Viron apartheidin perusta luotiin Euroopan Neuvostossa
Viro jätti Euroopan Neuvostolle jäsenhakemuksen syykuun 13. päiväna 1991, kolme viikkoa itsenäistymisensä jälkeen. Jäsenyys koitti 20 kuukautta myöhemmin, 13. toukokuuta 1993. Pääministeri Mart Laar piti Euroopan Neuvoston jäsenyyttä merkitykseltään paljon syvällisempänä kuin mitä Virossa ymmärrettiinkään. Se oli hänestä vielä vuonna 1991 tuntunut lähes mahdottomalta. Vuoden 1992 alussa Euroopan Neuvosto (EN) alkoi kiinnostua Viron kansalaisuuslaista ja ihmisoikeustilanteesta. Helmikuussa 1992 Virossa vieraili EN:n pääsihteeri Catherine Lalumiere. Vakuututtuaan siitä, että Virossa on ”vähemmistöjen suhteen pitkäaikainen ja hyvin avoin, liberaali perinne”, hän silti vaati Viroa takaamaan venäläisille kaikki ihmisoikeudet.
Venäjä aktivoitui puolustumaan Virossa olevia 600 000 venäläistä, jotka olivat vailla mitään kansalaisuutta. Venäjän duuman kaksi komissiota lähetti Lalumierelle avoimen kirjeen, jossa ne vertasivat Viron yhteiskuntajärjestelmää apartheidiin ja varoittivat EN:ää Moldovian, Vuoristo-Karabahin ja Jugoslavian tapahtumien toistumisesta. Lalumiere ei vastannut kirjeeseen. Toukokuussa 1992 Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyrev toisti Strasbourgissa duuman kirjeen sisällön apartheid-syytöksineen. Sen seurauksena EN:n erilaiset tutkimusryhmät tulivat tutustumaan Viron ihmisoikeustilanteeseen. Viron ulkoministeri Trimivi Velliste puolestaan rauhoitteli, että ”valittajat olivat enimmäkseen sosialisteja, joilta Neuvostoliiton hajoaminen oli vienyt maton jalkojen alta. Erityisen kipeästi Viroa halusivat lyödä englantilaiset ja espanjalaiset sosialistit.” (PM 13.05.1993)
Raivo herää Euroopassa
Vuoden 1992 aikana virolaiset poliitikot esiintyivät ulkomailla varsin ristiriitaisesti. Hetken aikaa Viron ulkoministerinä ollut ruotsalainen Jaan Manitski piti lokakuussa 1992 YK:ssa puheen, jossa hän väitti Virossa olevia ei-kansalaisia Venäjän kansalaisiksi. Vastaavasti Strasbourgissa virolainen delegaatio kertoi Virossa olevan ei-kansalaisia, kaikkiaan 9 kappaletta. Euroopan Neuvostossa ei ollut minkäänlaista käsitystä todellisesta tilanteesta. (PM 13.05.1993)
Viro oli kesällä 1992 hyväksynyt kiireessä maalle uuden perustuslain, jossa Viron valtion tärkein tehtävä oli viron kielen ja kulttuurin säilyttäminen. Virossa valmisteltiin myös syksyn parlamenttivaaleja, joissa äänioikeus oli etnisillä virolaisilla. Parlamentti- ja presidentinvaalit pidettiin 20. syyskuuta 1992. (Eesti Ajalugu II)
Vaalien jälkeen Euroopan Neuvostossa Viron vastainen mieliala nousi huippuunsa. EN:n parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja, espanjalainen Miguel Martinez tuomitsi Viron toiminnan jyrkimmin. Martinezin mielestä Virolle annettu EN:n vierailija-status tulisi peruuttaa. Hän epäili, vastasiko Viron tapainen maa ylipäätään EN:n standardeja. EN:n pääsihteeri Catherine Lalumiere antoi myös ristiriitaisia lausuntoja. Tavattuaan Venäjän presidentti Boris Jeltsinin Moskovassa Lalumiere kritisoi kovin sanoin Venäjän sotilasjoukkojen läsnäoloa Baltiassa, mutta piti venäjänkielisen vähemmistön äänioikeuden eväämistä parlamenttivaaleissa esteenä Viron jäsenyydelle EN:ssä. (PM 13.05.1993)
