(Julkaistu Kauppalehdessä 2.3.1999)
Viron ay-liike syyttää Merimiesunionia yksinvaltaisista otteita
Laivasota kiihdyttää mieliä Virossa
KL TALLINNA
Viron ammattiyhdistysliikkeet ovat toistaiseksi hillinneet virolaisten intoa ryhtyä boikotoimaan suomalaisia tuotteita. Helsingin hovioikeuden päätös laillistaa Merimiesunionin boikotti Estonian Shipping Companyn (ESCO) laivoja vastaan herätti Virossa vaatimukset ryhtyä ”laivasodassa” vastaiskuun. Viron ammattiyhdistysten keskusliiton johtaja Raivo Paavo sanoo ratkaisua odotettavan maaliskuun lopulla, kun ITF (International Transport Workers Federation) pitää kokoustaan Tallinnassa.
”Pyrimme tekemään merimiesjärjestöjen kanssa yksimielisen julkilausuman, jonka avulla asiaa voitaisiin ratkoa ITF:n kanssa”, Paavo sanoo.
Viron ammattiyhdistysten keskusliitto lähtee siitä, että Suomen Merimiesunioni on rikkonut boikotilla kaikkia ay-perinteitä sivuuttamalla kokonaan virolaisen ay-osapuolen.
Kun suuri yleisö Virossa näkee laivasodan hyökkäyksenä Viron kansallisia arvoja vastaan, virolaiset merimiehet vaikenevat. Heille ESCO ei ole enää kansallinen yhtiö. Virolaiset merimiehet ovat myös jo yhtiön laivat jättäneet. ESCO:on ovat jääneet venäläiset merimiehet.
Tulkinnalle
tilaa
Viron merimiehet kuuluvat kolmeen eri järjestöön, joilla on erilainen näkökulma asiaan. Vesikuljetustyöläisten ammattiliittoon (Veetransporditöötajade aü) kuuluu noin sata merimiestä, jotka kaikki työskentelevät ulkomailla mukavuuslippulaivoissa. Se on syntynyt neuvostoajalla ja on ainoa, joka on ITF:n jäsen. Pääsihteeri Tarmo Multasen mielestä he olisivat se ainoa ammattiyhdistys, joka olisi voinut pyytää Suomen merimiesunionia boikotoimaan laivoja ja neuvottelemaan boikotin lopettamisesta. Järjestö ei ole sitä tehnyt.
Multasen mielestä ESCO:n tilanne on ITF:n kannalta vaikea, koska sen omistussuhteet ja Viron lipun käyttö jättävät tilaa tulkinnoille. ITF:n sääntöjen mukaan tietyn maan lipun alla seilaavien laivojen omistuksen ja kontrollin on oltava kansallisissa käsissä.
”ESCO:n kohdalla niin ei ole”, hän sanoo.
ESCO yksityistettiin vuonna 1997, jolloin yli 50 prosenttia siirtyi ulkomaisiin käsiin, ensin norjalaisille, jotka ovat jo myyneet osuutensa eteenpäin amerikkalaisille. Multanen toteaa, että ITF pitää sellaisia maita mukavuuslippumaina, jotka antavat ulkomaisten omistajien käyttää omaa laivarekisteriään.
”ESCO:lla ei olisi ITF:n mukaan oikeutta käyttää Viron lippua. On mahdollista tehdä tulkinta, etteivät laivat ole ns. puhtaita laivoja”, hän toteaa.
Multanen pitää ongelmana Viron lainsäädäntöä, joka vaarantaa Viron maineen mukavuuslippumaaksi. Hänen mielestään lainsäädännön muutoksilla laivarekisteri olisi puhdistettava.
Viron laivanvarustajaliiton pääsihteeri Enn Kreem pitää Multasen kantaa mahdottomana.
”Kuka tämän päivän maailmassa voi estää pääomia liikkumasta. Onhan Nokiakin jo ulkomaisessa omistuksessa oleva suomalainen yhtiö”, hän vetoaa.
Multasen suhde ESCO:oon on äärimmäisen hapan. Hän muistuttaa, miten yhtiöstä yksityistettiin 70 prosenttia 700 miljoonan kruunun (270 milj. mk) hintaan ja miten yhtiö ensi töikseen myi kuusi laivaa hänen arvionsa mukaan 42-48 miljoonan dollarin (220-270 milj. mk) hintaan.
”Uudet omistajat ovat tulleet tekemään rahaa. Sinä päivänä, kun Viron lipun käyttö ei ole heille suotuisaa, he vievät yhtiön mukavuuslippurekisteriin. Kukaan ei takaa siellä virolaisille merimiehille töitä puhumattakaan siitä että Eesti Merelaevandus (ESCO) meidän lippulaivastomme katoaa ”, hän sanoo.
Huonot
palkat
Viron riippumattoman merimiesammattiyhdistyksen (Eesti Sõltumatude Meremeeste aü) kanta kysymykseen lähtee palkasta. Liiton pääsihteeri Jüri Lember sanoo, että ESCO on huono palkan maksaja. Hänen järjestönsä perustettiin Estonian uppoamisen jälkeen. Sillä on jäseniä noin 950. Jäsenet työskentelevät pääsääntöisesti matkustajalaivoilla ja ovat kansalaisuudeltaan virolaisia. Matkustajalaivoilla palkat ovat huomattavasti rahtilaivoja parempia.
Järjestö on kehottanut ESCO:a aloittamaan palkankorotusneuvottelut jo viime syksynä, mutta Lember arvioi niiden viivästyneen boikotin takia.
”ESCO:n merimiehet ovat 90 prosenttisesti venäläisiä. Yli puolet heistä ei ole Viron kansalaisia ja he työskentelevät määräaikaisella työ- ja oleskeluluvalla. He ovat peloissaan työlupansa menettämisestä eivätkä uskalla esittää vaatimuksia”, Lember arvioi.
Hän katsoo Suomen Merimiesyhdistyksen paljastaneen palkkavaatimuksillaan itsensä.
”Jos he haluaisivat auttaa venäläisiä kollegoitaan, he eivät olisi koskaan asettaneet palkkavaatimuksia niin korkealle”, hän sanoo.
Koskaan ei
kysytty
Viron kolmas merimiesten ammattiyhdistys, Eesti Meremeeste Ametiühing (EMA) on järjestöistä suurin. Sillä on jäseniä 1100, joista ESCO:n omaan alajaostoon kuuluu 600 merimiestä. EMA:n pääsihteeri Valentin Nikitin luonnehtii omaa jäsenistöään seuraavasti:
”Meille kuuluvat venäläiset, eläkekerholaiset ja lossivahdit. Ne, jotka ovat pystyneet, ovat lähteneet töihin matkustajalaivoille tai ulkomaille”, hän sanoo.
Nikitinin mukaan hänen alajärjestönään olevan ESCO:n ammattiyhdistyksen olisi kuulunut istua neuvottelupöydässä Suomen Merimiesunionin kanssa. Sitä ei koskaan tapahtunut. Suomen merimiesunioni paljasti itsensä myös EMA:lle, sillä alajaoston edustajaa ei koskaan laskettu edes neuvotteluhuoneeseen, kun merimiesunioni ja ESCO kävivät neuvotteluja.
”Odotamme ITF:n kokousta”, Nikitin sanoo.
Muutosten
kipeys
Kaikki kolme virolaista merimiesyhdistystä lähtevät siitä, ettei Suomen merimiesunioni ole ajatellut hetkeäkään heidän parastaan. Niin Tarmo Multanen, Jüri Lember kuin Valentin Nikitin katsovat, että heidän järjestönsä tulee protestoimaan ITF:lle Suomen ammattiveljien tapaa hoitaa asiaa.
”Suomalaisten käyttäytyminen on ollut kiltisti sanottu typerää. Selvää on, että suomalaiset tuntevat kaikkein vähiten huolta virolaisten merimiesten palkoista. Tärkeintä on torjua kilpailija”, Tarmo Multanen sanoo.
Virolaisten kannalta kipeää tekee yksityistäminen. Se, mikä oli eilen oli virolaista, ei tänään ole sitä. ESCO:n laivat ovat seilanneet 15 vuotta reitillä Muuga-Helsinki-Aaarhus. Vaikeudet alkoivat jo viisi vuotta sitten, kun Finnacarries avasi saman linjan. Yksityistäminen ja ulkomaalaisomistukseen siirtyminen antoivat pikkusormen pirulle, joka on sitä käyttänyt. Tänään ESCO on poissa linjalta.
LEENA HIETANEN
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Laivaboikotti
(Julkaistu Kauppalehdessä 15.12.1998)
Virolaislaivat joutuivat
boikottiin Helsingissä
Merimiesunionin väitetään auttavan suomalasia laivanvarustajia
KL/Tallinna
Virolainen MV Calibur- alus joutui eilen saartoon Helsingin satamassa. Laiva oli normaalireitillään matkalla Tallinnasta Helsingin kautta Aarhusiin Tanskaan.
Saman laivayhtiön, Estonian Shipping Companyn (Eesti Merelaevandus) toinen alus, MV Rakvere joutui Helsingissä boikottiin jo perjantaina. Rakvere jatkoi matkaa perjantaiyönä ilman lastia. Laivat saartaneen Suomen Merimiesunionin ITF-tarkastaja Simo Nurmen mukaan ”Rakvere lähti yöllä karkuun”.
Merimiesunioni perustelee saartoa sillä, että virolaisyhtiön palkkataso on liian alhainen.
”Laivat seilaavat säännöllisesti reitillä Pohjoismaissa. Laivoilla on on oltava vähintäänkin kohdemaiden palkkataso. Nyt palkka on alle minkäänlaisen hyväksyttävän tason”, Nurmi sanoo.
Johtajatason
palkkaus
Eesti Merelaevanduksen apulaisjohtaja Viktor Palmet pitää Merimiesunionin boikottia kiusantekona.
”Kysymyksessä ovat reittilaivat. MV Rakvere lähti Helsingistä Tanskaan ilman lastia. Sillä ei tehty haittaa ainoastaan virolaiselle yhtiölle vaan myös Suomen viennille, sillä lastin piti olla suomalaisia vientituotteita”, Palmet huomauttaa.
Palmet pitää Merimiesunionin palkankorotusvaatimuksia mahdottomina.
”Merimiesunioni vaatii virolaisille merimiehille 9000 markan kuukausipalkkaa. Heidän palkkansa nousisi yhtiön johtajien tasolle”, Palmet sanoo.
Eesti Merelaevandus on ollut Pohjoismaisten varustamoiden silmätikkuna, sillä sen on väitetty saavan Itämeren rahtiliikenteessä kilpailuetua edullisen virolaisen työvoiman ansiosta.
