Apartheid

Euroopan Neuvostosta se kaikki alkoi

Viron apartheidin perusta luotiin Euroopan Neuvostossa

Viro jätti Euroopan Neuvostolle jäsenhakemuksen syykuun 13. päiväna 1991, kolme viikkoa itsenäistymisensä jälkeen. Jäsenyys koitti 20 kuukautta myöhemmin, 13. toukokuuta 1993. Pääministeri Mart Laar piti Euroopan Neuvoston jäsenyyttä merkitykseltään paljon syvällisempänä kuin mitä Virossa ymmärrettiinkään. Se oli hänestä vielä vuonna 1991 tuntunut lähes mahdottomalta. Vuoden 1992 alussa Euroopan Neuvosto (EN) alkoi kiinnostua Viron kansalaisuuslaista ja ihmisoikeustilanteesta. Helmikuussa 1992 Virossa vieraili EN:n pääsihteeri Catherine Lalumiere. Vakuututtuaan siitä, että Virossa on ”vähemmistöjen suhteen pitkäaikainen ja hyvin avoin, liberaali perinne”, hän silti vaati Viroa takaamaan venäläisille kaikki ihmisoikeudet.

Venäjä aktivoitui puolustumaan Virossa olevia 600 000 venäläistä, jotka olivat vailla mitään kansalaisuutta. Venäjän duuman kaksi komissiota lähetti Lalumierelle avoimen kirjeen, jossa ne vertasivat Viron yhteiskuntajärjestelmää apartheidiin ja varoittivat EN:ää Moldovian, Vuoristo-Karabahin ja Jugoslavian tapahtumien toistumisesta. Lalumiere ei vastannut kirjeeseen. Toukokuussa 1992 Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyrev toisti Strasbourgissa duuman kirjeen sisällön apartheid-syytöksineen. Sen seurauksena EN:n erilaiset tutkimusryhmät tulivat tutustumaan Viron ihmisoikeustilanteeseen. Viron ulkoministeri Trimivi Velliste puolestaan rauhoitteli, että ”valittajat olivat enimmäkseen sosialisteja, joilta Neuvostoliiton hajoaminen oli vienyt maton jalkojen alta. Erityisen kipeästi Viroa halusivat lyödä englantilaiset ja espanjalaiset sosialistit.” (PM 13.05.1993)

Raivo herää Euroopassa

Vuoden 1992 aikana virolaiset poliitikot esiintyivät ulkomailla varsin ristiriitaisesti. Hetken aikaa Viron ulkoministerinä ollut ruotsalainen Jaan Manitski piti lokakuussa 1992 YK:ssa puheen, jossa hän väitti Virossa olevia ei-kansalaisia Venäjän kansalaisiksi. Vastaavasti Strasbourgissa virolainen delegaatio kertoi Virossa olevan ei-kansalaisia, kaikkiaan 9 kappaletta. Euroopan Neuvostossa ei ollut minkäänlaista käsitystä todellisesta tilanteesta. (PM 13.05.1993)
Viro oli kesällä 1992 hyväksynyt kiireessä maalle uuden perustuslain, jossa Viron valtion tärkein tehtävä oli viron kielen ja kulttuurin säilyttäminen. Virossa valmisteltiin myös syksyn parlamenttivaaleja, joissa äänioikeus oli etnisillä virolaisilla. Parlamentti- ja presidentinvaalit pidettiin 20. syyskuuta 1992. (Eesti Ajalugu II)

Vaalien jälkeen Euroopan Neuvostossa Viron vastainen mieliala nousi huippuunsa. EN:n parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja, espanjalainen Miguel Martinez tuomitsi Viron toiminnan jyrkimmin. Martinezin mielestä Virolle annettu EN:n vierailija-status tulisi peruuttaa. Hän epäili, vastasiko Viron tapainen maa ylipäätään EN:n standardeja. EN:n pääsihteeri Catherine Lalumiere antoi myös ristiriitaisia lausuntoja. Tavattuaan Venäjän presidentti Boris Jeltsinin Moskovassa Lalumiere kritisoi kovin sanoin Venäjän sotilasjoukkojen läsnäoloa Baltiassa, mutta piti venäjänkielisen vähemmistön äänioikeuden eväämistä parlamenttivaaleissa esteenä Viron jäsenyydelle EN:ssä. (PM 13.05.1993)

Carl Bildt pelastajaksi

Syksyllä 1992 Viroa ryhtyi puolustamaan Ruotsi. Pääministeri Carl Bildt kutsui lokakuun alussa Strasbourgissa EN:n jäsenmaita tukemaan Viron jäsenyyttä. Hänen mielestään Viron kansalaisuuslaki ja parlamenttivaalien järjestelytapa eivät rikkoneet ihmisoikeuksia. Islannin ulkoministeriö puolestaan kannatti Viron välitöntä jäseneksi ottoa EN:ään. Useista vetoomuksista huolimatta Viron jäsenyyden käsittely lykkääntyi vuoden 1993 toukokuuhun. (PM 13.05.1993)

Virossa kävi yhteensä 13 erilaista delegaatiota tutkimassa ihmisoikeustilannetta jäsenyyden hakuprosessin aikana. Kaikkien niiden arvio Viron ihmisoikeustilanteesta oli positiivinen. (PM 10.05.1993)

