maanantai 29. lokakuuta 2007

Institutionalistinen rasismi

(Julkaistu Turun Sanomissa 26.01.2000)

VENÄLÄISET JONOTTAVAT
TAAS OLESKELULUPIA VIROSSA

Kansalaisuusviraston johtaja erotettiin saamattomuuden takia

TS/Tallinna
LEENA HIETANEN

Venäläisten viisi vuotta sitten saamat tilapäiset oleskelu- ja työluvat ovat kadottamassa voimassaoloaikansa ja pysyvien oleskelulupien jonottaminen on alkanut. Kansalaisuusviraston toimistojen oville syntyneet jonot hermostuttivat hallituksen niin, että sisäministeri Tarmo Loodus (Isänmaa) erotti viime viikolla kansalaisuusviraston johtaja Andres Kollistin. Looduksen mielestä Kollist ei ollut riittävästi ennakoinut yli 300 000 ihmisen oleskelulupien loppumisen aiheuttamaa ryntäystä. Kansalaisuusviraston maine oli Looduksen mielestä myös huono. Sen epäiltiin kiusaavan ja nöyryyttävän asiakkaittaan. Ministeri piti myös turhana viraston suorittamaa uutta kontrollia anojien dokumenttien oikeellisuudesta.
Keskustapuoluetta lähellä olevana pidetty Andres Kollist on johtanut kansalaisuusvirastoa sen synnystä 1989 alkaen. Kollist itse katsoi, että Virossa hallitukset ovat olleet muukalaisvastaisia eivätkä ole riittävästi lainsäädännöllä helpottaneet oleskelulupien saantia. Dokumenttien uusi kontrolli johtui Kollisten mielestä siitä, että hallitus halusi etsiä kaikki mahdolliset Virolle vaaralliset henkilöt hakijoiden joukosta. Kollist vetosi myös siihen, että valtion kireä budjetti leikkasi virastolta rahoja 20 prosenttia tilanteessa, kun työkuormitus moninkertaistui.
”Venäläisten
kiusaaja”
Virossa tuli vuonna 1993 voimaan ulkomaalaislaki, jonka mukaan Viron
kansalaisuus kuuluu vain etnisille virolaisille. Muista Neuvosto-Eestin kansalaisista tehtiin ulkomaalaisia, joiden tuli anoa oleskelulupa. Lain täytäntöönpanoa lykättiin aina vuoteen 1995, sillä venäläiset eivät osoittaneet elettäkään ryhtyä vapaaehtoisesti tavoittelemaan ulkomaalaisstatusta. Venäläinen vähemmistö oleskeli Virossa entisellä "punapassilla” ja käytännössä vailla minkäänlaista legitiimiä asemaa.
Vasta vuonna 1995 kokoomuslaisen Tiit Vähin pääministerikaudella oleskelulupien massiivinen jako toteutettiin lähinnä uhkaamalla venäläisiä maasta karkoituksilla ja lopettamalla Neuvostopassin voimassaolo. Kansalaisuusviraston virkailijoita vietiin venäläisvaltaisille työpaikoille, joissa työnantaja velvoitti työntekijänsä jättämään oleskelulupa-anomuksen.
Prosessi herätti vastustusta ennen kaikkea Venäjällä, missä Viro sai maineen ”venäläisten kiusaajana”. Länsi ei myöskään suhtautunut varauksettomasti erikoislaatuiseen tilanteeseen, missä suuresta joukosta maan asukkaista tuli ”ei-kansalaisia”.
Pysyvä
oleskelulupa
Vuonna 1995 Virossa oli jo 100 000 entistä neuvostokansalaista ottanut Venäjän kansalaisuuden. Heille myönnettiin oleskelulupa Venäjän passiin. Ne, joilla ei ollut minkään maan kansalaisuutta saivat ulkomaalaispassin. Heitä oli noin 220 000. Nyt tämä 320 000 ei-virolaisen massa jonottaa pysyviä oleskelulupia.
Oleellista muutosta tilapäiseen oleskelulupaan ei ole. Venäläiset ja ei-kansalaiset eivät saa edelleenkään äänestää parlamenttivaaleissa eivätkä toimia tietyissä valtion viroissa. He saavat äänestää kunnallisvaaleissa, mutta eivät voi asettua kunnallisvaaliehdokkaaksi. Pysyvän oleskeluluvan etuna on se, että se rinnastetaan kansalaisuuteen niin, ettei sitä voida enää riistää ihmiseltä pois.
Sisäministeri Tarmo Loodus on muodostanut työryhmän, jonka tulee nopeasti kehittää ratkaisu, kuinka oleskelulupajonot katoavat. Yhtenä vaihtoehtona on ollut oleskelulupien myöntämisen helpottaminen. Jotkut ovat esittäneet myös Viron kansalaisuuden saannin helpottamista. Se ei kuitenkaan saa enemmistön tukea Virossa.
Ei-kansalaisten ulkomaalaisten passit vanhenevat viiden vuoden päästä, jolloin 220 000 on jälleen jonotettava uusia passeja.
KUVATEKSTI:
Kansalaisuusviraston toimistossa Tallinnassa Svetlana Ignatenkova (edessä) jonottaa muiden mukana ulkomaalaispassiinsa pysyvää oleskelulupaa.
KAINALO:
EI KENENKÄÄN
KANSALAINEN
Ilmapiiri Viron oleskelulupajonoissa on muuttunut. Viisi vuotta sitten venäläiset eivät uskaltaneet puhua toimittajille, sillä he pelkäsivät tulevansa karkotetuksi, jos he sanovat poikkipuolisen sanankin kohtelustaan Virossa. Nyt venäläiset eivät enää pelkää. Toimittajan läsnäolo houkuttelee välittömästi ihmisiä valittamaan omista ongelmistaan.
Ulkomaalaispassin omaava Nina Kornienko on raivoissaan Viron kansalaisuusvirastolle. Se ei uusi hänen oleskelulupaansa, sillä Nina on naimissa Suomessa suomalaisen miehen kanssa. Viranomaisten mielestä Nina Kornienkon kansalaisuuskysymykset ovat nyt Suomen ongelma. He neuvovat Ninaa joko hakemaan Suomen kansalaisuutta tai ulkomaalaispassia Suomessa. Nina ei halua sitä tehdä. Hän on asunut Virossa 28 vuotta. Hänen tyttärensä perheineen asuu Tallinnassa eikä hän halua kadottaa siteitään Viroon.
Ninan mielestä Viron viranomaiset vain kiusaavat ja yrittävät päästä hänestä eroon.
”He eivät tule koskaan hyväksymään minua virolaisena”, hän sanoo.
(Vrt. Suomessa ei koskaan voi tapahtua vastaavaa, että Suomi vaatisi Ruotsissa asuvia suomalaisia luopumaan Suomen kansalaisuudesta, koska he ovat muuttaneet pysyvästi pois Suomesta.)
Nuori Svetlana Ignatenkova (21) ei anna korkeata arvosanaa kansalaisuusviraston virkamiesten käytökselle.
”Heistä on mukava nöyryyttää ihmisiä. Monet nauttivat yliotteestaan venäläisiin”, hän sanoo.
Ignatenkova aikoo vaihtaa ulkomaalaispassinsa Viron kansalaisuuteen. Hän on läpäissyt viron kielen kokeen, mutta testi ennätti vanhentua. Häntä kiukuttaa aloittaa kansalaisuuden anominen alusta, sillä se on vuoden kestävä prosessi. Hän ei pidä myöskään siitä, että venäläiset joutuvat maksamaan kaikista dokumenteista erikseen. Viro rahastaa heitä. Ignatenkova uskoo, että nuorempi venäläissukupolvi tulee arvostamaan viron kansalaisuutta.
”Ei kukaan halua olla ulkomaalainen kotimaassaan. Olen syntynyt Tallinnassa ja muka muukalainen”, hän naurahtaa.
LEENA HIETANEN
KUVATEKSTI:
Viron viranomaiset yrittävät sysätä Nina Kornienkon kansalaisuusongelmat Suomen niskoille.

Kommentti:
1.Kansalaisuusviraston johtaja Andres Kollist korosti virolaisissa lehdissä, miten hänen tehtäväkseen oli annettu kansalaisuusviraston johtajana nimenomaisesti venäläisten kiusaaminen. Sillä tavalla oli tarkoitus edesauttaa venäläisten muuttoa Virosta. Presidentti Lennart Merellä oli hajota ja hallitse -periaate venäläisen vähemmistön kadottamiseksi Virossa. Hänen mielestään valtaosa venäläisistä olisi pitänyt saada muuttamaan Virosta pois, yksi osa assimiloida virolaisiksi ja kolmasosa olisi jäänyt edustamaan vähemmistöä.

Pohjan sotakin mukaan

(Julkaistu Kauppalehdessä 22.02.2000)

Pohjan sodan aikaisia tiluksia
tavoiteltiin takaisin Virossa

KL TALLINNA

Omaisuudenpalautuksia käsittelevä komissio sai viime vuoden lopulla käsiteltäväkseen ruotsalaisen hakemuksen Hiidenmaalla sijaitsevista tiluksista, jotka kuuluivat hänen esivanhemmilleen ennen Pohjan sotaa (1700-1721). Eesti Päevaleht kertoo hakemuksen olleen kaikkien sääntöjen mukaan tehty. Dokumenttien joukossa oli vanhalla ruotsin kielellä kirjoitetut kauppakirjat vuodelta 1647 ja kuvaus henkilön polveutumisesta Hiidenmaalta. Hakijan mukaan hänen pitäisi kuulua omaisuudenpalautuksen piiriin, sillä hänenkin esivanhempansa joutuivat pakenemaan Venäjän uhan takia Virosta vuonna 1710.
Komissio ei ollut aivan varma, oliko hakemus vitsi. Ruotsalainen tavoitteli 40-50 hehtaarin maistaan vain pikkuruista kesämökin paikkaa. Komissio päätyi lähettämään ruotsalaiselle ystävällisen vastauksen, että niin historiallisesti kiinnostava kuin asia onkin, Pohjan sotaa edeltävät omistukset eivät kuulu omaisuudenpalautuksen piiriin.
Virossa on loppusuoralla prosessi, missä ennen vuotta 1940 vallinneita omistussuhteita palautetaan. Neuvostoliiton katsotaan kansallistaneen omaisuudet laittomasti ja nyt tuota niin sanotusti laittomasti vietyä omaisuutta palautetaan takaisin. Omaisuudenpalautuksen piiriin ollaan lisäämässä myös vuonna 1941 Virosta lähteneet Baltian saksalaiset perusteena se, että he pakenivat Venäjän uhan edessä.
LEENA HIETANEN

Lech Walesa sabotöörina

(Julkaistu Kauppalehdessä 28.12.2000)

Kun MS Georg Ots
yritettiin upottaa

Puolalaiset sabotoivat laivan rakennustöitä
KL TALLINNA

Tallinnan ja Helsingin välisellä reitillä liikennöinnin lopettaneen Georg Ots -laivan alkutaival ei ollut aivan yhtä ruusuinen kuin mitä suuren sankarin saamat suitsutukset ovat 20 vuoden seilaamisen jälkeen.
Laivan pitkäaikainen kapteeni, Ülo Kollo, muistelee virolaisessa Sõnumilehdessä, kuinka hän oli hakemassa laivaa puolalaiselta telakalta vuonna 1979. Telakalla Szeczecin kaupungissa toimi suosionsa huipulla kommunismin vastainen Solidaarisuus-liike. Sen johtaja Lech Walesa työskenteli kyseisellä Adolf Warskiego-telakalla sähkömekaanikkona.
”Walesa oli niin suuri johtaja, ettei hän enää tehnyt tavallista työtä. Hänen ja hänen ystäviensä aika kului vain siihen, että he pyrkivät kaiken tavoin sabotoimaan Neuvostoliitolle valmistettavan laivan rakennustöitä”, Kollo kertoo lehdessä.
Kaksi kertaa puoliksi rakennettu laiva sytytettiin palamaan. Kerran se upotettiin telakan laiturilla meren pohjaan. Onneksi vesi oli matala ja laiva saatiin nostettua ylös. Puolalaisten hupina oli myös laittaa aluksen vesisäiliöihin kuolleita kissoja ja rottia.
Kun kesäkuussa 1980 Ülo Kollo purjehti Georg Otsin ensimmäiselle matkalle Tallinnasta Helsinkiin, kesken matkaa kapteenille jäi ruori käteen pulttien hajottua.
”Jos se olisi tapahtunut parikin minuuttia myöhemmin, olisimme ajaneet päin Harmajan luotoa. Solidaarisuuden miehet olivat onnistuneet järjestämään meille rankasta kontrollista huolimatta todellisen yllätyksen”, Kollo muistelee.
Georg Otsin mekaanikot korjasivat vian puolessa tunnissa ja neitsytmatka päättyi onnellisesti. Sen jälkeen Georg Otsilla ei enää puolalaisten vallankumousinto kummitellut.
Pitäisiköhän Nobelin rauhanpalkinnon saanutta Lech Walesaa syyttää vakavasta meriturvallisuuden vaarantamisesta ja satojen ihmisten murhayrityksestä? Kuka uskaltaa enää rakentaa Puolassa laivoja?
LEENA HIETANEN

Viro ei ole oikeusvaltio

(Julkaistu Kauppalehdessä 29.03.1999)

