lauantai 15. kesäkuuta 2013

RISI aloitti reippaasti Suomessa

Suomalaiset purkivat tuntojaan varsin estottomasti ensimmäisessä Venäjän strategisten tutkimusten instituutin (RISI) seminaarissa Helsingin Pörssikklubilla perjantaina 14.06.2013. Venäjällä toimivat suomalaiset liikemiehet ja Suomessa toimivat venäläiset maahanmuuttajat kertoivat suorasukaisesti käsityksiään Suomesta, suomalaisesta mediasta ja ilmapiiristä Suomessa. Venäjän strategisten tutkimusten instituutin edustajat puolestaan toivat ensi käden tietoa Venäjän talouslinjauksista.

Venäjän
talous nousee
Moskovassa vuosia toiminut suomalainen, Awara Groupin toimitusjohtaja, investointikonsultti Jon Hellevig hehkutti Venäjän taloudellisen kehityksen olevan seuraavien vuosien aikana 4 % korkeampaa kuin EU:n. Hän maalaili EU:n olevan krapulavetoinen suunnitelmatalous, jonka kilpailukyvyn on tuhonnut monopolivaluutta, ay-liike, gallup-demokratia ja keskittynyt media. EU on laskevan auringon maa, kun Venäjällä on vain voitettavaa. Venäjän vaikeudet keskittyvät inflaation, korruption ja byrokratian vähentämiseen. Hellevig oli toiveikas, että nyky-hallinto onnistuu vähentämään kaikkia kolmea.
“Venäjällä ei tarvita suuria uudistuksia vaan hienosäätöä”, Hellevig korosti.
Venäjän vahvuuksia ovat olematon valtion velka, täystyöllisyys ja tulliunioni entisten Neuvostoliiton maiden kanssa. EU:n kriisi on Hellevigin mukaan pahentanut Venäjän piilevää investointitarvetta, sillä eurooppalaisilla yrityksillä ei ole rahaa tehdä välttämättömiä investointeja Venäjälle. Erityisesti Hellevig piti Venäjän vahvuutena sitä, ettei Venäjä ole kiirehtinyt yksityistämään valtion sektoria.
“On hyvä, että infrastruktuuri, pankit, energia ja rautatie ovat valtion hallussa. Venäjä on silti markkinaliberaali talous”, Hellevig korosti.
Hän ei löytänyt mitään hyvää länsilehdistöstä, joka hänen mukaansa levittää vain Venäjä-vastaista propagandaa.
“Länsilehdistö on keskittynyt. Viisi konsernia hallitsee ja ne kaikki määrätietoisesti mustamaalaavat Venäjää”, hän sanoi.

Viisumivapaus
yksipuolisesti
Pietarin ja Helsingin välistä laivaliikennettä, St. Peter Lineä käynnistänyt yrittäjä Peter Iiskola arvosteli kovin sanoin suomalaista polittiista johtoa siitä, ettei se ole ollut riittävän aktiivinen kehittämään taloussuhteita Venäjään. Hänen mielestään Suomi tarvitsee kokonaan uuden strategian talousuhteiden kehittämiseksi Venäjän kanssa. Tärkeimpänä hän piti viisumivapauden kehittämistä Suomen ja Venäjän välillä, vaikka yksipuolisesti.
“Suomi piiloutuu raukkamaisesti Brysselin selän taakse vedoten siihen, ettei Bryssel ja Schengen mahdollista viisumivapautta. Se on pelkkää omaa saamattomuutta”, Iiskola arvioi.
Suomalaisten olisi saatava venäläiset myös tajuamaan, että Suomessa on tietotaitoa, jota voi myydä venäläisille. Iiskola vetosi venäläisiin, että nämä kiinnostuisivat Helsingin telakasta, joka voisi tehdä jäänmurtajia Venäjän arktisille alueille.
Kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.) jatkoi aihetta tyrmäten yksipuolisen viisumivapauden. Hänen viestinsä oli selvä.
“Kun EU:n talous yskii, tarvitsemme Venäjää tasapainottamaan ja täydentämään talouttamme”, Salolainen sanoi.
RISI:n pääjohtajan neuvonantaja Dmitri Rurikov muistutti, ettei Venäjällä voida enää poliittisilla päätöksillä vaikuttaa kauppaan ja investointeihin.
“Jos venäläinen taho haluaa investoida telakoihin Suomessa, päätöksen tekevät investoijat itse, ei valtio tai poliitikot”, hän sanoi.

Kokoomus
panostaa Venäjään
Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) toivotti omassa puheenvuorossaan RISI:n tervetulleeksi Suomeen. Sasin viesti oli selvä.
“Jos Suomi haluaa nousta, vastaus on Venäjä”, hän sanoi.
Suomi rahoittaa jo jonkin verran pienten ja keskisuurten yritysten etabloitumista Venäjälle.
“Meidän on paremmin mainostettava itseämme ja osaamistamme Venäjällä”, Sasi jatkoi.
Hänen mielestään Suomen tavoitteena on kumppanuussopimus Venäjän kanssa.
“Eduskunnassa ja suuressa valiokunnassa on myönteinen käsitys Venäjästä”, Sasi korosti.

Venäjän
valinnat
RISI:n tutkimuspäällikkö Natalia Gribova kertoi Venäjällä oltavan kahta mieltä siitä, kuinka Venäjän talous saadaan nopeampaan kasvuun kuten presidentti Putin on vaatinut.
“Venäjä saa vientituloista rahaa, joten osa arvelee, että meidän pitäisi vain odottaa, että talousnäkymät vientimarkkinoilla paranevat. Toiset taas ovat sitä mieltä, että investoinneilla on saatava rahaa liikkeelle”, Gribova sanoi.
Hän muistutti, että entinen talousministeri Aleksei Kudrin oli varoittanut, että investoinnit ovat huono vaihtoehto, koska Venäjällä rahat varastetaan tai vain tuhlataan.
Venäjä on valinnut Gribovan mukaan investoinnit. Investointeihin käytetään yksi prosentti bruttokansantuotteesta. Idässä, Tyynenmerenrannalla rakennetaan satamia, teitä rakennetaan Moskovasta Kazaniin ja Baikal-Amur-reittiä parannetaan.
“Omaan maahan on investoitava, jos haluamme parantaa kansalaistemme hyvinvointia”, Gribova sanoi.
RISI:n apulaispäällikö Igor Prokofjev valitteli sitä, että Euroopassa on negatiivinen mielikuva Venäjän energiapolitiikasta.
“EU korostaa, että se haluaa vähentää riippuvuutta Venäjän energiasta. Maailmaan muodostuu yksi globaalitalous. Viemme kaasua joka puolelle. Jos EU ei osta kaasua Venäjältä, se ostaa sitä Kuwaitista ja me myymme kaasumme Kiinaan”, hän havainnollisti.
Prokofjevin mielestä politikointi vie huomion pois tärkeämmiltä asioilta.
“Tärkeätä olisi vähentää päästöjä ja pysyä Kioton sopimuksessa”, hän sanoi.

Yhteistyötä
lisätään
Pitkän päivän saldona oli reipas keskustelu EU:n talouden romahduksesta ja Venäjän mahdollisuudesta tarjota Suomelle pelastusrengasta. Konkreettisena ehdotuksena oli ainakin se, että Aleksanterin instituutti sai kutsun yhteistyöhön RISI:n kanssa. Aleksanterin insituutissa on 50 tutkijan ryhmä, jotka tekevät Venäjä-tutkimusta. Heille tarjoutui seminaarin yhteydessä kutsu yhteistyöhön RISI:in kanssa.