Alfred Rosenberg - Viron lahja maailmalle

Alfred Rosenberg – Hitlerin pääideologi

”Yhdysvalloissa demokraattien ja republikaanien puoluekokoukset voidaan jakaa kahteen ryhmään: puoluekokouksiin, joissa nostatetaan henkeä, pidetään palopuheita ja vedotaan ihmisen yleviin tunteisiin. Sitten on puoluekokouksia, joissa vedotaan alhaisiin tunteisiin kuten fobioihin ja ahneuteen.”
Petri Krohn


Mitä on fasismi?
Alfred Rosenbergin elämänkerran kirjoittaja, saksalainen historioitsija Ernst Piper arvostelee kirjassaan ”Alfred Rosenberg – Hitlerin pääideologi” (2005) kiistanalaista saksalaista historioitsijaa, Ernst Noltea, fasismin käsitteen kyseenalaistamisesta. Kirjassaan ”Fasismin aikakausi” (1963) Nolte esittää teorian, jonka mukaan marxismi on aatteellinen suuntaus, mutta fasismi ei ole. Perustelunaan Nolte käyttää Rosenbergia, jonka ajatusmaailman taustalla hän näkee vain protestanttis-liberaalin maailmankuvan.

Kommunistiksi määritelty henkilö herättää heti ajatuksen, minkälaista maailmaa hän edustaa. Jos jotakuta sanotaan fasistiksi, mielikuvat ovat epämääräisiä. Italia ja Benito Mussolini eivät tule mieleen,vaikka fasismin kotimaa oli Italia. Rosenberg moitti italialaisia siitä, että he eivät olleet oikeita fasisteja, koska he niin innottomasti suhtautuivat antisemitismiin. Rosenberg ja Hitler epäilivät italialaisia, koska nämä eivät vastanneet pohjoismaista arjalaista ihannetta. Italialaiset olivat tummia, pienikasvuisia ja muistuttivat enemmän juutalaisia kuin pohjois-eurooppalaisia. Sen arveltiin olevan yksi syy, miksi italialaisilta puuttui kokonaan antisemitistinen fanatismi. Rosenberg valitti: ”En tiedä, mitä Mussolini sisimmässään ajattelee, mutta virallisesti hän välttää pienimmätkin antisemiittiset ilmiöt...”

Ernst Piper esittää Rosenbergin olleen nimenomaisesti se henkilö, joka toi saksalaiseen fasismiin antisemitismin. Rosenberg toi sen tuliaisena Moskovasta, jossa hän seurasi Venäjän vallankumousta 1915-1918. Hän ei inhonnut mitään niin paljon kuin kommunismia ja juutalaisia, joita hän piti bolsevikkeina. Juutalaiset hallitsivat hänen mielestään lännessä rahalla ja idässä ideologialla. Rosenberg uskotteli Hitlerille Venäjän vallankumouksen juutalaisesta luonteesta. Hitler ja Rosenberg uskoivat juutalaisten ja bolsevikkien yhteiseen maailmanvalloitushaaveeseen, minkä takia sota Neuvostoliittoa vastaan ymmärrettiin myös sotana yleismaailmallista juutalaisuutta vastaan.
”Kansallissosialistisen liikehdinnän antisemitistisen suuntauksen ja juutalaisten lopullisen tuhon perustelijana Alfred Rosenberg oli Hitlerin lähipiirin tärkein henkilö”, Piper kirjoittaa.
Elintila idässä ja juutalaisten syrjäyttäminen, nämä fürerin kaksi tärkeintä tavoitetta, lomittuivat juuri itäministeri Rosenbergin hallinnoitavalla alueella Baltiassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa.

Tallinnassa syntyneen Alfred Rosenbergin merkityksestä Hitlerille ja natsien ideologialle on erilaisia käsityksiä. Omana aikanaan häntä pidettiin kansallissosialistisen liikehdinnän ideologisena johtajana jopa siinä määrin, että Hitler nähtiin Rosenbergin välineenä, jonka avulla Rosenberg ohjaili natsiliikettä. Sodan jälkeen Rosenberg kuvattiin Kolmannen valtakunnan hovin hyljättynä sisäpiiriläisenä, epäonnistuneena vallantavoittelijana, joka ei koskaan päässyt päämääränsä, Natsi-Saksan ulkoministeriksi. Hänen ideologisia taitojaan on myöhemmin pidetty kovin kotikutoisina. Hänen pääteoksensa ”20.vuosisadan myytti” ei ole elänyt omaa aikaansa pidemmälle.
Piper korostaa Baltian saksalaisen Rosenbergin merkitystä natsi-ideologian luojana. Baltian saksalaiset ja venäläiset emigrantit näyttäytyivät voimana, joka lietsoi juutalaisvihaa ja ennen kaikkea vihaa Neuvostoliittoa ja bolsevikkeja kohtaan. He käyttivät Saksaa välineenään omalle kostolleen. Alfred Rosenberg tuomittiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä kuolemaan.


Lapsuus ja
nuoruus
Alfred Rosenberg syntyi 12.01.1893 Tallinnassa Venäjän imperiumissa. Rosenberg oli taustaltaan Baltian saksalainen. Tsaarin Venäjällä ennen ensimmäistä maailman sotaa edeltävän 15 vuoden aikana saksalaisten määrä kasvoi 1,8 miljoonasta lähes 2,5 miljoonaan. Heistä 165 000 eli Baltian maissa. Virossa esimerkiksi Baltian saksalaisten osuus väestöstä oli 3,5 prosenttia, mutta he omistivat lähes 90 prosenttia maasta. Suurin murros tapahtui vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen, jolloin tuhannet Rosenbergin lailla pakenivat länteen.
Rosenbergin isän puoleiset vanhemmat olivat peräisin Liivinmaalta. Alfred Rosenbergin ranskalainen äiti oli kuollut pojan ollessa kahden kuukauden ikäinen. Pojasta pitivät huolta isän sisaret, tädit Cecilie Rosalie ja Lydia Henriette, joita Alfred Rosenberg muisteli kiitollisuudella elämänsä loppuun asti. Rosenbergin äiti, Elfriede Caroline Siré syntyi Pietarissa hugenottien perheeseen ja kuoli jo 25-vuotiaana. Hän oli luterilainen ja hänet on haudattu Tallinnan Olevisten seurakunnan hautausmaalle. Alfredin veli Eugen Woldemar Rosenberg kuoli 41-vuotiaana pankkivirkailijana vuonna 1929 Saksassa Schönbergin tuberkuloosiparantalossa. Rosenbergin äidin puolelta esivanhemmat ovat tiedossa. Hänen esiäideistään yksi oli latvialainen.
Rosenbergin isänpuoleista sukua löytyy vuoteen 1781 saakka. Tiedot aikaisemmista vaiheista puuttuvat. Syyksi epäillään tarkoituksellista tietojen tuhoamista. Rosenbergille koitui jatkuvasti ongelmia hänen juutalaisuuteen viittaavasta nimestään. Natsien tultua valtaan Saksan sanomalehdistössä ilmestyi avoin kirje Rosenbergille, jossa väitettiin Alfred Rosenbergin isoisän, Martinin olleen latvialainen, mutta isoisän isoäidin Saly Rosenbergin juutalaisen ja että isänpuoleisen isoäidin isoisä H. Sram olisi ollut mongoli ja maaorja. Kirjeen tietojen arveltiin olleen peräisin Tallinnasta, mutta kaikki syytökset torjuttiin. Natsi-Saksassa oli runsaasti Rosenbergejä, jotka eivät olleet juutalaisia ja Baltian saksalaisten parissa nimi oli hyvin levinnyt. Ernst Piperin mielestä Alfred Rosenbergin sukupuussa ei ollut mitään sensaatiomaista. Hänen taustassaan sekoittuvat ajalle tyypillisesti Venäjän Baltian provinssin saksalaisen vähemmistön edustajille tyypilliset elementit.
Rosenberg kävi Tallinnassa Peetrin reaalikoulua, jonka oppilaat olivat pääosin saksalaisia. Opetuskieli oli saksa, mutta viralliset dokumentit, todistukset olivat venäjän kielellä. Rosenbergin todistus ei antanut hänelle oikeutta opiskella yliopistossa. Hän haki Riian tekniseen opistoon arkkitehtuuria opiskelemaan. Opetuskieli oli edelleen saksa. Riian teknisessä opistossa oli kolme opiskelijajärjestöä, yksi niistä Rubonia. Se oli avoin myös juutalaisille. Rubonian jäsenistöön kuuluivat Eugen ja Alfred Rosenberg.
Alfred Rosenberg aloitti opiskelut vuonna 1910 Riiassa, jonne hän jäi vuoteen 1915 saakka. Hän oli tutustunut jo ensimmäiseen vaimoonsa, virolaiseen Hilda Leesmanniin. Hildan isä oli varakas teollisuusjohtaja, joka lähetti tytön Geneveen tyttökouluun täydentämään opintojaan. Hilda lähti kuitenkin Pariisiin opiskellakseen tanssia, naisvoimistelua ja musiikkia. Rosenberg kävi Pariisissa vuonna 1914 tapaamassa Hildaa, joka tuli Riikaan vuonna 1915 mennäkseen naimisiin Alfred Rosenbergin kanssa. Rosenberg erosi ensimmäisestä vaimostaan vuonna 1923. Hiukan myöhemmin Hilda palasi vanhempiensa luokse Tallinnaan mennäkseen hoitoon Ranskassa. Siellä hän myös kuoli. Rosenberg avioitui toisen kerran vuonna 1925 Hedwig Kramerin kanssa, jonka kanssa hän sai pojan ja tyttären. Poika kuoli synnytyksessä. Tytär Irene syntyi 1930.
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Riian tekninen opisto evakuoitiin Moskovaan. Opiskelijat oli vapautettu sotaväestä. Kesän 1917 Alfred Rosenberg vietti vaimonsa kanssa Krimin niemimaalla hoitaakseen Hildan keuhkotautia. Rosenberg lopetti Moskovassa opinnot vuonna 1918 ja palasi Tallinnaan. Vuonna 1918 saksalaiset marssivat Tallinnaan ja helmikuun 24. päivänä Viro julistautui itsenäiseksi. Rosenberg ilmoittautui saksalaisille astuakseen vapaaehtoisena sotaväkeen, mutta Venäjän kansalaisena häntä ei hyväksytty. Rosenberg alkoi antaa piirustustunteja Kustaa Adolfin lukiossa Tallinnassa.

