Amerikkalaiset ovat ”stallareita”

Jenkki Moskovassa on yhtä mielenkiintoinen ilmiö kuin neukku New Yorkissa.

Maailma ilman natsismia-konferenssissa Moskovassa juuri ennen joulua mukana oli myös amerikkalaisia. Joukko New Yorkin osavaltion kansanedustajia uskaltautui Venäjän parlamentin ylähuoneen isännöimään antifasistiseen tapahtumaan. He olivat juutalaisia ja demokraatteja, Barack Obaman kannattajia. Kolmen kansanedustajan kanssa tuli vietettyä yksi vapaapäivä Moskovassa.

Kenellekään ei varmaankaan ole epäselvää, mitä amerikkalaiset halusivat nähdä ja tietää Moskovasta? Heitä kiinnosti vain kommunistinen menneisyys, Punainen tori, Lenin ja Stalin. Kävimme katsomassa Leniniä hänen mausoleumissaan. Lenin makasi paikallaan erittäin hyväkuntoisen ja levollisen näköisenä. Jonot olivat kadonneet. Mausoleumiin oli ilmainen sisäänpääsy. Otto-Ville Kuusisen seinälaatta Kremlin muurissa oli paikallaan. Amerikkalaiset ihastelivat omia kommunistejaan, John Reediä ja jotakin toista. Heidätkin on haudattu Kremliin. Kamerat oli jätettävä narikkaan, joten minkäänlaisia kuvia mausoleumissa ei voinut ottaa.

Seuraava kohde oli ”traktorinäyttely” eli sosialistinen realismi Tretjakovin gallerian uudessa näyttelytilassa Gorkin puiston lähellä. Malevits ja Kandisky eivät amerikkalaisia ystäviämme kiinnostaneet, sillä parhaimmat heidän työnsä ovat MoMassa ja Guggenheimin museossa New Yorkissa.

Olimme pettyneitä. Museossa oli hyvin vähän esillä Stalinin ja Leninin kuvia. Tallinnan modernin taiteen museossa Kumussa on huomattavasti runsaampi ”traktoriosasto”. Ei ihme, että se kiertää maailman museoita. Tretjakov oli selvästi seinänsä sensuroinut ja vienyt töitä kellariin.

Matkamuistojen osto oli oma lukunsa. Taidemuseon kauppa myi Leninin kuvilla varustettuja kommunistisia vallankumousjulisteita, jotka erityisesti ihastuttivat jenkkejämme. Illalla hotellissa heidän kesken syntyi riita siitä, kuka saa eniten Leninin kuvia.

Amerikkalaiset sen todistivat: kaikissa meissä asuu pieni Lenin.

Amerikkalaisia häirikköjä

On sopimatonta sanoa mitään epämiellyttävää juuri kuolleista, mutta Richard Holbrooke tuskin pysyy monta päivää otsikoissa. Hän kuului Madeleine Albrightin kanssa niihin amerikkalaisiin, jotka tunnetaan sanalla ”troublemaker”, häirikkö. Missä nämä kaksi amerikkalaista raskaan sarjan tekijää liikkuivatkin, maailma ei enää ollut entisensä. Erityisesti nämä tekijät kunnostautuivat entisessä Jugoslaviassa. Heidän jäljiltään ei juuri mitään jäänyt jäljelle. Holbrooke oli myös ensimmäisenä paikalla Georgiassa tuomitsemassa Venäjää, kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan. Ja tietenkin Afganistanissa. Sieltä uutiset tosin kertoivat, että hänen asemansa ”jyränä” ei ollut kiistaton. Jotkut tahot olivat jo kyllästyneet hänen öykkäröintiinsä.

Kun Slobodan Milosevic kuoli vuonna 2006, kiinnostuin BBC:n uutisen perusteella Holbrookesta. Ostin hänen kirjoittamansa kirjan, To end a war (1998). Se kertoo Jugoslavian sodista, erityisesti Daytonin sopimuksesta ja Bosnian jaosta. Kirjassa vilahtavat jatkuvasti sekä Milosevic että nyt Haagissa sotarikoksista syytetty Radovan Karadzic. Erittäin sympaattisina tietenkin. Holbrooke keskittyy ihmettelemään, miten Milosevic voikin olla niin miellyttävää seuraa ja soittaa pianoa niin kauniisti. Neuvotteluissa se ei tietenkään ole Milosevic, joka on hankala, vaan Holbrooke, joka koko ajan epäilee entistä kommunistia.