Mahdollista on, että niiden sokeuteen vaikutti Virossa olevien neuvostojoukkojen läsnäolo. Virossa oli vielä Neuvostoliiton jäljiltä tukikohdissa yhteensä noin 20 000 venäläistä sotilasta. Esimerkkinä mainittakoon, että vielä hetki ennen EN:n päättävää kokousta toukokuussa Europarlamentin valtuuskunta kävi tutustumassa Viron oloihin. Delegaation johtaja, tanskalainen Kristen Jensen totesi, että venäläisten sotilasjoukkojen läsnäolosta huolimatta tilanne Tallinnassa on normaali. Ihmisoikeustilannetta tarkastellessaan europarlamentin jäsenten mielestä historiallinen tausta tulee ottaa huomioon. Europarlamentin valtuuskunta ei matkallaan tavannut venäläisen vähemmistön edustajia. (PM 8.5.1993)

Maaraportti puolueellinen

Viron jäsenyyttä valmistelleen maaraportin Euroopan Neuvostolle laati niin sanottu ”kolmen viisaan miehen” ryhmä. Pääraportoija oli unkarilainen Josef Bratinka. Juridisen ja ihmisoikeuskomitean raportoija oli saksalainen Rudolf Bindig. Suomalainen Jouni J. Särkijärvi oli ryhmässä mukana eurooppalaisten ei-jäsenmaiden komitean nimeämänä. Särkijärvi itse mainitsee Pro Estonia-lehden kirjoituksessaan, että tätä kokoonpanoa olisi saattanut joku pitää puolueellisena.

”Kolmen viisaan miehen” lisäksi ihmisoikeustuomioistuimelta tuli Raimo Pekkasen ja Hans Danielsonin laatima raportti. Yksikään raportoija ei nähnyt Virossa ongelmia. Viro sai vain huomautuksen vankiloiden tasosta ja kuolemanrangaistuksesta, joka oli muodollisesti vielä olemassa. (Pro Estonia 2004/1)

Jouni J. Särkijärvi muistuttaa, että Euroopan Neuvoston toiminta koostuu poliittisten ryhmien ja komiteoiden toiminnasta. Neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa ovat eri maiden parlamenttien keskuudestaan nimeämät edustajat, jotka toimivat yksityishenkilöinä eivätkä maittensa edustajina.

”Tämä siis tarkoittaa, että he vastaavat itse omasta toiminnastaan eikä heidän päätöksiään sanella kotimaasta”, Särkijärvi painottaa.

Suomen delegaatiossa oli viisi varsinaista jäsentä ja viisi varamiestä eli kymmenen kansanedustajaa. Suomen delegaatioon kuuluivat kansanedustajat Tarja Halonen, Olli Rehn, Mirja Ryynänen, Jaakko Laakso, Sirkka-Liisa Anttila, Iris Hacklin, Martti Tiuri, Kaarina Dromberg, Gunnar Jansson ja Jouni J. Särkijärvi. Suomalaisilla oli parlamentaarisessa yleiskokouksessa käytössä viisi ääntä. Etuoikeus äänestää oli varsinaisilla jäsenillä.

Jouni J. Särkijärvi laati yhdessä virolaisten kanssa englanninkielisen vastineen Venäjän vaatimuksille jättää Viro hyväksyttämättä EN:n jäseneksi. Suomalaiset kansanedustajat veivät esityksen omiin poliittisiin ryhmiinsä.

”Tällä tavoin saavutimme kattavasti kaikki kollegamme”, Särkijärvi kirjoittaa. (Pro Estonia 2004/1)

Miehitysmyytti alkaa elää

Euroopan Neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen aivan viime hetken dokumenteista näkyy, että Viron jäsenyys sidottiin yhä selkeämmin venäläisen vähemmistön oikeuksiin. Jugoslavia oli heitetty edellisvuonna EN:n erityistarkkailijan asemasta ulos. Sen kaltaisen tapauksen ei haluttu toistuvan. Viron jäsenyyttä puolustettiin muun muassa sillä, että Virossa ensimmäisen parlamentin virkakausi oli vain kolme vuotta. EN:ssä kuviteltiin naiivisti, että Viron ei-kansalaiset ennättävät hakea kansalaisuutta ja saada sellaisen kolmessa vuodessa. (Rahva Hääl 12.05.1993)
Parlamentaarisen yleiskokouksen avasi unkarilainen Josef Bratinka esitellen Viron historiaa. Hän viittasi Molotov-Ribbentropp-sopimukseen ja sen lisäpöytäkirjan laittomuuteen. Se merkitsi hänen mielestään sitä, että Baltian maiden littäminen Neuvostoliittoon oli laiton eikä Virossa olevien venäläisten voitu katsoa muodostavan Virossa historiallista vähemmistöä. Juridisen ja ihmisoikeuskomission edustaja Rudolf Binding kehui Viron liberaalia kansalaisuuslakia. Suomen Jouni J. Särkijärvi korosti Viron talouden olevan kääntymässä länteen.

Yhteensä yleiskokouksessa käytettiin 31 puheenvuoroa. Ruotslainen Daniel Tarschys ja puolalainen Ryszard Bender pitivät Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyrevin Viron vastaisia vetoomuksia provokaatioksi ja sekaantumiseksi Viron sisäisiin asioihin. (Rahva Hääl 14.05.1993)

Englantilainen David Atkinson piti raskauttavana Viron jäsenyydelle sitä, että syksyn parlamenttivaaleissa niin suuri osa väestöstä ei saanut osallistua vaaleihin. Samalla hän kuitenkin totesi, että tämä ongelma ja muut terävät ongelmat Virossa aiheutuvat Molotov-Ribbentropp-sopimuksesta ja sen lisäpöytäkirjasta.
Englantilainen Douglas Hurd puolestaan muistutti, että useilla Venäjän vihjauksilla Euroopan jakamisesta taas etupiireihin on Molotov-Ribbentropp-sopimuksen valossa kyseenalainen merkitys. (Rahva Hääl 15.05.1993)