Etnisyyden
nousu
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen maailma oli muuttunut. Saksan keisari oli maanpaossa, Venäjän tsaarin perhe murhattu. Suurten valtioiden sijasta oli syntynyt joukko uusia: Viro, Latvia, Liettua ja Puola.
”Kun 1800-luku oli suurten aatteiden vuosisata, jolloin syntyi esimerkiksi marxismi, niin 1900-lukua sävyttivät sosiaalisten konfliktien sijasta etniset. Taistelut Baltiassa ilmensivät ensimmäistä rasismille pohjautuvaa antibolsevismia. Saksalaisten paronien ja latvialaisten talonpoikien luokkaristiriidat jäivät etnisten konfliktien varjoon. Se oli suotuisa kasvualusta perinteisestä antisemitismistä kasvaneelle huomattavasti radikaalimmalle kansallissosialistiselle antisemitismille, jonka luomiseen Alfred Rosenberg yhtenä johtohenkilöistä osallistui. Neuvostoliittoa vastaan käyty tuhoamissota ja Euroopan juutalaisten murhaaminen olivat tuolloisen rasistisen ideologian heijastuma,” Piper kirjoittaa.

Uran
alku
Rosenberg piti ensimmäisen julkisen puheensa Tallinnassa marraskuussa 1918 Mustapäiden talossa aiheenaan ”Marxismi ja juutalaiset”. Moskovan kokemukset olivat vakuuttaneet Rosenbergin siitä, että nämä kaksi tekijää alinomaa tuhoavat kaiken kauniin ja hyvän ja olivat erottamattomasti toisiinsa sidotut. Samana iltana hän lähti Berliiniin eikä palannut kotikaupunkiinsa vuosikymmeniin. Berliinissä Rosenberg haki töitä AEG:n teollisuustuotteiden pääsuunnittelijalta Peter Behrensiltä. Berliini ei miellyttänyt Rosenbergia vaan hän jatkoi matkaansa Müncheniin. Hänen vaimonsa oli keuhkotaudin takia hoidossa Sveitsissä. Rosenberg tienasi pieniä rahasummia toimittajana. Hän oli lähtenyt Tallinnasta ajatuksenaan etsiä uusi kotimaa Saksasta. Venäjän imperiumin Baltian saksalaisena ja vallankumouksen vastaisena hän oli jäänyt kotimaattomaksi.
Rosenberg tapasi Hitlerin Münchenissä, missä Hitler oli juuri liittynyt vastaperustettuun, kansallissosialistien edeltäjään, Saksan Työväen puolueeseen. Puolueessa ei vielä tuolloin syyskuussa 1919 ollut edes sataa jäsentä. Rosenberg kuuli Hitlerin puhuvan Zum Deutschen Reich- majatalossa.
”Noista vuoden 1919 syksyistä päivistä lähtien henkilökohtaiseen kunnioitukseeni füreriä kohtaan yhdistyi ymmärrys siitä, miten tärkeä tehtävä hänellä on Saksan kansalle”, Rosenberg kirjoitti.
Hitlerin laatimassa 25 kohdan puolueohjelmassa antisemitismi oli vahvalla sijalla. Ohjelman julkistamisen jälkeen Hitler piti puheen ”Miksi olemme antisemiitit”. Hän katsoi juutalaisten valtaantulon inkarnaation tapahtuvan juutalais-bolsevistisessa Neuvostoliitossa, ”vaarassa, joka uhkaa maailmaa idästä”. Sen vaaran toitottaja oli Alfred Rosenberg, joka oli kokenut henkilökohtaisesti Venäjän vallankumouksen.

Pakolaisten
turvapaikka
Baltian saksalaisista emigranteista tuli Natsi-Saksassa linkki Saksan ja Venäjän suhteisiin. Baltian saksalaisia ja heitä tukenutta keisarillista Venäjää luonnehti vahva antisemitismi. Pakolaisuudessa olevien balttien ja Venäjän monarkistien tärkein viesti oli: aasialainen, barbaarinen ja juutalainen itä uhkaa vanhaa Eurooppaa. Tämän maailmankuvan tärkeimmäksi edustajaksi nousi Alfred Rosenberg. Baltian pakolaisten joukossa nousi tärkeäksi tekijäksi Münchenissä luotu opiskelijajärjestö Rubonian alaosasto.
Liittyessään kansallissosialistiseen puolueeseen Alfred Rosenberg kertoi ammatikseen kirjailijan. Parin kolmen vuoden aikana 1920-23 hän kirjoitti seitsemän julkaisua, jotka kaikki käsittelivät juutalaisuutta. Ne henkivät pakkomielteenomaista antisemitismiä. Rosenberg esitti, että juutalaiset eivät saa palvella Saksan sotaväessä eivätkä osallistua Saksan politiikkaan eikä johtaa kulttuurilaitoksia. Juutalaisten maastamuuttoa Palestiinaan tulee kannustaa sionistien avulla. Saksassa asuvat sionistit vastustivat integroitumista saksalaiseen yhteiskuntaan.
Vuoteen 1941 saakka juutalaisten ”eliminointi” ei tarkoittanut vielä juutalaisten tuhoamista vaan heidän syrjäyttämistään Saksassa. Tälle politiikalle antoi lähtölaukauksen Rosenbergin varhaiset kirjoitukset. Rosenberg oli kirjoituksillaan juutalaisvastaisten rasististen myyttien tärkein luoja. Hän pyrki kirjoituksillaan tekemään tietä kansallissosialismille. Rosenberg kommentoi henkilökohtaisesti kansallissosialistisen puolueen puolueohjelman ja oli ylpeä, kun Hitler antoi hänen kommenteilleen siunauksensa. Myöhemmin natsiliikehdinnän voimistuessa Hitlerin kiinnostus teoreettiseen pohdiskeluun väheni oleellisesti.
Kun kansallissosialistinen puolue (NSDAP) kiellettiin 1923 ja Hitler istui vankilassa, Rosenberg johti hetken aikaa natsiliikehdintää Hitlerin pyynnöstä. Rosenberg perusti kielletyn puolueen tilalle järjestön, Suur-Saksan Yhtenäisyys (Grossdeutsche Volksgemeinschaft), josta piti tulla kansallissosialistisen puolueen jatkaja. Sisäisten ristiriitojen ja valtataistelujen tuloksena Rosenberg vetäytyi kielletyn puolueen johtotehtävistä ja pyhittäytyi perustamansa julkaisun Der Weltkampf toimittamiseen.
Kansallissosialistisen puolueen toimintakielto mitätöitiin vuonna 1925. Hitlerin vapauduttua vankilasta Rosenberg ei kyennyt palauttamaan samaa asemaa, joka hänellä oli ollut vuonna 1923 Hitlerin lähipiirissä. Rosenbergista tuli jälleen puoluelehden Völkischer Beobachterin päätoimittaja. Vuosien 1925-1933 välisenä aikana Rosenberg keskittyi julkaisutoimintaan niin kirjoittajana kuin kustantajana.