Carl Bildt pelastajaksi
Syksyllä 1992 Viroa ryhtyi puolustamaan Ruotsi. Pääministeri Carl Bildt kutsui lokakuun alussa Strasbourgissa EN:n jäsenmaita tukemaan Viron jäsenyyttä. Hänen mielestään Viron kansalaisuuslaki ja parlamenttivaalien järjestelytapa eivät rikkoneet ihmisoikeuksia. Islannin ulkoministeriö puolestaan kannatti Viron välitöntä jäseneksi ottoa EN:ään. Useista vetoomuksista huolimatta Viron jäsenyyden käsittely lykkääntyi vuoden 1993 toukokuuhun. (PM 13.05.1993)
Virossa kävi yhteensä 13 erilaista delegaatiota tutkimassa ihmisoikeustilannetta jäsenyyden hakuprosessin aikana. Kaikkien niiden arvio Viron ihmisoikeustilanteesta oli positiivinen. (PM 10.05.1993)
Mahdollista on, että niiden sokeuteen vaikutti Virossa olevien neuvostojoukkojen läsnäolo. Virossa oli vielä Neuvostoliiton jäljiltä tukikohdissa yhteensä noin 20 000 venäläistä sotilasta. Esimerkkinä mainittakoon, että vielä hetki ennen EN:n päättävää kokousta toukokuussa Europarlamentin valtuuskunta kävi tutustumassa Viron oloihin. Delegaation johtaja, tanskalainen Kristen Jensen totesi, että venäläisten sotilasjoukkojen läsnäolosta huolimatta tilanne Tallinnassa on normaali. Ihmisoikeustilannetta tarkastellessaan europarlamentin jäsenten mielestä historiallinen tausta tulee ottaa huomioon. Europarlamentin valtuuskunta ei matkallaan tavannut venäläisen vähemmistön edustajia. (PM 8.5.1993)
Maaraportti puolueellinen
Viron jäsenyyttä valmistelleen maaraportin Euroopan Neuvostolle laati niin sanottu ”kolmen viisaan miehen” ryhmä. Pääraportoija oli unkarilainen Josef Bratinka. Juridisen ja ihmisoikeuskomitean raportoija oli saksalainen Rudolf Bindig. Suomalainen Jouni J. Särkijärvi oli ryhmässä mukana eurooppalaisten ei-jäsenmaiden komitean nimeämänä. Särkijärvi itse mainitsee Pro Estonia-lehden kirjoituksessaan, että tätä kokoonpanoa olisi saattanut joku pitää puolueellisena.
”Kolmen viisaan miehen” lisäksi ihmisoikeustuomioistuimelta tuli Raimo Pekkasen ja Hans Danielsonin laatima raportti. Yksikään raportoija ei nähnyt Virossa ongelmia. Viro sai vain huomautuksen vankiloiden tasosta ja kuolemanrangaistuksesta, joka oli muodollisesti vielä olemassa. (Pro Estonia 2004/1)
Jouni J. Särkijärvi muistuttaa, että Euroopan Neuvoston toiminta koostuu poliittisten ryhmien ja komiteoiden toiminnasta. Neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa ovat eri maiden parlamenttien keskuudestaan nimeämät edustajat, jotka toimivat yksityishenkilöinä eivätkä maittensa edustajina.
”Tämä siis tarkoittaa, että he vastaavat itse omasta toiminnastaan eikä heidän päätöksiään sanella kotimaasta”, Särkijärvi painottaa.
Suomen delegaatiossa oli viisi varsinaista jäsentä ja viisi varamiestä eli kymmenen kansanedustajaa. Suomen delegaatioon kuuluivat kansanedustajat Tarja Halonen, Olli Rehn, Mirja Ryynänen, Jaakko Laakso, Sirkka-Liisa Anttila, Iris Hacklin, Martti Tiuri, Kaarina Dromberg, Gunnar Jansson ja Jouni J. Särkijärvi. Suomalaisilla oli parlamentaarisessa yleiskokouksessa käytössä viisi ääntä. Etuoikeus äänestää oli varsinaisilla jäsenillä.