Omistuskiistan hävinneet suomalaiset eivät pidä Viroa oikeusvaltiona

SUOMALAISET INVESTOIJAT
JÄLLEEN PULASSA VIROSSA
KL TALLINNA
Suomalaisilla investoijilla on Virossa kaksi raskasta oikeusjuttua, joissa suomalaiset eivät koe saavansa puolueetonta oikeudenkäyntiä. Toinen on yhä keskeneräinen Leonian ja OKO:n 40 miljoonan markan saatavien kohtalo kalastusyhtiö Ookeanin konkurssipesästä. Toisessa viime perjantaina loppuneessa oikeudenkäynnissä virolaisen hotelliketjun Finest Hotel Groupin (FHG) suomalaiset omistajat, SRV Teräsbetoni OY, OY SL Shipping Ltd. ja Arctia menettivät enemmistöosuutensa FHG:n osakkeista. SL Shippingin toimitusjohtaja ja FHG:n johtokunnan jäsen Reijo Niiranen katsoo, ettei suomalainen voi luottaa Virossa saavansa puolueetonta oikeudenkäyntiä.
”Koemme, ettei Viro ole EU-tasoinen oikeusvaltio. Olemme jo kerran Viron korkeimmassa oikeudessa saaneet positiivisen päätöksen. Nyt se muutettiin meille epäedulliseksi alemmissa oikeusasteissa. Virolaisessa oikeussysteemissä pärjäävät ne, joilla on oikeat suhteet. Tällaisella maalla on pitkä matka EU:hun”, Niiranen sanoo.
Molemmissa tapauksissa on kyse yhteisyrityksistä, joissa Viron valtio on ollut toisena osapuolena. FHG:n valtion osuus 34,8 prosenttia myytiin vuoden 1996 lopulla ilman että muut osakkaat saivat käyttää lunastusoikeutta. Suomalaiset jäivät vähemmistöosakkaaksi yhtiöön, johon he olivat investoineet kymmeniä miljoonia markkoja. Valtion osakkeet osti off-shore yhtiö Stock Development Co, joka myi ne edelleen off-shore-yhtiölle Halford Holdingsille. Niiranen sanoo, ettei suomalaisilla ole tietoa, ketkä ovat yhtiöiden takana.
Vaikka oikeuden päätöksestä ei voi valittaa, Niirasen mukaan suomalaiset omistajat eivät jätä asiaa tähän.
”Me tulemme kääntymään talousrikospoliisin puoleen ja vaadimme oikeusteitse vahingonkorvauksia toimivalta johdolta, joka ei ilmoittanut lunastusmahdollisuudesta ajoissa”, Niiranen sanoo.
Toimiva johto tarkoittaa muun muassa.entistä talousministeri Toomas Sildmäkeä, joka on FHG:n johtaja. Niirasen mielestä yhtiön kaappauksen takana ovat virolaiset tahot, jotka halusivat pelata suomalaiset ulos hotellitoiminnasta. FHG:lle kuuluvat mm. Tallinnassa hotellit Palace ja St. Barbara sekä useita ravintoloita.
LEENA HIETANEN

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Boikotti ja merimiehet

(Julkaistu Kauppalehdessä 2.3.1999)
Viron ay-liike syyttää Merimiesunionia yksinvaltaisista otteita
Laivasota kiihdyttää mieliä Virossa
KL TALLINNA
Viron ammattiyhdistysliikkeet ovat toistaiseksi hillinneet virolaisten intoa ryhtyä boikotoimaan suomalaisia tuotteita. Helsingin hovioikeuden päätös laillistaa Merimiesunionin boikotti Estonian Shipping Companyn (ESCO) laivoja vastaan herätti Virossa vaatimukset ryhtyä ”laivasodassa” vastaiskuun. Viron ammattiyhdistysten keskusliiton johtaja Raivo Paavo sanoo ratkaisua odotettavan maaliskuun lopulla, kun ITF (International Transport Workers Federation) pitää kokoustaan Tallinnassa.
”Pyrimme tekemään merimiesjärjestöjen kanssa yksimielisen julkilausuman, jonka avulla asiaa voitaisiin ratkoa ITF:n kanssa”, Paavo sanoo.
Viron ammattiyhdistysten keskusliitto lähtee siitä, että Suomen Merimiesunioni on rikkonut boikotilla kaikkia ay-perinteitä sivuuttamalla kokonaan virolaisen ay-osapuolen.
Kun suuri yleisö Virossa näkee laivasodan hyökkäyksenä Viron kansallisia arvoja vastaan, virolaiset merimiehet vaikenevat. Heille ESCO ei ole enää kansallinen yhtiö. Virolaiset merimiehet ovat myös jo yhtiön laivat jättäneet. ESCO:on ovat jääneet venäläiset merimiehet.
Tulkinnalle
tilaa
Viron merimiehet kuuluvat kolmeen eri järjestöön, joilla on erilainen näkökulma asiaan. Vesikuljetustyöläisten ammattiliittoon (Veetransporditöötajade aü) kuuluu noin sata merimiestä, jotka kaikki työskentelevät ulkomailla mukavuuslippulaivoissa. Se on syntynyt neuvostoajalla ja on ainoa, joka on ITF:n jäsen. Pääsihteeri Tarmo Multasen mielestä he olisivat se ainoa ammattiyhdistys, joka olisi voinut pyytää Suomen merimiesunionia boikotoimaan laivoja ja neuvottelemaan boikotin lopettamisesta. Järjestö ei ole sitä tehnyt.
Multasen mielestä ESCO:n tilanne on ITF:n kannalta vaikea, koska sen omistussuhteet ja Viron lipun käyttö jättävät tilaa tulkinnoille. ITF:n sääntöjen mukaan tietyn maan lipun alla seilaavien laivojen omistuksen ja kontrollin on oltava kansallisissa käsissä.
”ESCO:n kohdalla niin ei ole”, hän sanoo.
ESCO yksityistettiin vuonna 1997, jolloin yli 50 prosenttia siirtyi ulkomaisiin käsiin, ensin norjalaisille, jotka ovat jo myyneet osuutensa eteenpäin amerikkalaisille. Multanen toteaa, että ITF pitää sellaisia maita mukavuuslippumaina, jotka antavat ulkomaisten omistajien käyttää omaa laivarekisteriään.
”ESCO:lla ei olisi ITF:n mukaan oikeutta käyttää Viron lippua. On mahdollista tehdä tulkinta, etteivät laivat ole ns. puhtaita laivoja”, hän toteaa.
Multanen pitää ongelmana Viron lainsäädäntöä, joka vaarantaa Viron maineen mukavuuslippumaaksi. Hänen mielestään lainsäädännön muutoksilla laivarekisteri olisi puhdistettava.
Viron laivanvarustajaliiton pääsihteeri Enn Kreem pitää Multasen kantaa mahdottomana.
”Kuka tämän päivän maailmassa voi estää pääomia liikkumasta. Onhan Nokiakin jo ulkomaisessa omistuksessa oleva suomalainen yhtiö”, hän vetoaa.
Multasen suhde ESCO:oon on äärimmäisen hapan. Hän muistuttaa, miten yhtiöstä yksityistettiin 70 prosenttia 700 miljoonan kruunun (270 milj. mk) hintaan ja miten yhtiö ensi töikseen myi kuusi laivaa hänen arvionsa mukaan 42-48 miljoonan dollarin (220-270 milj. mk) hintaan.
”Uudet omistajat ovat tulleet tekemään rahaa. Sinä päivänä, kun Viron lipun käyttö ei ole heille suotuisaa, he vievät yhtiön mukavuuslippurekisteriin. Kukaan ei takaa siellä virolaisille merimiehille töitä puhumattakaan siitä että Eesti Merelaevandus (ESCO) meidän lippulaivastomme katoaa ”, hän sanoo.
Huonot
palkat
Viron riippumattoman merimiesammattiyhdistyksen (Eesti Sõltumatude Meremeeste aü) kanta kysymykseen lähtee palkasta. Liiton pääsihteeri Jüri Lember sanoo, että ESCO on huono palkan maksaja. Hänen järjestönsä perustettiin Estonian uppoamisen jälkeen. Sillä on jäseniä noin 950. Jäsenet työskentelevät pääsääntöisesti matkustajalaivoilla ja ovat kansalaisuudeltaan virolaisia. Matkustajalaivoilla palkat ovat huomattavasti rahtilaivoja parempia.
Järjestö on kehottanut ESCO:a aloittamaan palkankorotusneuvottelut jo viime syksynä, mutta Lember arvioi niiden viivästyneen boikotin takia.
”ESCO:n merimiehet ovat 90 prosenttisesti venäläisiä. Yli puolet heistä ei ole Viron kansalaisia ja he työskentelevät määräaikaisella työ- ja oleskeluluvalla. He ovat peloissaan työlupansa menettämisestä eivätkä uskalla esittää vaatimuksia”, Lember arvioi.
Hän katsoo Suomen Merimiesyhdistyksen paljastaneen palkkavaatimuksillaan itsensä.
”Jos he haluaisivat auttaa venäläisiä kollegoitaan, he eivät olisi koskaan asettaneet palkkavaatimuksia niin korkealle”, hän sanoo.
Koskaan ei
kysytty
Viron kolmas merimiesten ammattiyhdistys, Eesti Meremeeste Ametiühing (EMA) on järjestöistä suurin. Sillä on jäseniä 1100, joista ESCO:n omaan alajaostoon kuuluu 600 merimiestä. EMA:n pääsihteeri Valentin Nikitin luonnehtii omaa jäsenistöään seuraavasti:
”Meille kuuluvat venäläiset, eläkekerholaiset ja lossivahdit. Ne, jotka ovat pystyneet, ovat lähteneet töihin matkustajalaivoille tai ulkomaille”, hän sanoo.
Nikitinin mukaan hänen alajärjestönään olevan ESCO:n ammattiyhdistyksen olisi kuulunut istua neuvottelupöydässä Suomen Merimiesunionin kanssa. Sitä ei koskaan tapahtunut. Suomen merimiesunioni paljasti itsensä myös EMA:lle, sillä alajaoston edustajaa ei koskaan laskettu edes neuvotteluhuoneeseen, kun merimiesunioni ja ESCO kävivät neuvotteluja.
”Odotamme ITF:n kokousta”, Nikitin sanoo.
Muutosten
kipeys
Kaikki kolme virolaista merimiesyhdistystä lähtevät siitä, ettei Suomen merimiesunioni ole ajatellut hetkeäkään heidän parastaan. Niin Tarmo Multanen, Jüri Lember kuin Valentin Nikitin katsovat, että heidän järjestönsä tulee protestoimaan ITF:lle Suomen ammattiveljien tapaa hoitaa asiaa.
”Suomalaisten käyttäytyminen on ollut kiltisti sanottu typerää. Selvää on, että suomalaiset tuntevat kaikkein vähiten huolta virolaisten merimiesten palkoista. Tärkeintä on torjua kilpailija”, Tarmo Multanen sanoo.
Virolaisten kannalta kipeää tekee yksityistäminen. Se, mikä oli eilen oli virolaista, ei tänään ole sitä. ESCO:n laivat ovat seilanneet 15 vuotta reitillä Muuga-Helsinki-Aaarhus. Vaikeudet alkoivat jo viisi vuotta sitten, kun Finnacarries avasi saman linjan. Yksityistäminen ja ulkomaalaisomistukseen siirtyminen antoivat pikkusormen pirulle, joka on sitä käyttänyt. Tänään ESCO on poissa linjalta.
LEENA HIETANEN

Laivaboikotti

(Julkaistu Kauppalehdessä 15.12.1998)
Virolaislaivat joutuivat
boikottiin Helsingissä
Merimiesunionin väitetään auttavan suomalasia laivanvarustajia
KL/Tallinna
Virolainen MV Calibur- alus joutui eilen saartoon Helsingin satamassa. Laiva oli normaalireitillään matkalla Tallinnasta Helsingin kautta Aarhusiin Tanskaan.
Saman laivayhtiön, Estonian Shipping Companyn (Eesti Merelaevandus) toinen alus, MV Rakvere joutui Helsingissä boikottiin jo perjantaina. Rakvere jatkoi matkaa perjantaiyönä ilman lastia. Laivat saartaneen Suomen Merimiesunionin ITF-tarkastaja Simo Nurmen mukaan ”Rakvere lähti yöllä karkuun”.
Merimiesunioni perustelee saartoa sillä, että virolaisyhtiön palkkataso on liian alhainen.
”Laivat seilaavat säännöllisesti reitillä Pohjoismaissa. Laivoilla on on oltava vähintäänkin kohdemaiden palkkataso. Nyt palkka on alle minkäänlaisen hyväksyttävän tason”, Nurmi sanoo.
Johtajatason
palkkaus
Eesti Merelaevanduksen apulaisjohtaja Viktor Palmet pitää Merimiesunionin boikottia kiusantekona.
”Kysymyksessä ovat reittilaivat. MV Rakvere lähti Helsingistä Tanskaan ilman lastia. Sillä ei tehty haittaa ainoastaan virolaiselle yhtiölle vaan myös Suomen viennille, sillä lastin piti olla suomalaisia vientituotteita”, Palmet huomauttaa.
Palmet pitää Merimiesunionin palkankorotusvaatimuksia mahdottomina.
”Merimiesunioni vaatii virolaisille merimiehille 9000 markan kuukausipalkkaa. Heidän palkkansa nousisi yhtiön johtajien tasolle”, Palmet sanoo.
Eesti Merelaevandus on ollut Pohjoismaisten varustamoiden silmätikkuna, sillä sen on väitetty saavan Itämeren rahtiliikenteessä kilpailuetua edullisen virolaisen työvoiman ansiosta.
Eesti Merelaevandus on entinen Viron kauppalaivasto, joka yksityistämisen yhteydessä myytiin norjalaiselle Tchudi & Eitzen-varustamolle.
Kilpailu
takana
Palmet katsoo, ettei hänen yhtiönsä aiheuta epätervettä kilpailua reitillä vaan kysymys voitaisiin asettaa toisinpäin.
”Suomessa laivayhtiöt saavat valtiolta tukea toisin kuin virolaisyhtiöt. Suomalaiset laivat maksavat myös Suomessa pienemmät satamamaksut kuin virolaiset alukset. Kuka harrastaa dumpingia?”, hän kysyy.
”Suomi ei noudata EU:n kilpailusäädöksiä. Kun Virosta tuli EU:n hakijamaa, meillä pitäisi olla yhdenvertaiset kilpailuedellytykset. Nyt suomalaiset rajoittavat niitä”, Palmet sanoo.
Hän arvioi boikotin takana olevan kilpailun rahtiliikenteestä.
”Kun työskentelymme linjalla tehdään vaikeaksi, siitä hyötyy kilpailijamme Finncarriers”.
”Ammattiyhdistys ei toimi merimiesten palkkauksen hyväksi vaan auttaa puhtaasti suomalaisia omistajia kilpailun torjunnassa”, Palmet sanoo.
Leena Hietanen
Kommentti:
1. Viron laivanvarustajien liitto soitti heti perjantai-iltana ensimmäisen laivan jouduttua boikottiin Helsingissä. Kauppalehti jätti ottamatta uutisen. Uutispäällikkö epäili, että viikonloppuna ilmestyvät lehdet ennättävät kertoa uutisen ennen maanantaina. Turun Sanomat puolestaan jätti ottamatta uutisen, koska STT ei tiennyt siitä mitään. Maanantaina uutinen vihdoin viimein meni läpi Kauppalehdessä, kun jo toinen alus oli saarrettu. Vasta torstaina samalla viikolla ruotsinkieliset uutiset löysivät aiheen ja sen jälkeen muu valtamedia. Syttyi niin sanottu ”laivasota”. Kauppalehdessä myöhemmin keskusteltiin siitä, miten omia uutisia ei ostaa arvostaa. Skuupin tekeminen muussa välineessä kuin Ylessä tai Hesarissa on mahdotonta.
2. Merimiesunioni olisi voinut boikotoida kaikkia virolaisia laivoja pelkästään sillä perusteella, että valtaosa merimiehistä oli vailla kansalaisuutta. SAK hukkasi 15 vuoden ajan aidon argumentin, jolla saartaa virolaista työvoimaa ja pakottaa Viro muuttamaan kansalaisuuslakejaan.