Eesti Merelaevandus on entinen Viron kauppalaivasto, joka yksityistämisen yhteydessä myytiin norjalaiselle Tchudi & Eitzen-varustamolle.
Kilpailu
takana
Palmet katsoo, ettei hänen yhtiönsä aiheuta epätervettä kilpailua reitillä vaan kysymys voitaisiin asettaa toisinpäin.
”Suomessa laivayhtiöt saavat valtiolta tukea toisin kuin virolaisyhtiöt. Suomalaiset laivat maksavat myös Suomessa pienemmät satamamaksut kuin virolaiset alukset. Kuka harrastaa dumpingia?”, hän kysyy.
”Suomi ei noudata EU:n kilpailusäädöksiä. Kun Virosta tuli EU:n hakijamaa, meillä pitäisi olla yhdenvertaiset kilpailuedellytykset. Nyt suomalaiset rajoittavat niitä”, Palmet sanoo.
Hän arvioi boikotin takana olevan kilpailun rahtiliikenteestä.
”Kun työskentelymme linjalla tehdään vaikeaksi, siitä hyötyy kilpailijamme Finncarriers”.
”Ammattiyhdistys ei toimi merimiesten palkkauksen hyväksi vaan auttaa puhtaasti suomalaisia omistajia kilpailun torjunnassa”, Palmet sanoo.
Leena Hietanen
Kommentti:
1. Viron laivanvarustajien liitto soitti heti perjantai-iltana ensimmäisen laivan jouduttua boikottiin Helsingissä. Kauppalehti jätti ottamatta uutisen. Uutispäällikkö epäili, että viikonloppuna ilmestyvät lehdet ennättävät kertoa uutisen ennen maanantaina. Turun Sanomat puolestaan jätti ottamatta uutisen, koska STT ei tiennyt siitä mitään. Maanantaina uutinen vihdoin viimein meni läpi Kauppalehdessä, kun jo toinen alus oli saarrettu. Vasta torstaina samalla viikolla ruotsinkieliset uutiset löysivät aiheen ja sen jälkeen muu valtamedia. Syttyi niin sanottu ”laivasota”. Kauppalehdessä myöhemmin keskusteltiin siitä, miten omia uutisia ei ostaa arvostaa. Skuupin tekeminen muussa välineessä kuin Ylessä tai Hesarissa on mahdotonta.
2. Merimiesunioni olisi voinut boikotoida kaikkia virolaisia laivoja pelkästään sillä perusteella, että valtaosa merimiehistä oli vailla kansalaisuutta. SAK hukkasi 15 vuoden ajan aidon argumentin, jolla saartaa virolaista työvoimaa ja pakottaa Viro muuttamaan kansalaisuuslakejaan.
Virolaislaivat joutuivat
boikottiin Helsingissä
Merimiesunionin väitetään auttavan suomalasia laivanvarustajia
KL/Tallinna
Virolainen MV Calibur- alus joutui eilen saartoon Helsingin satamassa. Laiva oli normaalireitillään matkalla Tallinnasta Helsingin kautta Aarhusiin Tanskaan.
Saman laivayhtiön, Estonian Shipping Companyn (Eesti Merelaevandus) toinen alus, MV Rakvere joutui Helsingissä boikottiin jo perjantaina. Rakvere jatkoi matkaa perjantaiyönä ilman lastia. Laivat saartaneen Suomen Merimiesunionin ITF-tarkastaja Simo Nurmen mukaan ”Rakvere lähti yöllä karkuun”.
Merimiesunioni perustelee saartoa sillä, että virolaisyhtiön palkkataso on liian alhainen.
”Laivat seilaavat säännöllisesti reitillä Pohjoismaissa. Laivoilla on on oltava vähintäänkin kohdemaiden palkkataso. Nyt palkka on alle minkäänlaisen hyväksyttävän tason”, Nurmi sanoo.
Johtajatason
palkkaus
Eesti Merelaevanduksen apulaisjohtaja Viktor Palmet pitää Merimiesunionin boikottia kiusantekona.
”Kysymyksessä ovat reittilaivat. MV Rakvere lähti Helsingistä Tanskaan ilman lastia. Sillä ei tehty haittaa ainoastaan virolaiselle yhtiölle vaan myös Suomen viennille, sillä lastin piti olla suomalaisia vientituotteita”, Palmet huomauttaa.
Palmet pitää Merimiesunionin palkankorotusvaatimuksia mahdottomina.
”Merimiesunioni vaatii virolaisille merimiehille 9000 markan kuukausipalkkaa. Heidän palkkansa nousisi yhtiön johtajien tasolle”, Palmet sanoo.
Eesti Merelaevandus on ollut Pohjoismaisten varustamoiden silmätikkuna, sillä sen on väitetty saavan Itämeren rahtiliikenteessä kilpailuetua edullisen virolaisen työvoiman ansiosta.
Eesti Merelaevandus on entinen Viron kauppalaivasto, joka yksityistämisen yhteydessä myytiin norjalaiselle Tchudi & Eitzen-varustamolle.
Kilpailu
takana
Palmet katsoo, ettei hänen yhtiönsä aiheuta epätervettä kilpailua reitillä vaan kysymys voitaisiin asettaa toisinpäin.
”Suomessa laivayhtiöt saavat valtiolta tukea toisin kuin virolaisyhtiöt. Suomalaiset laivat maksavat myös Suomessa pienemmät satamamaksut kuin virolaiset alukset. Kuka harrastaa dumpingia?”, hän kysyy.
”Suomi ei noudata EU:n kilpailusäädöksiä. Kun Virosta tuli EU:n hakijamaa, meillä pitäisi olla yhdenvertaiset kilpailuedellytykset. Nyt suomalaiset rajoittavat niitä”, Palmet sanoo.
Hän arvioi boikotin takana olevan kilpailun rahtiliikenteestä.
”Kun työskentelymme linjalla tehdään vaikeaksi, siitä hyötyy kilpailijamme Finncarriers”.
”Ammattiyhdistys ei toimi merimiesten palkkauksen hyväksi vaan auttaa puhtaasti suomalaisia omistajia kilpailun torjunnassa”, Palmet sanoo.
Leena Hietanen
Kommentti:
1. Viron laivanvarustajien liitto soitti heti perjantai-iltana ensimmäisen laivan jouduttua boikottiin Helsingissä. Kauppalehti jätti ottamatta uutisen. Uutispäällikkö epäili, että viikonloppuna ilmestyvät lehdet ennättävät kertoa uutisen ennen maanantaina. Turun Sanomat puolestaan jätti ottamatta uutisen, koska STT ei tiennyt siitä mitään. Maanantaina uutinen vihdoin viimein meni läpi Kauppalehdessä, kun jo toinen alus oli saarrettu. Vasta torstaina samalla viikolla ruotsinkieliset uutiset löysivät aiheen ja sen jälkeen muu valtamedia. Syttyi niin sanottu ”laivasota”. Kauppalehdessä myöhemmin keskusteltiin siitä, miten omia uutisia ei ostaa arvostaa. Skuupin tekeminen muussa välineessä kuin Ylessä tai Hesarissa on mahdotonta.
2. Merimiesunioni olisi voinut boikotoida kaikkia virolaisia laivoja pelkästään sillä perusteella, että valtaosa merimiehistä oli vailla kansalaisuutta. SAK hukkasi 15 vuoden ajan aidon argumentin, jolla saartaa virolaista työvoimaa ja pakottaa Viro muuttamaan kansalaisuuslakejaan.
perjantai 26. lokakuuta 2007
Syrjivä lainsäädäntö
(Julkaistu Turun Sanomissa 7.12.1998)
Viro tehnee lievennyksen tiukkaan kansalaisuuslakiin
Parannus on tärkeämpi Viron EU-neuvottelijoille kuin venäläisille
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Viron parlamentti aloittaa tiistaina kansalaisuuslain lievennystä käsittelevän lainmuutoksen viimeisen käsittelyn. Lakiehdotus mahdollistaa Viron kansalaisuuden vuoden 1992 jälkeen Virossa syntyneille ei-kansalaisten lapsille. Hyväksytyksi tullessaan laki merkitsee lähes automaattista kansalaisuutta 6500 lapselle.
Viron kansalaisuusministeri Andra Veidemann uskoo lakiesityksen menevän läpi.
”Johtavat poliitikot pääministeri Mart Siimannin johdolla ovat sitoutuneet viemään lakiesityksen läpi”, Veidemann muistuttaa.
Pääministeri Siimann johtaa vähemmistöhallitusta. Vain Isänmaaliitto on asettunut vastustamaan muutosta. Reformipuolue ei pidä muutosta tärkeänä, mutta he eivät ole tehneet päätöstä äänestää lakiesitystä vastaan.
Myös Viron kansalaisuuspolitiikkaa kritisoinut historioitsija, kolumnisti Sergei Stadnikov uskoo, että lakiesitys menee selkeästi läpi.
”Se on ennen kaikkea kansainvälisen painostuksen tulosta”, hän arvioi.
Viimeinen
vaatimus
Sergei Stadnikov pitää lakimuutosta kosmeettisena toimenpiteenä, jolla Viro vahvistaa vain kansainvälistä asemaansa.
”Venäläisille asialla ei ole suurta merkitystä, sillä kansalaisuuden saavien määrä on epäoleellisen pieni”, hän toteaa.
Virossa on korostettu, että kyseinen lainmuutos on viimeinen EU:n vähemmistöasian komissaari Max van der Stoelin esittämistä vaatimuksista venäläisen vähemmistön aseman parantamiseksi.
Stadnikov uskoo EU:n toistaiseksi olevan epävirallisesti tyytyväinen tulokseen, mutta ei -kansalaisten suuri määrä on ongelma tulevaisuudessakin. Virossa on 250 000 ei-kansalaista.
”EU on antanut ymmärtää määrän olevan liian suuri EU-jäsenelle. Virossa on pakko miettiä kansalaisuuden lieventämistä EU-jäsenyyden yhteydessä”, Stadnikov arvioi.
Koska virolaiset lainlaatijat ja poliitikot eivät tule vapaaehtoisesti helpottamaan venäläisten kansalaisuuden saantia, sen tekee Stadnikovin mukaan EU-jäsenyysvaatimus.
”Etnokratia ei voi olla EU:n jäsen”, hän uskoo.
Toisen luokan
kansalaiset
Stadnikovin mielestä Viron venäläisten ongelmat ovat syvemmällä kuin vain kansalaisuuden saamisessa. Virossa on yli 100 000 venäläistä, joilla on Viron kansalaisuus ja useilla myös viron kielen taito.