Jouni J. Särkijärvi laati yhdessä virolaisten kanssa englanninkielisen vastineen Venäjän vaatimuksille jättää Viro hyväksyttämättä EN:n jäseneksi. Suomalaiset kansanedustajat veivät esityksen omiin poliittisiin ryhmiinsä.
”Tällä tavoin saavutimme kattavasti kaikki kollegamme”, Särkijärvi kirjoittaa. (Pro Estonia 2004/1)
Miehitysmyytti alkaa elää
Euroopan Neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen aivan viime hetken dokumenteista näkyy, että Viron jäsenyys sidottiin yhä selkeämmin venäläisen vähemmistön oikeuksiin. Jugoslavia oli heitetty edellisvuonna EN:n erityistarkkailijan asemasta ulos. Sen kaltaisen tapauksen ei haluttu toistuvan. Viron jäsenyyttä puolustettiin muun muassa sillä, että Virossa ensimmäisen parlamentin virkakausi oli vain kolme vuotta. EN:ssä kuviteltiin naiivisti, että Viron ei-kansalaiset ennättävät hakea kansalaisuutta ja saada sellaisen kolmessa vuodessa. (Rahva Hääl 12.05.1993)
Parlamentaarisen yleiskokouksen avasi unkarilainen Josef Bratinka esitellen Viron historiaa. Hän viittasi Molotov-Ribbentropp-sopimukseen ja sen lisäpöytäkirjan laittomuuteen. Se merkitsi hänen mielestään sitä, että Baltian maiden littäminen Neuvostoliittoon oli laiton eikä Virossa olevien venäläisten voitu katsoa muodostavan Virossa historiallista vähemmistöä. Juridisen ja ihmisoikeuskomission edustaja Rudolf Binding kehui Viron liberaalia kansalaisuuslakia. Suomen Jouni J. Särkijärvi korosti Viron talouden olevan kääntymässä länteen.
Yhteensä yleiskokouksessa käytettiin 31 puheenvuoroa. Ruotslainen Daniel Tarschys ja puolalainen Ryszard Bender pitivät Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyrevin Viron vastaisia vetoomuksia provokaatioksi ja sekaantumiseksi Viron sisäisiin asioihin. (Rahva Hääl 14.05.1993)
Englantilainen David Atkinson piti raskauttavana Viron jäsenyydelle sitä, että syksyn parlamenttivaaleissa niin suuri osa väestöstä ei saanut osallistua vaaleihin. Samalla hän kuitenkin totesi, että tämä ongelma ja muut terävät ongelmat Virossa aiheutuvat Molotov-Ribbentropp-sopimuksesta ja sen lisäpöytäkirjasta.
Englantilainen Douglas Hurd puolestaan muistutti, että useilla Venäjän vihjauksilla Euroopan jakamisesta taas etupiireihin on Molotov-Ribbentropp-sopimuksen valossa kyseenalainen merkitys. (Rahva Hääl 15.05.1993)
Äänestyksessä jäsenyyttä jäi vastustamaan yleiskokouksen 212 jäsenestä vain kaksi yhdistyneen vasemmiston edustajaa, kreikkalainen kommunisti Efstratios Korakas ja portugalilainen kommunisti Urbano Rodrigues. Radikaaliryhmän sveitsiläinen Massimo Pinni jäi puolueettomaksi. (Rahva Hääl 13.05.1993)
Korokas katsoi omassa puheenvuorossaan, ettei hän voi hyväksyä tilannetta, ”missä kolmasosa asukkaista on jätetty ilman äänioikeutta.” (Päevaleht 14.05.1993)
Seuraavan päivän juhlapuheissa Ruotsin ulkoministeri Margaretha af Ugglas suitsutti jäsenyyden merkitsevän niin Virolle kuin Liettualle niiden ihmisoikeuspolitiikan hyväksyntää.
”Viro ja Liettua täyttävät siten ne korkeat vaatimukset, jotka koskevat ihmisoikeuksia”, hän sanoi. (Hommikuleht 15.05.1993)
Venäjä pettynyt
Venäjä ei ollut Euroopan Neuvoston jäsen, mutta sillä oli Viron tapaan tarkkailijadelegaatio yleiskokouksessa. Venäjä katsoi heti päätöksen jälkeen, että Viro oli otettu ennenaikaisesti EN:n jäseneksi.