perjantai 26. lokakuuta 2007

Syrjivä lainsäädäntö

(Julkaistu Turun Sanomissa 7.12.1998)

Viro tehnee lievennyksen tiukkaan kansalaisuuslakiin
Parannus on tärkeämpi Viron EU-neuvottelijoille kuin venäläisille

TS/Tallinna
Leena Hietanen
Viron parlamentti aloittaa tiistaina kansalaisuuslain lievennystä käsittelevän lainmuutoksen viimeisen käsittelyn. Lakiehdotus mahdollistaa Viron kansalaisuuden vuoden 1992 jälkeen Virossa syntyneille ei-kansalaisten lapsille. Hyväksytyksi tullessaan laki merkitsee lähes automaattista kansalaisuutta 6500 lapselle.
Viron kansalaisuusministeri Andra Veidemann uskoo lakiesityksen menevän läpi.
”Johtavat poliitikot pääministeri Mart Siimannin johdolla ovat sitoutuneet viemään lakiesityksen läpi”, Veidemann muistuttaa.
Pääministeri Siimann johtaa vähemmistöhallitusta. Vain Isänmaaliitto on asettunut vastustamaan muutosta. Reformipuolue ei pidä muutosta tärkeänä, mutta he eivät ole tehneet päätöstä äänestää lakiesitystä vastaan.
Myös Viron kansalaisuuspolitiikkaa kritisoinut historioitsija, kolumnisti Sergei Stadnikov uskoo, että lakiesitys menee selkeästi läpi.
”Se on ennen kaikkea kansainvälisen painostuksen tulosta”, hän arvioi.
Viimeinen
vaatimus
Sergei Stadnikov pitää lakimuutosta kosmeettisena toimenpiteenä, jolla Viro vahvistaa vain kansainvälistä asemaansa.
”Venäläisille asialla ei ole suurta merkitystä, sillä kansalaisuuden saavien määrä on epäoleellisen pieni”, hän toteaa.
Virossa on korostettu, että kyseinen lainmuutos on viimeinen EU:n vähemmistöasian komissaari Max van der Stoelin esittämistä vaatimuksista venäläisen vähemmistön aseman parantamiseksi.
Stadnikov uskoo EU:n toistaiseksi olevan epävirallisesti tyytyväinen tulokseen, mutta ei -kansalaisten suuri määrä on ongelma tulevaisuudessakin. Virossa on 250 000 ei-kansalaista.
”EU on antanut ymmärtää määrän olevan liian suuri EU-jäsenelle. Virossa on pakko miettiä kansalaisuuden lieventämistä EU-jäsenyyden yhteydessä”, Stadnikov arvioi.
Koska virolaiset lainlaatijat ja poliitikot eivät tule vapaaehtoisesti helpottamaan venäläisten kansalaisuuden saantia, sen tekee Stadnikovin mukaan EU-jäsenyysvaatimus.
”Etnokratia ei voi olla EU:n jäsen”, hän uskoo.
Toisen luokan
kansalaiset
Stadnikovin mielestä Viron venäläisten ongelmat ovat syvemmällä kuin vain kansalaisuuden saamisessa. Virossa on yli 100 000 venäläistä, joilla on Viron kansalaisuus ja useilla myös viron kielen taito.
”Silti heistä ei ole yksikään ministeri tai kansleri”, Stadnikov huomauttaa.
Viron kansalaisuus ei Stadnikovin mielestä takaa venäläisille etenemismahdollisuuksia virolaisessa talouselämässä tai poliittisessa virkakoneistossa.
”Kun Viro itsenäistyi, Arnold Rüütelin ja Edgar Savisaaren ympärillä oli runsaasti venäläisiä poliitikkoja. Silloin venäläiset kelpasivat virkakoneistoon, koska heitä tarvittiin poliittisesti itsenäistymispyrkimyksissä. Kun venäläiset olivat tehneet tehtävänsä, heidät syrjäytettiin omaisuuden ja poliittisen vallan jaosta”, hän jatkaa.
Sergei Stadnikov puhuu ja kirjoittaa sujuvaa viron kieltä. Silti hän on ottanut Venäjän kansalaisuuden, vaikka hän saisi helposti Viron kansalaisuudenkin.
”Olisin silti toisen luokan kansalainen”, Stadnikov väittää.
Stadnikov opettaa Tarton yliopistossa egyptologiaa. Hän uskoo saavansa opettaa Venäjän passilla vain sen takia, että hän on Viron ainoa egyptologi.
”Sinä päivänä, kun ensimmäinen virolainen egyptologi ilmestyy, saan potkut”, Stadnikov sanoo.
Vankilaan
helpommin
Vaikka Virossa ei virallisesti venäläisiä syrjitä, Stadnikovin mielestä lainsäädäntö antaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia saattaa venäläinen vankilaan kuin virolainen. Stadnikov ottaa esimerkiksi aseenkantoluvan, joka myönnetään vain kansalaisille. Rikosoikeudenkäynneissä venäläisten ensimmäinen rikos on yleensä aseen laiton hallussapito.
”Viron kansalaisuuden voi ottaa pois naturalisaation kautta kansalaisuuden saaneelta venäläiseltä, muttei koskaan etniseltä virolaiselta, mikä on ennenkuulumatonta”, Stadnikov huomauttaa.
Stadnikov pitää syrjintänä myös sitä, että kansalaisuusvirasto merkitsee venäläisten oleskelulupiin erikoisia tietoja. Stadnikovin oleskeluluvassa, (Stadnikov on syntynyt ja elänyt koko elämänsä Virossa) on pieni merkintä ”eru sg”. Se tarkoittaa hänen olevan sotilaseläkeläisten sukulainen. Hänen isänsä on ollut neuvostoarmeijassa upseerina. Stadnikovin mielestä kansalaisuusvirasto ilmaisee merkinnällä pitävänsä häntä potentiaalisena kansanvihollisena.
Älymystö
herännyt
Stadnikov luonnehtii Viroa oikeistolaiseksi etniseksi demokratiaksi.
”Demokratiaa toteuttavat ja siitä nauttivat vain etniset virolaiset kansalaiset”, hän sanoo.
Aivan viime aikoina Virossa on ollut aistittavissa uusia tuulia. Virossa on älymystön joukossa ryhdytty vaatimaan liberaalimpaa kansalaisuuspolitiikkaa. Virolaiset akateemikot antoivat viime viikolla julkilausuman, jossa he vaativat muun muassa venäjänkielisen keskitason koulutuksen säilyttämistä.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun virolaiset itse vaativat venäjänkielisille mahdollisuuksia. Akateemikoilla on hiukan kyyninen lähtökohta, sillä he ovat huolissaan työvoimasta. Virossa ei tulevaisuudessa ole kylliksi omaa työväkeä”, Stadnikov sanoo.
Tärkeä
Virolle
Kansalaisuusministeri Andra Veidenmann uskoo, että kansalaisuuslain lievennys on tärkeä Virolle itselleen.
”Lakia ei hyväksytä vain siksi, että kelpaamme EU:hun. Se on erittäin tärkeä Viron yhteiskunnan vakauden kannalta, sillä meidän on kannettava huolta kansalaisistamme”, hän sanoo.
Veidemannin mielestä virolaisen yhteiskunnan polarisoituminen virolaiseen ja venäläiseen yhteiskuntaan ei ole vielä lopullinen.
”Jakautuminen voidaan vielä estää. Venäläisten on saatava pitää kulttuurinsa, mutta sitä ei pidä nähdä erottavana tekijänä vaan rikkautena”.
”Venäläiset nuoret haluavat erityisesti Euroopan Unionin jäseneksi. Molemmilla etnisillä ryhmillä on yhdistäviä päämääriä”, Veidemann sanoo.

torstai 25. lokakuuta 2007

Ahtisaari miehitysmyytin tukijana

(Julkaistu Kauppalehdessä 29.7.1998)

Omaisuuden palautus on epäonnistunut Virossa

Palautuksen uhrit valittivat Viron rikkovan ihmisoikeuksia

Virossa käynnissä olevan omaisuuden palautuksen uhrit eivät ilahtuneet presidentti Martti Ahtisaaren aloitteesta perustaa Suomen ulkoministeriön alaisuuteen komitea edistämään suomalaisten Virossa olevan omaisuuden palauttamista.
Palautettavissa taloissa asuvien järjestön, Viron vuokralaisten yhdistyksen varapuheenjohtaja Feja Räim pitää Ahtisaaren ehdotusta kyynisenä.
”Joko Ahtisaari on väärininformoitu tai hän kertoi vitsin”, Räim sanoo.
Vuokralaisten yhdistys on jo vuosien ajan valittanut, että omaisuudenpalautus on laiton ja ihmisoikeusloukkaus.
Laittomia
lakeja
Feja Räim katsoo omaisuuden palautuksen olevan ristiriidassa Viron lakien kanssa. Omaisuuden perijöiksi hyväksyttiin huomattavasti laajempi sukulaisten joukko kuin Viron lait sallivat.
”Myös omaisuuteen kohdistuneiden velkojen anteeksi antaminen on lainvastaista. Valtaosa taloista oli rakennettu pankkilainoilla eikä lainoja oltu juurikaan lyhennetty”, Räim muistuttaa.
Omaisuuden palautus on ristiriidassa myös Viron laillisen jatkumon kanssa. Virossa omaisuussuhteita sääteli vuonna 1940 Baltian yksityisomaisuuslaki, jonka mukaan kiinteän omaisuuden saamisoikeus raukesi kymmenen vuoden kuluessa, jos kiinteistö oli hylätty tai omistaja ei huolehtinut omaisuudestaan.
Virolaiset hyväksyivät
kansallistamisen
Virosta vuosina 1941-44 ulkomaille paenneet virolaiset eivät jättäneet yhtään vaatimusta omaisuudestaan Neuvostoliitolle vuoteen 1955 mennessä.
Kansallistaminen on tapahtunut Räimin mielestä virolaisten suostumuksella.
”Dokumentein on mahdoton todistaa, että vuosina 1940-42 olisi tapahtunut miehitys tai anastus (annektio). Tuolloiset omistajat luopuivat oikeuksistaan muodollisen konsensuksen hengessä osoittamatta minkäänlaista vastarintaa”, hän sanoo.
”Kansallistamista ei voi pitää laittomana, sillä vaikka omaisuutta ei korvattu käteisenä, se korvattiin ilmaisilla asunnoilla, sairaanhoidolla, koulutuksella ja muilla alhaisilla kuluilla”, Räim perustelee.
Ihmisoikeudet
hukassa
Omaisuuden palautus rikkoo vuokralaisten mielestä heidän ihmisoikeuksiaan.
”Emme ole tasavertaisia niihin nähden, jotka saivat yksityistää obligaatioilla asuntonsa. Suurin osa kansalaisista säilytti oikeuden neuvostoaikaiseen kotiinsa. Me emme ole vapaaehtoisesti valinneet vuokralaisen asemaa. Omaisuuden palautuksen kyltin alla suoritetaan omaisuuden uusjako, jossa maksajina olemme me”, hän sanoo.
Virossa palautettavissa taloissa asuvien vuokralaisten lukumäärä vaihtelee. Viron taloudellisen tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan palautettuja taloja on 5200, joista noin 2000 sijaitsee Tallinnassa. Niissä elää noin 50 000 henkeä. Vuokralaisten oman arvioin mukaan kodin kadotti 85 000 perhettä.
Palautettavien talojen asukkaat ovat valtaosaltaan virolaisia. Venäläiset asuvat uudemmissa lähiöissä, jotka eivät ole palautusuhkan alla. Entiset omistajat ovat usein ulkovirolaisia, joukossa Venäjän juutalaisia ja Baltian saksalaisia.
Viron valtio ei kompensoi vuokralaisille asunnon menetystä, mutta se on säädellyt palautettujen talojen vuokratason.
Vaatimukset
Neuvostoliitolle
Omaisuudenpalautuksen suurimpana haittapuolena Feja Räim näkee sen yhteiskunnallisen merkityksen.
”Tällaiselle pohjalle on mahdoton rakentaa oikeusvaltiota ja konsensusyhteiskuntaa. Virolaiset on johdettu sisällissodan partaalle ja vihaamaan valtiota”, hän sanoo.
Feja Räimin mielestä Ahtisaaren teko oli yllättävä, koska Virosta katsotaan Suomeen kuin demokratian puolustajaan ja toivoon paremmasta”, Räim jatkaa.
Hänen mielestään kreivi Markus Bergin halu saada Sangasten linna takaisin on kummallista.
”Miksi Suomi ei vaatinut sitä Neuvostoliitolta, kun teillä oli niin hyvät suhteet Moskovaan”, hän kysyy.
Omaisuuden palautuksista on tulossa maaliskuun parlamenttivaalien polttava teema.
”Me vaadimme oikeutta saada yksityistää asuntomme ja omaisuusreformin mitätöintiä”, Räim sanoo.
Teksti: Leena Hietanen
Viisitoista
suomalaista tapausta
Suomen ulkoministeriössä työnsä aloittavan sopimusneuvotteluvaltuuskunnan on määrä selvittää Virossa vuonna 1940 kansallistetun suomalaisen omaisuuden määrä ja mahdollinen palautus. Valtuuskuntaa johtaa Esko Kiuru.
Suomen suurlähetystön lähetystöneuvos Kirsti Narinen sanoo tiedossa olevan noin viitisentoista suomalaisille kuulunutta kiinteistöä. Tunnetuin tapaus on kreivi Markus Bergin tavoittelema Sangasten linna.
Viro on toistaiseksi palauttanut kansallistettua omaisuutta vain vuonna 1940 Viron kansalaisuuden omanneille henkilöille. Viron ei ole tehnyt vielä yhdenkään maan kanssa sopimusta omaisuuden palautuksen laajentamisesta koskemaan myös ulkomaalaisia. Suomi on vedonnut siihen, että EU-jäsenyys edellyttää omien kansalaisten ja ulkomaalaisten yhdenvertaista kohtelua.
Virossa oli ulkomaalaisomistuksessa 1940 muun muassa Kreenholmin tekstiilitehdas, palavan kiven kaivokset ja Kundan sementtitehdas.
Ruotsalaiset ovat sopineet omaisuuskiistat jo Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto kompensoi ruotsalaisten omaisuuden osittain siten, että Ruotsi sai pitää vuonna 1940 Viron keskuspankista Ruotsiin turvaan siirretyn kullan. Ruotsista tuli samalla ensimmäinen maa maailmassa, joka hyväksyi Viron liittämisen Neuvostoliittoon.
Kolumni:
Herra Kreivi ja Viron ihmisoikeudet
Suomen ulkopoliittinen johto on jälleen astumassa ihmisoikeussuohon, vasta Indonesian metsämitaleista selvittyään.
Virossa omaisuudenpalautus perustuu sellaiseen historian tulkintaan, että Neuvostoliitto miehitti maan. Samasta tulkinnasta sikiää kansalaisuuden epääminen venäläisiltä. Tätä kapeaa historian tulkintaa ajaa äärikansallinen liike, joka alkoi 1980-luvun lopulla Eesti Kongressina ja huipentui Mart Laarin Isänmaa-hallitukseen. Sen aikana käynnistettiin omaisuuden palautus ja venäläisistä tehtiin ulkomaalaisia.
Suomen ulkopoliittisen johdon päätös perustaa omaisuudenpalautuksia edistävä neuvottelukunta on käytännössä siis tuen osoitus Virossa vallalla olevalle kansalliskiihkoiselle politiikalle, ja sen ilmeisille ihmisoikeusrikkomuksille. Samalla Suomi hyväksyy tulkinnan Viron miehityksestä. Suomesta tulee ensimmäinen maailman maa, joka sen tekee.
Suomen uhkailut sitä, että Viro ei pääse EU:n jäseneksi, mikäli se ei palauta kreivi Markus Bergin linnaa, ovat arveluttavia. On aika vaikea uskoa, että esimerkiksi Saksa, joka itse mahdottomina lopetti omaisuuden palautukset Itä-Saksassa, alkaisi puolustaa niitä.
Olisi myös syytä pohtia, mitä omaisuuden palautukset merkitsevät Tsekissä, Bulgariassa, Puolassa, Latviassa ja Liettuassa.
Jos Suomen haluaman kaltaisia omaisuuden palautuksia sovellettaisiin Itä- ja Keski-Euroopan maissa, luultavasti yksikään niistä ei enää haluaisi EU-jäsenyyttä, sillä EU olisi luonteeltaan kolonialistinen uusia jäsenmaita kohtaan.
Kreiviä on pakko ihailla taitavan lobbauksensa vuoksi. Virossa olevasta suomalaisesta omaisuudesta on turha puhua. Kysymyshän on vain Sangasten linnasta, jonka takaisinsaamiseksi uhrataan Suomen ulkopoliittinen linja.
Leena Hietanen

