia osuustoiminnallisella asunto-osakeyhtiömallilla. Helsingin hienoimmat jugend-rakennukset Katajanokalla ja Eirassa ovat syntyneet asukkaiden omagryndauksella. Jätkänsaaressa ei siis tehdä historiaa vaan toistetaan sitä, mitä sata vuotta sitten jo tehtiin.
Vihreät halusivat viisi vuotta sitten uusia tuulia asuntorakentamiseen ja vastauksia siihen, miksi Helsingissä asunto maksaa niin paljon. Toivottiin, että omagryndauksen avulla saadaan selville, mistä asunnon neliöhinta koostuu Helsingissä. Jätkänsaari-projektin vetäjän, suomalaistuneen amerikkalaisen arkkitehdin Eric Pollockin Tuula-vaimo tekee lisensiaattityötä rakennusprojektista, joten toiveissa on, että rakentamisen hintasalat paljastuvat.
Viisi vuotta sitten Helsingin kaupunki suunnitteli Jätkänsaaren ja Sompasaaren kaavoitusta. Selvityksellä haluttiin osallistua keskusteluun. Selvitystä tehdessä kävi heti ilmi, että Helsingin kaupungin kiinteistövirastossa oltiin äärimmäisen kiinnostuneita kaikista uusista ajatuksista. Virkamiehet eivät olleet kehityksen jarruna, enemmänkin helsinkiläisten passiivisuus. Tuolloin kaupunki lupaili, että ensimmäiset tontit omagryndauksesta kiinnostuneille laitettaisiin hakuun vuonna 2013. Hem i Stan-yhdistyksen sielu Salla Korpela totesi sunnuntain kokouksessa, että yhdistyksen johdolle tuli melkoisena yllätyksenä kaupungin virkamiesten soitto, että onko halukkuutta hitas-tonttiin. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että tontti on jo saatu. Kaupunki haluaa nopeasti pilottiprojektin.
Selvitystyö oli omanlaisensa painajainen. Selvisi, ettei kenenkään kannata sotkeentua Helsingin tonttipolitiikkaan metrin tikullakaan. Erilaiset tahot uhkailivat tekijää rikospoliisiasialla. Loppuversiosta oli jätettävä pois muun mussa Monacon suomalaisille Eiranrantaan kerrostalon rakentaneen Conventum-miehen kritiikki. Hän pelkäsi, ettei koskaan saisi enä tonttia Helsingin kaupungilta. Pidin hänen pelkoaan turhana.
En kirjoittaisi omagryndauksesta, ellei se tarjoaisi aasinsiltaa Yhdysvaltojen kautta Neuvostoliittoon. Mikäli Suomen Kuvalehteen (http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/capitalism-a-love-story-on-michael-mooren-radikaalein-dokumentti) on uskominen, amerikkalainen dokumentaristi Michael Moore on osuustoiminnallisen omistamisen suuri puolesta puhuja. Suomalaiset siirtolaisethan veivät Amerikkaan tuliaisina asunto-osakeyhtiömallin Brooklyniin New Yorkiin. Amerikkalaisille perinteisesti kaikki co-op on puhdasta kommunismia. Nyt Moorekin liputtaa sen puolesta, että omistettaisiin osuustoiminnallisesti, kaikilla yksi ääni ja sama palkka.
Suomalaisille Mooren uudet ajatukset tuovat mieleen jotakin tuttua: Neuvostoliiton. Kun aamun uutiset vielä kertoivat, että koulun alkajaisiksi puhuneen presidentti Barack Obaman pelättiin levittävän lapsille sosialismia Yhdysvalloissa, on aika rauhoittaa amerikkalaisia. Neuvostoliitto oli hirvittävän radikaali ja moderni valtio. Länsimaat ovat omineet kaikki sen ihanteet itseensä. Viimeisenä Yhdysvallat, jossa vasta nyt toteutetaan yhtä Neuvostoliiton suurta saavutusta, julkista terveydenhuoltoa.