Leikkiä
tulella
Natsien puoluelehti oli Münchenissä ilmestyvä Völkischer Beobachter. Rosenberg nimitettiin vuonna 1921 lehden varapäätoimittajaksi ja vuonna 1923 sen päätoimittajaksi. Alfred Döblinin kirjaan pohjaavassa Rainer Werner Fassbinderin ohjaamassa televisiosarjassa Berlin Aleksanderplatz fasismi ilmestyy sarjaan sen toisessa osassa, kun Franz Biberkopf rahapulassaan alkoi Berliinissä lehden myyjäksi. Myytävä lehti oli Völkischer Beobachter. Juuri vankilasta vapautunut Biberkopf suostui naiiviuttaan lehdenmyyjänä myös kantamaan hakaristinauhaa käsivarressaan. Vielä tuolloin saksalaisten reaktiot natsismiin olivat hyvin torjuvia. Biberkopf oli joutua hakatuksi kantakapakassaan. Hänen juutalainen tuttavansa kävi ihmettelemässä, vihaako Biberkopf todella juutalaisia? Neljä vuotta vankilassa oli tehnyt sen, ettei Biberkopf edes ymmärtänyt kysymystä.
Völkischer Beobacher oli ollut populististen ääriryhmittymien lehti jo ennen natsien käsiin joutumistaan vuonna 1921. Se lakkautettiin useaan kertaan. Völkischer Beobacheter oli myös jatkuvasti oikeudessa juutalaisiin kohdistuneiden kunnianloukkaussyytösten takia. Rosenberg joutui vankilaankin, vuonna 1921 seitsemäksi päiväksi ja vuonna 1926 kuukaudeksi. Oikeudenkäynnit muuttuivat taloudellisesti raskaaksi. Pelkästään vuoden 1929 tammikuussa lehti joutui maksamaan sakkoja 3400 Saksan markkaa. Lehden kustantaja näki oikeudenkäyntien takana vain juutalaisten halun tuhota lehti.
Aikalaiset eivät tajunneet leikkivänsä tulella fasismin noustessa. Weimarissa museossa esimerkiksi tyhjennettiin kuusi salia modernia taidetta, ja korvattiin ne 1800-luvun alun taideteoksilla. Kriitikot naureskelivat, ettei sellaiselle tyhmyydelle voi kuin sydämestään nauraa.
”Taas kerran natseja aliarvioitiin kevytmielisesti, vaikka he näyttivät ja kuuluttivat omat tavoitteensa törkeän selkeästi”, Piper kirjoittaa.
Hitlerin valtaan tultua vuonna 1933 hälytyskellot eivät vieläkään soineet. Natsi-Saksassa vuonna 1937 järjestetty ”rappiotaiteen näyttely”, jossa mukana oli muun muassa Kandiskyn ja Klimtin töitä, saavutti suuren suosion natsijohtajien pettymykseksi. Samanaikaisesti järjestetty natsitaiteen näyttely ei kerännyt juurikaan yleisöä. Lehtien arvosteluissa pilkattiin avoimesti natsien yrityksiä valjastaa taide ideologian välikappaleeksi.

Natsismin
ideologiaa
Natsi-ideologiaa luotaessa Rosenbergin kilpailija Otto Strasser puolsi natsiliikkeelle sosialistista suuntausta. Länsivastaisuus ja Neuvostomyönteisyys veivät hänet ristiriitoihin Hitlerin ja Rosenbergin kanssa. Ristiriitoja ei synnyttänyt niinkään ulkopolitiikka vaan tosiasia, ettei Hitleriä kiinnostanut minkäänlainen toiminta kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Strasserin mukaan Hitleriä ei kiinnostanut luokkataistelu vaan rotuoppi.
”Rosenbergin teorioiden pohjalta Hitler selittää kaikkia muutoksia kulttuurin, politiikan ja talouden saralla rotuopeilla...”, Strasser valitti.
Strasserin mielestä oli selvää, että valtaan noustuaan Hitler ei ota puolueen ohjelmaa tosissaan. Kaikenlainen puhe kansallistamisesta tai suuryritysten voittojen jaosta ei tulisi kysymykseenkään. Puolue hajosi. Sosialistit jättivät puolueen.
Rosenberg kirjoitti vuonna 1927 ohjelmallisen julistuksen ”Kansallissosialismi – 20.vuosisadan valtion idea”, jossa hän vielä kerran painotti:
”Kahden suuren päällisin puolin vastakkaisen ideologian – nationalismin ja sosialismin -synteesissä avautuu Saksan tulevan valtion perusta eli kansallissosialismin olemus.”
Rosenbergin tapaiset kansallissosialistit olivat pikemminkin sosiaalis-kansallisia, jotka mielellään matkivat ylempien luokkien tapoja, johon he itse eivät kuuluneet. Sotarikollisten oikeudenkäynnissä vuonna 1946 Nürnbergissä amerikkalainen syyttäjä Robert Jackson nimitti Rosenbergia ”herrakansan henkiseksi isäksi”.

Ulkopolitiikan
manifesti
Ulkopolitiikassa Hitler ja Rosenberg valitsivat sovinnon Englannin kanssa. Sen hintana olisi vastakkain asettelu Venäjän kanssa. Englanti saisi pitää Intiansa. Saksa luopuisi siirtomaahimoistaan ja tavoittelisi elintilaa Itä-Euroopasta. Rosenberg pyhitti Venäjä-otsikon viimeisen luvun kokonaan Ukrainalle. Hän vaati Ukrainan itsenäisyyspyrkimysten kannustamista ja näki Ukrainassa Saksan liittolaisen.
”Kun ymmärretään, että Puolan likvidointi on Saksan ensimmäinen vaatimus, on selvää, kuinka tärkeä on Saksan tulevalle politiikalle Kiovan ja Berliinin liitto ja yhteinen raja”, Rosenberg kirjoitti Saksan ulkopolitiikan tulevaisuus- ohjelmalehtisessään. Se oli 140 sivua paksu teos, joka jäi kansallissosialistien ainoaksi ulkopolitiikkaa analysoivaksi teokseksi.
Nykyään Rosenbergin vaikutusta Hitlerin ulkopolitiikkaan pidetään vähäisempänä kuin omana aikanaan. Hitler piti kiihotuspuheita. Aikalaiset taas arvioivat Rosenbergin huomattavasti älykkäämmäksi kuin Hitlerin. Poliittisessa liikkeessä palopuheet ovat julkisuuden varmistamiseksi tärkeämpiä kuin teoria.
Venäjän kieltä sujuvasti puhuva ja Venäjän vallankumouksen kokenut Rosenberg oli kansallissosialistisessa puolueessa bolsevismin arvostetuin tulkki ja juutalaisten väitetyn maailmanvalloituksen näkyvin analysoija. Rosenbergin ansiosta sanaparista ”juutalais-bolsevikkinen” tuli erottamaton osa kansallissosialismin agitaatiota ja propagandaa. Jopa arkkitehtuurissa julistettiin sota ”juutalais-bolsevikkiselle” tasakatolle.