Kommentti:
1. Tämän kirjoituksen jälkeen Viron muinaismuistoyhdistys Suomessa lähetti Kauppalehteen seitsemän sivua palautetta, jossa oli yli 30 kohtaa, joissa toimittaja olisi tehnyt virheen. Luonnollisesti he vaativat toimittajan erottamista. Toimituspäällikkö Hannu Leinonen lähetti nivaskan kommentilla: ”Että tällä lailla!”.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Maaorjuuden loppu Virossa

(Julkaistu Turun Sanomissa 7.6.1998)
Mahtran päivän kestäneestä sodasta 140 vuotta
Talonpoikien kansannousua muistellaan Virossa
TS/Mahtra
Leena Hietanen
Mahtran talonpoikien kapina on virolaisten mielissä saanut symbolisen aseman. Päivän kestäneestä taistelusta on tullut virolaisten mielissä sota, jolla vahvistettiin kansallista heräämistä ja joudutettiin maaorjuuden todellista lopettamista.
Tallinnasta noin 50 kilometriä kaakkoon sijaitsevassa Mahtran kylässä on kapinan ympärille rakennettu talonpoikaismuseo. Museon johtaja Tiia Schmitte muistuttaa, miten Mahtran talonpoikien kapinaa on eri aikoina tulkittu eri tavalla. Välillä sitä on pidetty pelkkänä humalaisten päämäärättömänä riehumisena. Toisina aikoina Mahtran kapinan on nähty johtaneen jopa venäjän maaorjuuden lopettamiseen. Sen merkityksestä Viron oikeussysteemin kehittäjänä keskustellaan yhä.
Mahtran sodan käsite iskostunut virolaisiin ennen kaikkea Eduard Vilden samannimisen romaanin mukaan. Mahtra on virolaisten ”Täällä Pohjatähden alla”, missä romaanin tapahtumista on tullut todellisempia kuin historian faktoista.
Maaorjuus
jatkui
Pohjois-Virossa, Eestinmaan kuvernementissa talonpojat oli muodollisesti vapautettu maaorjuudesta jo vuonna 1816. Liivinmaahan kuuluvassa Etelä-Virossa maaorjuus lakkautettiin muutamaa vuotta myöhemmin 1819.
”Ihmisiä ei saanut enää vaihtaa eläimiin. Vahtikoirallakin saattoi olla paremmat olot kuin maaorjilla. Talonpojille ryhdyttiin antamaan myös sukunimiä”, Tiia Schmitte kertoo.
Yhtenä helpotuksena oli se, että talonpojat ryhtyivät maksamaan tiluksistaan rahallista vuokraa. Kartanonherralla oli kuitenkin edelleen oikeus määrätä muun muassa rangaistuksia talonpojilleen.
Pieksäjäisiä järjestettiin niin naisille kuin miehille. Tiia Schmitten mielestä maaorjuudesta ei oltu päästy eroon vielä käytännön tasolla.
Talonpoikien herännyt levottomuus pakotti vallanpitäjiä lieventämään säädöksiä ja vuoden 1856 talonpoikaislaki ei enää maininnut talonpojille aputyövelvoitetta. Kun aikaisemmin talonpojan oli tehtävä kartanon herralle tarvittaessa töitä Jürin päivästä Mihklin päivään, käytännössä siis koko kesä, nyt talonpoika sai keskittyä omiin peltoihinsa.
Mahtran Baltian saksalainen kartanon herra vaati kuitenkin talonpoikiaan keväiseen lannan ajoon, josta nämä kieltäytyivät ja tunnelmat kiristyivät.
Kartanon
poltto
Talonpoikien liikehdintää vuonna 1858 kuvastaa se, että pelkästään Eestinmaan kuvernementissa oli tuona vuonna 75 talonpoikien kapinaa.
Mahtran talonpoikien kieltäytyminen aputöistä sai liikkeelle talonpojat myös naapurikartanoista. Huhu kiiri ”sodan alkamisesta”. Kylän krouveihin kokoontui noin 700-800 talonpoikaa, jotka lähtivät rohkaistuneina kohti kartanon portteja. Aseinaan heillä oli hankoja, viikatteita ja seipäitä.
Heitä odotti kartanon suojaksi komennetut 50 Venäjän tsaarin sotilasta. Talonpoikien johtaja riuhtaisi portin auki, ryntäsi sotilaiden päällikön kimppuun ja repi tämän sotilasmerkit. Sotilaat saivat käskyn ampua. Talonpojista sai surmansa välittömästi seitsemän, neljä kuoli haavoihinsa myöhemmin. Talonpoikien ylivoima oli kuitenkin niin suuri, että sotilaat pakenivat. Talonpojat ryntäsivät kartanoon, aukaisivat viina-aitat ja sytyttivät kartanon tuleen.
Myöhemmin talonpoikia alettiin vangita naapurikartanoiden kellareihin, joista heidät siirrettiin Toompean vankilaan. Koska rangaistukseksi oli määrätty kuolemantuomio, useat talonpojat piilottelivat haavojaan ja osallisuuttaan kapinaan.
Helmikuussa 1859 tuomioita lievennettiin niin, että 41 talonpojalle määrättiin 50-1000 kepiniskua, 33 vietiin Siperiaan ja kaksi sai 20 vuoden pakkotyötuomion.
Vaikka kapinat loppuivat Mahtran tapahtumien jälkeen talonpoikien asemaa se ei enää huonontanut. Vuosisadan lopulla talonpoikien oli jo mahdollista ostaa tiluksiaan.
Vapaussodan
esitaistelu
Mahtran kapinan erikoisasemaa kaikkien muiden kapinoiden joukossa on Tiia Schmitten mielestä auttanut eniten se, että vuonna 1902 Konstantin Päts pyysi kirjailija Eduard Vildeä kirjoittamaan romaanin tapahtumista. Historiallisiin tositapahtumiin perustunut kaunokirjallinen teos ilmestyi jatkokertomuksena lehdissä, josta se nousi virolaisten tietoisuuteen.
Myöhemmin toinen virolainen presidentti, Jaan Tõnisson luonnehti Mahtran kapinaa Viron vapaussodan esitaisteluksi.
”Se on ollut esimerkkinä rohkeudesta ja taistelusta oikeuden puolesta”, Schmitte sanoo.
Myös neuvostoaika on kunnioittanut Mahtran tapahtumia. Baltian saksalaiseen aatelistoon kohdistunut kapina ei ollut ristiriidassa neuvostoideologian kanssa.
Mahtrassa juhlitaan tänä viikonloppuna kolmena päivänä Mahtran sodan 140-vuotismuistopäivää. Mahtraan on kokoontunut lähes 200 harrastajanäyttelijää Virosta, Norjasta, Tanskasta, Latviasta ja Liettuasta esittämään Mahtran sodan näytelmäversiota.

Sillamäe

(Julkaistu Turun Sanomissa 26.04.1998)

Venäjän suhteet ratkaisevat kaupungin tulevaisuuden
Viron venäläisin kaupunki Sillamäe elpyy
TS/Sillamäe
Leena Hietanen
Sillamäe on kupliva kaupunki. Siellä on Viron vihaisimmat venäläiset, joiden mielestä Viro ”kansanmurhaa” heitä. Kaupunginjohtaja Jaak Tammen mielestä Sillamäen tunnelmat ovat jo rauhoittuneet parin vuoden takaisesta syvimmästä masennuksen aallonpohjasta.
”Asukkaat joutuivat shokkiin Neuvostoliiton romahdettua. Kaupungin teollisuus oli täysin kytkettynä itään. Markkinoiden sulkeutuminen romahdutti Sillamäen teollisuuden ja teki kaupungista yhden Viron synkimmistä työttömyysalueista”, Tamm kertoo.
Sillamäe on syntynyt kaupunkina vasta 1940-luvun lopulla uraanirikastamon ja sotatehdaskompleksin rakentamisen yhteydessä. Kaupungin asukkaat muodostuivat tehtaisiin työskentelemään tuoduista venäläisistä. Tavallisella virolaisella ei ollut asiaa kaupunkiin. Se oli suljettu sotilasalue.
Viron valtiovalta ei kaupunginjohtaja Jaak Tammen mielestä Viron ensimmäisinä itsenäisyyden vuosina ulottunut Sillamäelle vaan sitä hallitsivat kaupungin omat voimat, joista toinen puoli makaa nyt mullan alla ja toinen puoli istuu linnassa. Vasta pari vuotta sitten Sillamäkeä alettiin vakavammin integroida muuhun Viroon. Se näkyy Tammen mielestä siinä, että rikollisuus on huomattavasti vähentynyt.
Vaikka virolaiset vierastavat yhä kaupunkia, Tamm uskoo, että Sillamäestä voi voi tehdä virolaisen kaupungin. Sillamäellä on 19 000 asukasta, joista 98 prosenttia on venäläisiä.
Sijainti
valttina
Sillamäen mahdollisuudet ovat Jaak Tammen mielestä kaupungin sijainnissa. Venäläiset öljy-yhtiöt ovat käyneet tutustumassa vanhaan satamaan. Sillamäen kautta kulkee valtatie ja junarata Pietarin ja Tallinnan välillä. Molempiin kaupunkeihin on matkaa 180 kilometriä ja Venäjän rajalle 25 kilometriä.
”Venäläiset öljy-yhtiöt ovat kiinnostuneet sataman kunnostamisesta, sillä se tulee edullisemmaksi kuin uudet satamat itäiselle Suomenlahdelle”, Tamm sanoo.
Viron hallituksessa on valmisteilla esitys turistiviisumista, jonka avulla houkuteltaisiin Pietarista asiakkaita ostoksille Itä-Viroon vuoden 1999 alusta lähtien.
”Miksi pietarilaiset eivät voisi tulla yhtä hyvin meille ostoksille kuin Kotkaan. Täällä sentään puhutaan venäjää”, hän jatkaa.
Teollisuutta
heräteltävä
Jaak Tamm arvioi liikenteen ja turismin lisäksi Sillamäen voimavaraksi tavallista korkeammin koulutetun työvoiman.
”Työvoimavaltaiset investoinnit olisivat välttämättömiä. Tekstiili- ja elektroniikkateollisuudelle olisi hyviä mahdollisuuksia”, Tamm arvioi.
Sillamäen tuotantolaitoksien on ollut vaikea löytää länsimarkkinoita. Idän markkinat eivät vedä ja kokemus lännestä puuttuu. Sillamäen suurimman työnantajan, harvinaisia maametalleja jalostavan Silmetin taloudelliset vaikeudet heijastuvat heti sosiaalisina levottomuuksina kaupungissa.
Viron ja Venäjän välisistä suhteista riippuu Sillamäen kehitys.
”Jos suhteet paranevat, Sillamäe kehittyy merkittäväksi rajakaupungiksi. Jos suhteet jäävät huonoiksi, kaupunki jää provinssiksi”, hän jatkaa.
Vähemmistö
kovaäänistä
Sillamäen eläkeläiset ovat osoittaneet mieltään Viron parlamentin edustalla syyttäen Viroa muun muassa heidän poliittisten ja kielellisten oikeuksiensa rajoittamisesta.
Eläkeläiset Oleg ja Zinaida Vassiljev ovat ottaneet Venäjän kansalaisuuden. He katsovat, ettei heillä kielitaidottomuuden takia ollut mahdollisuuksia Viron kansalaisuuteen. He eivät myöskään pidä siitä, että heitä nimitetään miehittäjiksi.
”Olimme aikaisemmin yhtä suurta perhettä, joka nyt on hajonnut”, Oleg Vassiljev pahoittelee.
Vassiljevit pitävät ongelmana poliittisten oikeuksien puutetta eli he eivät saa äänestää.
Heillä olisi sanottavaa moneenkin asiaan. Venäjän passista on kuitenkin heille hyötyä, sillä he voivat matkustaa Venäjälle sukulaisiaan tapaamaan ilman viisumia.
Kieltä
opitaan
Sillamäellä on vain nelisensataa rekisteröityä virolaista. Kaupungin virastoissa virallinen kieli on viro, joskaan sitä ei käytetä muualla kuin paperilla. Virkamiehiksi valitaan viron kielen taitoisia. Se lisää jännitteitä, sillä Sillamäellä sellaisia henkilöitä on vähän eikä perusasukaskunta ole välttämättä edustettuna kaupungin virkamiehistössä.
Kaupunginjohtaja Jaak Tamm sanoo venäläisten kiinnostuneen viron kielen oppimisesta, sillä kielitaidottomuus rajoittaa mahdollisuuksia. Ongelmaksi jää viron kielen käytännön puuttuminen. Viroa Sillamäellä ei kuule.
”Tosiasia on, että vaikka viron kielellä alkaa jo saada palvelua, ilman venäjän kielen taitoa ei pärjää”, Jaak Tamm toteaa.
Kommentit:
1.Kaupunginjohtaja Jaak Tamm oli Tallinnan kaupunginjohtajana vuosina 1992-1996. Vanhan kaupungin asuntojen jakaminen virkamiehille ja siitä seurannut korruptioskandaali kaatoi kuitenkin Tammen ja hänen edustamansa kokoomus-puolueen. Tamm lähetettiin ”Viron Siperiaan”, Sillamäelle kaupunginjohtajaksi. Hän kuoli kesken virkakautensa 1999.
2. Harvinaisia maametalleja valmistavan Silmetin yksityisti itselleeen kokoomus-puolueen entinen pääministeri Tiit Vähi. Hän ryhtyi kunnostamaan venäläisten kanssa yhdessä myös Sillamäen satamaa. Se ei ole kuitenkaan lähtenyt toivotulla tavalla vetämään rahtia Viron ja Venäjän huonojen suhteiden takia.