”Silti heistä ei ole yksikään ministeri tai kansleri”, Stadnikov huomauttaa.
Viron kansalaisuus ei Stadnikovin mielestä takaa venäläisille etenemismahdollisuuksia virolaisessa talouselämässä tai poliittisessa virkakoneistossa.
”Kun Viro itsenäistyi, Arnold Rüütelin ja Edgar Savisaaren ympärillä oli runsaasti venäläisiä poliitikkoja. Silloin venäläiset kelpasivat virkakoneistoon, koska heitä tarvittiin poliittisesti itsenäistymispyrkimyksissä. Kun venäläiset olivat tehneet tehtävänsä, heidät syrjäytettiin omaisuuden ja poliittisen vallan jaosta”, hän jatkaa.
Sergei Stadnikov puhuu ja kirjoittaa sujuvaa viron kieltä. Silti hän on ottanut Venäjän kansalaisuuden, vaikka hän saisi helposti Viron kansalaisuudenkin.
”Olisin silti toisen luokan kansalainen”, Stadnikov väittää.
Stadnikov opettaa Tarton yliopistossa egyptologiaa. Hän uskoo saavansa opettaa Venäjän passilla vain sen takia, että hän on Viron ainoa egyptologi.
”Sinä päivänä, kun ensimmäinen virolainen egyptologi ilmestyy, saan potkut”, Stadnikov sanoo.
Vankilaan
helpommin
Vaikka Virossa ei virallisesti venäläisiä syrjitä, Stadnikovin mielestä lainsäädäntö antaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia saattaa venäläinen vankilaan kuin virolainen. Stadnikov ottaa esimerkiksi aseenkantoluvan, joka myönnetään vain kansalaisille. Rikosoikeudenkäynneissä venäläisten ensimmäinen rikos on yleensä aseen laiton hallussapito.
”Viron kansalaisuuden voi ottaa pois naturalisaation kautta kansalaisuuden saaneelta venäläiseltä, muttei koskaan etniseltä virolaiselta, mikä on ennenkuulumatonta”, Stadnikov huomauttaa.
Stadnikov pitää syrjintänä myös sitä, että kansalaisuusvirasto merkitsee venäläisten oleskelulupiin erikoisia tietoja. Stadnikovin oleskeluluvassa, (Stadnikov on syntynyt ja elänyt koko elämänsä Virossa) on pieni merkintä ”eru sg”. Se tarkoittaa hänen olevan sotilaseläkeläisten sukulainen. Hänen isänsä on ollut neuvostoarmeijassa upseerina. Stadnikovin mielestä kansalaisuusvirasto ilmaisee merkinnällä pitävänsä häntä potentiaalisena kansanvihollisena.
Älymystö
herännyt
Stadnikov luonnehtii Viroa oikeistolaiseksi etniseksi demokratiaksi.
”Demokratiaa toteuttavat ja siitä nauttivat vain etniset virolaiset kansalaiset”, hän sanoo.
Aivan viime aikoina Virossa on ollut aistittavissa uusia tuulia. Virossa on älymystön joukossa ryhdytty vaatimaan liberaalimpaa kansalaisuuspolitiikkaa. Virolaiset akateemikot antoivat viime viikolla julkilausuman, jossa he vaativat muun muassa venäjänkielisen keskitason koulutuksen säilyttämistä.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun virolaiset itse vaativat venäjänkielisille mahdollisuuksia. Akateemikoilla on hiukan kyyninen lähtökohta, sillä he ovat huolissaan työvoimasta. Virossa ei tulevaisuudessa ole kylliksi omaa työväkeä”, Stadnikov sanoo.
Tärkeä
Virolle
Kansalaisuusministeri Andra Veidenmann uskoo, että kansalaisuuslain lievennys on tärkeä Virolle itselleen.
”Lakia ei hyväksytä vain siksi, että kelpaamme EU:hun. Se on erittäin tärkeä Viron yhteiskunnan vakauden kannalta, sillä meidän on kannettava huolta kansalaisistamme”, hän sanoo.
Veidemannin mielestä virolaisen yhteiskunnan polarisoituminen virolaiseen ja venäläiseen yhteiskuntaan ei ole vielä lopullinen.
”Jakautuminen voidaan vielä estää. Venäläisten on saatava pitää kulttuurinsa, mutta sitä ei pidä nähdä erottavana tekijänä vaan rikkautena”.
”Venäläiset nuoret haluavat erityisesti Euroopan Unionin jäseneksi. Molemmilla etnisillä ryhmillä on yhdistäviä päämääriä”, Veidemann sanoo.
Viro tehnee lievennyksen tiukkaan kansalaisuuslakiin
Parannus on tärkeämpi Viron EU-neuvottelijoille kuin venäläisille
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Viron parlamentti aloittaa tiistaina kansalaisuuslain lievennystä käsittelevän lainmuutoksen viimeisen käsittelyn. Lakiehdotus mahdollistaa Viron kansalaisuuden vuoden 1992 jälkeen Virossa syntyneille ei-kansalaisten lapsille. Hyväksytyksi tullessaan laki merkitsee lähes automaattista kansalaisuutta 6500 lapselle.
Viron kansalaisuusministeri Andra Veidemann uskoo lakiesityksen menevän läpi.
”Johtavat poliitikot pääministeri Mart Siimannin johdolla ovat sitoutuneet viemään lakiesityksen läpi”, Veidemann muistuttaa.
Pääministeri Siimann johtaa vähemmistöhallitusta. Vain Isänmaaliitto on asettunut vastustamaan muutosta. Reformipuolue ei pidä muutosta tärkeänä, mutta he eivät ole tehneet päätöstä äänestää lakiesitystä vastaan.
Myös Viron kansalaisuuspolitiikkaa kritisoinut historioitsija, kolumnisti Sergei Stadnikov uskoo, että lakiesitys menee selkeästi läpi.
”Se on ennen kaikkea kansainvälisen painostuksen tulosta”, hän arvioi.
Viimeinen
vaatimus
Sergei Stadnikov pitää lakimuutosta kosmeettisena toimenpiteenä, jolla Viro vahvistaa vain kansainvälistä asemaansa.
”Venäläisille asialla ei ole suurta merkitystä, sillä kansalaisuuden saavien määrä on epäoleellisen pieni”, hän toteaa.
Virossa on korostettu, että kyseinen lainmuutos on viimeinen EU:n vähemmistöasian komissaari Max van der Stoelin esittämistä vaatimuksista venäläisen vähemmistön aseman parantamiseksi.
Stadnikov uskoo EU:n toistaiseksi olevan epävirallisesti tyytyväinen tulokseen, mutta ei -kansalaisten suuri määrä on ongelma tulevaisuudessakin. Virossa on 250 000 ei-kansalaista.
”EU on antanut ymmärtää määrän olevan liian suuri EU-jäsenelle. Virossa on pakko miettiä kansalaisuuden lieventämistä EU-jäsenyyden yhteydessä”, Stadnikov arvioi.
Koska virolaiset lainlaatijat ja poliitikot eivät tule vapaaehtoisesti helpottamaan venäläisten kansalaisuuden saantia, sen tekee Stadnikovin mukaan EU-jäsenyysvaatimus.
”Etnokratia ei voi olla EU:n jäsen”, hän uskoo.
Toisen luokan
kansalaiset
Stadnikovin mielestä Viron venäläisten ongelmat ovat syvemmällä kuin vain kansalaisuuden saamisessa. Virossa on yli 100 000 venäläistä, joilla on Viron kansalaisuus ja useilla myös viron kielen taito.
”Silti heistä ei ole yksikään ministeri tai kansleri”, Stadnikov huomauttaa.
Viron kansalaisuus ei Stadnikovin mielestä takaa venäläisille etenemismahdollisuuksia virolaisessa talouselämässä tai poliittisessa virkakoneistossa.
”Kun Viro itsenäistyi, Arnold Rüütelin ja Edgar Savisaaren ympärillä oli runsaasti venäläisiä poliitikkoja. Silloin venäläiset kelpasivat virkakoneistoon, koska heitä tarvittiin poliittisesti itsenäistymispyrkimyksissä. Kun venäläiset olivat tehneet tehtävänsä, heidät syrjäytettiin omaisuuden ja poliittisen vallan jaosta”, hän jatkaa.
Sergei Stadnikov puhuu ja kirjoittaa sujuvaa viron kieltä. Silti hän on ottanut Venäjän kansalaisuuden, vaikka hän saisi helposti Viron kansalaisuudenkin.
”Olisin silti toisen luokan kansalainen”, Stadnikov väittää.
Stadnikov opettaa Tarton yliopistossa egyptologiaa. Hän uskoo saavansa opettaa Venäjän passilla vain sen takia, että hän on Viron ainoa egyptologi.
”Sinä päivänä, kun ensimmäinen virolainen egyptologi ilmestyy, saan potkut”, Stadnikov sanoo.
Vankilaan
helpommin
Vaikka Virossa ei virallisesti venäläisiä syrjitä, Stadnikovin mielestä lainsäädäntö antaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia saattaa venäläinen vankilaan kuin virolainen. Stadnikov ottaa esimerkiksi aseenkantoluvan, joka myönnetään vain kansalaisille. Rikosoikeudenkäynneissä venäläisten ensimmäinen rikos on yleensä aseen laiton hallussapito.
”Viron kansalaisuuden voi ottaa pois naturalisaation kautta kansalaisuuden saaneelta venäläiseltä, muttei koskaan etniseltä virolaiselta, mikä on ennenkuulumatonta”, Stadnikov huomauttaa.
Stadnikov pitää syrjintänä myös sitä, että kansalaisuusvirasto merkitsee venäläisten oleskelulupiin erikoisia tietoja. Stadnikovin oleskeluluvassa, (Stadnikov on syntynyt ja elänyt koko elämänsä Virossa) on pieni merkintä ”eru sg”. Se tarkoittaa hänen olevan sotilaseläkeläisten sukulainen. Hänen isänsä on ollut neuvostoarmeijassa upseerina. Stadnikovin mielestä kansalaisuusvirasto ilmaisee merkinnällä pitävänsä häntä potentiaalisena kansanvihollisena.
Älymystö
herännyt
Stadnikov luonnehtii Viroa oikeistolaiseksi etniseksi demokratiaksi.
”Demokratiaa toteuttavat ja siitä nauttivat vain etniset virolaiset kansalaiset”, hän sanoo.