Latviassa eroon puolustusministeriöstä

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/07/latviassa-eroon-puolustusministeriosta/

(Apartheid-katsaus 37/2009):

Latvialainen oligarkki, Ventspilsin kaupunginjohtaja Aivars Lembergs on saanut erinomaisen säästöidean. Hänen mielestään Latvian tapainen pieni maa ei tarvitse puolustusministeriötä. Sen voisi lakkauttaa ja yhdistää sisäministeriöön. Latvian osallistuminen kansainvälisiin rauhanturvatehtäviin on Lembergsin mielestä myös suurta turhuutta, koska on tarpeetonta opettaa toisia, kuinka elää ja olla. Virossa taas entinen kulttuuriministeri Jaak Allik halusi että poliisi ja armeija voisivat olla yksi ja sama asia. http://www.epl.ee/artikkel/477310

Kiinnostavaa tässä pikku-uutisessa on se, että sekä Latvia että Viro ovat Nato-maita. Maailmassa on vaikea löytää toisia niin sotaisia pikkunatseja kuin nämä kaksi syyntakeetonta velikultaa. Natoko se teettää tällaista pullistelua?
Huolestuttavia pikku-uutisia lisää. Virolainen huuhaa-historioitsija Lauri Mälksoo on saanut puoli miljoonaa euroa eurooppalaiselta tutkimuslaitokselta ERC:ltä tutkiakseen Venäjän käsitystä kansainvälisestä oikeudesta. Mitä virolainen ymmärtää kansainvälisestä oikeudesta, jos maassa ei saa vähemmistö edes äänestää! Tästä Mälksoosta antoi musertavan arvion Johan Bäckman kirja-arvostelussaan Sohvin ja Impin tekeleestä ”Kaiken takana on pelko.” Näin Johan kirjoitti:
”Nyt julkaistussa antologiassa miehitys ei enää riitä. Omassa artikkelissaan Yhdysvalloissa koulutettu nuori virolainen historioitsija Lauri Mälksoo melkeinpä onnistuu vääntämään väitetyn miehityksen peräti Neuvostoliiton sotilaalliseksi "hyökkäykseksi" Viroa vastaan. Perusteeksi tarjotaan kyseenalainen keitos klišeitä, lähteettömiä väitteitä tai suoranaisia vääriä tietoja. Mutta lopputulos on tietysti tärkein ja synnyttää epämiellyttävän vaikutelman siitä, että lojaalisuus on tänään virolaiselle historioitsijalle tärkeämpää kuin uuden tieteellisen tiedon etsiminen.”
Että sellainen historioitsija. EU-rahaa riittää muillekin viha-propagandisteille. Sofi Oksasen miehitysporno sai EU-rahaa. Puhdistus-teos kääntyy norjaksi EU:n tuella. Suurin skandaali on tietenkin se, että latvialainen Edvins Snore sai törkyelokuvaansa The Soviet Story rahaa Euroopan parlamenttiin kuuluvalta poliittiselta ryhmältä UEN:ltä.
Mikä näitä eurooppalaisia tahoja vaivaa? Toivottavasti vain tyhjänpäiväinen pullistelu.

Baltian talouskriisistä

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/05/baltian-talouskriisista/