Rosenbergin
kootut ajatukset
Alfred Rosenbergin perusteos ”20.vuosisadan myytti” ilmestyi vuonna 1931. Uskonnon hylännyt Rosenberg itse arvioi, ettei teoksella ollut mitään annettavaa 95 prosentille lukijoista. Teos ei saavuttanutkaan aluksi juuri minkäänlaista suosiota. Teosta pidettiin raskaana ja ideologisesti kyseenalaisena. Kristilliset ja sosialistiset piirit kiirehtivät tuomitsemaan kirjan. Sosialisti Otto Friedländer luonnehti kirjaa ”henkisenä kaatopaikkana”, jonka suojissa piileskelee jänishousu.
”Koko kirjan läpi kulkee kiusallinen, hysteerinen ja avoin groteski kauhu vieraiden rotujen suhteen”, hän kirjoitti.
Kirjan myyntiä edesauttoi vasta kansallissosialistien valtaan tulon jälkeen paavin reaktio liittää kirja kiellettyjen kirjojen luetteloon.
Kirjaa oli vuonna 1933 myyty 73 000 kappaletta, vuonna 1935 jo 293 000 kappaletta, 1938 puoli miljoonaa ja 1942 miljoona kappaletta.
Kirjaa haluttiin kääntää muille vieraille kielille, mutta Rosenberg kielsi käännökset. Teos ilmestyi ilman Rosenbergin lupaa japaniksi, missä sitä luonnehdittiin tieteelliseksi kuriositeetiksi. Ernst Piperin mielestä käännöstoiveet olivat Rosenbergin haaveilua, eivät todellisuutta. Hitlerin ”Mein Kampf”-teoksen ohella Rosenbergin ”20.vuosisadan myytti”-kirja muodostivat perusteellisimmat ja vaikutusvaltaisimmat johtavien kansallissosialistien kynästä ilmestyneet teokset.

Pohjoinen
ulottuvuus
Rosenberg uskoi, että arjalaisten alkuperämaa oli Pohjoismaissa ja että Euroopan uudistuminen alkaa ”pohjoisen alueen energialähteistä”, Skandinaviasta, Suomesta, Englannista ja Saksasta.
Alfred Rosenbergin lempiajatus oli Pohjoinen ulottuvuus (Põhjaühing). Rosenbergin mielestä koko valkoisen rodun olemassa olo riippuisi ”Pohjolan yhtenäisyydestä”. Balttilaiselle Rosenbergille todellinen kulttuurin kehto oli Itämeren maat. Kun Nürnbergin lait vuonna 1935 tulivat voimaan Natsi-Saksassa ja juutalaisilta evättiin oikeus Saksan kansalaisuuteen, Skandinavian maat tuomitsivat teon. Ne jäivät pois vuoden 1936 Pohjoisen Ulottuvuuden kongressista. Vuoden 1937 kokouksessa teemana olivat liikenneyhteydet. Paikalle tulivat Tanskan, Ruotsin ja Suomen suurlähettiläät. Rosenberg odotti Pohjoismaista vastakaikua idealleen, mutta se ei erityisemmin sytyttänyt yhdessäkään maassa. Svenska Dagbladetissa Bertil Svahnström kirjoitti, ettei skandinaavien mielestä ole mitään pohjoista ajattelutapaa. Pikemminkin se kuvitelma oli saksalainen ajattelutapa. Hän arveli erikoisesti suomalaisten kärsivän germaanisen rodun ylivallasta, sillä suomalaiset eivät olleet germaaneja. Rosenberg oli myöntänyt Svahnströmille, että Suomen saamiseksi mukaan yhteisöön, hän on valmis jättämään ideologisen aspektin maantieteellisen hyväksi. Kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja alkoi toinen maailmansota, Pohjoinen ulottuvuus joutui roskakoriin. Saksalaisten mielestä Pohjoismaat eivät ymmärrä Saksaa ja saksalaiset marssivat vailla minkäänlaista syyllisyyttä Tanskaan ja Norjaan.

Media ja
tutkimus avuksi
Toimittajat ja historioitsijat osoittautuivat arvokkaiksi apulaisiksi kansallissosialismin levittäjinä. Hitlerin julistaessa kansallissosialistisen vallankumouksen loppuneeksi vuoden 1933 lopulla hän lähetti Rosenbergille onnittelusähkeen kiittäen tätä ”meille vihamielisen ajatusmaailman henkisestä musertamisesta”. Vallassa pysyminen edellytti kuitenkin Hitlerin mukaan poliittisten voittojen muuttamista maailmakatsomukseksi. Hitler teki Rosenbergista maailmankatsomusvaltuutetun. Valtaan päässeen puolueen ensimmäinen tehtävä oli oman maailmankatsomuksen levittäminen. Natsiliikkeessä oli alusta lähtien mukana toimittajia. Rosenbergkin teki Völkischer Beobachterissa toimittajan töitä ensimmäiset vuodet. Natsitoimittajat saivat vahvan aseman journalistiliitossa. Natsipuolueen tiedotuspäällikkö, Otto Dietrich nousi Valtion Sanomalehtiyhdistyksen varapresidentiksi, myöhemmin propagandaministeriön sihteeriksi ja hallituksen lehdistöedustajaksi. Rosenbergilla oli käytössä lehtiä ja kansallissosialistinen kuukausijulkaisu (Nationalsozialistische Monatshefte) sekä kustantamo, Saksan kirjallisuuden edistämiskeskus. Sen suojissa työskenteli 50 päätoimitusta, joissa päätoimittajalla oli esitoimittaja ja todellista työtä tekevät toimittajat. He tekivät kirja-arvosteluja, joita tarvittaessa lähetettiin lehtiin, jos kirja sopi natsi-ideologiaan.
Rosenbergin toimiston tärkein tiedemies oli Alfred Baeumler. Hänen tehtävänään oli kirjoittaa uusi historia Saksalle.
Rosenberg katsoi, että kansallissosialistinen vallankumous merkitsi sitä, että vanha aika loppui ja alkoi uusi. Se tarkoitti sitä, että historia piti kirjoittaa uudelleen. Muotiin tulivat rotuoppi ja esihistoria. Kreikkalaisten ja roomalaisten sijasta keskityttiin intialaisiin ja iranilaisiin. Käsitteet vanha- , keski- ja uusi aika hylättiin. Uusi historian alajakso alkoi arjalaisella antiikkiajalla. Sen jälkeen tuli kristillinen aika, joka alkoi Kaarle Suuresta ja vuodesta 800 jKr ja loppui vuoteen 1933, kansallissosialistien voittoon. (Baltian miehitysmyytti on vastaava tapa rakentaa balteille eurooppalainen identiteetti. Toimittajan huomautus.)

Saksalaisten
kotiinkutsu
Syksyllä 1939 Hitler kutsui Baltian saksalaiset kotiin Molotov-Ribbentropp- sopimuksen solmimisen jälkeen. Rosenberg pyysi sukulaisiaan evakuoitumaan Tallinnasta. Hän piti mahdollisena, että Neuvostoliitto saattaisi hyökätä Baltian maihin ja hänen sukunimeään kantavat ihmiset joutuisivat välittömästi vaaravyöhykkeeseen ja tapettavaksi. Lokakuun 15. päivä 1939 Viro ja Saksa solmivat uudelleenasuttamissopimuksen. Saksalaisille jäi Virossa hyvin vähän aikaa tavaroidensa pakkaamiseksi. Vuoden 1939 loppuun mennessä yhteensä 65 000 saksalaista lähti Virosta ja Latviasta, viidennes heistä Virosta, loput Latviasta. Neuvostoliiton annektion jälkeen talvella 1940-41 lähti vielä 17500 saksalaista, nyt myös Liettuasta, joka jälkikäteen liitettiin Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Goebbels kirjoitti päiväkirjaansa tapaamisestaan Hitlerin kanssa elokuussa 1940 Stalinin ensimmäisten kyyditysten tultua tietoon:
”Puhuimme Baltian maista, missä venäläiset tekevät hirmutöitään. Mutta meidän ei tarvitse tuntea myötätuntoa sikäläisiä kansoja kohtaan, sillä ilman sivistyneistöä, ne ovat meille vaarattomampia. Venäjä jää meille aina kaukaiseksi. Venäjän ja meidän välille tulee pystyttää ylittämätön muuri. Bolsevismi on maailman vihollinen numero yksi. Yhteentörmäys sen kanssa on väistämätön. Fürer uskoo samoin.”