Amerikkalaisten avoimuus on arvostettava piirre. Heidän uskonsa oikeassa olemiseen on niin suuri, että he eivät häpeä kirjoittaa rehellisesti. Holbrooke paljastaa kirjassaan halveksuntansa, epäluulonsa ja rasistisen asenteensa serbejä kohtaan. Hän ei myöskään yhtään ymmärtänyt, miten Jugoslavia toimi. Hän liikkui Jugoslaviassa ”vapauttamassa” kansoja toinen toistensa sorrosta. Huomion arvoista on, että amerikkalaiset eivät tee numeroa etnisyydestä Yhdysvalloissa, mutta Euroopassa sen sijaan, varsinkin entisissä kommunistimaissa, he kulkevat nimenomaisesti kylvämässä riitaa erilaisten etnisten ryhmien väliin. Ja pyrkivät hyötymään hajaannuksesta.

Kun Milosevicin vaimo Mira Markovic sanoi, ettei vanhassa Jugoslaviassa kukaan tehnyt numeroa siitä, kuka oli bosnialainen, serbi tai kroaatti, Holbrooke ei uskonut asiaa todeksi. Samoin häneltä jäi kokonaan tajuamatta vaimon toteamus, ettei etnisesti puhtaita valtioita kannata luoda, koska ne ovat mahdottomia. Vanhat kommunistit, Jugoslavian partisaanit, Slobo ja Mira, olivat internationalisteja, eivät nationalisteja. Meni ihan ohi Holbrookelta.

Slobodan Milosevic kuoli samana päivänä, kun Lennart Meri haudattiin. Suunnittelimme vierailua Viron suurlähetystöön ja viestiä avoinna olevaan Lennun surunvalittelukirjaan: HYVÄ SLOBO!
Jäi sillä kertaa tekemättä. Vielä sen aika tulee.

Amerikkalaiset Baltian taloudesta

Amerikkalaiset taloustieteilijät Michael Hudson ja Jeffrey Sommers katsovat, että Baltian maiden talouksien täystuho on sitä tasoa, että voidaan puhua jo rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Artikkelissaan ”Latvian tie orjuuteen” (http://www.counterpunch.org/hudson02152010.html ) he katsovat, etteivät Kreikka, Espanja ja Portugali ole todelliset ongelmat EU:ssa. Suurempi vaara tulee Baltiasta, entisistä neuvostotasavalloista, Latviasta ja Virosta. Taloustieteilijöiden mielestä nämä maat ovat elävä syytös neoliberalismia ja EU:n kohtaan.
Toinen kirjoittajista, Jeffrey Sommers on Latvian Riiassa sijaitsevan Tukholman talouskoulun vieraileva opettaja.

EU ei ole auttanut maita kehittymään vaan on kolonisoinut maat omiksi vienti- ja pankkimarkkinoikseen, ryöstänyt talouden, ammattityövoiman, yleensä työvoiman, kiinteistöt ja rakennukset ja muun neuvostoajan perinnön, he kirjoittavat.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Baltiassa toteutettu neoliberalismi on taloustieteilijöiden mielestä täydellinen väärinymmärrys. Tämä julman kokeilun tarkoituksena ei ole ollut muuta kuin antaa lännen pankeille, finanssi-investoijille ja niin sanotun vapaan markkinatalouden kannattajille vapaat kädet käyttää entisen Neuvostoliiton alueen talouksia oman mielensä mukaisesti. Nämä voimat tulevat Washingtonista, Maailmanpankista ja EU:sta.