Uutistoimisto AP:n Tallinnan toimittaja kertoi joutuneensa peruuttamaan kesälomansa Baltian kriisin vuoksi. Ohje ei tullut uutistoimiston kotimaasta USA:sta vaan Ruotsista. Ruotsalaisten pankkien huolen Baltian talouksien romahduksesta ymmärtää.
Amerikkalaisilla on vanha sääntö totuuden etsinnässä: ”follow the money”. Niin kauan kuin Baltian maat olivat kytköksissä Neuvostoliiton talouteen, AP teki Baltian uutiset Moskovasta. Nyt kun Baltian taloudet on rahoitettu Ruotsista, AP:n Baltian komentokeskus on Tukholmassa.
Baltian maiden taloudet romahtavat kaksinumeroisia lukuja, kun muualla Euroopassa riittää yksi numero. Syy on yksinkertainen. Baltian maiden talouden romahduksen taustalla on niiden täysin väärä analyysi Neuvostoliiton merkityksestä maiden historiassa. Baltian maat ovat tuhonneet historiavalheillaan taloutensa perustan, Venäjän markkinat. Tämä valheen paljastuminen näkyy talousluvuissa. Baltian maat uskottelivat lännelle, että niiden elinvoimaa on kahlinnut vain suuri ja paha Neuvostoliitto. Ruotsalaiset pankit nielaisivat tämän ja maksavat nyt hölmöydestään.
Virolainen talousanalyytikko Hardo Pajula kertoi lehtihaastattelussa keväällä, että sijoitusrahastot ”sylkäisevät” kuullessaan sanan Baltia. Baltian maat ovat menettäneet uskottavuutensa läntisten sijoittajien silmissä täysin. He eivät luota Baltian maiden valuuttojen kestävän vaan pelkäävät niiden devalvaatiota. Heikko valuutta kertoo epäluottamuksesta kyseisen valtion elinkelpoisuutta kohtaan.
Baltian talouden harhojen suuruus näkyi parhaiten Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfieldin yliökirjoituksessa nashi-mielenosoituksen jälkeen maaliskuussa. Hän epäili safkalaisten olevan vain kateellisia Viron elinvoimalle, elinkelpoisuudelle ja luovuudelle, joka oli vapautunut Viron itsenäistyttyä Neuvostoliitosta. Ei mennyt pitkään, kun Latvian jälkeen alkoivat huonot uutiset kaikua myös Virosta ja Liettuasta. Blåfield oli täydellisesti hämääntynyt uskomaan ”kokaiini-todellisuutta”. Tuon termin lanseerasi Virossa käynyt italialainen kirjailija Umberto Eco, jonka mielestä kokaiinihuuruissa olevat pankkiirit olivat syyllisiä maailmanlaajuiseen talouslamaan. Minkäänlaisia aitoja perusteita Viron talousihmeelle ei ollut. Vain ”huumeista” saatua keinoenergiaa; pankkilainoja ja neuvostoaikaisen yhteisen omaisuuden yksityistämisestä saatuja tuloja.
Baltian maat pyrkivät epätoivoisesti euroon palauttaakseen investoijien luottamuksen itseensä. Se tuskin on mahdollista. Ihmisten tulot jatkavat vähenemistään Baltiassa ja hinnat jatkavat nousemistaan. Yhtälö on mahdoton. Viro lienee IMF:n hallinnassa jo ennen vuoden loppua heti Liettuan jälkeen.
Kuvaavaa Baltian maiden todellisuudentajulle on se, minkälaisten lakien valmistelujen kanssa ne puuhastelevat kriisin keskellä. Virossa halutaan kiristää kielilakia!
Viron ystävinä esiintyvät venäläisvihaajat eivät ole silloin paikalla, kun ryhdytään miettimään, kuka maksaa Viron valtion ylläpidon. Ehkä Helsingin yliopiston viron kielen laitos on asiasta kiinnostunut?