Hyökkäys
Neuvostoliittoon
Hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan 22. päivänä kesäkuuta 1941 oli Rosenbergin ympärille kokoontuneiden pakolaisten tähtihetki. Hitler jakoi täysin Rosenbergin näkemyksen sotaretkestä itään. Hitlerillä oli kaksi näkökohtaa: saada elintilaa idästä ja juutalaisten tuhoaminen. Hitler käsitteli sotaa rasistisesti perusteltuna elintilapolitiikan välineenä. Rosenberg puolusti ukrainalaisia. Hän halusi tukea heidän itsenäistymispyrkimyksiään. Suomen kohtalo herätti kysymyksiä. Martin Bormann piti pöytäkirjaa.
”Hyvin varovaisesti tulee aloittaa esivalmisteluja Suomen liittämiseksi Saksaan liittovaltion statuksella”, hän kirjasi Hitlerin, Rosenbergin, Lammersin, Keitelin ja Göringin tapaamisessa käytyjä keskusteluja.
”Suomalaiset haluavat Leningradin ympäristön itselleen. Fürer antaa panna Leningradin maan tasalle ja sitten luovuttaa sen kokonaisuudessaan Suomelle”, kuului jatko.
Hitler antoi luvan muodostaa Itä-Euroopan vapaaehtoisista sotilasosastoja. Myöhemmin, kun Rosenbergin aloitteesta sotavankeja alettiin valikoida etnisillä perusteilla, monta tuhatta ukrainalaista ja virolaisia palveli jopa SS-joukoissa.
Heinäkuun 17. päivänä 1941 Hitler määräsi Alfred Rosenbergin valloitettujen Itäalueiden ministeriksi. Rosenberg piti alun perin nimittää ministeriksi Moskovan valloituksen jälkeen, jotta Moskovassa arkkitehdiksi valmistunut Rosenberg antaisi asialle symboliikkaa. Moskovan valloituksen jäätyä virallinen nimitys tapahtui vasta marraskuun 17. päivänä 1941.
Itäalojen hallinnossa Hitler käytti Baltian saksalaisia ja Venäjällä syntyneitä emigrantteja. Entiset Venäjän saksalaiset, Rosenberg ja Leibbrandt ja entinen Saksan Moskovan suurlähetystön asiantuntija Bräutigam pistivät silmään ”oman hyvin ankaran ja fanaattisen toimintansa ansiosta, ollen hyvin usein miehityspolitiikan ja joukkomurhien strategian laatijat”. Antisemitismin lisäksi heitä yhdisti voimakas russofobia.
Itäministeriön istuntosalissa Berliinissä Rosenberg sanoi ensimmäistä kertaa ääneen, ettei enää ollut kysymys juutalaisten evakuoinnista Afrikkaan tai muualle.....
”Samalla tavalla itäalojen tulee ratkaista kaikkia Euroopan kansoja rasittava juutalaisongelma. Näillä aloilla elää vielä kuusi miljoonaa juutalaista. Ratkaisu löytyy koko Euroopan juutalaisuuden biologisessa torjunnassa.”
Rosenberg palasi 24 vuoden tauon jälkeen Baltiaan vuonna 1942 käydessään Riiassa. Rosenberg vihjasi puheessaan, että Baltian saksalaistetaan ja liitetään tulevaisuudessa Saksaan. Latviaan perustettiin Liettuan tavoin kansallissosialistinen puolue.

Ukrainan
merkitys
Ne, jotka aluksi puhuivat Ukrainalle itsenäisyyden antamisesta, eivät tehneet sitä ihmisrakkaudesta vaan siksi, että he halusivat mobilisoida ukrainalaiset Moskovaa vastaan. Rosenberg näki Ukrainassa mittaamattomat mahdollisuudet.
Natsi-Saksalla oli suunnitelma integroida Baltian maat Suur-Saksaan. Ukrainasta tehtäisiin puolestaan siirtomaa. Rosenbergin ja Hitlerin näkemyksen Ukrainan kysymyksessä olivat hyvin erilaiset. Rosenbergin mielestä Ukraina varustaisi Saksan valtiota elintarvikkeilla ja raaka-aineilla ja Saksa auttaisi luomaan itsenäisen Ukrainan. Rosenberg oli jo vuonna 1928 puolustanut ukrainalaisia taistelussa bolsevikkeja vastaan. Hän luotti siihen, että ukrainalaiset auttavat ”siivoamaan Puolan valtion pois tieltä, sillä Kiovan ja Berliinin liitto ja yhteinen raja olisivat elinehtona tulevaisuuden Saksalle”. Ukrainan nostattaminen Venäjää vastaan takaisi saksalaisille elintilaa, vapauden ja leivän.
Stalinin terrorin alla nälkää nähneistä ukrainalaisista Saksa olisi saattanut saada hyvän liittolaisen, mutta Hitler ei tehnyt eroa venäläisten ja ukrainalaisten välillä. Ukrainalaiset olivat perustaneet Lvoviin pakolaishallituksen, joka saksalaisten tullessa Ukrainaan pyysi Saksalta tukea. Hitler antoi käskyn hajottaa hallitus ja pidätytti sen johtohenkilöt. Hitler ei pitänyt ukrainalaisista vaan pöytäkeskusteluissa he olivat vain venäläisiä tai ”niin sanottuja ukrainalaisia - samaa roskaväkeä kaikki”. Hitlerin näkemys oli, ettei Saksa voi tukea Neuvostoliiton alueella autonomiapyrkimyksiä niin kauan kunnes Neuvostoliitto on lopullisesti voitettu.
Ukrainaan nimitetty komissaari Erich Koch kohteli ukrainalaisia hyvin huonosti. Hänestä tuli nopeasti idässä ”Saksan brutalismin ja tyhmyyden vertauskuva”. Rosenberg valitti Hitlerille Kochin käyttävän sopimatonta kieltä puhuen ukrainalaisista kuin siirtomaakansasta, jota tulee ruoskia kuin neekereitä, slaavilaisesta kansasta, joka tulee jättää henkiseen pimeyteen ja niin edelleen. Rosenberg itse kannatti älykästä kolonialismia.
”Englanti on valtaosin riistänyt ja jakanut Intian valtaryhmittymien kesken, mutta ei ole sitä koskaan ääneen sanonut vaan päinvastoin: on korostanut vuosikymmeniä, minkälaista hyvinvointia Englanti tuo maahan ja on sellaista propagandaa intialaisissa vahvistanut tekemällä muutamia myönnytyksiä intialaisille.”
Koch kieltäytyi noudattamasta Rosenbergin ohjeita parantaa ukrainalaisten kohtelua. Hänen mielestään mitään vapaata Ukrainaa ei ole olemassa.
”Meidän tehtävämme on laittaa ukrainalaiset työskentelemään Saksan hyväksi, onnelliseksi me emme aio heitä tehdä. Ukrainan tulee varustaa Saksa kaikella, mistä Saksassa on pulaa. Tämä velvollisuus tulee täyttää ihmisuhreja laskematta”, Koch korosti.