Aivan viime aikoina Virossa on ollut aistittavissa uusia tuulia. Virossa on älymystön joukossa ryhdytty vaatimaan liberaalimpaa kansalaisuuspolitiikkaa. Virolaiset akateemikot antoivat viime viikolla julkilausuman, jossa he vaativat muun muassa venäjänkielisen keskitason koulutuksen säilyttämistä.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun virolaiset itse vaativat venäjänkielisille mahdollisuuksia. Akateemikoilla on hiukan kyyninen lähtökohta, sillä he ovat huolissaan työvoimasta. Virossa ei tulevaisuudessa ole kylliksi omaa työväkeä”, Stadnikov sanoo.
Tärkeä
Virolle
Kansalaisuusministeri Andra Veidenmann uskoo, että kansalaisuuslain lievennys on tärkeä Virolle itselleen.
”Lakia ei hyväksytä vain siksi, että kelpaamme EU:hun. Se on erittäin tärkeä Viron yhteiskunnan vakauden kannalta, sillä meidän on kannettava huolta kansalaisistamme”, hän sanoo.
Veidemannin mielestä virolaisen yhteiskunnan polarisoituminen virolaiseen ja venäläiseen yhteiskuntaan ei ole vielä lopullinen.
”Jakautuminen voidaan vielä estää. Venäläisten on saatava pitää kulttuurinsa, mutta sitä ei pidä nähdä erottavana tekijänä vaan rikkautena”.
”Venäläiset nuoret haluavat erityisesti Euroopan Unionin jäseneksi. Molemmilla etnisillä ryhmillä on yhdistäviä päämääriä”, Veidemann sanoo.
torstai 25. lokakuuta 2007
Ahtisaari miehitysmyytin tukijana
(Julkaistu Kauppalehdessä 29.7.1998)
Omaisuuden palautus on epäonnistunut Virossa
Palautuksen uhrit valittivat Viron rikkovan ihmisoikeuksia
Virossa käynnissä olevan omaisuuden palautuksen uhrit eivät ilahtuneet presidentti Martti Ahtisaaren aloitteesta perustaa Suomen ulkoministeriön alaisuuteen komitea edistämään suomalaisten Virossa olevan omaisuuden palauttamista.
Palautettavissa taloissa asuvien järjestön, Viron vuokralaisten yhdistyksen varapuheenjohtaja Feja Räim pitää Ahtisaaren ehdotusta kyynisenä.
”Joko Ahtisaari on väärininformoitu tai hän kertoi vitsin”, Räim sanoo.
Vuokralaisten yhdistys on jo vuosien ajan valittanut, että omaisuudenpalautus on laiton ja ihmisoikeusloukkaus.
Laittomia
lakeja
Feja Räim katsoo omaisuuden palautuksen olevan ristiriidassa Viron lakien kanssa. Omaisuuden perijöiksi hyväksyttiin huomattavasti laajempi sukulaisten joukko kuin Viron lait sallivat.
”Myös omaisuuteen kohdistuneiden velkojen anteeksi antaminen on lainvastaista. Valtaosa taloista oli rakennettu pankkilainoilla eikä lainoja oltu juurikaan lyhennetty”, Räim muistuttaa.
Omaisuuden palautus on ristiriidassa myös Viron laillisen jatkumon kanssa. Virossa omaisuussuhteita sääteli vuonna 1940 Baltian yksityisomaisuuslaki, jonka mukaan kiinteän omaisuuden saamisoikeus raukesi kymmenen vuoden kuluessa, jos kiinteistö oli hylätty tai omistaja ei huolehtinut omaisuudestaan.
Virolaiset hyväksyivät
kansallistamisen
Virosta vuosina 1941-44 ulkomaille paenneet virolaiset eivät jättäneet yhtään vaatimusta omaisuudestaan Neuvostoliitolle vuoteen 1955 mennessä.
Kansallistaminen on tapahtunut Räimin mielestä virolaisten suostumuksella.
”Dokumentein on mahdoton todistaa, että vuosina 1940-42 olisi tapahtunut miehitys tai anastus (annektio). Tuolloiset omistajat luopuivat oikeuksistaan muodollisen konsensuksen hengessä osoittamatta minkäänlaista vastarintaa”, hän sanoo.
”Kansallistamista ei voi pitää laittomana, sillä vaikka omaisuutta ei korvattu käteisenä, se korvattiin ilmaisilla asunnoilla, sairaanhoidolla, koulutuksella ja muilla alhaisilla kuluilla”, Räim perustelee.
Ihmisoikeudet
hukassa
Omaisuuden palautus rikkoo vuokralaisten mielestä heidän ihmisoikeuksiaan.
”Emme ole tasavertaisia niihin nähden, jotka saivat yksityistää obligaatioilla asuntonsa. Suurin osa kansalaisista säilytti oikeuden neuvostoaikaiseen kotiinsa. Me emme ole vapaaehtoisesti valinneet vuokralaisen asemaa. Omaisuuden palautuksen kyltin alla suoritetaan omaisuuden uusjako, jossa maksajina olemme me”, hän sanoo.
Virossa palautettavissa taloissa asuvien vuokralaisten lukumäärä vaihtelee. Viron taloudellisen tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan palautettuja taloja on 5200, joista noin 2000 sijaitsee Tallinnassa. Niissä elää noin 50 000 henkeä. Vuokralaisten oman arvioin mukaan kodin kadotti 85 000 perhettä.
Palautettavien talojen asukkaat ovat valtaosaltaan virolaisia. Venäläiset asuvat uudemmissa lähiöissä, jotka eivät ole palautusuhkan alla. Entiset omistajat ovat usein ulkovirolaisia, joukossa Venäjän juutalaisia ja Baltian saksalaisia.
Viron valtio ei kompensoi vuokralaisille asunnon menetystä, mutta se on säädellyt palautettujen talojen vuokratason.
Vaatimukset
Neuvostoliitolle
Omaisuudenpalautuksen suurimpana haittapuolena Feja Räim näkee sen yhteiskunnallisen merkityksen.
”Tällaiselle pohjalle on mahdoton rakentaa oikeusvaltiota ja konsensusyhteiskuntaa. Virolaiset on johdettu sisällissodan partaalle ja vihaamaan valtiota”, hän sanoo.
Feja Räimin mielestä Ahtisaaren teko oli yllättävä, koska Virosta katsotaan Suomeen kuin demokratian puolustajaan ja toivoon paremmasta”, Räim jatkaa.
Hänen mielestään kreivi Markus Bergin halu saada Sangasten linna takaisin on kummallista.
”Miksi Suomi ei vaatinut sitä Neuvostoliitolta, kun teillä oli niin hyvät suhteet Moskovaan”, hän kysyy.
Omaisuuden palautuksista on tulossa maaliskuun parlamenttivaalien polttava teema.
”Me vaadimme oikeutta saada yksityistää asuntomme ja omaisuusreformin mitätöintiä”, Räim sanoo.
Teksti: Leena Hietanen
Viisitoista
suomalaista tapausta
Suomen ulkoministeriössä työnsä aloittavan sopimusneuvotteluvaltuuskunnan on määrä selvittää Virossa vuonna 1940 kansallistetun suomalaisen omaisuuden määrä ja mahdollinen palautus. Valtuuskuntaa johtaa Esko Kiuru.
Suomen suurlähetystön lähetystöneuvos Kirsti Narinen sanoo tiedossa olevan noin viitisentoista suomalaisille kuulunutta kiinteistöä. Tunnetuin tapaus on kreivi Markus Bergin tavoittelema Sangasten linna.
Viro on toistaiseksi palauttanut kansallistettua omaisuutta vain vuonna 1940 Viron kansalaisuuden omanneille henkilöille. Viron ei ole tehnyt vielä yhdenkään maan kanssa sopimusta omaisuuden palautuksen laajentamisesta koskemaan myös ulkomaalaisia. Suomi on vedonnut siihen, että EU-jäsenyys edellyttää omien kansalaisten ja ulkomaalaisten yhdenvertaista kohtelua.
Virossa oli ulkomaalaisomistuksessa 1940 muun muassa Kreenholmin tekstiilitehdas, palavan kiven kaivokset ja Kundan sementtitehdas.
Ruotsalaiset ovat sopineet omaisuuskiistat jo Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto kompensoi ruotsalaisten omaisuuden osittain siten, että Ruotsi sai pitää vuonna 1940 Viron keskuspankista Ruotsiin turvaan siirretyn kullan. Ruotsista tuli samalla ensimmäinen maa maailmassa, joka hyväksyi Viron liittämisen Neuvostoliittoon.
Kolumni:
Herra Kreivi ja Viron ihmisoikeudet
Suomen ulkopoliittinen johto on jälleen astumassa ihmisoikeussuohon, vasta Indonesian metsämitaleista selvittyään.
Virossa omaisuudenpalautus perustuu sellaiseen historian tulkintaan, että Neuvostoliitto miehitti maan. Samasta tulkinnasta sikiää kansalaisuuden epääminen venäläisiltä. Tätä kapeaa historian tulkintaa ajaa äärikansallinen liike, joka alkoi 1980-luvun lopulla Eesti Kongressina ja huipentui Mart Laarin Isänmaa-hallitukseen. Sen aikana käynnistettiin omaisuuden palautus ja venäläisistä tehtiin ulkomaalaisia.
Suomen ulkopoliittisen johdon päätös perustaa omaisuudenpalautuksia edistävä neuvottelukunta on käytännössä siis tuen osoitus Virossa vallalla olevalle kansalliskiihkoiselle politiikalle, ja sen ilmeisille ihmisoikeusrikkomuksille. Samalla Suomi hyväksyy tulkinnan Viron miehityksestä. Suomesta tulee ensimmäinen maailman maa, joka sen tekee.
Suomen uhkailut sitä, että Viro ei pääse EU:n jäseneksi, mikäli se ei palauta kreivi Markus Bergin linnaa, ovat arveluttavia. On aika vaikea uskoa, että esimerkiksi Saksa, joka itse mahdottomina lopetti omaisuuden palautukset Itä-Saksassa, alkaisi puolustaa niitä.
Olisi myös syytä pohtia, mitä omaisuuden palautukset merkitsevät Tsekissä, Bulgariassa, Puolassa, Latviassa ja Liettuassa.
Jos Suomen haluaman kaltaisia omaisuuden palautuksia sovellettaisiin Itä- ja Keski-Euroopan maissa, luultavasti yksikään niistä ei enää haluaisi EU-jäsenyyttä, sillä EU olisi luonteeltaan kolonialistinen uusia jäsenmaita kohtaan.
Kreiviä on pakko ihailla taitavan lobbauksensa vuoksi. Virossa olevasta suomalaisesta omaisuudesta on turha puhua. Kysymyshän on vain Sangasten linnasta, jonka takaisinsaamiseksi uhrataan Suomen ulkopoliittinen linja.