Suomalaisten keskitysleirit Karjalassa 1944



Viron kommunistien pää-äänenkannattaja Rahva Hääl 23.08.1944:

Suomalaisten fasistien julmuudet karjalais-suomalaisessa sosialistisessa neuvostotasavallassa (Karjala -Soome NSV)

Kolmen sotavuoden aikana Neuvostoliittoa vastaan taistellessaan Suomi on paljastunut maailmalle oman petomaisen puolensa ja näyttänyt, ettei se ryöstöimperialistisissa pyrkimyksissään ja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi valittujen menetelmiensä puolesta eroa mitenkään Hitlerin Natsi-Saksasta.
Tämän paljastaa hiljattain julkistettu Valtion poikkeustilakomitean tiedote suomalaisten julmuuksista väliaikaisesti miehittämässään karjalais-suomalaisessa neuvostotasavallassa.
Suomalaiset fasistit, rosvovalloittajat ovat koko miehityksen ajan toimeenpanneet valloittamiensa maa-alueiden puhtaaksi varastamista ja Karjalan itsenäisen kansantalouden ja kansallisen kulttuurin tuhoamista. He avoimesti kehuskelevat tekevänsä Karjalasta oman siirtomaansa, josta emämaa saa raaka-aineita ja orjia. He tarrasivat rikkaisiin Itä-Karjalan metsämassoihin, tuhosivat ja rikkoivat korkealle kehittyneen karjalais-suomalaisen snt:n teollisuuden, joukossa myös vahvan Onegan metalli- ja konepajatehtaan, vieden sieltä koko jättiläistehtaan koneiston. Vihassaan karjalais-suomalaista kansallista kulttuuria ja kehittynyttä tiedettä kohtaan, joka vuosien saatossa oli saavuttanut korkean tason ja kasvattanut tuhansia esimerkillisiä neuvostokansalaisia, suomalaiset pedot polttivat ja murensivat Karjalan kaupunkeja ja tuhosivat kulttuurisia ja tieteellisiä laitoksia. Petrozavodskissa suomalaiset tuhosivat yliopiston, Tieteellisen tutkimuslaitoksen, kirjastot, sinfoniaorkesterin, teatterit, koulut, lastentarhat, Pioneerien palatsin jne.
Tuhotöissään suomalaisilla oli vain yksi päämäärä – muuttaa valloitetut alueet teollisuutta ja kulttuuria vailla olevaksi orjien asuinmaaksi.
Suomalaiset ryöstövalloittajat eivät ainoastaan tuhonneet valloitettujen maa-alueiden teollisuutta ja kansallista kulttuuria vaan asettivat omien julmuuksien ensimmäiseksi tavoitteekseen paikallisten asukkaiden vahvimman ja kehittyneimmän osan tuhoamisen. Suomalaiset muuttivat Petrozavodskin vankileiriksi, jossa kitui 25000 syytöntä ihmistä. Joka aamu kello seitsemän heitä hoputettiin kepeillä ja nuijilla piesten yli voimien käyviin töihin. Vankeja ruokittiin vain 100-200 grammalla homehtunutta leipää ja 200 grammalla mädillä perunoilla päivässä. Ihmiset, heidän joukossaan tuhansia 5-10-vuotiaita lapsia, olivat eläviä luurankoja. Sairaiden hoitamisen sijasta suomalaiset lääkärit potkivat heitä ja hakkasivat nyrkeillä ja ajoivat kuolevat talvella metsätöihin. Käteemme sattuneesta Helsingin yliopiston entisen opiskelija Salmisen kirjeestä paljastuu näiden metsäläisten henkinen taso:
”Eilen ammuimme kaksi venäläistä (suomalaiset eivät tunnistaneet karjalaisia), jotka eivät tervehtineet meitä. Me vielä näytämme venäläisille.”
Petrozavodskissa ja kymmenissä muissa vankileireissä suomalaiset metsäläiset tappoivat liian raskailla töillä, tauteihin ja teloituksin kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Neuvostoliiton sotavankien tappaminen oli suomalaisille teurastajiksi muuttuneille sotilaille ja upseereille uhkapeli, jota he harjoittivat aina tilaisuuden tullen. Puna-armeijan vangiksi ottama entinen Olonetsin sotavankileirin johtajan varamies, murhaaja Pelkonen tunnusti itse: ”Vangitut puna-armeijalaiset jäävät Suomen vihollisiksi ja pitäen heitä alempana rotuna, murskasin heti tilaisuuden tullen heidän pääkallonsa.”
Näiden kolmen sotavuoden kuluessa suomalaiset ryöstövalloittajat ovat näyttäneet karjalais-suomalaisessa snt:ssä toimeen pantujen murhien kautta, etteivät heidän tekonsa mitenkään eroa saksalaisten toimeenpanemista massamurhista Harkovissa, Kiovassa, Smolenskissa ja Lublinissa, romanialaisten julmuudesta Odessassa tai unkarilaisten teurastustöistä Lvovissa ja muissa Länsi-Ukrainan lääneissä. Suomalaiset ovat pyrkineet todistamaan, että heillä olisi Hitlerin Natsi-Saksasta erilliset päämäärät; että Suomi puolustaa omaa vapauttaan ja demokratiaa; ja ettei Suomi ole fasistinen vaan demokraattinen maa. Nämä väitteet on vastaansanomattomasti osoitettu perättömäksi Suomen hallituksen ja sotajohdon käskyjen kautta, joiden pohjalta toimeenpantiin miehitettyjen maa-alueiden ryöstöt, kaupunkien tuhoaminen ja kymmenien tuhansien siviili-ihmisten ja sotavankien epäinhimilliset tappamiset. Koko maailma, joka taistelee fasistista ruttoa vastaan, näkee Suomessa fasistisen Saksan uskollisen palvelijan, joka on hyljännyt kaikenlaisen demokratian hitusen.
Omaksuessaan fasistisen ryöstömoraalin Suomi laskeutuu täysin samalle tasolle Hitlerin Saksan kanssa ja kantaa vertaista vastuuta maailman vapautta rakastavien kansojen edessä.
(Raakakäännös Leena Hietanen)

maanantai 22. lokakuuta 2007

Keskuspankin keinottelut

(Julkaistu Kauppalehdessä Kaupungin valot-sarjassa 22.12.2003)

Keskuspankki paljon haltijana

Viron tämän syksyn kirjallinen tapaus on ollut keskuspankin entisen neuvonantajan Urmas Kajun muistelmat. Teos, Eesti Pank: persoonid ja saladused, on Viron oma Tamminiemen pesänjakajat. Se on poliittinen satiiri ja skandaalikirja, äärimmäisen hauska ja vaarallinen. Kirjoittajaa ei uskoisi juristiksi. Kirjan poliittiset vaikutukset heijastunevat kesän europarlamenttivaaleihin. Joillekin poliitikoille Brysselistä tulee viimeinen kunniallinen varauloskäynti Viron päivän politiikasta.
Ilman
katkeruutta
Kaju oli Viron keskuspankissa sen syntyhetkistä lähtien. Hän on nähnyt kruunun tulon ja rikollisen ruplien myynnin Tsetseniaan. Hän istui aitiopaikalla keskuspankin pitkäaikaisen pääjohtajan, Siim Kallasin oikeana kätenä. Hänen uransa päättyi surullisesti keskuspankin keinotteluyritykseen. Keskuspankin johto ryhtyi rahanahneuksissaan harrastamaan sijoitustoimintaa sillä seurauksella, että tuli vedetyksi nenästä ja 10 miljoonaa dollaria haihtui kuin tuhka tuuleen. Kajukin istui lopulta syytettyjen penkillä, mutta vapautui syyttömänä. Hän on ainoa asiaan sekaantunut, joka kadotti kaiken. Hän menetti virkansa, vaimonsa, rahansa ja terveytensä. Silti kirja ei ole katkeran miehen kirjoittama.
Tyhjäntoimittajat
keskuspankissa
Kajun kirja kuvaa hyvin virolaisen yhteiskunnan muotoutumista ja selviytymisstrategiaa heti itsenäistymisen jälkeen. Kaju muistuttaa, että koska Viro valitsi kiinteän kurssin politiikan eli valuuttakomitean, keskuspankkia ei olisi todellisuudessa tarvittu ollenkaan. Sillä kun ei ole mitään virkaa siinä systeemissä. Parhaimmillaan keskuspankissa oli kuitenkin työntekijöitä lähes kolmesataa. Pääosin tekemässä talousanalyysia maailmalta jo kotoa. Siim Kallas piti hyvän huolen työntekijöistä tuomalla keskuspankkiin kunnon ruokalan. Hän otti sen ylhäältä Toompealta eduskuntatalon henkilökuntaruokalasta. Se oli jo neuvostoaikana nomenklatuuran käytössä kehittynyt huippuunsa. Keskuspankin ruokatunneilla alettiin nähdä kansanedustajiakin, kun ateriahinnatkin olivat kaupungin edullisimmat.
Suomessa
saunassa
Keskuspankin vaurastuessa työntekijät alkoivat saada myös yhä parempia bonuksia joululahjarahasta puhumattakaan. Keskuspankki rakensi asuntoja. Autoetua laajennettiin yhä useammalle. Keskuspankki antoi edullista lainaa. Tärkeisiin kokouksiin maailmalla pyrittiin lähettämään aina mahdollisimman suuri delegaatio, jotta mahdollisimman moni saisi ulkomaan päivärahaa. Suomessakin käytiin tästä syystä aina kaksin. Samalla tavattiin Suomen Pankin kolleegoita, jotka veivät virolaisia virkaveljiä syömään ja saunaan. Suomen Pankissa Viron kaksoisedustukselle vähän naureskeltiin. Samalla virolaiset pankkivirkailijat tekivät pieniä kodinkonehankintoja vaimoilleen Helsingin tavarataloissa.
Epäpätevyys
ongelmana
Kajun kirja ei jätä epäilystä siitä, ketkä olivat vastuussa keskuspankin kadonneista miljoonista. Se myös rikkoo yleistä myyttiä Virosta menestystarinana. Viro ei eroa Venäjästä muussa kuin koossa. Päällimmäiseksi jää Kajun toteamus siitä, että asioita tekivät yleensä henkilöt, joilla ei ollut niihin minkäänlaista pätevyyttä.
Leena Hietanen
Kuva: Andres Teiss
Kuvateksti: Viron nykyinen keskuspankin pääjohtaja Vahur Kraft adjutantteineen saa osansa syksyn bestsellerissä Virossa.

Ikarusten ikävä

(Julkaistu Kauppalehdessä Kaupungin valot-sarjassa)

Ikarukset katosivat Tallinnan katukuvasta

Tallinnan joukkoliikenteessä päättyi yksi ajanjakso helmikuun 19. päivänä, kun viimeinen Ikarus-bussi poistui liikenteestä. Tallinnan kaupungin liikennelaitoksella (TAK) on käytössään nyt vain länsibussit, Scaniat ja Volvot. TAK juhlisti tapahtumaa näyttävästi. Ihmisiä kerääntyi hyvästelemään viimeistä Ikarusta. Tallinnalaiset saivat kiivetä vielä kerran Ikarus-bussin kyytiin. Kaupunginjohtaja Edgar Savisaar istui Ikaruksen rattiin, polkaisi kevyesti kaasua ja painoi punaista nappia, joka sammutti moottorin. Ikaruksen aikakausi oli Tallinnassa loppunut kestettyään 46 vuotta. Savisaar kiitteli kauniissa muistopuheessa Ikarusta.
-On hyvin surullista luopua vanhasta ystävästä. Ikarus oli niinkin pitkään erottamaton osa kaupunkikuvaa, hän sanoi.
TAK:illa on ollut historiansa aikana lähes 1000 Ikarusta. Eniten niitä oli Olympiavuonna 1980, kun Tallinnassa pidettiin Moskovan olympialaisten purjehduskisaosuus. Ikarukset valmistettiin sosialismileiriin kuuluneessa Unkarissa. Viro oli neuvostoaikana Ikarusten testipaikka. Tallinna sai ensimmäiset uudet mallit koekäyttöön. TAK antoi arvionsa bussien ovien leveydestä, korien vahvuudesta jne.
-En tiedä, otettiinko neuvojamme vakavasti, mutta kyllä me niitä annoimme, Sirje Roht, TAK:n tiedotuspäällikkö kertoo.
-Ikarus oli meille länsiauto. Se oli laadultaan huomattavasti parempi kuin venäläisten omat bussit, Roht sanoo.
Laatu heikkeni
oleellisesti
Unkarissa tuotetiin Ikarusta 13 000 vuosivauhtia pelkästään Neuvostoliiton markkinoille. Kilpailun puuttuminen heikensi laatua. Lopullisesti Ikaruksen aika oli ohi 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. TAK:n tyly arvio on, että Unkarissa ryhdyttiin säästämään metallia bussien valmistuksessa. Korit ohenivat, ruostesuojaus tehtiin puutteellisesti, matkustamon lämmitys ei toiminut talvella, ikkunat olivat yksinkertaiset eikä bussin lattia kestänyt kuormitusta. Pelastus tuli Suomesta ja Ruotsista. Helsinki lahjoitti Tallinnalle ensimmäiset käytetyt kahdeksan Volvoa 1992.
Kuljettaja Lembit Kaasik on ajanut TAK:n busseja vuodesta 1968. Hän on ennättänyt ajaa loppuun 5 Ikarusta. Nyt hän ajaa Volvoa.
-Se on kuin lomalla olisi, Kaasik sanoo.
Ikarus on hänen mielestään fyysisesti raskas. Etuna taas oli bussien yksinkertaisuus, koska automatiikkaa oli vähän. Lembit Kaasik on viimeisiä vironkielisiä bussinkuljettajia TAK:lla. Kaasik on käynyt Helsingissä kokeilemassa bussin kuljettajan työtä. Hän palasi Tallinnaan, koska Tallinnassa oli hänen mielestään paremmat työolot.
-Helsingissä vaihtui joka päivä auto ja reittien oppiminen oli vaikea. Kuskien vaihtokin tehtiin suoraan kadulla. Sehän on talvella kylmää, hän kertoo.
TAK:ssa hänellä on oma bussi, Volvo.
TAK myy viimeiset seitsemän Ikarusta Vilnan kaupungille. Yhden se pitää museoesineenä. Huhtikuun lopussa TAK saa 15 uutta Volvoa, jotka vastaavat kaikille euronormeille.
Leena Hietanen
Kuva: Albert Truuväärt
Kuvateksti: Lembit Kaasik on kuljettajan uransa aikana nähnyt Ikaruksia ja joutunut huoltamaan niitä varsin useasti.