Länsimaat eivät olisi koskaan omalla kohdallaan sallineet samanlaista ryöstöä. Valtion yhtiöt jaettiin omille uskotuille, jotka myivät ne nopeasti paikallisille oligarkeille, jotka puolestaan sijoittivat rahat turvallisesti off-shoreyhtiöihin. Paikallinen verotusjärjestelmä rakennettiin niin, että länsipankkien perusasiakkaat, kiinteistöt ja infrastruktuurimonopolit olivat lähes verovapaita. Poiketen länsimaista Virossa ja Latviassa ei ollut progressiivista tuloveroa. Latviassa ja Virossa työvoimaa verotettiin jopa 59 prosenttia, minkä takia maat eivät muodostaneet todellista uhkaa Euroopan valtioille. Maiden taloudet oli myrkytetty jo lähtötilanteessa, mikä teki niistä ”vapaalle markkinataloudelle” suotuisia.

Koska kiinteistöjä ja suurempiakaan tuloja ei verotettu, maat olivat pakotettuja verottamaan työvoimaa ja tuotantoa. Sellainen talousarviopolitiikka vei nopeasti työvoiman ja pääoman hinnat korkeuksiin, minkä takia maatalous ja teollisuus muuttuivat Baltiassa kannattamattomaksi verrattuna Vanhaan Eurooppaan. Näin oma tuotanto tehtiin kilpailukyvyttömäksi ja maat muutettiin Vanhan Euroopan teollisuuden ja pankkitoiminnan vientikohteiksi.

Ruotsalaiset pankit vaativat nyt, että Latvia ja muut Baltian maat puristaisivat vielä enemmän tuottoa, mikä uhkaa aiheuttaa talouslaman ja köyhyyden levitessä vieläkin suuremman työvoiman pakenemisen ulkomaille. Tämä talouskokeilu, josta syytetään nyt sen uhreja, on osoittautunut taloudellisessa mielessä yhtä tuhoisaksi kuin sota.
”Reformi-sanalla on nyt Baltiassa negatiivinen sävy. Se merkitsee taantumista takaisin feodaaliseen riippuvuuteen. Kun Ruotsin ja Saksan feodaaliherrat hallitsivat Latviaa kartanonomistajina, nyt he hallitsevat Baltiaa ulkomaiseen valuuttaan sidottujen asuntolainojen kautta”, artikkelissa todetaan.

Neoliberalismia on kestänyt Baltiassa parikymmentä vuotta ja seuraukset ovat katastrofaaliset; jos ei suorastaan kyse ole suorastaan ihmisyyden vastaisesta rikoksesta. Työttömyys on Latviassa edelleen 22 prosenttia. EU on asettanut Latvialle apupaketin ehdot, jonka mukaan maan on maksettava ruotsalaisille pankeille epätuottavat ja loismaiset lainat. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat jo jättäneet Latvian ja yhä useampi sen tekee. Latvia on yhä kauempana lännen hyvinvointiyhteiskunnasta.

Taloustutkijat Hudson ja Sommers eivät tyydy kauhistelemaan ainoastaan Baltian maiden tilannetta. He katsovat, että Baltia antaa suuntaviittaa USA:n ja EU:n ratkaisuihin.
”Voi vain kuvitella, mitä he aikovat tehdä omien kansalaistensa kanssa”, he lopettavat.

http://www.counterpunch.org/hudson02152010.html

P.S.
Yleisesti voisi sanoa, että Baltian maiden talouden romahdus seuraa tavallista kaavaa. Kun imperiumit romahtavat, näyttämölle astuvat ensiksi vandaalit ja varkaat. Neuvosto-Viron sosialistinen pesä, yhteinen omaisuus on jaettu. Muutamat virolaiset ennättivät saada osansa omaisuuden uusjaosta. Jäljelle on jäänyt rippeet, joiden varaan on vaikea rakentaa toimivaa taloutta. Kaikki arvokas on siirtynyt läntiseen omistukseen. Baltian maista tuli lännen siirtomaita, halpatyömaita. Tärkeintä on kuitenkin se, että Baltian kansat ovat onnellisia, sillä he ovat nyt kulutusyhteiskunnan osia. Tieto siitä, että voisi ostaa tavaroita, jos olisi rahaa, on oleellisempi kuin se, onko rahaa.