Leena Hietanen
Kommentti:
1. Tämän kirjoituksen jälkeen Viron muinaismuistoyhdistys Suomessa lähetti Kauppalehteen seitsemän sivua palautetta, jossa oli yli 30 kohtaa, joissa toimittaja olisi tehnyt virheen. Luonnollisesti he vaativat toimittajan erottamista. Toimituspäällikkö Hannu Leinonen lähetti nivaskan kommentilla: ”Että tällä lailla!”.
Omaisuuden palautus on epäonnistunut Virossa
Palautuksen uhrit valittivat Viron rikkovan ihmisoikeuksia
Virossa käynnissä olevan omaisuuden palautuksen uhrit eivät ilahtuneet presidentti Martti Ahtisaaren aloitteesta perustaa Suomen ulkoministeriön alaisuuteen komitea edistämään suomalaisten Virossa olevan omaisuuden palauttamista.
Palautettavissa taloissa asuvien järjestön, Viron vuokralaisten yhdistyksen varapuheenjohtaja Feja Räim pitää Ahtisaaren ehdotusta kyynisenä.
”Joko Ahtisaari on väärininformoitu tai hän kertoi vitsin”, Räim sanoo.
Vuokralaisten yhdistys on jo vuosien ajan valittanut, että omaisuudenpalautus on laiton ja ihmisoikeusloukkaus.
Laittomia
lakeja
Feja Räim katsoo omaisuuden palautuksen olevan ristiriidassa Viron lakien kanssa. Omaisuuden perijöiksi hyväksyttiin huomattavasti laajempi sukulaisten joukko kuin Viron lait sallivat.
”Myös omaisuuteen kohdistuneiden velkojen anteeksi antaminen on lainvastaista. Valtaosa taloista oli rakennettu pankkilainoilla eikä lainoja oltu juurikaan lyhennetty”, Räim muistuttaa.
Omaisuuden palautus on ristiriidassa myös Viron laillisen jatkumon kanssa. Virossa omaisuussuhteita sääteli vuonna 1940 Baltian yksityisomaisuuslaki, jonka mukaan kiinteän omaisuuden saamisoikeus raukesi kymmenen vuoden kuluessa, jos kiinteistö oli hylätty tai omistaja ei huolehtinut omaisuudestaan.
Virolaiset hyväksyivät
kansallistamisen
Virosta vuosina 1941-44 ulkomaille paenneet virolaiset eivät jättäneet yhtään vaatimusta omaisuudestaan Neuvostoliitolle vuoteen 1955 mennessä.
Kansallistaminen on tapahtunut Räimin mielestä virolaisten suostumuksella.
”Dokumentein on mahdoton todistaa, että vuosina 1940-42 olisi tapahtunut miehitys tai anastus (annektio). Tuolloiset omistajat luopuivat oikeuksistaan muodollisen konsensuksen hengessä osoittamatta minkäänlaista vastarintaa”, hän sanoo.
”Kansallistamista ei voi pitää laittomana, sillä vaikka omaisuutta ei korvattu käteisenä, se korvattiin ilmaisilla asunnoilla, sairaanhoidolla, koulutuksella ja muilla alhaisilla kuluilla”, Räim perustelee.
Ihmisoikeudet
hukassa
Omaisuuden palautus rikkoo vuokralaisten mielestä heidän ihmisoikeuksiaan.
”Emme ole tasavertaisia niihin nähden, jotka saivat yksityistää obligaatioilla asuntonsa. Suurin osa kansalaisista säilytti oikeuden neuvostoaikaiseen kotiinsa. Me emme ole vapaaehtoisesti valinneet vuokralaisen asemaa. Omaisuuden palautuksen kyltin alla suoritetaan omaisuuden uusjako, jossa maksajina olemme me”, hän sanoo.
Virossa palautettavissa taloissa asuvien vuokralaisten lukumäärä vaihtelee. Viron taloudellisen tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan palautettuja taloja on 5200, joista noin 2000 sijaitsee Tallinnassa. Niissä elää noin 50 000 henkeä. Vuokralaisten oman arvioin mukaan kodin kadotti 85 000 perhettä.
Palautettavien talojen asukkaat ovat valtaosaltaan virolaisia. Venäläiset asuvat uudemmissa lähiöissä, jotka eivät ole palautusuhkan alla. Entiset omistajat ovat usein ulkovirolaisia, joukossa Venäjän juutalaisia ja Baltian saksalaisia.
Viron valtio ei kompensoi vuokralaisille asunnon menetystä, mutta se on säädellyt palautettujen talojen vuokratason.
Vaatimukset
Neuvostoliitolle
Omaisuudenpalautuksen suurimpana haittapuolena Feja Räim näkee sen yhteiskunnallisen merkityksen.
”Tällaiselle pohjalle on mahdoton rakentaa oikeusvaltiota ja konsensusyhteiskuntaa. Virolaiset on johdettu sisällissodan partaalle ja vihaamaan valtiota”, hän sanoo.
Feja Räimin mielestä Ahtisaaren teko oli yllättävä, koska Virosta katsotaan Suomeen kuin demokratian puolustajaan ja toivoon paremmasta”, Räim jatkaa.
Hänen mielestään kreivi Markus Bergin halu saada Sangasten linna takaisin on kummallista.
”Miksi Suomi ei vaatinut sitä Neuvostoliitolta, kun teillä oli niin hyvät suhteet Moskovaan”, hän kysyy.
Omaisuuden palautuksista on tulossa maaliskuun parlamenttivaalien polttava teema.
”Me vaadimme oikeutta saada yksityistää asuntomme ja omaisuusreformin mitätöintiä”, Räim sanoo.
Teksti: Leena Hietanen
Viisitoista
suomalaista tapausta
Suomen ulkoministeriössä työnsä aloittavan sopimusneuvotteluvaltuuskunnan on määrä selvittää Virossa vuonna 1940 kansallistetun suomalaisen omaisuuden määrä ja mahdollinen palautus. Valtuuskuntaa johtaa Esko Kiuru.
Suomen suurlähetystön lähetystöneuvos Kirsti Narinen sanoo tiedossa olevan noin viitisentoista suomalaisille kuulunutta kiinteistöä. Tunnetuin tapaus on kreivi Markus Bergin tavoittelema Sangasten linna.
Viro on toistaiseksi palauttanut kansallistettua omaisuutta vain vuonna 1940 Viron kansalaisuuden omanneille henkilöille. Viron ei ole tehnyt vielä yhdenkään maan kanssa sopimusta omaisuuden palautuksen laajentamisesta koskemaan myös ulkomaalaisia. Suomi on vedonnut siihen, että EU-jäsenyys edellyttää omien kansalaisten ja ulkomaalaisten yhdenvertaista kohtelua.
Virossa oli ulkomaalaisomistuksessa 1940 muun muassa Kreenholmin tekstiilitehdas, palavan kiven kaivokset ja Kundan sementtitehdas.
Ruotsalaiset ovat sopineet omaisuuskiistat jo Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto kompensoi ruotsalaisten omaisuuden osittain siten, että Ruotsi sai pitää vuonna 1940 Viron keskuspankista Ruotsiin turvaan siirretyn kullan. Ruotsista tuli samalla ensimmäinen maa maailmassa, joka hyväksyi Viron liittämisen Neuvostoliittoon.
Kolumni:
Herra Kreivi ja Viron ihmisoikeudet
Suomen ulkopoliittinen johto on jälleen astumassa ihmisoikeussuohon, vasta Indonesian metsämitaleista selvittyään.
Virossa omaisuudenpalautus perustuu sellaiseen historian tulkintaan, että Neuvostoliitto miehitti maan. Samasta tulkinnasta sikiää kansalaisuuden epääminen venäläisiltä. Tätä kapeaa historian tulkintaa ajaa äärikansallinen liike, joka alkoi 1980-luvun lopulla Eesti Kongressina ja huipentui Mart Laarin Isänmaa-hallitukseen. Sen aikana käynnistettiin omaisuuden palautus ja venäläisistä tehtiin ulkomaalaisia.
Suomen ulkopoliittisen johdon päätös perustaa omaisuudenpalautuksia edistävä neuvottelukunta on käytännössä siis tuen osoitus Virossa vallalla olevalle kansalliskiihkoiselle politiikalle, ja sen ilmeisille ihmisoikeusrikkomuksille. Samalla Suomi hyväksyy tulkinnan Viron miehityksestä. Suomesta tulee ensimmäinen maailman maa, joka sen tekee.
Suomen uhkailut sitä, että Viro ei pääse EU:n jäseneksi, mikäli se ei palauta kreivi Markus Bergin linnaa, ovat arveluttavia. On aika vaikea uskoa, että esimerkiksi Saksa, joka itse mahdottomina lopetti omaisuuden palautukset Itä-Saksassa, alkaisi puolustaa niitä.
Olisi myös syytä pohtia, mitä omaisuuden palautukset merkitsevät Tsekissä, Bulgariassa, Puolassa, Latviassa ja Liettuassa.
Jos Suomen haluaman kaltaisia omaisuuden palautuksia sovellettaisiin Itä- ja Keski-Euroopan maissa, luultavasti yksikään niistä ei enää haluaisi EU-jäsenyyttä, sillä EU olisi luonteeltaan kolonialistinen uusia jäsenmaita kohtaan.
Kreiviä on pakko ihailla taitavan lobbauksensa vuoksi. Virossa olevasta suomalaisesta omaisuudesta on turha puhua. Kysymyshän on vain Sangasten linnasta, jonka takaisinsaamiseksi uhrataan Suomen ulkopoliittinen linja.
Leena Hietanen
Kommentti:
1. Tämän kirjoituksen jälkeen Viron muinaismuistoyhdistys Suomessa lähetti Kauppalehteen seitsemän sivua palautetta, jossa oli yli 30 kohtaa, joissa toimittaja olisi tehnyt virheen. Luonnollisesti he vaativat toimittajan erottamista. Toimituspäällikkö Hannu Leinonen lähetti nivaskan kommentilla: ”Että tällä lailla!”.
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
Maaorjuuden loppu Virossa
(Julkaistu Turun Sanomissa 7.6.1998)
Mahtran päivän kestäneestä sodasta 140 vuotta
Talonpoikien kansannousua muistellaan Virossa
TS/Mahtra
Leena Hietanen
Mahtran talonpoikien kapina on virolaisten mielissä saanut symbolisen aseman. Päivän kestäneestä taistelusta on tullut virolaisten mielissä sota, jolla vahvistettiin kansallista heräämistä ja joudutettiin maaorjuuden todellista lopettamista.