Lievä miehitys

(Julkaistu Turun Sanomissa 25.02.2000)
VIRON LÄHIHISTORIAN TUTKIMUS ON ALKANUT
Historioitsija Magnus Ilmjärv etsii syitä virolaisten alistumiseen vuonna 1939
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Jos Suomessa historioitsijat välttelivät pitkään sisällissodan käsittelyä, virolaisten kansallinen trauma on itsenäisyyden kadottaminen vuosina 1939-40. Virolainen historioitsija Magnus Ilmjärv järkytti virolaisia viime syksynä käymällä Viron lähihistorian kimppuun ennen kokemattomasta näkökulmasta. Myytit valtion päämiehistä romahtivat ja virolaisten oma osuus neuvostovallan pystyttämisessä alkoi tulla ilmeiseksi.
”Virossa historiankirjoittajan toivotaan näyttävän meidät kauniina ja rehellisinä. Kun jotakin epämiellyttävää tulee vastaan, se voi olla vain ulkopuolisen harhakäsitys”, Ilmjärv naurahtaa.
Lähihistorian tutkiminen on Ilmjärven mukaan Virossa vasta alussa. Neuvostoaikana tutkimusta leimasi ideologisuus. Arkistot olivat suljettuja ja vanhojen sanomalehtien lukeminenkin oli luvanvaraista.
”Kun muualla 1920-ja 30-lukuja käsiteltiin 1960- ja 70-luvuilla, me teemme sen vasta nyt”, Ilmjärv sanoo.
Itsevaltaiset
tientekijät
Viron historian instituutissa työskentelevä Magnus Ilmjärv tekee parhaillaan väitöskirjaa Helsingin yliopistoon Baltian maiden ulkopolitiikasta vuosina 1933-40 eli Hitlerin valtaantulosta neuvostovallan alkuun. Väitöskirjassaan hän tutkii mm. Baltian maiden presidenttien suhteita Neuvostoliiton lähetystöihin 1920-30-luvuilla sekä itsevaltiuden osuutta traagisiin tapahtumiin.
”Virossa alkaa haihtua edellisen itsenäisyyden idealisointi. Sitä edistää jo tieto, että vuosien 1934-40 autoritaarinen valtakausi valmisti tietä neuvostovallalle”, Ilmjärv sanoo.
Pätsin kausi ei Ilmjärven mielestä erityisesti eronnut neuvostoajasta. Lehdistöä ja liikkumista rajoitettiin tuolloinkin. Tosin ketään tapettu poliittisilla perusteilla. Latviassa 1934 vallankaapannut Karlis Ulmanis vangitutti sosiaalidemokraattisen puolueen johdon, joukossa kansanedustajia ja toimitti heidät Liepajan keskitysleiriin.
”Voi vain kuvitella sitä vihaa, mikä sosiaalidemokraateilla oli Latviassa”, Ilmjärv sanoo.
Liettuassa diktatuuria oli kestänyt jo vuodesta 1926. Siellä kansan viha diktatuuria vastaan oli voimakkainta.
”Toisin kuin Virossa Liettuassa ja Latviassa oli huomattavasti enemmän niitä, jotka iloitsivat puna-armeijan tulosta”, Ilmjärv toteaa.
Miehitys vai
anneksio
Historiankirjoituksissa on vuosien 1939-40 tapahtumista monta eri tulkintaa: Neuvostavalta alkoi miehityksen, anneksion (liittäminen) tai vapaaehtoisen liittymisen kautta.
”Miehitys toimi varmasti. Se voi tapahtua monilla tavoilla. Esimerkiksi yksi valtio marssii sisään toisen valtion rajojen yli ja panee valtaistuimille miehityshallituksen. Virossa niin ei käynyt vaan miehitys perustui kahdenpuolisiin sopimuksiin”, Ilmjärv sanoo.
Kansainvälisessä oikeudessa se luo Ilmjärven mukaan monimutkaisen tilanteen, sillä kansainvälinen oikeus ei määrittele selkeästi tapauksia, joissa miehitys toteutetaan kaksipuolisten sopimusten avulla. Kun Neuvostoliitto esitti heinäkuussa 1940 ultimatumin Baltian maille, Viron, Latvian ja Liettuan hallitukset ottivat sen vastaan kiistämättä uhkavaatimukseen sisältyviä syytöksiä.
”Ulkomailla ymmärrettiin Neuvostoliiton miehitys suurvallan turvallisuuspoliittisena tekona Saksan kasvavaa uhkaa vastaan. Yksikään ulkomaa ei protestoinut ja miksi niiden olisi oma-aloitteisesti pitänytkään, sillä kukaan ei sitä pyytänyt”, hän sanoo.
Toinen asia on elokuun 1940 anneksio. Ilmjärven mukaan sitä ei monet valtiot tunnustaneet. Tosin Baltiassa löytyi ryhmiä, jotka puolustivat liittymistä suuren itänaapurin kanssa.
Ilmjärv ymmärtää, että Venäjän kanssa miehityksestä on edelleenkin vaikea puhua.
”Tulevaisuus näyttää, voidaanko asiaa koskaan selvittää. Venäläiset voivat aina vedota johtajiemme juhlapuheisiin, ystävyyden vakuutteluihin ja sopimuksiin”, hän sanoo.
Laidoner
Ja Päts
Magnus Ilmjärv haluaa arvioida uudelleen Konstantin Pätsin lisäksi myös puolustusvoimain komentajan Johan Laidonerin. Muutamien virolaisten historioitsijoiden mielestä Laidonerista, Viron Mannerheimista ei saisi sanoa mitään mainetta himmentävää. Ilmjärven mielestä Laidonerin ansiot jäävät vapaussodan johtajuuteen. Myöhemmin hänestä tuli epäonnistunut liikemies ja vallankaappauksen järjestäjä 1934. Päts mm. mitätöi omalla päätöksellään Laidonerin velat. Alistumisessa ja täydellisessä antautumisessa vuonna 1940 hänen osuutensa oli jopa Pätsiä suurempi.
”Suomessa häntä on verrattu Mannerheimiin, mutta sitä ei voi kyllä tehdä”, Ilmjärv sanoo.
Ilmjärven mielestä osa virolaisia on kiitollisia Pätsille alistumisen takia, sillä he uskovat säilyttäneen henkensä sen ansiosta. Siperiaan joutuneet olivat luonnollisesti katkeria. He pitävät Pätsiä ja Laidoneria osasyyllisenä jopa kyydityksiin, sillä nämä olivat takavarikoineet virolaisten passit eivätkä halukkaat päässeet pakenemaan maasta.
Kilpajuoksu
Moskovaan
Ilmjärv ei usko, että Viron kohtalon ratkaisi pelkästään maailmanpolitiikka. Vaikka 1939 solmittu Molotov-Rippentropp-sopimus näytteli merkittävää osaa eristäessään Baltian maat muusta maailmasta, johtajillakin oli oma osuutensa. Ilmjärv romuttaa myös myytin, että Neuvostoliiton kanssa 1939 solmitun yhteistyösopimuksen aloite olisi tullut Moskovasta. Kun Molotov-Rippentropp-sopimus tuli tietoon, Ilmjärven tutkimusten mukaan virolaiset itse ryntäsivät Moskovaan yhteistyösopimuksen saavuttamiseksi.
”Virolaisten ja latvialaisten välillä alkoi kilpajuoksu Moskovaan. Kumpi ennättää ensin? Virolaiset voittivat. Kuvaavaa on, että kun suomalaiset matkustivat Moskovan neuvotteluihin junalla, virolaiset lensivät”, hän huomauttaa.
Ilmjärv ei hyväksy näkökulmaa, että maailmansodan alettua Viron oli pakko valita Venäjän tai Saksan välillä.
”Kaikkia päätöksiä ei oltu tehty puolestamme. Puolalaiset ja suomalaiset eivät valinneet puolta vuonna 1939. Johdolla oli kolme vaihtoehtoa: tehdä sopimus, ryhtyä sotilaalliseen vastarintaan tai poliittinen taistelu”, hän sanoo.
Poliittisilla keinoilla hän tarkoittaa mm. maanpakolaishallituksen perustamista ja diplomaattiedustustojen käyttöä. Ilmjärven mielestä jossittelu ei kuulu historioitsijalle, mutta annektion välttäminen olisi edellyttänyt myös sisäpoliittisia ratkaisuja. Hallinta olisi pitänyt muuttaa demokraattiseksi, sillä kansa oli hajonnut kaikissa Baltian maissa. Hajonnut kansa on huono taistelija.
Hän heittää myös kysymyksen: ”Onko Baltia ollenkaan puolustettavissa sotilaallisilla menetelmillä vai vain poliittisilla?”
KUVATEKSTI:
Magnus Ilmjärv hätkähdytti viime syksynä tutkimuksillaan Konstantin Pätsin suhteista Neuvostoliiton lähetystöön.