Äänestyksessä jäsenyyttä jäi vastustamaan yleiskokouksen 212 jäsenestä vain kaksi yhdistyneen vasemmiston edustajaa, kreikkalainen kommunisti Efstratios Korakas ja portugalilainen kommunisti Urbano Rodrigues. Radikaaliryhmän sveitsiläinen Massimo Pinni jäi puolueettomaksi. (Rahva Hääl 13.05.1993)

Korokas katsoi omassa puheenvuorossaan, ettei hän voi hyväksyä tilannetta, ”missä kolmasosa asukkaista on jätetty ilman äänioikeutta.” (Päevaleht 14.05.1993)
Seuraavan päivän juhlapuheissa Ruotsin ulkoministeri Margaretha af Ugglas suitsutti jäsenyyden merkitsevän niin Virolle kuin Liettualle niiden ihmisoikeuspolitiikan hyväksyntää.

”Viro ja Liettua täyttävät siten ne korkeat vaatimukset, jotka koskevat ihmisoikeuksia”, hän sanoi. (Hommikuleht 15.05.1993)

Venäjä pettynyt

Venäjä ei ollut Euroopan Neuvoston jäsen, mutta sillä oli Viron tapaan tarkkailijadelegaatio yleiskokouksessa. Venäjä katsoi heti päätöksen jälkeen, että Viro oli otettu ennenaikaisesti EN:n jäseneksi.
”Päätöksellään EN otti itselleen suuren vastuun joutuessaan nyt takaamaan vähemmistön oikeuksien toteutumisen Virossa”, Venäjän ulkoministeriön tiedotteessa sanotiin.

Venäjän presidentin kansallispolitiikan neuvonantaja Abdulla Miketajev puolestaan korosti Ostankinon televisiohaastattelussa, ettei EN:n päätös tarkoita sitä, etteikö Virossa rikottaisi ihmisoikeuksia.
”Viro ja Latvia eivät voi luottaa EN:n jäsenmaiden ehdottomaan tukeen”, hän sanoi. (Päevaleht 17.05.1993)

Kun Strasbourgissa 14.05.1993 juhlittiin Viron, Liettuan ja Slovenian EN-jäsenyyttä, juhlallisuuksiin oli varattu aikaa 45 minuuttia. Uusien maiden ulkoministerit esittelivät itsensä, pitivät puheensa ja allekirjoittivat Euroopan ihmisoikeuksien sopimuksen. Sen jälkeen Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyreville oli varattu tunti Venäjän asioiden käsittelyyn. Hän ei osallistunut tilaisuuteen. (PM 15.05.1993)

Kommentit:

1.Suomalainen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi pohtii kolmen viisaan miehen puolueettomuutta. Joukossa oli kaksi fenno-ugria, unkarilainen ja suomalainen, tutkimassa kolmannen fennougri-kansan, virolaisten sopivuutta Eurooppaan.
2.Jaan Manitski oli Viron ulkoministerinä 06.04.1992-21.10.1992.
3.Parlamenttivaaleissa jäi äänioikeudetta 600 000 entisen Neuvosto-Viron asukasta, joilla ei ollut minkään valtakunnan kansalaisuutta.
4. Isänmaa-puolueen Mart Laarin noustua valtaan syyskuussa 1992 Eesti Kongressi lopetti toimintansa ja pakolaishallitus antoi omat valtuutensa uuden perustuslain mukaan valitulle parlamentille. Eesti Kongressi oli virolainen itsenäistymisliike, joka kilpaili Kansanrintaman kanssa. Virossa oli se käsitys, että KGB tuki Kansanrintamaa ja CIA Eesti Kongressia. Eesti Kongressi edusti valtaosin Yhdysvalloissa asuvia virolaisia emigrantteja. Sen päämääränä oli omaisuuden palautus ja venäläisten kansalaisuuden riisto. Virossa hyväksytiin pikaisesti kesällä 1992 uusi perustuslaki, joka takasi vain etnisille virolaisille kansalaisuuden ja äänioikeuden. Eesti Kongressin tukirangan muodostaneen Isänmaa-puolueen voitettua syksyllä parlamenttivaalit 1992, Eesti Kongressi oli saavuttanut vaalit voittaessaan tavoitteensa ja teki itsensä tarpeettomaksi.
5.Mart Laar on kehunut Ruotsin pääministeri Carl Bildtiä siitä, että hänen puheensa Strasbourgissa kääsi Euroopassa mielialat Virolle suotuisiksi. Ruotsin asettuminen Viron vähemmistöpolitiikan takuumieheksi rauhoitti Laarin mielestä eurooppalaiset.
6.Mart Laar ja Carl Bildt ovat molemmat kunniajäseninä ruotsalaisessa kommunismin vastaisessa Upplysnig om kommunismen (UOK) -järjestössä. Myös latvialainen europarlamentaarikko Sandra Kalniete on samaisen järjestön kunniajäsen.
7. Euroopan Neuvosto on Ranskassa Strasbourgissa sijaitseva kansainvälinen järjestö, joka perustettiin vuonna 1949. Sen tärkeimpänä saavutuksena pidetään 1950 hyväksyttyä Euroopan ihmisoikeussopimusta. EN:n kuuluu 47 jäsenmaata. Jäsenyyttä hakee Valko-Venäjä. Tarkkailijamaina ovat Vatikaani, Yhdysvallat, Kanada, Japani ja Meksiko.