Hitlerin himokkaat
teloittajat
Kesällä 1941 heti ylitettyään Neuvostoliiton rajan saksalaiset toimintajoukot aloittivat miehitetyillä alueilla pogromit ja teloitukset. Baltiassa toimi toimintayksikkö A, Valko-Venäjällä B, Pohjois- ja Keski-Ukrainassa ryhmä C ja Etelä-Ukrainassa, Krimillä ja Kaukasiassa ryhmä D. Yhteensä näihin erikoisjoukkoihin kuului 3000 miestä. Muutamassa kuukaudessa tapettiin 900 000 ihmistä. Tappotalkoiden ensimmäinen vaihe kesti vuoden 1941 kesäkuusta joulukuuhun. Ennen kaikkea tämä koski Baltian maita. Paikallisten asukkaiden toimeenpanemia pogromeja Liettuassa, Latviassa ja Virossa johdettiin kulissien takaa. Reinhard Heydrichin ohjeistuksen mukaan paikallisten omatoimisia kommunisti- ja juutalaisvastaisia puhdistustoimia ei tule estää.
”Ne tulee jälkiä jättämättä päästää valloilleen, tarpeen vaatiessa auttaa taustalta ja ohjata oikeille raiteille ilman että vapaaehtoiset apulaispoliisiyksiköt (Omakaitse) voisivat myöhemmin viitata minkäänlaisille määräyksille tai poliittiselle ohjeistukselle”.
Päälliköille annettiin selkeäsanainen ohje: On kiellettyä estää paikallisia käyttämästä väkivaltaa juutalaisia vastaan.
Näitä ohjeita täytettiin tuhinalla. Erittäin kuuluisa oli Riian teurastajaksi kutsuttu Herbert Cukurs, joka kuului natsimieliseen Perkonsin Risti-järjestöön. Hänen käsissään on yksinään 30 000 murhatun juutalaisen veri. Kun natsit antoivat käskyn polttaa Riian synagogan, Cukurs ajoi sinne satoja ihmisiä polttaen heidät synagogan mukana. Omana aikanaan Latviassa kansallissankariksi julistetun lentäjä Cukursin onnistui sodan jälkeen paeta. Israelin tiedustelupalvelu Mossadin agentit löysivät hänet vuonna 1965 Uruguaysta ja tappoivat hänet.
Virolaiset olivat myös innokkaita murhamiehiä. Viron turvallisuuspoliisin päällikkö Martin Sandberg tiedotti Berliiniin:
”Suhtautumisessa juutalaisiin on Viron kansa niin Tallinnassa kuin koko maassa ottanut asenteen, joka luo kaikki edellytykset juutalaisongelman lopulliseksi ratkaisemiseksi.”
Virossa murhakommandot olivat niin tehokkaita, että Viro oli ainoa alue, joka Wannseen konferenssin pöytäkirjassa todettiin ”juutalaisvapaaksi” tammikuussa 1942.
Christopher Browning on sanonut, että hyökkäyksen avulla Neuvostoliittoon Saksa vei lopullisen ratkaisun periferiaan. Sitä toimeenpanivat poliisi, Wehrmacht ja siviilihallinto. Tavoitteiden suhteen vallitsi täydellinen yksimielisyys. Itäalueiden ministeriö osallistui miljoonien ihmisten murhaohjelmaan kaikilla tasoilla: poliittisen ja ideologisen taustan luonnissa, teloitusten suunnittelussa ja järjestämisessä.
Ostlandissa nähtiin uusia mahdollisuuksia juutalaisongelman ratkaisemiseksi. Idässä sai kohdella juutalaisia ensimmäistä kertaa radikaalilla tavalla. Nürnbergin lakeja sovellettiin niin, ettei enää tarvittu pitkälle menevää sukupuun tutkimista juutalaisuuden määrittelemiseksi. Epäselvissä tapauksissa alueen piiripäällikkö tai kaupungin komissaari sai päättää, kuka on juutalainen ja kuka ei.
(Natsi-Saksassa tosin Himmler oli jo kehottanut, että epäselvissä tapauksissa voi kääntyä hänen puoleensa, sillä hänellä on valta päättää, kuka on juutalainen.)
Ensimmäiset massiiviset teloitukset tapahtuivat Minskissä elokuussa 1941. Himmler mietti vielä tuolloin muita teloitustapoja teloittajien mielenterveyden takia. Samana päivänä 15. elokuuta tapettiin ensimmäistä kertaa myös joukoittain naisia ja lapsia.
Hitler halusi säilyttää aluksi Saksan juutalaiset panttivankeina Saksassa taatakseen Yhdysvaltojen pysymisen puolueettomana sodassa. Syyskuussa 1941 Hitler antoi kuitenkin luvan ryhtyä karkottamaan Saksan juutalaisia. Rosenberg oli auttanut Hitleriä muuttamaan mielensä.
Ensimmäisen murha-aallon jälkeen juutalaisia ryhdyttiin suurissa kaupungeissa keräämään gettoihin. Riikaan luotiin suuri getto, jonka perustamista häiritsivät vain ulkomaiset toimittajat, jotka oli kutsuttu Ostlandin pääkaupunkiin seuraamaan muutoksia uusilla alueilla. Heille ei voinut näyttää kauheuksia.