Viron huumeongelma

(Julkaistu Turun Sanomissa 31.03.2000)
AIDS:in ehkäisykeskuksen johtaja Nelli Kalikova:
VIRON HUUMEONGELMAAN
PUUTUTTAVA NOPEASTI
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron AIDS:in ehkäisykeskuksen johtaja Nelli Kalikova on nähnyt työssään Viron huumeongelman kärjistymisen.
”Se on riistäytynyt täysin käsistä”, hän väittää.
AIDS:in ehkäisykeskus seuraa huumetilannetta, koska suonensisäisten huumausaineiden käyttäjät ovat potentiaalisia hiv-potilaita. Virossa ei ole toistaiseksi rekisteröity yhtään neulojen välityksellä aidsiin sairastunutta. Narkomaaneista 80 prosentilla on jo B- ja C-hepatiittia, mikä kertoo heidän olevan vaaravyöhykkeessä.
Virossa arvioidaan Kalikovan mukaan narkomaaneja olevan noin 10 000. Heistä 70 prosenttia on heroiinin käyttäjiä. Puolet heistä, 3500 asuu Tallinnassa ja puolet Narvassa, Sillamäellä ja Kohtlajärvellä.
Venäläisten
ongelma
Kalikovan mielestä Viron huumeongelmista on vaiettu, koska valtaosa ihmisistä ei ole omasta mielestään tekemisissä huumausaineiden kanssa. He tietävät narkomaanien olemassaolosta vasta sitten, kun käsilaukku tai autoradio varastetaan. Narkomaanien vanhemmat taas ovat yllättyneitä lastensa huumeidenkäytöstä.
”Tilanne on uusi vanhemmille. Heidän ensimmäinen reaktionsa on shokki. He alkavat hävetä ja syyttää itseään eivätkä kerro kenellekään murheistaan”, Kalikova sanoo.
Heroiinin eli suonensisäisen huumeen käyttö on venäläisten ongelma. Tutkimusten mukaan 98 prosenttia käyttäjistä on venäjänkielisiä ja ne harvat virolaisetkin heroinistit ovat kasvaneet venäjänkielisessä ympäristössä. Huumeet ovat selkeästi myös nuorten ongelma. Narkomaaneista yli 50 prosenttia on aloittanut heroiinin käytön 14-20-vuotiaana. Heroiinin käyttö on myös selvästi poikien ratkaisu, sillä heitä on käyttäjistä 86 prosenttia. Tyttöjen osuus on kuitenkin koko ajan kasvamassa.
Kun venäläiset nuoret käyttävät heroiinia, virolaiset valitsevat ekstaasin ja amfetamiinin. Huumeiden käytön erilaisuudelle Kalikovalla on oma hypoteesi. Hän uskoo venäläisten valitsevan unettavia huumeita siksi, että he haluavat rauhoittaa kymmenet ongelmansa yhdellä. Virolaisten elämä sen sijaan on kiihkeää ja töitä tehdään ympäri vuorokauden.
”He tarvitsevat stimuloivia ja energiseksi tekeviä huumeita”, Kalikova uskoo.
Perheen
arvomaailma
Kalikovan mielestä huumeiden käyttö on Virossa selkeästi sosiaalinen ongelma.
”Kysymys ei ole rahasta vaan yhteiskunnallisen elämän ulkopuolelle jäämisestä”, Kalikova toteaa.
Hän on tutkinut narkomaanien vanhempien taustaa ja löytänyt altistavia tekijöitä. Vanhemmilla on yleensä materiaalisia arvoja korostava arvomaailma. Äidit haluavat lastensa näyttävän yhtä vaurailta kuin toverinsa. Koska perheet ovat keskiluokkaisia pienten tulojen perheitä, niissä työskennellään aamusta iltaan.
”Lapset tarvitsevat muutakin kuin rahaa”, hän sanoo.
Monet narkomaanit tulevat hajonneista perheistä. Narkomaanin äiti on usein yksinhuoltaja, mutta vielä useammin uudelleen naimisissa. Uusi isäpuoli on tullut perheeseen, kun lapsi on ollut 7-10-vuotias.
”Ilmeisesti se on herkkä ikä, sillä jos isäpuoli ei ota lasta täysin omakseen, lapsi tuntee itsensä torjutuksi”, hän sanoo.
Narkomaaneiksi ajautuneet nuoret eivät ole ihmelapsia vaan ns. tavallisia lapsia. Koulunsa he ovat suorittaneet joten kuten. Neuvostoaika tarjosi myös tällaisille nuorille itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia.
”Lapsi saattoi viettää aikaa pioneerileirissä. Harrastus- ja urheilukerhot olivat ilmaisia. Jos hän menestyi hyvin, hän lähti Meriakatemiaan. Jos hän ei aivan niin hyvin menestynyt, hän meni kalateollisuuskouluun. Oli vaihtoehtoja elää normaalisti”, Kalikova luonnehtii.
Nyt koulutuksen hankkiminen on vaikeampaa, sillä se on muuttunut maksulliseksi. Myös harrastukset vaativat rahaa.
Epäonnistunut
integraatio
Kalikovan mielestä venäläisten integraatiopolitiikka on epäonnistunut. Viro on tuottanut tuhansia asosiaalisia ihmisiä herättyään liian myöhään venäläisten syrjäytymiselle.
”Virossa oli hyvin pitkään sellainen politiikka, että kun tehdään oikein tiukat lait, venäläiset lähtevät maasta. He eivät lähteneet. Vanhemmat venäläiset ovat reagoineet toisin kuin nuoret. Kun nuoret eivät pääse toteuttaman itseään laillisesti, he alkavat tehdä sitä laittomasti”, Kalikova uskoo.
Häntä ihmetyttää se, että virolaiset puhuvat nyt vasta venäläisten integraatiosta, kun kymmenen vuotta on kulunut. Integraatio olisi pitänyt aloittaa jo vuonna 1992, sillä vaikeimmassa asemassa olevat 19-20-vuotiaat pojat ovat kaikki kasvaneet Viron tasavallassa.
”He ovat Viron integraatiopolitiikan hedelmiä”, Kalikova väittää.
Huume
vaihtui
Virossa suonensisäinen huume vaihtui 1998 kesällä. Siihen saakka narkomaanit käyttivät unikkolientä, jota valmistettiin Ukrainasta ja Venäjältä tuoduista unikonsiemenistä. Se korvautui vahvemmalla heroiinilla. Kun narkomaanit oli opetettu heroiinin käyttöön, hinta nousi kolmen kuukauden päästä pilviin. Muutos merkitsi sitä, että kalliimpi ja vahvempi huume lisäsi varkauksia ja kuolemia yliannoksiin.
”Virossa on tehtävä nopeasti jotakin, sillä muutoin alkavat toteutua muualta tutut kuviot”, Kalikova sanoo.
Naiset ja miehet hankkivat huumerahoja eri tavalla. Kun miehet hankkivat huumerahaa varastamalla tai ryöstämällä, naiset pitävät kunniallisempana myydä itseänsä.
”Prostituutit, jotka tienaavat kehollaan rahaa paremman elämän toivossa, pitävät huolta itsestään. Sen sijaan narkomaaniprostituutit ovat vaarallisia, sillä huumeiden saamiseksi he eivät vaadi turvaseksiä eivätkä pidä huolta ehkäisystä vaan synnyttävät lapsia”, Kalikova sanoo.
Kalikovan mielestä Virossa pitäisi tehdä poliittisella tasolla pikaisesti päätöksiä, sillä huumeet ovat tunkeutuneet jo kouluihin. Samanaikaisesti Virosta puuttuvat narkomaanien huoltokodit ja parantolat.
Huonot välit
poliisiin
Kalikovalla on hyvin erilainen näkemys huumenuorten kohtelusta kuin poliisilla. Sen sijaan että poliisi ottaa kiinni narkomaaneja ja sakottaa heitä, sen pitäisi Kalikovan mielestä keskittyä välittäjiin.
”Nuorista tehdään rikollisia, vaikka he ovat itse rikoksen uhreja. Sakottaminen on aivan turhaa, sillä sakon maksaa vain se tyhjäksi lypsetty vanhempi”, Kalikova sanoo.
Kalikovan mielestä poliisi ei tee riittävästi töitä välittäjien kiinnisaamiseksi. Hän epäilee narkorahojen olevan niin suuria ja niin korkealle tunkeutuneita, että se estää poliisia toimimasta. Hän väittää itsekin löytävänsä välittäjät helposti.
”Minäkin tiedän paikkoja, missä huumeita myydään. Menen sinne auton kanssa ja istun hiljaa puolitoista tuntia. Auto tulee, varpusparvi lapsia pyrähtää auton luokse ja katoaa. Autojen rekisterinumerot olisi helppo poimia ylös. Miksi poliisi ei tee sitä”, hän kysyy.
Kalikova uskoo myös poliisin roolin olevan äärimmäisen vaikea nyky-Virossa. Sosiaaliset ongelmat pitäisi Kalikovan mielestä ratkaista ensin, sillä epätasa-arvoisuus ruokkii rikollisuutta.
”Rikosten tekijöiden määrä kasvaa kuin lumipallo eikä poliisi ennätä millään perässä. Poliisi on sellainen kuin on valtio ja sen politiikka”, Kalikova laukoo.
KUVA: ANDRES TEISS
Kuvateksti:
Nelli Kalikovan mielestä venäläisten huumeiden käyttö Virossa on seurausta epäonnistuneesta integraatiosta.
Taulukkoja, jos tarvis:
Suonesisäisten huumeiden käyttö kansallisuuden mukaan.
Huumeiden käytön aloittaa yli 50 prosenttia 14-20-vuotiaana.
Poikien huumeiden käyttö on huomattavasti tyttöjen huumeiden käyttöä suurempaa.

perjantai 19. lokakuuta 2007

Typerysten kylä

(Julkaistu Turun Sanomissa 11.7.1999 sarjassa Samaan aikaan toisaalla.)

TYPERYSTEN KYLÄSSÄ ON TILAA

Tallinnan liepeillä on erikoinen asuinalue, jota voisi kutsua muistomerkiksi Viron uhosta. Kansan suussa paikka on saanut nimen ”lollide küla”, typerysten kylä.
Alueen rakentaminen alkoi jo 1980-luvun lopulla perestroikan aikana. Ensimmäiset virolaiset olivat rikastuneet tekemällä tulonsa valuutalla ja maksamansa kulunsa ruplilla.
Alueelle alkoi nousta toinen toistaan hurjempia pytinkejä. Asuinhuoneita oli parhaimmillaan parikymmentä. Käsin taotut rauta-aidat ympäröivät luksuslinnoja. Koska rakentaminen oli tuohon aikaan lähes ilmaista, arkkitehdit olivat innoissaan saadessaan toteuttaa mitään häpeämättömien rikkaiden unelmia.
Kun Suomessa kultahammasrannikot ovat ikävystyttäviä eivätkä mitenkään vihjaa vauraista asukkaista, Virossa moista puritaanisuutta ei ymmärretä. Rahan pitää näkyä. Talossa pitää olla torni, mieluummin monta.
Kateelliset tallinnalaiset alkoivat nimitellä merenrantaan, katajaiselle kankaalle syntyvää asuinaluetta typerysten kyläksi. Pelkkää kateutta se ei ollut. Alue ei ollut Tallinnan kunnallisverkossa ja se toi ongelmia. Lämpö- ja vesijohtoverkosto puuttui. Jätehuolto ei toiminut. Alueelle ei ollut kunnon tietä. Edelleenkin sinne vie vain pieni merkkaamaton soratie.
Kun rahauudistus tuli vuonna 1992, asukkailla alkoivat ongelmat. Kulut nousivat ja tulot pienenivät. Monen talon rakentaminen jäi kesken. Linnojen myynti osoittautui vaikeaksi. Kukaan ei tuntunut tarvitsevan 20 makuuhuonetta. Typerysten kylä autioitui. Taloja yritettiin kaupata suomalaisille konferenssikeskuksiksi tuloksetta.
Virolaisten lehtijuttujen perusteella alueelle olivat rakentaneet taloja merenkulkijat. Erikoisesti kylä oli suosiossa Helsingin ja Tallinnan välisessä laivaliikenteessä operoivien firmojen omistajien ja johtajien parissa.
Entisistä omistajista juuri ketään ei enää asu typerysten kylässä. Kesäinen huviajelu paljastaa elämän kylään hiljalleen palaavan. Yksi Lexus meni ohi.
LEENA HIETANEN

Kuvateksti:
Arkkitehdit ovat saaneet käyttää mielikuvitustaan rikkaille asuntoja suunnitellessaan.

Tai
Keskelle peltoa noussut rikkaiden asuinalue kärsii asukkaiden puutteesta Virossa.

Kielilakia tiukennetaan

(Julkaistu Kauppalehdessä 1.2.1999)
VIRO TIUKENSI KIELILAKIA
Stockmannin johtajalla ei ole hätää, venäläinen torimyyjä pelkää
KL TALLINNA
Viron parlamentti hyväksyi keskiviikkona kielilain, jonka mukaan palveluammatin harjoittajien ja yrittäjien on osattava viron kieltä. Heinäkuun alussa voimaan astuva laki edellyttää ymmärrettävää viron kielen taitoa paitsi taksinkuljettajilta, myyjiltä, kampaajilta ja tarjoilijoilta, myös yksityissektorin yrittäjiltä. Lakia on vastustanut niin Euroopan vähemmistöasiain komissaari Max van der Stoel kuin Viron venäläiset. Lain kohtaa, joka edellyttää yksityisyrittäjiltä ns. valtion virallisen kielen taitoa on pidetty poikkeuksellisena maailmassa. Käytännössä se koskisi myös suomalaisia yrittäjiä Virossa.
Tallinnan Stockmannin johtaja Pentti Korhonen sanoo, ettei hän ole uudesta laista huolissaan.
”En ole uhrannut ajatustakaan asialle. Alkuaikoina meillä oli 11 suomalaista johtoryhmässä. Nyt heitä on enää 4. Hyvien tapojen mukaisesti viron kielen osuus on lisääntynyt johtamisessa koko ajan”, hän sanoo.
Korhonen katsoo lain toteuttamisen olevan vaikeaa.
”En käsitä, kuinka lakia valvotaan. Saattaa olla, että työ- ja oleskelulupien myöntämisen yhteydessä aletaan tarkistaa kielitaitoa”, hän sanoo.
Lakia pidetään Virossa jo syntyessään sutena. Eesti Päevaleht arvioi pääkirjoituksessaan, etteivät suomalaiset johtajat tule pyyhkimään Tallinnan pölyjä jaloistaan vaan ne, jotka lakia pelkäävät, ovat ummikkovenäläiset torimyyjät, suutarit, jne. Lehti ei myöskään usko, että kielivirasto lähtisi tekemään tarkistuksia jokaiseen epämääräiseen kellarikapakkaan, joissa riskimmätkin miehet saavat selkäänsä. Lain täyttäminen jää työnantajan omaksi asiaksi, lehti toteaa.
LEENA HIETANEN

Kielilakia tiukennettiin

(Julkaistu Turun Sanomissa 2.07.1999)
Tiukennettu kielilaki astui Virossa voimaan eilen
MYYJIEN OSATTAVA
VIRON KIELTÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Virossa astui eilen voimaan tiukennettu kielilaki, joka velvoittaa niin myyjien, kampaajien, taksinkuljettajien kuin yksityisten yritysten johtajienkin puhuvan ymmärrettävää viron kieltä. Uusi kielilaki edellyttää pakollista viron kielen taitoa tavaran tai palvelun tarjoajilta. Yksityisissä yrityksissä esimerkiksi ulkomaalaisen johtajan on kyettävä tarjoamaan virolaisille alaisilleen työohjeet viron kielellä tai tarjottava tarvittaessa tulkin apua. Myös valtion virkamiehet saavat tarkennetut viron kielen tasovaatimukset.
Tiukennettu kielilaki hyväksyttiin parlamentissa helmikuun alussa ja presidentti Lennart Meri hyväksyi sen helmikuun 12. päivänä. Lakia on kritisoinut niin ETYJ:n vähemmistökomissaari Max van der Stoel kuin venäläinen vähemmistö, joka keräsi adresseja lain tiukennusta vastaan. Yrityssektori on myös hämmästellyt lakia kansainvälisestä tavasta poikkeavaksi. Jos valtion yhtiössä voidaankin määrätä valtion kieli viralliseksi, kansainvälisissä ja yksityisissä yrityksissä kommunikoinnissa käytettyä kieltä on pidetty yrityksen sisäisenä asiana.
Lain edellyttämät kielivaatimukset määrittelee Viron hallitus omalla määräyksellään. Sitä se ei ole vielä tehnyt.
Lain hyväksymisen yhteydessä virolainen lehdistö arvosteli lakia jo syntyessään sutena, sillä sen valvonnan uskotaan olevan vaikeaa. Kielilain tiukennusten ei arvioitu johtavan siihen, että suomalaiset johtajat karistaisivat Viron pölyt jaloistaan. Uutta lakia pelkäävät nimenomaan torimyyjät, suutarit ja muut yleisön palvelun kanssa tekemisissä olevat ummikkovenäläiset.
Lain valvojana tulee toimimaan kielivirasto. Suomalaiset yritysjohtajat ovat arvioineet, että lakia voidaan valvoa parhaiten oleskelu- ja työlupia myönnettäessä. Koska kieliviraston resurssit ovat rajalliset, lain toteuttamisen uskotaan jäävän hyvin pitkälle työnantajan omaksi asiaksi.

torstai 18. lokakuuta 2007

Venäläisten puolueet

(Julkaistu Turun Sanomissa 5.3.1999 artikkelisarjassa Viron vaalit, 7.3.)


Viron ainoat julkisesti vasemmistolaiset liittoutuvat venäläisten kanssa
RIIDAT HAJOTTAVAT VENÄLÄISET
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron venäläisten tilannetta heikentää vaaleissa se, etteivät venäläiset kyenneet sopimaan yhteisestä vaalilistasta vaan parlamenttiin pyrkii kaksi venäläisten puoluetta. Hajaantuminen merkitsee mahdollisuutta, ettei venäläisten edustusta nähdä Viron parlamentissa ollenkaan. Sitä pidetään vaarallisena Viron kansainvälisen maineen kannalta.
Venäläiset eivät olleet edustettuna uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäisessä parlamentissa vuosina 1992-95. He saivat ensimmäisen kerran edustajia läpi vuoden 1995 vaaleissa, kun Viron parlamentin 101 kansaedustajasta kuusi paikkaa meni venäläisille. Neuvosto-Viron korkeimmassa neuvostossa vuonna 1991 venäläisten määrä oli 27 kansanedustajaa neuvoston 105 edustajasta.