Russian intifada

Russian Intifada

Mellakkayönä pikkupojat varastivat ensin karkkia R-kioskista, sitten alkoholia viinakaupasta ja alkoivat lyödä ikkunoita rikki oikealta ja vasemmalta puolelta katua. Venäjänkielisessä koulussa Tallinnassa seuraavana aamuna eräs poika tuli kouluun Venäjän lippu kädessään. Hän kertoi opettajalle, että venäläisessä koulussa liehuu Venäjän lippu ja vallitsevat Venäjän lait. Toinen poika tohkeissaan kertoi opettajalle, miten hän oli äitinsä ja pikkuveljensä kanssa käynyt barrikaadeilla. Kolmas poika valisti, että rajan takaa on juuri tulossa 600 venäläistä tankkia, jotka pyyhkäisevät virolaiset pois maan päältä. Kyseisessä koulussa yksi viron kielen opettaja erosi virastaan, toinen harkitsi sitä vakavasti.

Tässä todellinen huippuanalyysi Viron tapahtumista.
http://www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=6514

Juutalaiset pakkotyössä Kundan sementtitehtaassa

Julkaistu Kauppalehdessä 17.09.1998


Sementtitehtaalla pakkotöissä
olleille juutalaisille korvauksia
Tanskalaiset luopuvat Kundan sementtitehtaasta Virossa

KL/Tallinna
Tanskalaiselle FLS-konsernille kuuluva Aalborg Portland Holding on luopunut vaatimuksistaan saada Viron valtiolta korvauksia Kundan sementtitehtaasta. Tanskalaiset omistivat tehtaasta osan ennen toista maailmansotaa. Yhtiö on perustanut säätiön maksaakseen rahallisen korvauksen saksalaismiehityksen aikana tehtaassa pakkotyössä olleille juutalaisille ja heidän sukulaisilleen.
Kundan sementtitehtaan omistavat tällä hetkellä Suomeen rekisteröity Atlas Nordic Cement Ltd., Viron valtio ja kolme rahoituslaitosta, joukossa Finnfund.

Hitleriltä
lupa
Kundan sementtitehdas oli ensimmäinen laatuaan tsaarin Venäjällä. Viron itsenäistyttyä tehtaan johtoon kutsuttiin vuonna 1920 tanskalainen Theodor Hansen. Kaksi vuotta myöhemmin tehtaan ostivat tanskalainen F.L. Smidth -yhtiö ja ruotsalainen Skånska Cementaktiebolaget. F.L. Smidth (FLS) omisti 40 prosenttia osakkeista vuonna 1941, kun tehdas Neuvosto-Virossa kansallistettiin. Saksalaismiehityksen aikana tanskalaiset pyysivät saksalaisilta lupaa jatkaa sementtituotantoa. Vuonna 1942 he saivat itseltään Adolf Hitleriltä käyttöluvan sementtitehtaaseen, mutta eivät saaneet omistusoikeutta. Tanskalaiset saivat kuitenkin pitää suurimman osan tuloista itsellään.
FLS:lle tuli ongelmia, sillä Saksa mobilisoi tehtaan työntekijät sotaan. Apua saatiin nopeasti, kun saksalaiset siirsivät paikallisista keskitysleireistä juutalaisia ja romaneja tehtaalle pakkotöihin. Tanskalaisten lehtitietojen mukaan Kundassa työskenteli enimmillään yhteensä 200 juutalaista ja romania.

Heikot
perusteet
FLS on halunnut Viron valtion korvaavan osakkeiden menetyksen Virossa tapahtuvaan niin sanottuun omaisuuden palautukseen vedoten. Virolaiset eivät ole olleet halukkaita maksamaan kompensaatiota, sillä tanskalaiset saivat jo vuonna 1964 Neuvostoliitolta hyvityksenä 45 000 dollaria tehtaan menetyksestä. FLS halusi Viron valtiolta miljoonia kruunuja lisää.
Juutalaisten pakkotyöstä Tanskassa syntyneen metelin vuoksi FLS ilmoitti viikon alussa Viron ulkoministeriölle, että harkittuaan asiaa yhtiö ei näe syytä jatkaa korvausvaatimusten esittämistä Virolle. Samalla yhtiö ilmoitti perustavansa säätiön korvatakseen pakkotyön.
Leena Hietanen


Kommentit:
1. Omaisuuden palautus.
Viron korkein neuvosto otti vastaan vuonna 1991 lain, jonka mukaan kaikilla, joilla oli 16.06.1940 Viron kansalaisuus, oli mahdollisuus tavoitella takaisin tuon aikaista omaisuuttaan. Tämä koski niin osakkeita, yrityksiä kuin kiinteistöjä. Neuvostoliitto kompensoi valtaosan Neuvosto-Viroon jääneestä omaisuudesta läntisille omistajille. Ruotsalaiset saivat esimerkiksi pitää Viron keskuspankin kullan. Osa keskuspankin kullasta oli viety Virosta Ruotsiin turvaan. Ruotsin ja Neuvostoliiton välinen sopimus kultavarannon käytöstä Viroon jääneen ruotsalaisen omaisuuden korvauksena merkitsi sitä, että Ruotsista tuli ensimmäinen maa, joka tunnusti Viron osana Neuvostoliittoa.
Suomi oli ainoa maa, joka ei esittänyt vaatimuksia Neuvostoliitolle Viroon jääneestä suomalaisesta omaisuudesta. Syynä tähän on nähty muun muassa Suomen halu ylläpitää hyviä suhteita Neuvostoliittoon.