Tallinnasta noin 50 kilometriä kaakkoon sijaitsevassa Mahtran kylässä on kapinan ympärille rakennettu talonpoikaismuseo. Museon johtaja Tiia Schmitte muistuttaa, miten Mahtran talonpoikien kapinaa on eri aikoina tulkittu eri tavalla. Välillä sitä on pidetty pelkkänä humalaisten päämäärättömänä riehumisena. Toisina aikoina Mahtran kapinan on nähty johtaneen jopa venäjän maaorjuuden lopettamiseen. Sen merkityksestä Viron oikeussysteemin kehittäjänä keskustellaan yhä.
Mahtran sodan käsite iskostunut virolaisiin ennen kaikkea Eduard Vilden samannimisen romaanin mukaan. Mahtra on virolaisten ”Täällä Pohjatähden alla”, missä romaanin tapahtumista on tullut todellisempia kuin historian faktoista.
Maaorjuus
jatkui
Pohjois-Virossa, Eestinmaan kuvernementissa talonpojat oli muodollisesti vapautettu maaorjuudesta jo vuonna 1816. Liivinmaahan kuuluvassa Etelä-Virossa maaorjuus lakkautettiin muutamaa vuotta myöhemmin 1819.
”Ihmisiä ei saanut enää vaihtaa eläimiin. Vahtikoirallakin saattoi olla paremmat olot kuin maaorjilla. Talonpojille ryhdyttiin antamaan myös sukunimiä”, Tiia Schmitte kertoo.
Yhtenä helpotuksena oli se, että talonpojat ryhtyivät maksamaan tiluksistaan rahallista vuokraa. Kartanonherralla oli kuitenkin edelleen oikeus määrätä muun muassa rangaistuksia talonpojilleen.
Pieksäjäisiä järjestettiin niin naisille kuin miehille. Tiia Schmitten mielestä maaorjuudesta ei oltu päästy eroon vielä käytännön tasolla.
Talonpoikien herännyt levottomuus pakotti vallanpitäjiä lieventämään säädöksiä ja vuoden 1856 talonpoikaislaki ei enää maininnut talonpojille aputyövelvoitetta. Kun aikaisemmin talonpojan oli tehtävä kartanon herralle tarvittaessa töitä Jürin päivästä Mihklin päivään, käytännössä siis koko kesä, nyt talonpoika sai keskittyä omiin peltoihinsa.
Mahtran Baltian saksalainen kartanon herra vaati kuitenkin talonpoikiaan keväiseen lannan ajoon, josta nämä kieltäytyivät ja tunnelmat kiristyivät.
Kartanon
poltto
Talonpoikien liikehdintää vuonna 1858 kuvastaa se, että pelkästään Eestinmaan kuvernementissa oli tuona vuonna 75 talonpoikien kapinaa.
Mahtran talonpoikien kieltäytyminen aputöistä sai liikkeelle talonpojat myös naapurikartanoista. Huhu kiiri ”sodan alkamisesta”. Kylän krouveihin kokoontui noin 700-800 talonpoikaa, jotka lähtivät rohkaistuneina kohti kartanon portteja. Aseinaan heillä oli hankoja, viikatteita ja seipäitä.
Heitä odotti kartanon suojaksi komennetut 50 Venäjän tsaarin sotilasta. Talonpoikien johtaja riuhtaisi portin auki, ryntäsi sotilaiden päällikön kimppuun ja repi tämän sotilasmerkit. Sotilaat saivat käskyn ampua. Talonpojista sai surmansa välittömästi seitsemän, neljä kuoli haavoihinsa myöhemmin. Talonpoikien ylivoima oli kuitenkin niin suuri, että sotilaat pakenivat. Talonpojat ryntäsivät kartanoon, aukaisivat viina-aitat ja sytyttivät kartanon tuleen.
Myöhemmin talonpoikia alettiin vangita naapurikartanoiden kellareihin, joista heidät siirrettiin Toompean vankilaan. Koska rangaistukseksi oli määrätty kuolemantuomio, useat talonpojat piilottelivat haavojaan ja osallisuuttaan kapinaan.
Helmikuussa 1859 tuomioita lievennettiin niin, että 41 talonpojalle määrättiin 50-1000 kepiniskua, 33 vietiin Siperiaan ja kaksi sai 20 vuoden pakkotyötuomion.
Vaikka kapinat loppuivat Mahtran tapahtumien jälkeen talonpoikien asemaa se ei enää huonontanut. Vuosisadan lopulla talonpoikien oli jo mahdollista ostaa tiluksiaan.
Vapaussodan
esitaistelu
Mahtran kapinan erikoisasemaa kaikkien muiden kapinoiden joukossa on Tiia Schmitten mielestä auttanut eniten se, että vuonna 1902 Konstantin Päts pyysi kirjailija Eduard Vildeä kirjoittamaan romaanin tapahtumista. Historiallisiin tositapahtumiin perustunut kaunokirjallinen teos ilmestyi jatkokertomuksena lehdissä, josta se nousi virolaisten tietoisuuteen.
Myöhemmin toinen virolainen presidentti, Jaan Tõnisson luonnehti Mahtran kapinaa Viron vapaussodan esitaisteluksi.
”Se on ollut esimerkkinä rohkeudesta ja taistelusta oikeuden puolesta”, Schmitte sanoo.
Myös neuvostoaika on kunnioittanut Mahtran tapahtumia. Baltian saksalaiseen aatelistoon kohdistunut kapina ei ollut ristiriidassa neuvostoideologian kanssa.
Mahtrassa juhlitaan tänä viikonloppuna kolmena päivänä Mahtran sodan 140-vuotismuistopäivää. Mahtraan on kokoontunut lähes 200 harrastajanäyttelijää Virosta, Norjasta, Tanskasta, Latviasta ja Liettuasta esittämään Mahtran sodan näytelmäversiota.
Mahtran päivän kestäneestä sodasta 140 vuotta
Talonpoikien kansannousua muistellaan Virossa
TS/Mahtra
Leena Hietanen
Mahtran talonpoikien kapina on virolaisten mielissä saanut symbolisen aseman. Päivän kestäneestä taistelusta on tullut virolaisten mielissä sota, jolla vahvistettiin kansallista heräämistä ja joudutettiin maaorjuuden todellista lopettamista.
Tallinnasta noin 50 kilometriä kaakkoon sijaitsevassa Mahtran kylässä on kapinan ympärille rakennettu talonpoikaismuseo. Museon johtaja Tiia Schmitte muistuttaa, miten Mahtran talonpoikien kapinaa on eri aikoina tulkittu eri tavalla. Välillä sitä on pidetty pelkkänä humalaisten päämäärättömänä riehumisena. Toisina aikoina Mahtran kapinan on nähty johtaneen jopa venäjän maaorjuuden lopettamiseen. Sen merkityksestä Viron oikeussysteemin kehittäjänä keskustellaan yhä.
Mahtran sodan käsite iskostunut virolaisiin ennen kaikkea Eduard Vilden samannimisen romaanin mukaan. Mahtra on virolaisten ”Täällä Pohjatähden alla”, missä romaanin tapahtumista on tullut todellisempia kuin historian faktoista.
Maaorjuus
jatkui
Pohjois-Virossa, Eestinmaan kuvernementissa talonpojat oli muodollisesti vapautettu maaorjuudesta jo vuonna 1816. Liivinmaahan kuuluvassa Etelä-Virossa maaorjuus lakkautettiin muutamaa vuotta myöhemmin 1819.
”Ihmisiä ei saanut enää vaihtaa eläimiin. Vahtikoirallakin saattoi olla paremmat olot kuin maaorjilla. Talonpojille ryhdyttiin antamaan myös sukunimiä”, Tiia Schmitte kertoo.
Yhtenä helpotuksena oli se, että talonpojat ryhtyivät maksamaan tiluksistaan rahallista vuokraa. Kartanonherralla oli kuitenkin edelleen oikeus määrätä muun muassa rangaistuksia talonpojilleen.
Pieksäjäisiä järjestettiin niin naisille kuin miehille. Tiia Schmitten mielestä maaorjuudesta ei oltu päästy eroon vielä käytännön tasolla.
Talonpoikien herännyt levottomuus pakotti vallanpitäjiä lieventämään säädöksiä ja vuoden 1856 talonpoikaislaki ei enää maininnut talonpojille aputyövelvoitetta. Kun aikaisemmin talonpojan oli tehtävä kartanon herralle tarvittaessa töitä Jürin päivästä Mihklin päivään, käytännössä siis koko kesä, nyt talonpoika sai keskittyä omiin peltoihinsa.
Mahtran Baltian saksalainen kartanon herra vaati kuitenkin talonpoikiaan keväiseen lannan ajoon, josta nämä kieltäytyivät ja tunnelmat kiristyivät.
Kartanon
poltto
Talonpoikien liikehdintää vuonna 1858 kuvastaa se, että pelkästään Eestinmaan kuvernementissa oli tuona vuonna 75 talonpoikien kapinaa.
Mahtran talonpoikien kieltäytyminen aputöistä sai liikkeelle talonpojat myös naapurikartanoista. Huhu kiiri ”sodan alkamisesta”. Kylän krouveihin kokoontui noin 700-800 talonpoikaa, jotka lähtivät rohkaistuneina kohti kartanon portteja. Aseinaan heillä oli hankoja, viikatteita ja seipäitä.
Heitä odotti kartanon suojaksi komennetut 50 Venäjän tsaarin sotilasta. Talonpoikien johtaja riuhtaisi portin auki, ryntäsi sotilaiden päällikön kimppuun ja repi tämän sotilasmerkit. Sotilaat saivat käskyn ampua. Talonpojista sai surmansa välittömästi seitsemän, neljä kuoli haavoihinsa myöhemmin. Talonpoikien ylivoima oli kuitenkin niin suuri, että sotilaat pakenivat. Talonpojat ryntäsivät kartanoon, aukaisivat viina-aitat ja sytyttivät kartanon tuleen.
Myöhemmin talonpoikia alettiin vangita naapurikartanoiden kellareihin, joista heidät siirrettiin Toompean vankilaan. Koska rangaistukseksi oli määrätty kuolemantuomio, useat talonpojat piilottelivat haavojaan ja osallisuuttaan kapinaan.
Helmikuussa 1859 tuomioita lievennettiin niin, että 41 talonpojalle määrättiin 50-1000 kepiniskua, 33 vietiin Siperiaan ja kaksi sai 20 vuoden pakkotyötuomion.
Vaikka kapinat loppuivat Mahtran tapahtumien jälkeen talonpoikien asemaa se ei enää huonontanut. Vuosisadan lopulla talonpoikien oli jo mahdollista ostaa tiluksiaan.