”Päätöksellään EN otti itselleen suuren vastuun joutuessaan nyt takaamaan vähemmistön oikeuksien toteutumisen Virossa”, Venäjän ulkoministeriön tiedotteessa sanotiin.
Venäjän presidentin kansallispolitiikan neuvonantaja Abdulla Miketajev puolestaan korosti Ostankinon televisiohaastattelussa, ettei EN:n päätös tarkoita sitä, etteikö Virossa rikottaisi ihmisoikeuksia.
”Viro ja Latvia eivät voi luottaa EN:n jäsenmaiden ehdottomaan tukeen”, hän sanoi. (Päevaleht 17.05.1993)
Kun Strasbourgissa 14.05.1993 juhlittiin Viron, Liettuan ja Slovenian EN-jäsenyyttä, juhlallisuuksiin oli varattu aikaa 45 minuuttia. Uusien maiden ulkoministerit esittelivät itsensä, pitivät puheensa ja allekirjoittivat Euroopan ihmisoikeuksien sopimuksen. Sen jälkeen Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyreville oli varattu tunti Venäjän asioiden käsittelyyn. Hän ei osallistunut tilaisuuteen. (PM 15.05.1993)
Kommentit:
1.Suomalainen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi pohtii kolmen viisaan miehen puolueettomuutta. Joukossa oli kaksi fenno-ugria, unkarilainen ja suomalainen, tutkimassa kolmannen fennougri-kansan, virolaisten sopivuutta Eurooppaan.
2.Jaan Manitski oli Viron ulkoministerinä 06.04.1992-21.10.1992.
3.Parlamenttivaaleissa jäi äänioikeudetta 600 000 entisen Neuvosto-Viron asukasta, joilla ei ollut minkään valtakunnan kansalaisuutta.
4. Isänmaa-puolueen Mart Laarin noustua valtaan syyskuussa 1992 Eesti Kongressi lopetti toimintansa ja pakolaishallitus antoi omat valtuutensa uuden perustuslain mukaan valitulle parlamentille. Eesti Kongressi oli virolainen itsenäistymisliike, joka kilpaili Kansanrintaman kanssa. Virossa oli se käsitys, että KGB tuki Kansanrintamaa ja CIA Eesti Kongressia. Eesti Kongressi edusti valtaosin Yhdysvalloissa asuvia virolaisia emigrantteja. Sen päämääränä oli omaisuuden palautus ja venäläisten kansalaisuuden riisto. Virossa hyväksytiin pikaisesti kesällä 1992 uusi perustuslaki, joka takasi vain etnisille virolaisille kansalaisuuden ja äänioikeuden. Eesti Kongressin tukirangan muodostaneen Isänmaa-puolueen voitettua syksyllä parlamenttivaalit 1992, Eesti Kongressi oli saavuttanut vaalit voittaessaan tavoitteensa ja teki itsensä tarpeettomaksi.
5.Mart Laar on kehunut Ruotsin pääministeri Carl Bildtiä siitä, että hänen puheensa Strasbourgissa kääsi Euroopassa mielialat Virolle suotuisiksi. Ruotsin asettuminen Viron vähemmistöpolitiikan takuumieheksi rauhoitti Laarin mielestä eurooppalaiset.
6.Mart Laar ja Carl Bildt ovat molemmat kunniajäseninä ruotsalaisessa kommunismin vastaisessa Upplysnig om kommunismen (UOK) -järjestössä. Myös latvialainen europarlamentaarikko Sandra Kalniete on samaisen järjestön kunniajäsen.
7. Euroopan Neuvosto on Ranskassa Strasbourgissa sijaitseva kansainvälinen järjestö, joka perustettiin vuonna 1949. Sen tärkeimpänä saavutuksena pidetään 1950 hyväksyttyä Euroopan ihmisoikeussopimusta. EN:n kuuluu 47 jäsenmaata. Jäsenyyttä hakee Valko-Venäjä. Tarkkailijamaina ovat Vatikaani, Yhdysvallat, Kanada, Japani ja Meksiko.