2. Kunda sijaitsee Pohjois-Virossa Suomenlahden rannalla Tallinnan ja Narvan puolivälissä.

Juutalaisten kohtalo

Artikkeli julkaistu Turun Sanomissa 19.04.1998


Virossa vaietaan edelleen virolaisten
osuudesta juutalaisten murhaamiseen

TS/Tallinna
Leena Hietanen

Natsi-Saksassa, Wannseen konferenssissa tammikuussa 1942 eräs natsiupseeri huudahtaa innostuneesti: ”Estland ist judenfrei!”. Viro merkitään saksalaiselle kartalle ensimmäisenä juutalaisvapaana alueena.
Saksalaisten valloitettua Viron vuoden 1941 kesällä maassa oli vielä jäljellä noin tuhat juutalaista. Heidän tuhoamisensa nopeus on häkellyttävä. Elokuun lopusta joulukuuhun 1941 mennessä juutalaiset oli teloitettu.
Viron historian tulkinta on pyrkinyt pitämään juutalaisten hävitystä saksalaisten tekona. Faktat kertovat muuta. Tuhoamisdokumentaatio on pääosin vironkielistä ja silminnäkijähavainnot vahvistavat virolaisten osallistuneen teloitustyöhön. Viron juutalaiset eivät saaneet myöskään merkittävää apua paikallisilta siviileiltä. Vain yksi virolainen on päässyt Israelissa Yad Vashemin museon kirjaan kiitoksena juutalaisten auttamisesta.

Pakotie
olemassa
Viron juutalaisten kohtaloa tutkinut tohtori Eugenia Gurin-Loov on julkaissut tutkimuksistaan kirjan Suur Häving (1994). Viron juutalaisten määrä oli vuoden 1934 väestönlaskennassa 4 434 henkeä. Murhattujen virolaisten juutalaisten lukumäärästä on esitetty erilaisia arvioita. Holokaustin tutkijoiden kirjallisissa lähteissä lukumäärä vaihtelee tuhannesta kahteen tuhanteen.
Eugenia Gurin-Loov uskoo tuhannen olevan lähempänä totuutta. Hän itse päätyi Viron arkistoja tutkiessaan ja ihmisiä haastatellessaan 929 teloitetun juutalaisen nimeen. Eugenia Gurin-Loov saa tutkimuksilleen vahvistusta Viron salaisen poliisin, Gestapon IV osaston vuosikatsauksesta 1.7.1942. Siinä todetaan:
”Sodan syttyessä enemmistö juutalaisista evakuoitui omaisuutensa kanssa Venäjälle, niin että Viron vapauttamisen jälkeen maahan jäi vielä 921 juutalaista (468 miestä ja 453 naista), jotka kaikki on alistettu erikoiskäsittelyyn. Tänään Viro on vapaa juutalaisista.”
Eugenia Gurin-Loov ei vielä tänä päivänäkään ymmärrä, miksi osa juutalaisista jäi, kun pakotiekin oli olemassa. Virolaisilla oli Neuvostoliiton passi ja vapaa pääsy itään.
”Kaikille piti olla selvää, mitä natsi-ideologia merkitsee juutalaisille. Jokaisella oli henkilökohtainen motiivi. Joku oli liian vanha lähtemään, joku ei halunnut jättää sairaita omaisiaan. Jotkut kuvittelivat ostavansa itsensä vapaiksi natseilta. Päämotiivi oli kuitenkin se, että useimmat pelkäsivät bolsevikkejä vielä enemmän kuin natseja”, Gurin-Loov toteaa.
Osa juutalaisista oli kokenut neuvostovallan 1940 tekemän omaisuuden kansallistamisen epäoikeudenmukaiseksi. 400 juutalaista myös joutui kesällä 1941 Siperiaan kyydityksen uhriksi. Natsit puolestaan eivät vielä 1941 olleet siirtyneet ”lopulliseen ratkaisuun” eli juutalaisten massatuhoamiseen. Mahdollisesti Viroon jääneet juutalaiset uskoivat elävänsä saksalaismiehityksen getossa.

Maanpettureita
ja kommunisteja
Saksalaismiehityksen alkaessa Viroon perustettiin salainen poliisi. Rangaistustoimen ylintä valtaa käytti Sonderkommando 1A, joka jaettiin virolaiseen ja saksalaiseen osastoon. Virolaisen osaston merkittävin osasto oli jaosto IV eli Gestapo. Sen tehtävänä oli juutalaisten vangitseminen, kuulustelu ja teloitusten organisointi.
Gestapon työtä auttoivat virolaisten tekemät runsaat ilmiannot juutalaisten olinpaikoista. Juutalaiset haettiin kodeistaan, työpaikoiltaan ja piilopaikoistaan neljässä kuukaudessa.
Hävityksen nopeutta selitetään sillä, että Virossa juutalaisia oli vähän. Virolaisten aktiivinen suostuminen saksalaisten työkaluiksi puolestaan selittyy Gurin-Loovin mielestä sillä, että virolaiset pitivät juutalaisia kommunistisen aatteen levittäjinä. Virolaisten mielestä juutalaiset olivat äänestämässä Viron Neuvostoliittoon liittämisen puolesta ja he olivat maanpettureita. Juutalasten toimet olivat johtaneet omaisuuden kansallistamiseen ja he olivat toimineet hävityspataljoonissa.
Saksalaisten hyökkäyksen edetessä 1941 Neuvostoliitto oli perustanut Viroon ns. Hävityspataljoonia toteuttamaan poltetun maan taktiikkaa. Hävityspataljoonissa oli runsaasti natseja vastaan taistelevia juutalaisia. Hävityspataljoonat etsivät vakoilijoita väkivaltaa kaihtamatta. Saksalaismieliset metsäveljet puolestaan perustivat Omakaitse-järjestön, joka pyrki helpottamaan saksalaisten etenemistä.