Vapaussodan
esitaistelu
Mahtran kapinan erikoisasemaa kaikkien muiden kapinoiden joukossa on Tiia Schmitten mielestä auttanut eniten se, että vuonna 1902 Konstantin Päts pyysi kirjailija Eduard Vildeä kirjoittamaan romaanin tapahtumista. Historiallisiin tositapahtumiin perustunut kaunokirjallinen teos ilmestyi jatkokertomuksena lehdissä, josta se nousi virolaisten tietoisuuteen.
Myöhemmin toinen virolainen presidentti, Jaan Tõnisson luonnehti Mahtran kapinaa Viron vapaussodan esitaisteluksi.
”Se on ollut esimerkkinä rohkeudesta ja taistelusta oikeuden puolesta”, Schmitte sanoo.
Myös neuvostoaika on kunnioittanut Mahtran tapahtumia. Baltian saksalaiseen aatelistoon kohdistunut kapina ei ollut ristiriidassa neuvostoideologian kanssa.
Mahtrassa juhlitaan tänä viikonloppuna kolmena päivänä Mahtran sodan 140-vuotismuistopäivää. Mahtraan on kokoontunut lähes 200 harrastajanäyttelijää Virosta, Norjasta, Tanskasta, Latviasta ja Liettuasta esittämään Mahtran sodan näytelmäversiota.
Sillamäe
(Julkaistu Turun Sanomissa 26.04.1998)
Venäjän suhteet ratkaisevat kaupungin tulevaisuuden
Viron venäläisin kaupunki Sillamäe elpyy
TS/Sillamäe
Leena Hietanen
Sillamäe on kupliva kaupunki. Siellä on Viron vihaisimmat venäläiset, joiden mielestä Viro ”kansanmurhaa” heitä. Kaupunginjohtaja Jaak Tammen mielestä Sillamäen tunnelmat ovat jo rauhoittuneet parin vuoden takaisesta syvimmästä masennuksen aallonpohjasta.
”Asukkaat joutuivat shokkiin Neuvostoliiton romahdettua. Kaupungin teollisuus oli täysin kytkettynä itään. Markkinoiden sulkeutuminen romahdutti Sillamäen teollisuuden ja teki kaupungista yhden Viron synkimmistä työttömyysalueista”, Tamm kertoo.
Sillamäe on syntynyt kaupunkina vasta 1940-luvun lopulla uraanirikastamon ja sotatehdaskompleksin rakentamisen yhteydessä. Kaupungin asukkaat muodostuivat tehtaisiin työskentelemään tuoduista venäläisistä. Tavallisella virolaisella ei ollut asiaa kaupunkiin. Se oli suljettu sotilasalue.
Viron valtiovalta ei kaupunginjohtaja Jaak Tammen mielestä Viron ensimmäisinä itsenäisyyden vuosina ulottunut Sillamäelle vaan sitä hallitsivat kaupungin omat voimat, joista toinen puoli makaa nyt mullan alla ja toinen puoli istuu linnassa. Vasta pari vuotta sitten Sillamäkeä alettiin vakavammin integroida muuhun Viroon. Se näkyy Tammen mielestä siinä, että rikollisuus on huomattavasti vähentynyt.
Vaikka virolaiset vierastavat yhä kaupunkia, Tamm uskoo, että Sillamäestä voi voi tehdä virolaisen kaupungin. Sillamäellä on 19 000 asukasta, joista 98 prosenttia on venäläisiä.
Sijainti
valttina
Sillamäen mahdollisuudet ovat Jaak Tammen mielestä kaupungin sijainnissa. Venäläiset öljy-yhtiöt ovat käyneet tutustumassa vanhaan satamaan. Sillamäen kautta kulkee valtatie ja junarata Pietarin ja Tallinnan välillä. Molempiin kaupunkeihin on matkaa 180 kilometriä ja Venäjän rajalle 25 kilometriä.
”Venäläiset öljy-yhtiöt ovat kiinnostuneet sataman kunnostamisesta, sillä se tulee edullisemmaksi kuin uudet satamat itäiselle Suomenlahdelle”, Tamm sanoo.
Viron hallituksessa on valmisteilla esitys turistiviisumista, jonka avulla houkuteltaisiin Pietarista asiakkaita ostoksille Itä-Viroon vuoden 1999 alusta lähtien.
”Miksi pietarilaiset eivät voisi tulla yhtä hyvin meille ostoksille kuin Kotkaan. Täällä sentään puhutaan venäjää”, hän jatkaa.
Teollisuutta
heräteltävä
Jaak Tamm arvioi liikenteen ja turismin lisäksi Sillamäen voimavaraksi tavallista korkeammin koulutetun työvoiman.
”Työvoimavaltaiset investoinnit olisivat välttämättömiä. Tekstiili- ja elektroniikkateollisuudelle olisi hyviä mahdollisuuksia”, Tamm arvioi.
Sillamäen tuotantolaitoksien on ollut vaikea löytää länsimarkkinoita. Idän markkinat eivät vedä ja kokemus lännestä puuttuu. Sillamäen suurimman työnantajan, harvinaisia maametalleja jalostavan Silmetin taloudelliset vaikeudet heijastuvat heti sosiaalisina levottomuuksina kaupungissa.
Viron ja Venäjän välisistä suhteista riippuu Sillamäen kehitys.
”Jos suhteet paranevat, Sillamäe kehittyy merkittäväksi rajakaupungiksi. Jos suhteet jäävät huonoiksi, kaupunki jää provinssiksi”, hän jatkaa.
Vähemmistö
kovaäänistä
Sillamäen eläkeläiset ovat osoittaneet mieltään Viron parlamentin edustalla syyttäen Viroa muun muassa heidän poliittisten ja kielellisten oikeuksiensa rajoittamisesta.
Eläkeläiset Oleg ja Zinaida Vassiljev ovat ottaneet Venäjän kansalaisuuden. He katsovat, ettei heillä kielitaidottomuuden takia ollut mahdollisuuksia Viron kansalaisuuteen. He eivät myöskään pidä siitä, että heitä nimitetään miehittäjiksi.
”Olimme aikaisemmin yhtä suurta perhettä, joka nyt on hajonnut”, Oleg Vassiljev pahoittelee.
Vassiljevit pitävät ongelmana poliittisten oikeuksien puutetta eli he eivät saa äänestää.
Heillä olisi sanottavaa moneenkin asiaan. Venäjän passista on kuitenkin heille hyötyä, sillä he voivat matkustaa Venäjälle sukulaisiaan tapaamaan ilman viisumia.
Kieltä
opitaan
Sillamäellä on vain nelisensataa rekisteröityä virolaista. Kaupungin virastoissa virallinen kieli on viro, joskaan sitä ei käytetä muualla kuin paperilla. Virkamiehiksi valitaan viron kielen taitoisia. Se lisää jännitteitä, sillä Sillamäellä sellaisia henkilöitä on vähän eikä perusasukaskunta ole välttämättä edustettuna kaupungin virkamiehistössä.
Kaupunginjohtaja Jaak Tamm sanoo venäläisten kiinnostuneen viron kielen oppimisesta, sillä kielitaidottomuus rajoittaa mahdollisuuksia. Ongelmaksi jää viron kielen käytännön puuttuminen. Viroa Sillamäellä ei kuule.
”Tosiasia on, että vaikka viron kielellä alkaa jo saada palvelua, ilman venäjän kielen taitoa ei pärjää”, Jaak Tamm toteaa.
Kommentit:
1.Kaupunginjohtaja Jaak Tamm oli Tallinnan kaupunginjohtajana vuosina 1992-1996. Vanhan kaupungin asuntojen jakaminen virkamiehille ja siitä seurannut korruptioskandaali kaatoi kuitenkin Tammen ja hänen edustamansa kokoomus-puolueen. Tamm lähetettiin ”Viron Siperiaan”, Sillamäelle kaupunginjohtajaksi. Hän kuoli kesken virkakautensa 1999.
2. Harvinaisia maametalleja valmistavan Silmetin yksityisti itselleeen kokoomus-puolueen entinen pääministeri Tiit Vähi. Hän ryhtyi kunnostamaan venäläisten kanssa yhdessä myös Sillamäen satamaa. Se ei ole kuitenkaan lähtenyt toivotulla tavalla vetämään rahtia Viron ja Venäjän huonojen suhteiden takia.
Venäjän suhteet ratkaisevat kaupungin tulevaisuuden
Viron venäläisin kaupunki Sillamäe elpyy
TS/Sillamäe
Leena Hietanen
Sillamäe on kupliva kaupunki. Siellä on Viron vihaisimmat venäläiset, joiden mielestä Viro ”kansanmurhaa” heitä. Kaupunginjohtaja Jaak Tammen mielestä Sillamäen tunnelmat ovat jo rauhoittuneet parin vuoden takaisesta syvimmästä masennuksen aallonpohjasta.
”Asukkaat joutuivat shokkiin Neuvostoliiton romahdettua. Kaupungin teollisuus oli täysin kytkettynä itään. Markkinoiden sulkeutuminen romahdutti Sillamäen teollisuuden ja teki kaupungista yhden Viron synkimmistä työttömyysalueista”, Tamm kertoo.
Sillamäe on syntynyt kaupunkina vasta 1940-luvun lopulla uraanirikastamon ja sotatehdaskompleksin rakentamisen yhteydessä. Kaupungin asukkaat muodostuivat tehtaisiin työskentelemään tuoduista venäläisistä. Tavallisella virolaisella ei ollut asiaa kaupunkiin. Se oli suljettu sotilasalue.
Viron valtiovalta ei kaupunginjohtaja Jaak Tammen mielestä Viron ensimmäisinä itsenäisyyden vuosina ulottunut Sillamäelle vaan sitä hallitsivat kaupungin omat voimat, joista toinen puoli makaa nyt mullan alla ja toinen puoli istuu linnassa. Vasta pari vuotta sitten Sillamäkeä alettiin vakavammin integroida muuhun Viroon. Se näkyy Tammen mielestä siinä, että rikollisuus on huomattavasti vähentynyt.
Vaikka virolaiset vierastavat yhä kaupunkia, Tamm uskoo, että Sillamäestä voi voi tehdä virolaisen kaupungin. Sillamäellä on 19 000 asukasta, joista 98 prosenttia on venäläisiä.
Sijainti
valttina
Sillamäen mahdollisuudet ovat Jaak Tammen mielestä kaupungin sijainnissa. Venäläiset öljy-yhtiöt ovat käyneet tutustumassa vanhaan satamaan. Sillamäen kautta kulkee valtatie ja junarata Pietarin ja Tallinnan välillä. Molempiin kaupunkeihin on matkaa 180 kilometriä ja Venäjän rajalle 25 kilometriä.