Bruno nähty Liettuassa

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/30/bruno-nahty-liettuassa/

Homofobiaa kärsivässä Liettuassa on katutasolla kaikki kunnossa. Bruno-elokuva tuli ensi-iltaan ja vetää Vilnassa täysiä saleja kuten muuallakin sivistyneessä maailmassa. Pakko tunnustaa, että Neuvostoliiton romahtaminen on vapauttanut maailmaa. Kun Woody Allen teki siveellisesti vielä elokuvan ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä” niin Sacha Baron Cohen kertoo meille kaiken, mitä olemme halunneet tietää homoseksistä. Olen lumoutunut Sacha Baron Cohenin nerokkuudesta. Liettuassa elokuvia ei dubata. Elokuvassa puhutaan englantia ja jonkinlaista saksaa, mutta se on siansaksaa, joten en usko kielen tasolla juurikaan mitään menettäväni. Peruspilkan kohteena on tietenkin julkkisteollisuus eli celebrity industry, se ainoa paperimedian laji, joka saa lisää tilauksia.
Englanninkielisessä maailmassa on helppoa, kun voi tehdä pilkkaa Angelicasta, Brad Butlerista ja Madonnasta. Elokuvaan saa mukaan omat kaverinsa Stingin, Bonon ja Elton Johnin. Kaikki meidän omia tuttuja nykyisessä globaalissa maailmassa. Pidin erikoisesti siitä, että Bruno haki adoptiolapsen maasta nimeltä Afrikka ja kertoi tosi-tv:ssä Los Angelesissa hakeneensa itselleen aidon afroamerikkalaisen lapsen. Ymmärsin myös, miten nerokas oli teatteri Jurkassa Katja Krohnin ohjaama ja käsikirjoittama Ahmatti (2007). Hän teki yhtä rivon ja röyhkeän näytelmän Suomessa samasta maailmasta kuin Cohen, mutta kaksi vuotta aikaisemmin ja ilman englanninkielisen maailman julkkisnimilistaa. Ahmija olisi syytä saada Broadwaylle. Cohen on varastanut monta kohtaa Katja Krohnin näytelmästä.
Muuten Liettuan parlamentti näytti uudelle presidentille, rautarouvaksi luonnehditulle Dalia Grybauskaitelle heti paikan pyyhkäisemällä hänellä pöytää. Paljastui, ettei Liettuan rautarouvalla ole edes mielipidevaltaa. Edellinen presidentti Valdas Adamkus oli jo käyttänyt veto-oikeuttaan kuuluisaan homolakiin. Liettuassa parlamentti voi ottaa lain uudelleen käsittelyyn ja mikäli se toistamiseen hyväksyy lain, presidentillä ei ole enää veto-oikeutta. Rautarouva joutui levittelemään käsiään. Liettuan parlamentti vielä erikseen taputti itselleen hyväksyessään lain toistamiseen. Turha sanoakaan, että ratkaisevaa oli sosiaalidemokraattien äänet. Liettuan sosiaalidemokraatteja vaivaa sama tauti kuin suomalaisia virkaveljiään. He ovat siirtyneet äärioikealle.
Erikoista on EU-maiden käytös. Niiden suurlähettiläät ovat käyneet presidentille valittamassa, miten laki on epäsoinnussa vähemmistöjen turvan kanssa. Sen sijaan EU-maat eivät ole mitenkään reagoineet Holokaustista selvinneiden juutalaisnaisten joutumisesta epäilyksen alaisiksi toiminnastaan neuvostopartisaanien joukossa.
Hiukan samaa todistin pari vuotta sitten Latvian homoparaatin yhteydessä. Paikalla olleet europarlamentaarikot olivat valmiita harkitsemaan boikottitoimia Latviaa vastaan, kun tuhat homoseksuaalia ei saanut marssia kadulla. Kysyessäni, eikö heitä huolestuta, että puoli miljoonaa venäläistä ei saa Latviassa äänestää, europarlamentaarikot vaikenivat. Sain viisaan neuvon tuttavaltani, ettei ole tärkeää, minkä vähemmistön oloja parannetaan, kunhan parannetaan. Joskus ne paranevat kaikilla.
Timo Aron hyökkäykseen en jaksa vaivautua kommentoimaan muutoin kuin että olen seurannut Vilnassa Amerikan juutalaisten seminaaria Liettuan juutalaisuudesta. Siellä puhutaan pelkkää Safka-kamaa. Brooklynin juutalaiset alkavat olla huolissaan, mihin Baltian maiden historian vääristely johtaa. Timo Aro ja suomalainen valtamedia voi sensuroida Safkan, mutta Yhdysvaltoihin saakka heidän valtansa ei ylety. Asiat ovat Suomessa vasta sitten totta, kun amerikkalainen professori sen sanoo. En todellakaan häpeä sitä, missä seurassa olemme. Olen myös kiitollinen niille muutamille lukijoille, jotka ovat jaksaneet olla kiinnostuneita siitä tärkeästä toisesta mielipiteestä. Se täytyy aina uskaltaa esittää.

P.S. Aika hyvin tämä ”toinen mielipide” on menestynyt luetuimpien blogien joukossa. Millähän agendalla Timo Aro kuvittelee siellä pysyvänsä, puhumalla Safkasta tietenkin.