Keskitysleirien
juutalaiset
Viron juutalaisten tuhoaminen ei tapahtunut keskitysleireissä vaan heidät ammuttiin vankiloiden kellareissa ja pihoilla, metsissä, Tarton juoksuhaudoissa, Pärnun synagogassa – aivan missä sattui.
Eugenia Gurin-Loov kirjoittaa kirjassaan, että juutalaisten teloittamisesta vastasivat Sonderkommandon saksalainen osasto ja virolainen Omakaitse-järjestö. Niillä oli yhteinen johtaja, virolainen Johannes Soodla. Omakaitse lupasi salaiselle poliisille kaiken tarpeellisen avun.
Kun Virosta oli tullut ”judenfrei”, saksalaiset alkoivat perustaa Viroon keskitysleirejä, joita oli Viron pohjoisrannalla parikymmentä. Niihin tuotiin juutalaisia joka puolelta Eurooppaa. Keskitysleireissä tehtiin muun muassa sotatarvikkeita.
Keskitysleirien vanginvartijat olivat virolaisia. Kun keskitysleirejä ryhdyttiin likvidoimaan, teloitustyön tekijöinä olivat pääsääntöisesti virolaiset. Poikkeuksen tekee vain Viron kuuluisin keskitysleiri, Klooga, jossa kahden tuhannen juutalaisen ”tappotalkoot” oli puhtaasti saksalaiset käsialaa. Puna-armeija oli saksalaisten kannoilla. Saksalaisilla oli jo niin kiire Kloogalla, etteivät he luottaneet virolaisiin vaan lähettivät nämä kotiin ennen leirin tuhoamisen aloittamista.
Kun venäläiset joukot saapuivat Kloogalle 22.9.1944, puupinojen päälle ammutut juutalaiset sekä sikin sokin leirin pihalle ja rakennuksiin ammutut ruumiit järkyttivät maailmaa. Neuvostojoukkojen mukana (Stalinin pyynnöstä) tuli kansainvälinen lehdistö joukossa muun muassa amerikkalainen näytelmäkirjailija Lilian Hellman sekä brittikirjailija Graham Greene. Aikaa siihen, että maailmalle paljastuivat Buchenwald, Dachau ja muut kuolemanleirit kului vielä kahdeksan kuukautta. Sota oli kesken.

Sotarikollisia
etsitty
Israelissa on arvioitu, että Virossa tapettiin keskitysleireillä 20 000 juutalaista Viron omien juutalaisten lisäksi. Tallinnan lähellä sijainneessa Kalevi-Liivan keskitysleirissä on arvioitu tapetun 6000 juutalaista, joiden murhaamista johti virolainen Aleksander Laak. Natsirikoksia tutkiva Simon Wiesenthal-keskus paikansi Laakin 1960 Kanadasta. Kolmen muun lisäksi myös hänelle oli määrätty samana vuonna Tallinnan sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemantuomio. Laak teki itsemurhan ennen kiinnijoutumistaan.
Wiesenthal-keskus etsi myös Tallinnan salaisen poliisin virkailijaa Evald Miksonia, joka johti juutalaisten kuulusteluja Tallinnassa. Hänet löydettiin Islannista muutama vuosi sitten.
Gurin-Loov uskoo, että useat sotarikoksiin syyllistyneet pakenivat Viron viimeisen suuren muuttoalloon yhteydessä 1944 Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan. Ne, jotka jäivät Viroon, joutuivat Neuvostoliitossa oikeuteen seurauksena kuolemantuomio.

Vain muutama
selvisi hengissä
Virossa selvisi hengissä vain muutama juutalainen. Eräs äiti ja poika palasivat Saksan keskitysleiriltä takaisin Viroon. Tartossa ainoana virolaisena Yad Vashemin kiitoskirjaan päässyt Uku Masing piilotteli onnistuneesti yliopiston juutalaista professoria (koko sodan ajan). Eräs juutalaisnainen piileskeli koko kolmivuotisen saksalaismiehityksen maatalossa. Hänen henkikirjoitusvirastossa työskentelvät tuttavansa poistivat hänen dokumenteistaan viittaukset juutalaisuuteen.
Viron juutalaiset haluavat liittää Yad Vashemin kiitoskirjaan toisenkin virolaisen, poliisin, joka tuli varoittamaan maatalon ullakolla piileskelevää juutalaismiestä. Poliisivirastoon oli saapunut ilmiantokirje hänen piilopaikastaan. Poliisi piilotti kirjeen. Vihjeen saatuaan kyseinen henkilö osasi varoa vielä viimeiset kuukaudet ennen neuvostoarmeijan tuloa.

Innokasta
apua Hitlerille
Baltian juutalaisten kohtalo on erikoinen, koska Saksassa ei vielä 1941 oltu siirrytty juutalaisten totaaliseen hävittämiseen. Baltiassa ”lopullista ratkaisua” toteutettiin jo kesästä 1941 lähtien.
Eugenia Gurin-Loov muistuttaa, että Liettuassa, samoin kuin Puolassa ja Ukrainassa, juutalaisvainot alkoivat ennen kuin saksalaiset olivat edes kunnolla paikalla. Liettuassa kesäkuussa 1941 alkoivat laajat juutalaisten joukkomurhat, joissa paikalliset asukkaat kirveillä ja rautakangilla tappoivat (vastaantulevia) juutalaisia kadulla. Ensimmäisinä saksalaisten miehitysviikkoina heitä surmattiin jopa tuhansia. Liettuassa natsit pääsivät sanomaan, että juutalaiset siirrettiin gettoihin suojaan liettualaisten terrorilta.
Kun getoissa alkoi joukkotuhoaminen, liettualaisia ilmoittautui vapaaehtoisina teloitustehtäviin, sillä he katsoivat näin kostavansa juutalaisille heidän osallisuutensa Liettuan liittymisestä Neuvostoliittoon. Kun joukkoteloitukset olivat ohi, tappajaisten kunniaksi järjestettiin juhlia.
Latviassa pantiin toimeen pogromit ja sielläkin paikalliset asukkaat osallistuivat spontaanisti teloituksiin. Juutalaisten väitetään myös Latviassa pyytäneen turvaa saksalaisilta päästä gettojen suojiin paikallisen västön julmuuksilta.
Gurin-Loovin mielestä olisi tärkeää, että Viron juutalaisten kohtalo käsiteltäisiin Viron historian kirjoissa. Toistaiseksi se puuttuu niistä.