”Venäläiset öljy-yhtiöt ovat kiinnostuneet sataman kunnostamisesta, sillä se tulee edullisemmaksi kuin uudet satamat itäiselle Suomenlahdelle”, Tamm sanoo.
Viron hallituksessa on valmisteilla esitys turistiviisumista, jonka avulla houkuteltaisiin Pietarista asiakkaita ostoksille Itä-Viroon vuoden 1999 alusta lähtien.
”Miksi pietarilaiset eivät voisi tulla yhtä hyvin meille ostoksille kuin Kotkaan. Täällä sentään puhutaan venäjää”, hän jatkaa.
Teollisuutta
heräteltävä
Jaak Tamm arvioi liikenteen ja turismin lisäksi Sillamäen voimavaraksi tavallista korkeammin koulutetun työvoiman.
”Työvoimavaltaiset investoinnit olisivat välttämättömiä. Tekstiili- ja elektroniikkateollisuudelle olisi hyviä mahdollisuuksia”, Tamm arvioi.
Sillamäen tuotantolaitoksien on ollut vaikea löytää länsimarkkinoita. Idän markkinat eivät vedä ja kokemus lännestä puuttuu. Sillamäen suurimman työnantajan, harvinaisia maametalleja jalostavan Silmetin taloudelliset vaikeudet heijastuvat heti sosiaalisina levottomuuksina kaupungissa.
Viron ja Venäjän välisistä suhteista riippuu Sillamäen kehitys.
”Jos suhteet paranevat, Sillamäe kehittyy merkittäväksi rajakaupungiksi. Jos suhteet jäävät huonoiksi, kaupunki jää provinssiksi”, hän jatkaa.
Vähemmistö
kovaäänistä
Sillamäen eläkeläiset ovat osoittaneet mieltään Viron parlamentin edustalla syyttäen Viroa muun muassa heidän poliittisten ja kielellisten oikeuksiensa rajoittamisesta.
Eläkeläiset Oleg ja Zinaida Vassiljev ovat ottaneet Venäjän kansalaisuuden. He katsovat, ettei heillä kielitaidottomuuden takia ollut mahdollisuuksia Viron kansalaisuuteen. He eivät myöskään pidä siitä, että heitä nimitetään miehittäjiksi.
”Olimme aikaisemmin yhtä suurta perhettä, joka nyt on hajonnut”, Oleg Vassiljev pahoittelee.
Vassiljevit pitävät ongelmana poliittisten oikeuksien puutetta eli he eivät saa äänestää.
Heillä olisi sanottavaa moneenkin asiaan. Venäjän passista on kuitenkin heille hyötyä, sillä he voivat matkustaa Venäjälle sukulaisiaan tapaamaan ilman viisumia.
Kieltä
opitaan
Sillamäellä on vain nelisensataa rekisteröityä virolaista. Kaupungin virastoissa virallinen kieli on viro, joskaan sitä ei käytetä muualla kuin paperilla. Virkamiehiksi valitaan viron kielen taitoisia. Se lisää jännitteitä, sillä Sillamäellä sellaisia henkilöitä on vähän eikä perusasukaskunta ole välttämättä edustettuna kaupungin virkamiehistössä.
Kaupunginjohtaja Jaak Tamm sanoo venäläisten kiinnostuneen viron kielen oppimisesta, sillä kielitaidottomuus rajoittaa mahdollisuuksia. Ongelmaksi jää viron kielen käytännön puuttuminen. Viroa Sillamäellä ei kuule.
”Tosiasia on, että vaikka viron kielellä alkaa jo saada palvelua, ilman venäjän kielen taitoa ei pärjää”, Jaak Tamm toteaa.
Kommentit:
1.Kaupunginjohtaja Jaak Tamm oli Tallinnan kaupunginjohtajana vuosina 1992-1996. Vanhan kaupungin asuntojen jakaminen virkamiehille ja siitä seurannut korruptioskandaali kaatoi kuitenkin Tammen ja hänen edustamansa kokoomus-puolueen. Tamm lähetettiin ”Viron Siperiaan”, Sillamäelle kaupunginjohtajaksi. Hän kuoli kesken virkakautensa 1999.
2. Harvinaisia maametalleja valmistavan Silmetin yksityisti itselleeen kokoomus-puolueen entinen pääministeri Tiit Vähi. Hän ryhtyi kunnostamaan venäläisten kanssa yhdessä myös Sillamäen satamaa. Se ei ole kuitenkaan lähtenyt toivotulla tavalla vetämään rahtia Viron ja Venäjän huonojen suhteiden takia.
Suomalaisten keskitysleirit Karjalassa 1944
Viron kommunistien pää-äänenkannattaja Rahva Hääl 23.08.1944:
Suomalaisten fasistien julmuudet karjalais-suomalaisessa sosialistisessa neuvostotasavallassa (Karjala -Soome NSV)
Kolmen sotavuoden aikana Neuvostoliittoa vastaan taistellessaan Suomi on paljastunut maailmalle oman petomaisen puolensa ja näyttänyt, ettei se ryöstöimperialistisissa pyrkimyksissään ja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi valittujen menetelmiensä puolesta eroa mitenkään Hitlerin Natsi-Saksasta.
Tämän paljastaa hiljattain julkistettu Valtion poikkeustilakomitean tiedote suomalaisten julmuuksista väliaikaisesti miehittämässään karjalais-suomalaisessa neuvostotasavallassa.
Suomalaiset fasistit, rosvovalloittajat ovat koko miehityksen ajan toimeenpanneet valloittamiensa maa-alueiden puhtaaksi varastamista ja Karjalan itsenäisen kansantalouden ja kansallisen kulttuurin tuhoamista. He avoimesti kehuskelevat tekevänsä Karjalasta oman siirtomaansa, josta emämaa saa raaka-aineita ja orjia. He tarrasivat rikkaisiin Itä-Karjalan metsämassoihin, tuhosivat ja rikkoivat korkealle kehittyneen karjalais-suomalaisen snt:n teollisuuden, joukossa myös vahvan Onegan metalli- ja konepajatehtaan, vieden sieltä koko jättiläistehtaan koneiston. Vihassaan karjalais-suomalaista kansallista kulttuuria ja kehittynyttä tiedettä kohtaan, joka vuosien saatossa oli saavuttanut korkean tason ja kasvattanut tuhansia esimerkillisiä neuvostokansalaisia, suomalaiset pedot polttivat ja murensivat Karjalan kaupunkeja ja tuhosivat kulttuurisia ja tieteellisiä laitoksia. Petrozavodskissa suomalaiset tuhosivat yliopiston, Tieteellisen tutkimuslaitoksen, kirjastot, sinfoniaorkesterin, teatterit, koulut, lastentarhat, Pioneerien palatsin jne.
Tuhotöissään suomalaisilla oli vain yksi päämäärä – muuttaa valloitetut alueet teollisuutta ja kulttuuria vailla olevaksi orjien asuinmaaksi.
Suomalaiset ryöstövalloittajat eivät ainoastaan tuhonneet valloitettujen maa-alueiden teollisuutta ja kansallista kulttuuria vaan asettivat omien julmuuksien ensimmäiseksi tavoitteekseen paikallisten asukkaiden vahvimman ja kehittyneimmän osan tuhoamisen. Suomalaiset muuttivat Petrozavodskin vankileiriksi, jossa kitui 25000 syytöntä ihmistä. Joka aamu kello seitsemän heitä hoputettiin kepeillä ja nuijilla piesten yli voimien käyviin töihin. Vankeja ruokittiin vain 100-200 grammalla homehtunutta leipää ja 200 grammalla mädillä perunoilla päivässä. Ihmiset, heidän joukossaan tuhansia 5-10-vuotiaita lapsia, olivat eläviä luurankoja. Sairaiden hoitamisen sijasta suomalaiset lääkärit potkivat heitä ja hakkasivat nyrkeillä ja ajoivat kuolevat talvella metsätöihin. Käteemme sattuneesta Helsingin yliopiston entisen opiskelija Salmisen kirjeestä paljastuu näiden metsäläisten henkinen taso:
”Eilen ammuimme kaksi venäläistä (suomalaiset eivät tunnistaneet karjalaisia), jotka eivät tervehtineet meitä. Me vielä näytämme venäläisille.”
Petrozavodskissa ja kymmenissä muissa vankileireissä suomalaiset metsäläiset tappoivat liian raskailla töillä, tauteihin ja teloituksin kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Neuvostoliiton sotavankien tappaminen oli suomalaisille teurastajiksi muuttuneille sotilaille ja upseereille uhkapeli, jota he harjoittivat aina tilaisuuden tullen. Puna-armeijan vangiksi ottama entinen Olonetsin sotavankileirin johtajan varamies, murhaaja Pelkonen tunnusti itse: ”Vangitut puna-armeijalaiset jäävät Suomen vihollisiksi ja pitäen heitä alempana rotuna, murskasin heti tilaisuuden tullen heidän pääkallonsa.”
Näiden kolmen sotavuoden kuluessa suomalaiset ryöstövalloittajat ovat näyttäneet karjalais-suomalaisessa snt:ssä toimeen pantujen murhien kautta, etteivät heidän tekonsa mitenkään eroa saksalaisten toimeenpanemista massamurhista Harkovissa, Kiovassa, Smolenskissa ja Lublinissa, romanialaisten julmuudesta Odessassa tai unkarilaisten teurastustöistä Lvovissa ja muissa Länsi-Ukrainan lääneissä. Suomalaiset ovat pyrkineet todistamaan, että heillä olisi Hitlerin Natsi-Saksasta erilliset päämäärät; että Suomi puolustaa omaa vapauttaan ja demokratiaa; ja ettei Suomi ole fasistinen vaan demokraattinen maa. Nämä väitteet on vastaansanomattomasti osoitettu perättömäksi Suomen hallituksen ja sotajohdon käskyjen kautta, joiden pohjalta toimeenpantiin miehitettyjen maa-alueiden ryöstöt, kaupunkien tuhoaminen ja kymmenien tuhansien siviili-ihmisten ja sotavankien epäinhimilliset tappamiset. Koko maailma, joka taistelee fasistista ruttoa vastaan, näkee Suomessa fasistisen Saksan uskollisen palvelijan, joka on hyljännyt kaikenlaisen demokratian hitusen.
Omaksuessaan fasistisen ryöstömoraalin Suomi laskeutuu täysin samalle tasolle Hitlerin Saksan kanssa ja kantaa vertaista vastuuta maailman vapautta rakastavien kansojen edessä.
(Raakakäännös Leena Hietanen)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