Terveisiä takapajulasta

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/26/terveisia-takapajulasta/

Baltian maat ovat osana Eurooppaa edustaneet aina takapajulaa, periferiaa. Kristinusko tuli Euroopassa viimeisenä Liettuaan noin 1300-luvulla. Feodalismi jylläsi rajuimmassa muodossa Virossa ja Latviassa vielä sata vuotta Ranskan vallankumouksen jälkeenkin.
Jälleen maat ovat Euroopan perän pitäjiä. Liettuassa ei saa esittää homoseksuaalisuutta positiivisessa valossa. Laki tulee voimaan vuoden päästä. Vielä kummallisempi on Liettuassa hyväksytty laki, joka estää julkisen keskustelun liettualaisten osallisuudesta juutalaisten joukkomurhiin. Jos epäilee ääneen jonkin poliitikon tai hänen sukulaisensa olleen niin sanottu ”juutalaisten ampuja”, (engl. Jew Shooter) epäilijää uhkaa enimmillään kolmen vuoden vankeustuomio. Liettuassa on noussut valtaan, kuten myös muissa Baltian maissa, natsikollaboraattoreita ja heidän jälkeläisiään.
Samanaikaisesti Vilnassa on avattu museo, jonka nimi on paljon puhuva, Kansanmurhamuseo. Se kertoo kaikesta muusta, paitsi siitä ainoasta Liettuassa tapahtuneesta kansanmurhasta eli juutalaisten tuhosta. Tämä KGB-museonakin tunnettu laitos keskittyy ”holojunaan” eli se kertoo niin sanotusta ”neuvostomiehityksestä” ja pyrkii esittämään kyyditykset kansanmurhana. Kun tiedetään, että liettualaiset olivat varsin tehokkaita juutalaistensa tuhoamisessa, museon sisältö on sitä valheellisempi. Vilnan kansanmurhamuseo on Viron ja Latvian miehitysmuseoiden rinnalla osa Baltian maissa viralliseksi politiikaksi muuttunutta ”kansanmurha-teollisuutta”, jolla pyritään rinnastamaan Hitlerin ja Stalinin rikokset.
Liettuassa tuhottiin vuosina 1941-1943 kaikkein eniten Euroopassa juutalaisia suhteessa oman maan väestöön. Liettuan 240 000 juutalaisesta oli Wannseen kongressin aikaan tammikuussa 1942 jäljellä enää 34 000 juutalaista. Natsi-Saksa siirtyi itse vasta Wannseen kongressin jälkeen lopulliseen ratkaisuun eli juutalaisten tuhoamiseen.
Liettua teki Euroopan pohjanoteerauksen puolitoista vuotta sitten, kun se alkoi syyttää Vilnan getosta pelastunutta kahta naista sotarikoksista. Getosta paenneet naiset olivat liittyneet neuvostopartisaaneihin taistelemaan Natsi-Saksan joukkoja vastaan. Nyt Rachel Margolis (87) on Israelissa maanpaossa ja Fania Brantsovsky (86) odottaa syytteitä. Euroopassa tätä päivää kukaan ei uskonut näkevänsä: Holokaustista selvinneet ovat syytettyjen penkillä!
Sanomattakin on selvää, että Vilnan juutalaismuseon esitteessä neuvostojoukot vuonna 1944 vapauttivat Liettuan fasisteista. Museon historia puhuu kunnioittavasti neuvostoajasta eikä sanaa ”miehitys” esiinny missään. Jopa museon sulkeminen neuvostoviranomaisten toimesta vuonna 1949 internationalismin vaatimusten mukaisesti jää kritiikittä. Neuvostovalta avasi museon jälleen 1989 kansallisen heräämisen yhteydessä jne....
Liettua on aina pyritty tarjoilemaan hiukan parempana kuin venäläisiään sortavat Viro ja Latvia. Todellisuudessa sekä Latviassa että Liettuassa vähemmistöillä ei ole omankielisiä kouluja. Liettuassa venäläiset ja puolalaiset joutuvat opiskelemaan liettuaksi. Vain puolalaisen vähemmistön ongelmista puhutaan. Latvissa esimerkiksi Daugapihlsin kaupungin asukkaista on 98 prosenttia slaaveja, ja kaikki koulut ovat latviankielisiä. Virolaisten kunniaksi on sanottava, että he eivät ole vielä toteuttaneet uhkaustaan lopettaa venäjänkielistä koululaitosta.
Baltian maat ovat virallisen liturgian mukaan uusia, hienoja demokratioita. Selkokielellä ne ovat kaikkein eurooppalaisten arvojen hautausmaita.