Viro - Naton tuhoisa täsmäase

Viron kaikki 50 sotilasta ovat miehittämässä Irakia, ja maa julistaa sodan Venäjälle. Ei ihme, että Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kutsuu Viron presidentti Toomas-Hendrik Ilveksen kylään ja kehuu maata Itä-Euroopan mallivaltioksi. Georg W. Bush ei unissaankaan voinut kuvitella, kuinka loistavan liittolaisen se saa vaivaisilla 50 sotilaalla. Yhdysvallat on hyötynyt kaikkein eniten Viron toiminnasta. Viro onnistui provokaatiollaan iskemään Venäjään ja sen kyvyttömyyteen suojella Viron venäläistä vähemmistöä. Venäjä ei voi vastata sotahuutoon sodalla, sillä jos Venäjä liikahtaa, silloin liikahtaa puoli maailmaa. Viro painaa myös kivenä kengässä EU:ta. Se onnistui heikentämään EU:n ja Venäjän suhteita. Se hyödyttää suoraan USA:ta. Yhdysvallat on saamassa Virosta sellaisen ”ydinaseen”, ettei sen tarvitse sijoittaa koskaan ydinkärkiohjuksia Viron maaperälle.

Yhdysvallat pystyy Viron avulla ärsyttämään Venäjää samalla tavalla kuin Neuvostoliitto kiusasi Amerikkaa tukemalla Kuubaa. Yhdysvaltain suunnaton kiinnostus Baltian maita ja Viroa kohtaan saattaa johtua myös siitä, että Yhdysvallat harjoittelee Baltiassa Kuuban haltuunottoa, kunhan Fidel Castro kuolee. Republikaanipuolueella on suojissaan erilaisia emigranttijärjestöjä, balteista kuubalaisiin. Yhdysvallat on onnistunut istuttamaan jokaiseen Baltian maahan pohjois-amerikkalaisen presidentin. Lisäksi maat ovat vieneet läpi omaisuuden palautuksen. Amerikkalaiset ja Amerikan kuubalaiset varmasti haluavat Castron kansallistaman omaisuuden takaisin. Presidentiksi sopivia kuubalaisia USA:ssa on varmasti yllin kyllin.

Yhdysvallat ovat nousemassa Viron parhaaksi ystäväksi, mutta myös kohta ainoaksi. EU:n puitteissa Paavo Lipposen lempilapsi Pohjoinen Ulottuvuus voidaan haudata. Itämeren maiden yhteistyö kärsii, sillä Venäjä ei enää ole kiinnostunut organisaatioista, joissa sen perivihollinen, Viro, on mukana lietsomassa russofobiaa. Edesmenneen presidentti Lennart Meren unelma Virosta Euroopan Israelina alkaa toteutua. Hänen visioissaan Viro oli Yhdysvaltain keidas slaavilaista maailmaa samalla tavalla kuten Israel on amerikkalaisten keidas arabimaailmaa vastaan. Enää puuttuu vain venäläisten oma PLO!

Bosnian ja Kosovon esimerkin valossa vain rikollisen tyhmä kansa voi saattaa itsensä tilanteeseen, missä virolaiset nyt ovat.

Leena Hietanen

Fenno-ugrien uhosta tuli Nyky-Viron tuho

Baltian maiden itsenäistyessä viisitoista vuotta sitten venäläiset politologit arvioivat kolmesta Baltian maasta Latvian jäävän Venäjän etupiiriin etnisten ja taloudellisten syiden takia. Toisin kävi. Latvialla ja Liettualla on jo rajasopimukset Venäjän kanssa. Viro sen sijaan on valinnut tien, jolla rajasopimus Venäjän kanssa on mahdoton.

Aidon itsenäisen valtion tunnusmerkkejä on, että maalla on rajasopimukset kunnossa ja että valtio kykenee pitämään kiinni kansainvälisistä sopimuksista. Viro ei ole kyennyt pitämään ensimmäisestäkään sopimuksestaan kiinni Venäjän kanssa. Juuri kuollut Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin kävi Virossa tammikuussa 1991, hetkeä ennen Baltian maiden itsenäistymistä ja Neuvostoliiton romahdusta. Tuolloin Jeltsin ja Neuvosto-Viron korkein johto allekirjoittivat sopimuksen, joka määritteli itsenäistyvien Venäjän ja Viron suhteita. Tärkein kohta maiden välisessä sopimuksessa oli Viron venäläisten oikeus valita vapaasti kansalaisuutensa. Itsenäistynyt Viro heitti tämän sopimuksen ensimmäisenä romukoppaan. Nyt käynnissä oleva makaaberi näytelmä Tallinnan pronssisotilaan ympärillä on tämän petoksen viimeinen näytös.