Lopullinen
ratkaisu
SS:ssä ja poliisissa ryhdyttiin miettimään teloitusmenetelmien tehostamista. Toimintajoukot olivat tappaneet jo satoja tuhansia ihmisiä, mutta tekijät valittivat henkisiä paineita. Pian käyttöön otettiin kaasuauto, jonka pakokaasu johdettiin suljettuun perävaunuun. Himmler viipyi lokakuun 23.-25. päivinä 1941 Valko-Venäjällä, jossa tehtiin ensimmäiset kokeet kaasukammioiden rakentamiseksi sikäläisiin leireihin. Itäministeriö mietti yhdessä Valtiollisen turvallisuusviraston kanssa kaasukammioiden rakentamista Riikaan. Saksasta oli tulossa junalasteittain juutalaisia. Latviassa saksalaisten johtohenkilöiden välille syntyi arvovaltataistelu. Himmlerin entinen autonkuljettaja Viktor Brack oli Saksassa jo luonut eutanasiaohjelman, jonka puitteissa ihmisiä myrkytettiin kaasulla ja hän oli auttanut pystyttämään kuolemanleirit Puolassa. Hän tarjoutui antamaan apuaan Riian kaasukammioiden rakentamisessa. Rosenberg kirjoitti valtion komissaari Hinrich Lohselle kirjeen:
”SS-Sturmbannführer Eichmannin mukaan Riikaan ja Minskiin perustetaan juutalaisille leirit, joihin voidaan sijoittaa myös Saksasta tulevia juutalaisia. Parhaillaan evakuoidaan Saksan juutalaisia Lubliniin ja muutamaan muuhun leiriin, jotta työkykyisiä voidaan myöhemmin käyttää töihin idässä. Työkyvyttömät tulee Brackin menetelmällä empimättä torjua. Siten vältetään sellaiset välikohtaukset, joita seurasi juutalaisten julkisissa teloituksissa Vilnassa.”
Tämän kirjeen kirjoittamisen aikoihin Vilna oli jo juutalaisvapaa. Tämä kirje tunnetaan kaasukammiokirjeenä ja on monin tavoin merkityksellinen. Tässä vahvistetaan Saksan juutalaisten itään karkottaminen. Kaksi päivää aiemmin, 23. lokakuuta 1941 Himmler oli kieltänyt juutalaisten maastamuuton. Kirjeestä näkyy myös, ettei massamurhille esitetty vastalausetta. Samalla tulee myös selväksi, että evakuoinniksi nimitetty kyydittäminen oli todellisuudessa vain matka kuolemaan. Hyvin pian ilmenivät johtajien kilpailutilanteesta seuranneet mielivaltaisuudet. Slutskissa poliisipataljoonan yliluutnantti ilmoitti, että hänellä on käsky tappaa kahdessa päivässä kaikki paikkakunnan juutalaiset. Paikallinen poliisipäällikkö protestoi, koska aiemman sopimuksen vastaisesti myös käsityöläisinä toimineet juutalaiset tapettiin. Hän valitti esimiehilleen, että operaation suorittaminen jopa viittasi sadismiin. Kaikkialla ammuttiin, kaduilla vetelehtivät ruumiit ja Slutskin järjestyspoliisi ja kaupunkiin saapunut murharyhmä ottivat yhteen.
”Valkovenäläiset, jotka luottivat meihin täysin, ovat täysin järkyttyneitä”, hän totesi.
Samanlainen välikohtaus tapahtui Latvian Liepajassa. Rosenberg kysyi Lohselta, oliko tämä todella kieltänyt juutalaisten tappamisen. Lohse kertoi kieltäneensä, koska teloitukset tehtiin niin julmalla tavalla. Lohse tivasi edelleen Rosenbergilta, että tuleeko hänen kirjettään 31. lokakuulta ymmärtää käskynä likvidoida kaikki juutalaiset Ostlandista? Rosenberg painotti, että Ostlandin puhdistaminen juutalaisista on kiireellinen tehtävä, mutta tulee ottaa myös huomioon sotatalouden tarpeet. Todellisuudessa tuhoamisvimma peitti alleen kaiken harkinnan.
Heinrich Himmler tapasi 15. marraskuuta 1941 Heydrichin ja Rosenbergin. Molemmat tapasivat myös Hitlerin. Ostlandin komissariaatin politiikan osasto muutettiin juutalaisuuden osastoksi, jonka toimenkuvaan kuuluisi kaikki aina juutalaisten ”luetteloinnista” heidän ongelmansa ”lopulliseen ratkaisuun”. Samana päivänä Münchenissä koottiin tuhannen juutalaisen lista, jotka oli määrä evakuoida Riikaan. Ensimmäinen juna lähti 20. marraskuuta 1941. Riian leiri ei kuitenkaan ollut vielä valmis. Ensimmäiset junat Münchenistä, Frankfurt am Mainista, Berliinistä, Breslausta (Wroclawista) ja Wienistä ohjattiin Liettuan Kaunasiin, jossa kaikki kyyditetyt, 1852 miestä, 2755 naista ja 327 lasta heti teloitettiin. Samaan aikaan kun Kaunasissa tapahtui seuraava joukkomurha 29. marraskuuta 1941, Heydrich saattoi kirjeitse kutsun asianosaisille Wannseen konferenssiin, jossa ”lopullinen ratkaisu” sinetöitiin.
Marraskuun 30. päivänä Riian lähellä Rumbulan metsässä vietiin läpi ensimmäinen tuhoamistyö. Metsässä tapettiin marraskuun 30. ja joulukuun 8. päivänä yhteensä 26 000 juutalaista. Riian kaupunginkomissaarin mielipidettä ei edes kysytty. Rosenberg vieritti kaiken syyn tappotalkoista SS:in niskaan. Himmler oli jo tuolloin antanut käskyn tuhota kaikki Ostlandin juutalaiset. Aluksi ilmeisesti Saksan juutalaisten tuhoa ei suunniteltukaan. Ei ole epäilystäkään, että hävitystöiden liikkeellepaneva voima oli Himmlerin johtama SS. Wehrmacht ja siviilivalta enemminkin epäröivät ja jäivät epäilevälle kannalle. Yleisesti ei haluttu sekaantua, sillä tavoite – juutalaisvapaa Eurooppa – oli kaikilla yhteinen.
Yhdysvaltain julistaessa sodan Japanille joulukuun 8. päivänä 1941 maailman poliittinen tilanne muuttui silmänräpäyksessä. Saksa ja Italia julistivat puolestaan sodan Yhdysvalloille 11. joulukuuta. Samana päivänä toteutettiin Warthegaus Chelmon keskitysleirissä ensimmäinen joukkoteloitus, jossa ihmiset surmattiin kaasuautoissa. Joidenkin lähteiden mukaan Hitler olisi jopa jo 12. joulukuuta 1941 tehnyt tiettäväksi siirtymisen ”lopulliseen ratkaisuun”. Joka tapauksessa joulukuussa 1941 kulminoituivat valmistelut Euroopan juutalaisten totaaliseksi tuhoamiseksi. Joulukuun 14. päivänä Rosenberg oli lounaalla Himmlerin ja Philipp Bouhlerin kanssa. Himmlerin pyynnöstä Valtion turvallisuuskeskuksen (T4) johtaja Bouhler antoi osan omasta eutanasiaohjelman henkilökunnasta Himmlerin käyttöön. Rosenberg tapasi kahden kesken Hitleriä.
”Mielestäni juutalaisuuden likvidoinnista ei tulisi puhua. Fürer oli samaa mieltä, mutta katsoi, että koska juutalaiset ovat syyllisiä sodan syttymiseen ja siitä aiheutuneisiin vaurioihin, ei pidä ihmetellä, että he kantavat ensi kädessä siitä vastuun”, Rosenberg kirjoitti päiväkirjassaan.
Rosenberg ja Hitler olivat samaa mieltä: juutalaiset tulee likvidoida, mutta Berliinin urheilupalatsissa sitä ei ole mielekästä julistaa. Hitlerin luona kokoukseen osallistunut kenraalikuvernööri Hans Frank kertoi omassa yksikössään kokouksesta palattuaan:
”Sanon täysin avoimesti, että juutalaiset tulee tappaa tavalla tai toisella....... Mitä niistä tulee? Välillä te uskotte, että juutalaiset voisi majoittaa Ostlandin uudisasutuksiin. Miksi nähdä niin paljon vaivaa? Ei Ostlandin ja Ukrainan komissariaateissa osata tehdä niille mitään. Likvidoikaa ne omin käsin!”
Rosenberg oli Frankille tiedottanut jo lokakuussa, etteivät itäalat kykene vastaanottamaan Kenraalikuvernementin (Puolan?) juutalaisia, joita oli Frankin arvion mukaan 3,5 miljoonaa. Joulukuussa tilanne oli sama. Ei ollut mahdollisuuksia. Miehitetyillä itäalueella ei ollut ainoatakaan suurta kuolemanleiriä. Maloi Trostjanetsin leiriä Minskin eteläpuolelle alettiin rakentaa vasta marraskuussa 1941. Rautatieyhteys leirille saatiin vuoden 1942 kesällä, heinäkuun lopussa tapettiin siellä ensimmäiset Minskin getosta tuodut juutalaiset. Myöhemmin Maloi Trostjanetsiin tuotiin juutalaisia Böömin ja Määrin protektoraateista, Itävallasta, Saksasta, Hollannista ja Puolasta. Viimeiset teloitukset tapahtuivat kesäkuun lopulla 1944. Kun Neuvostoliiton sotilaat heinäkuun 3. päivänä 1944 saapuivat leiriin, ruumiskeot vielä paloivat.
Himmler painotti joulukuun 14. päivänä 1941, että ”lopullisen ratkaisun” toteuttamiseksi tulee jopa sen salassa pitämiseksi toimia mahdollisimman nopeasti. Itäministeriöllä ei enää ollut vastaväitteitä. Joulukuun 18. päivänä Bräutigam kirjoitti Lohselle:
”Juutalaisongelmasta on suullisesti sovittu. Taloudelliset näkökohdat tulee jättää sivuun. Ongelmat ratkaistaan yhdessä korkeimman SS- ja poliisijohdon kanssa.”
Tätä dokumenttia ryhdyttiin täyttämään itäalojen ministerin tietäessä ja hyväksynnällä. Veriteot käynnisti SS ja siviilihallinto auttoi.
On huomattava, että hiljaisella hyväksynnällä jätettiin kuitenkin enemmistö getoissa elävissä juutalaisista eloon aina kesään 1943 saakka. Suhteellisesti heitä oli sittenkin vähän.
”Ostlandissa määräysten mukaisesti tehtävän systemaattisen puhdistustyön tavoite on ollut juutalaisten jälkiä jättämätön hävittäminen”, raportoi toimintaryhmä A vuoden 1942 alussa. Virossa se merkitsi sitä, ettei maassa ollut elossa enää ainoatakaan juutalaista. Latviassa, Riian, Daugapilsin ja Liepajan getoissa noin 3750 henkeä. Samanlainen olotila vallitsi Liettuassa, jossa Kaunasin, Vilnan ja Siuliain gettoihin sijoitetuista 150 000 juutalaisesta elossa oli enää 34500 henkeä.
Itäministeriö ja SS riitelivät, miten juutalaisuus määritellään. SS ei halunnut, että aloite olisi itäministeriön käsissä. Himmler halusi, että ”lopullinen ratkaisu” oli hänen päätäntävallassaan.
Wannseen konferenssi pidettiin viimein 20. tammikuuta 1942. Osanottajia oli 15. Itäministeriötä edusti kaksi henkilöä: Alfred Meyer ja Georg Leibbrandt. Saksan hyökkäys oli pysähtynyt ja kuvitelma siitä, että esimerkiksi miehittämättä Siperia voisi ”työllistää” juutalaiset, oli osoittautumassa fiktioksi. Evakuointi itään tarkoitti yhä selkeämmin kuolemantuomiota.
Himmler vaati, ettei juutalaisuuden määritelmää kohtaan annettaisi yhtäkään asetusta. Sillä vain sidottaisiin kädet. 1942 keväällä alkoi uusi murha-aalto, joka loppui gettojen likvidointiin. Kun 1942 vuoden maaliskuuhun mennessä holokaustin uhreista oli tapettu 20-25 prosenttia, seuraavan 12 kuukauden aikana jo puolet. Rosenbergin kenraalikomissaarit yrittivät olla välillä tehokkaampia kuin Himmlerin toimintaryhmät. Valko-Venäjän kenraalikuvernööri oli aiemmin estänyt Saksan juutalaisten tappamisen, mutta nyt hän ryhtyi erittäin innokkaaksi teloittajaksi. Eri toimintaryhmät alkoivat kilpailla väkivaltaisuuksilla. Valko-Venäjällä tapettiin kymmenessä viikossa 55 000 juutalaista, pohjoinen toimintaryhmä tappoi 10 000 juutalaista lupaa kysymättä, Slutskin alueella tuhottiin muutamia tuhansia juutalaisia. Saksalaiset vain valittivat, etteivät saa puhdistaa Valko-Venäjää kokonaan juutalaisista. SD valitti, että heidän kiireensä vain lisääntyvät, kun pitää toimittaa Saksasta saapuvia juutalaisjunia määränpäihinsä.
Staliningradin tappion jälkeen saksalaisten asenne juutalaisia kohtaan koveni vieläkin. Itäministeriössä Rosenbergin luona toimi neuvonpito heinäkuussa 13. päivänä vuonna 1943. Läsnäolijat päättivät, että lisätyövoiman löytämiseksi haravoidaan miehitetty alue vielä kerran. Lisäksi päätettiin luoda niin sanotut kuolleet vyöhykkeet, joissa jokaista tavattua ihmistä kohdeltiin partisaanina ja ammuttiin. Himmler antoi myös käskyn tuhota kaikki Ostlandin getot ja toimittaa juutalaiset pakkotyöleireille. Ennen kaikkea pidettiin silmässä Viron palavan kiven laitoksia, joissa vielä kesällä 1944 työskenteli 4000 juutalaista. Ostlandin valtionkomissaari tiedotti omille kenraalikomissaareille, että tehtaat, joiden tuotantoa ei voi siirtää keskitysleireihin, tulee muuttaa pienemmiksi keskitysleireiksi. Juutalaisen työvoiman edestakaista liikuttamista julkisilla teillä ei voi luvata.