Pronssisotilas lopun alkuna

Nyky-Viro on rakennettu uskomukselle, että Neuvostoliitto miehitti maan. Tätä myyttiä tarvitaan perusteluna venäläisten kohtelulle. Viro oikeuttaa venäläisen vähemmistön kansalaisuuden riiston ja sorron tällä myytillä. Virolaisten mielestä pronssisotilas muistuttaa miehityksestä. Todellisuudessa virolaisia muistuttaa miehityksestä maassa olevat venäläiset ja venäjän kieli. Pronssisotilaan siirto oli viesti maassa oleville venäläisille, ettei heillä ole mitään oikeuksia Virossa. Venäläiset ymmärsivät tämän ja siksi vastustivat patsaan siirtoa. Tilannetta voisi verrata Natsi-Saksan vuoden 1938 kristalliöihin, joita pidetään lähtölaukauksena holokaustille. Patsaan siirtoyönä Viron nykyhallitus katkasi suhteensa maan venäläiseen vähemmistöön.

Suomen ulkopoliittinen johto on määrätietoisesti lähtenyt siitä, ettei Suomi ole koskaan Venäjän kanssa samalla puolella Viroa vastaan. Tämä suhtautuminen on viemässä Viroa umpikujaan ja tuhoamassa EU:n ja Venäjän suhteet. Virossa on noussut Suomen suojeluksessa ja tuella kansallinen shovinismi, joka ilmenee virolaisten harhaisena käsityksenä siitä, että maa voisi olla etnisesti puhdas kansallisvaltio kuten Suomi.

Viro saa oman IRA:nsa

Viron hallituksen toimet olivat kuin suora kutsu Venäjän presidentti Vladimir Putinille ryhtyä pitämään huolta Viron venäläisestä väestöstä. Jos Viro ja EU eivät sitä tee, Venäjän on se tehtävä. Viron presidentti Toomas-Hendrik Ilveksen ja parlamentin varapuhemies Kristina Ojulandin sotaisat lausunnot siitä, että mellakoijia rangaistaan ankarimman mukaan ja mahdollisesti karkotetaan maasta olivat vain puukon kääntöä haavassa. Nuorten Virossa syntyneiden venäläisten karkottaminen ei tule onnistumaan. Venäjä ei ota heitä vastaan. Esimerkkinä tästä on Harkun eristysleirissä karkotusta odottavat venäläiset, jotka ovat viruneet siellä jo neljättä vuotta. Näiden karkottavien nuorten paikaksi tulee tämä samainen leiri, jota voi alkaa jo hyvällä syyllä kutsua keskitysleiriksi.
Samanaikaisesti Viron "kristalliyön" nuorten mellakoijien viha vain kasvaa. Heidän joukostaan löytyy pian Viron ikioma "IRA", joka ryhtyy vaatimaan venäläisille omaa valtiota Virossa. Siihen heillä on nyt oikeus.

Raudan ja veren tie

Venäjällä ja Virolla on täysin vastakkaiset käsitykset Viron "miehityksestä"ja venäläisten oikeudesta asua Virossa. Erimielisyydet ratkaistaan aina lopulta raudalla ja verellä. Viron Nato-jäsenyys on aina ollut tämän ristiriidan tiedostamista ja alitajuista toivetta Natosta Viron etnisenä puhdistajana. Viro haluaa varmistaa olevansa Naton ydinasesateenvarjon alla$. Käytännössä Viro on jäämässä Suomen apartheid-protektoraatiksi, jossa rotusortoa harrastetaan Suomen suojeluksessa. Viro ja Suomi yhdessä sortavat yhdessä entisen imperiumin jälkeläisiä.
Milloin EU saa tarpeekseen fenno-ugreista? Viro on aina ylpeillyt sillä, että se hajotti Neuvostoliiton. Pystyykö Viro tuhoamaan myös Euroopan Unionin?

Leena Hietanen

Viro tuo kristalliyöt takaisin Eurooppaan

Viron pääministeri Andrus Ansipin pakkomielle siirtää pronssipatsas tuhoaa lopullisesti Viron ja Venäjän suhteet. Viron pitäisi allekirjoittaa rajasopimus Venäjän kanssa, mutta nyt se on yhä epätodennäköisempää. Pääministeri Andrus Ansip on tekonsa jälkeen persona non grata Venäjällä. Ulkoministeri Urmas Paetista ei ole sopimuksen allekirjoittajaksi. Kerran hän se jo teki, mutta sopimus osoittautui mitättömäksi. Myöskään presidentti Toomas-Hendrik Ilves ei kuulu henkilöihin, jonka kannattaa odottaa kutsua Moskovaan.

Nyky-Viro on rakennettu myytille, että maa miehitettiin. Myyttiä tarvitaan ennen kaikkea perustelemaan venäläisen vähemmistön kohtelu ja sen kansalaisuuden riisto. Patsaan siirrosta on tulossa Viron "kristalliyöt". Viro lopullisesti ilmoittaa venäläiselle vähemmistölleen, ettei sillä ole minkäänlaisia oikeuksia maassa.
Suomen vaikeneminen on viemässä Viroa umpikujaan ja tuhoamassa Venäjän ja EU:n suhteita. Suomen ulkopoliittinen linja lähtee siitä, että Suomi ei ole koskaan Venäjän kanssa samalla puolella Viroa vastaan. Suomalaiset ovat maailmassa ainoa kansa, joka voi kyseenalaistaa Viron miehitystulkinnan. Suomi ei alistunut vuonna 1939 Stalinin uhkavaatimuksille kuten muut Baltian maat tekivät. Tukeminen Viroa historian harhoissa ja sen uudelleen kirjoittamisessa on johtanut siihen, että pieni kansa, virolaiset, on siirtynyt uskomaan myytteihinsä. Nyt Viro palauttaa maahan arvoja, joita nähtiin Euroopassa viimeksi 1930-luvulla.

Leena Hietanen

(Samana yönä alkoivat mellakat)