Koko Euroopan
yhteinen projekti
Puna-armeijan edetessä miehitetyt alueet jäivät yhä ahtaammiksi ja Rosenbergin valta-asema väheni. Neuvonpidossa Hitlerin kanssa Rosenberg alkoi korostaa ideologista rooliaan.
”Juutalaisongelma on olut meidän taistelumme poliittinen polttoaine”.
Rosenberg vetosi juutalaisten ”loismaiseen” olemukseen.
”Parasiitit tuhoaa vain perusteellinen desinfiointi. Ohjeet siihen antaa meille rotuoppi. Desinfiointi tulee tekemään lopun juutalaisille ja heidän ajatusmaailmalleen. Jäljelle ei saa jäädä ainuttakaan juutalaista taudinkantajaa.”
Rosenberg puhui kuukausi myöhemmin saksalaisille uudisasukkaille Rovnossa 5. kesäkuuta 1943.
”Meidän lapsenlapsemme iloitsevat, että heidän isoisänsä sen sopan siivosivat.”
Itäministeri antoi seuraavalla lausunnollaan kaikille sotarosvoille vapaat kädet.
”Ne, jotka luulevat, että taistelumme olisi vastoin kristillisiä arvoja, tietäkööt, että koska kansamme on tosiuskovaista, se ei voi myöskään tehdä syntiä”.
Heinäkuussa 1943 Saksa kuulutti juutalaisten likvidoinnin virallisesti loppuneeksi. Eurooppa ei ollut vielä juutalaisvapaa, mutta yli 4,5 miljoonaa miestä, naista ja lasta oli jo murhattu. Rosenberg teki yhteenvedon:
”Tänään voi sanoa, että Saksa on juutalaisongelmansa ratkaissut. Euroopassa se ratkaistaan sitten, kun viimeinen juutalainen on meidän mantereelta lähtenyt. Tiedättehän, kuinka biologinen puhdistus toimii. Joka tapauksessa tässä maailman historiaan jäävässä asiassa ei tulla toimeen pienillä resursseilla.”
Wannseen konferenssin loppupäätelmänä oli tavoite 11 miljoonan juutalaisen surmaamisesta. Hitler oli uskonut Euroopan juutalaisten tuhoamisen Himmlerille. Rosenberg kuitenkin propagoi ja oikeutti tuhotyötä elämänsä loppuun saakka. Rosenberg pyrki järjestämään vielä yhden kansainvälisen juutalaisvastaisen kongressin 1944. Rosenberg oli saanut osanottajiksi niin koti- kuin ulkomaisia asiantuntijoita. Koskaan aikaisemmin Euroopan historiassa ei ole toiminut juutalaisvastaista manifestaatiota, johon olisi ottanut osaa kaikki Euroopan kansat.

Itäministeriö
lakkautetaan
Vuoden 1944 tammikuussa alkanut hyökkäys toi Puna-armeijan Viron ja Latvian itärajalle. Berliinissä alkoi kuumeinen pohdinta. Saksan rotuhierarkiassa virolaiset ja latvialaiset olivat itäisten kansojen keskuudessa kaikkein korkeimmalla tasolla. Sen lisäksi ne olivat kaikkein neuvostovastaisempia. Toisin kuin liettualaiset, enemmistö virolaisista ja latvialaisista suhtautui Kolmannen valtakunnan välttämättömyyteen yleisesti positiivisesti. Rosenberg arvioi, että molemmat kansat pyrkivät pelastamaan itsensä pakenemalla, joten hän suositteli molempien kansojen evakuointia. Rosenberg lähetti asiasta Hitlerille sähkeen 18. helmikuussa 1944 esittäen alustavan evakuointisuunnitelman. Hitler ja Himmler hyväksyivät periaatteessa suunnitelman. Hitler halusi kuitenkin miettimisaikaa ja esitti toiveen, etteivät tapahtumat etenisi koskaan niin pitkälle. Hitler kielsi toistaiseksi poistumisen Ostlandista. Saman vuoden maaliskuussa Itäministeriö teki suunnitelman, jonka mukaan evakuointi suoritetaan poltetun maan taktiikalla. Hitlerin itsepäisyyden takia suunnitelmaa ei toteutettu. Hitler ei sallinut ajatustakaan perääntymisestä. Baltiassa kieltoa tuki erityisesti Hitlerin pelko liittolaisensa Suomen kadottamisesta. Hitler uskoi loppuun saakka, että Baltia on puolustettavissa ja Baltian maita tulee puolustaa. Hitler erotti kaikki sotapäälliköt, jotka epäilivät asiaa. Rosenbergin evakuointisuunnitelma jätettiin toteuttamatta, vaikka Saksan sisäministeriö oli jo hyväksynyt 1,5 miljoonan baltin vastaanottamisen ilmahyökkäysten raunioittamaan emämaahan.
Kun Neuvostoarmeija lopulta löi saksalaiset, ensimmäisenä evakuoitiin sotaväki. Siviiliväestön evakuointia viivytettiin. Samalla paljastui, ettei ihmisten pelko Neuvostoliiton edessä ollutkaan niin suuri. Pakolaislaivat lähtivät Saksaan puolityhjinä. Yhteensä evakuoitiin Virosta, Latviasta ja Liettuasta hiukan yli puoli miljoonaa ihmistä. Heidät valjastettiin Saksassa työhön sotateollisuuden hyväksi.
Baltian menettämisen jälkeen itäministeriön toiminta supistui rajusti, koska ”idässä ei enää vaikuta Rosenberg vaan Stalin”, kuten Gerhard Utikal sattuvasti kirjoitti eräässä raportissaan. Rosenberg masentui asemansa menetyksestä itäministerinä. Hänen mielestään Saksasta turvapaikan löytäneet ”viisi miljoonaa itäisten kansojen edustajaa” olisivat tarvinneet oman ministerinsä, joka vastaisi heidän oikeasta psykologisesta ja poliittisesta kohtelusta Saksassa.
Rosenberg halusi heikentää Neuvostoliittoa ikuisiksi ajoiksi ei-venäläisten kansojen avulla. Enää itäministeriötä ei kuunneltu ja sen likvidointi jatkui. Itäministerin ominaisuudessa Rosenberg jätti Berliinin lopullisesti vaimonsa ja tyttärensä kanssa 21. huhtikuuta 1945. Toukokuun 6. päivänä 1945 Hitlerin nimittämä presidentti Karl Dönitz kiitti Rosenbergia hänen työstään itäministerinä ja totesi, ettei tarvitse enää tämän palveluja. Seuraavana aamuna Saksa antautui. Kolmas valtakunta kesti vain muutamia tunteja kauemmin kuin mitä sen itäministeri sai olla virassaan.
Liittoutuneet pidättivät Rosenbergin ja hänet vietiin Luxemburgiin odottamaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä yhdessä 53 muun sotarikollisen kanssa. Lokakuun 16. yöllä 1946 Rosenberg hirtettiin yhdessä muiden kuolemaantuomittujen kanssa.


Teksti on kirjareferaatti Ernst Piperin viroksi käännetystä teoksesta ”Alfred Rosenberg – Hitleri peaideoloog”. (2007)

Kommentit.
1. Saksalainen historioitsija Ernst Nolte kiistää holokaustin.
2. Virolainen historioitsija Mart Laar erityisesti painottaa uuden historian tarvetta samoin kuin Viron presidentti Toomas- Hendrik Ilves. Baltian miehitysmyytti on kouluesimerkki toimittajien ja historioitsijoiden valjastamisesta poliittisten päämäärien hyväksi. Miehitysmyytillä perustellaan venäläisten kansalaisuuden riisto Virossa ja Latviassa ja maiden omat Nürnbergin lait.