Kommunistit
hengissä
Venäläisten puolueista vahvempi on Yhdistynyt kansanpuolue (Ühinenud Rahvapartei), jonka puheenjohtaja on Viktor Andrejev. Se on ainoa monikansallinen puolue Virossa, joka korostaa yhteistyöhaluaan kaikkien virolaisten puolueiden kanssa. Yhdistyneen kansanpuolueen jäsenistä 10-15 prosenttia on virolaisia. He ovat useimmiten venäjää puhuvia, Venäjältä palanneiden virolaisten jälkeläisiä, jotka ovat saaneet kansalaisuuden automaattisesti. Puolueen piirissä on myös runsaasti juutalaisia.
Toinen parlamenttiin pyrkivä ryhmittymä Venäläisten puolue (Vene erakond Eestis) on selkeästi keskittynyt venäläisten etujen ajamiseen. Se vaatii kansalaisuuden helpottamista venäläisille sekä tietyille alueille venäjän kielelle virallista toisen kielen asemaa. Sen kannattajat ovat ei-kansalaisia, joilla ei ole äänioikeutta parlamenttivaaleissa. Siksi Nikolai Maspanovin johtaman Venäläisten puolueen ei odoteta ylittävän äänikynnystä jä pääsevän parlamenttiin.
Andrejevin johtama Yhdistynyt kansanpuolue on liittoutunut Viron kommunistisen puolueen (EKP) jatkajan, Viron sosiaalidemokraattisen työpuolueen kanssa. Koska EKP:n viimeinen johtaja Tiit Toomsalu on vaalilistalla kolmantena nimenä, on hyvin todennäköistä, että Viron parlamentissa tullaan näkemään myös entisiä kommunisteja, jotka vielä tunnustavat väriä.

Hiljaa
huipulla
Venäläisten jakautuminen kahteen leiriin johtuu ennen kaikkea puolueiden johtohahmojen välisestä valtataistelusta ja kyvyttömyydestä sopia yhteisistä ehdokkaista.
Viktor Andrejev on syntynyt Latvian rajalla sijaitsevassa Valgan kaupungissa vuonna 1946. Hän on koulutukseltaan insinööri ja työskennellyt pääosan elämästään Koillis-Viron palavan kiven laitoksilla tutkijana. Politiikkaan hän joutui sattumalta. Aivan neuvostoajan lopulla hänet valittiin korkeimpaan neuvostoon, jossa hänestä tuli puheenjohtaja Arnold Rüütelin varamies. Virolaisille oli tärkeää näyttää venäläisten pääsevän myös poliittisesti merkittäville paikoille itsenäisyystuulien puhaltaessa. Andrejev täyttikin suurenmoisesti hänelle annetun roolin vaieten monta vuotta korkeimman neuvoston johtokunnassa.
Ensimmäisten parlamenttivaalien jälkeen vuonna 1992 isänmaalaisten noustessa valtaan venäläisiä ei päässyt yhtään parlamenttiin. Andrejevia ei kuitenkaan unohdettu vaan hänet valittiin Tallinnan kaupungin apulaiskaupunginjohtajaksi. Sielläkin Andrejev jatkoi uskollista, hiljaista työtyyliään.
Andrejev löysi äänensä vasta ennen vuoden 1995 vaaleja, kun hänet valittiin Yhdistyneen kansanpuolueen puheenjohtajaksi. Hänen taakseen johtokuntaan asettui pääosin venäjänkielinen tekninen intelligentsia. Yleisesti puoluetta pidetään valtaapitävien suhteen lojaalina ja se pyrkii välttämään teräviä poliittisia kannanottoja.

Äänekäs
kilpailija
Yhdistynyt kansanpuolue sai vuonna 1995 kovan kilpailijan, kun Nikolai Maspanov perusti Venäläisten puolueen. Se oli heti alusta lähtien kriittinen Viron kansalaisuuspolitiikkaa kohtaan ja korosti venäläiskeskeisyyttään. Verrattuna Andrejevin puolueeseen, Venäläisten puolueella on demagogisia ja populistisia piirteitä runsaasti. Puheenjohtaja Nikolai Maspanov puhuu sujuvaa viron kieltä toisin kuin Andrejev. Maspanovia pidetään kunnianhimoisena ja taitavana poliitikkona. Hän on ammatiltaan kemisti. Maspanov viihtyy hyvin juhlissa ja hänen alkoholin käyttönsä on runsaanlaista. Hän on nukahtanut humalassa kerran parlamentissakin.
Toisin kuin Andrejevilla Maspanovilla ei ole oleellisia siteitä Moskovaan. Venäjällä Maspanovin puoluetta pidetään shovinistisena, jolle avointa tukea ei haluta osoittaa.
Maspanovin puolue tulee olemaan Yhdistyneen kansanpuolueen kovin kilpailija. Tosin venäläisten ääniä vie myös keskustapuolue. Yhdistynyt kansanpuolue on valmis yhteistyöhön keskustan kanssa. Mikäli keskustan puheenjohtaja Edgar Savisaar pääsee hallituksen muodostajaksi, ei ole mahdotonta, että ensimmäinen venäläinen pääsisi jopa ministeriksi, ei kuitenkaan kovin merkittävälle postille.

Kuvateksti:
Monet venäläiset pitävät Viktor Andrejevia liian pehmeänä virolaisille vallanpitäjille.

Siim Kallas

(Julkaistu Turun Sanomissa 14.02.1999 artikkelisarjassa Viron vaalit 7.3.)

Reformipuolueen Siim Kallas on vaalien ennakkosuosikki, mutta invalidi:
MILJOONAT DOLLARIT TIELLÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron yhden karismaattisimman poliitikon vastustajat ovat onnistuneet tavoitteissaan: Siim Kallasin tie pääministeriksi on torpedoitu käynnissä olevaan oikeusprosessiin. Kallas istuu syytettynä yrityksestä kavaltaa valtion varoja noin 100 miljoonaa kruunua (40 miljoonaa markkaa) omaan taskuun. Kallas on torjunut kaikki syytteet poliittisena ajojahtina. Kallas oli keskuspankin pääjohtajana, kun valtion pankki Põhja-Eesti Pank sijoitti keskuspankista lainaamansa 10 miljoonaa dollaria Sveitsiin, josta rahat katosivat taivaan tuuliin.

Opposition
johtaja
Siim Kallasin reformipuolueen kanssa haluaa hallitusyhteistyöhön kolme puoluetta Andres Tarandin johtamat Maltilliset, Mart Laarin johtama Isänmaan liitto ja Toomas-Hendrik-Ilveksen Kansanpuolue. Kaikki neljä puoluetta ovat tällä hetkellä oppositiossa.
Siim Kallasia on pidetty tämän hallitusvaihtoehdon pääministeriehdokkaana ennen kaikkea siksi, että reformipuoluetta pidetään yhtenä vaalien voittajista.
Reformipuolue luokitellaan Virossa liberaaliin oikeistoon. Se kannattaa vahvaa äärikapitalistista talouspolitiikkaa, siltä puuttuvat äärikansalliset elementit. Sen äänestäjiksi luokitellaan virolaiset menestyjät, yrittäjät ja pankkiirit.

Tekijä jo
menneisyydessä
Siim Kallas on ollut tekijä jo Neuvosto-Virossa. Kallas syntyi Tallinnassa 1948 ja lopetti opiskelut Tarton yliopiston taloustieteellisessä tiedekunnassa 1972. Vuoteen 1975 Kallas keskittyi Tartossa syventäviin opintoihin rahoitus- ja lainoitusalalla, mutta väitöskirja jäi kirjoittamatta. Sen jälkeen hän työskenteli mm. Neuvosto-Viron valtiovarainministeriössä ja Säästökassojen pääjohtajana.
Siim Kallas oli poliittisesti aktiivinen jo opiskelija-aikanaan. Hän oli yliopiston komsomol-komitean aktivisti agitoiden opiskelijoita astumaan puolueen jäseneksi uralla etenemiseksi. Myöhemmin hän nousi Viron kommunistisen puolueen äänenkannattajan, Rahva Häälen päätoimittajan sijaiseksi. Perestroikan lopulla Siim Kallas valittiin Neuvostoliiton kansanedustajalaitoksen edustajaksi Moskovaan.

IME toi
mainetta
Kallas kuului nelikkoon, joka osallistui aktiivisesti Viron talouden irrottamiseen Neuvostoliitosta. Yhdessä Tiit Maden, Mihkel Tigman ja Edgar Savisaaren kanssa hän kuului IME-projektiin, joka kehitteli Virolle itsenäistä talouspolitiikkaa. IME tulee sanoista Ise majandav Eesti.
Neuvostoajan lopulla Kallasin onnistui hankkia vielä merkittävä nomenklatuuria henkivä virkanimitys – hänestä tuli Viron ammattiyhdistysten keskusliiton puheenjohtaja.
Sekavissa oloissa vuonna 1991 Kallas näytti taitonsa, kuinka nopeasti orientoitua uudelleen sekasorron keskellä: hän junaili itsensä Viron keskuspankin pääjohtajaksi. Se oli tuohon aikaan suhteellisen neutraali virkapaikka. Hän saavutti asemassaan mainetta ”Viron kruunun isänä”. Jo vuodesta 1992 Viron lehdistö alkoi kuitenkin sekoittaa hänen nimensä epämääräiseen valtion asekauppaan, pankkisotkuihin ja keskuspankin ruplien myyntiin Tsetseniaan.

Kunnianhimoa
pääministeriksi
Siim Kallasin poliittista kunnianhimoa työ Viron keskuspankissa ei rauhoittanut. Jo vuonna 1994 hän pyrki ensimmäistä kertaa pääministeriksi Mart Laarin jouduttua eroamaan, turhaan.
Vuoden 1995 parlamenttivaalien alla voimia keränneet pankit ja transitosta riippuvaiset liikemiehet päättivät perustaa omien etujensa ajamiseksi oman puolueen, reformipuolueen. Transito-liikemiehiä ei tyydyttänyt Isänmaan avoin venäläisvastainen sisä- ja ulkopolitiikka. Elinkeinoelämä pumppasi Viron oloissa erikoisen paljon rahaa reformipuolueen vaalikampanjaan ja tulokset olivatkin silminnähtävät. Tuolloin saadut äänet eivät kuitenkaan riittäneet hallituksen muodostamiseen ja reformistit jäivät oppositioon.

Monimutkainen
tilanne
Kun Virossa käynnistyi syksyllä 1995 ns. ”nauhaskandaali”, Siim Kallasista tuli Tiit Vähin hallituksen ulkoministeri. Kallas ei tuntenut itseään ulkoministerinä erityisen vahvaksi, ehkäpä vain heikon englannin kielen taitonsa takia. Hänen onnistui kuitenkin syksyllä 1996 tavata Petroskoissa venäläinen kollegansa, Jevgeni Primakov (nykyinen pääministeri). Tapaamista seurasi rakentava vaihe Viron ja Venäjän välisissä rajasopimusneuvotteluissa.
Reformipuolue on hyvin ristiriitaisessa tilanteessa ennen maalisvaaleja. Sen tukijat vaativat voittoa hinnalla millä hyvänsä, mutta puolue ei yksinään ole kykenevä muodostamaan hallitusta. Se on pakotettu yhteistyöhön Isänmaan liiton ja Maltillisten kanssa. Yhteistyöstä tulee vaikea. Äärikansalliset isänmaalaiset ja sosiaalidemokraattiset Maltilliset luovat eri suuntiin repiviä ja hajottavia jännitteitä.


KUVA:

KUVATEKSTI:
Siim Kallas kuuluu poliitikoihin, joille menneisyys ei merkitse taakkaa nykyisellä poliitikon uralla.

Arnold Rüütel

(Julkaistu 3.3.1999 Turun Sanomissa artikkelisarjassa Viron parlamenttivaalit).

Viron politiikan patriarkka Arnold Rüütel on yhä edelleen suosittu
MAASEUTU TUKEE RÜÜTELIÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Maaseudun ihmisiä edustava Maakansan puolue (Eesti Maarahva Erakond) on ollut hallitusvastuussa ja se maksaa. Mielipidemittaukset näyttivät puolueelle tammikuussa kehnoa 6 prosentin kannatusta, mutta jo helmikuussa kannatusluvut olivat nousseet 9 prosenttiin. Maaseudun väki on Virossa vihaista. Se ei ole saanut haluamiaan tuontitulleja ulkomaisille elintarvikkeille. Huono kesä vei sadon. Venäjän viennin tyrehtyminen on halvaannuttamassa koko maatalouselinkeinon.
Maakansan puolue tarjoaa ratkaisuna valtion suurempaa puuttumista asioihin, suoria maataloustukia ja suojatulleja. Puolueen merkittävin vaalivaltti on kuitenkin sen puheenjohtaja, Viron politiikan patriarkka Arnold Rüütel. Niin huonoa politiikkaa Maakansan puolue ei kykene ajamaankaan, etteikö Rüütel aina keräisi mahtavaa tukea maalta.
Maakansan puolue määritellään Virossa vasemmalle valtion roolin korostamisen takia. Rüütelin yhteistyösopimus keskustan Edgar Savisaaren kanssa vahvistaa vasemmistoleimaa.

Vahva
menneisyys
Arnold Rüütel syntyi Saarenmaalla talonpoikaisperheeseen vuonna 1928. Jo lapsena hän tahtoi ennen kaikkea menestyä. Koulussa hänet tunnettiin hiljaisena, määrätietoisena ja yritteliäänä poikana. Rüütel palveli neuvostolaivastossa Mustalla Merellä vuosina 1950-55. Vuonna 1958 hän solmi hyvin suotuisan avioliiton. Hänen vaimonsa on tunnetun virolaisen kommunistin ja Viron kommunistisen puolueen pääsihteerin, Neeme Ruusin tytär Ingrid.
Rüütel valmistui Viron maatalousakatemiasta vuonna 1964. Hänen uransa maataloudessa alkoi lupaavasti vieden hänet Tarton mallisovhoosin johtajaksi. Rüütel päätti kuitenkin pyhittäytyä puoluetyöhön. Hän kuului vuosina 1966-90 Neuvosto-Viron nomenklatuuraan. Hän oli Neuvostoliiton keskuskomitean jäsen 1986-90. Vuosina 1967-92 hän oli Neuvosto-Viron Korkeimman Neuvoston jäsen ja vuosina 1990-92 sen puheenjohtaja. Rüütel työskenteli Viron Maatalousakatemian rehtorina vuosina 1969-77.

Puolusteluja
kommunismille
Tällä menneisyydellä Rüütelin oli vaikea uskoa poliittisen menestyksen jatkuvan uudelleen itsenäistyneessä Virossa. Hän ryhtyi jo vuodesta 1990 tekemään ahkerasti pesäeroa kommunistiseen menneisyyteensä. Rüütel perustelee ”omaa poliittista alibiaan” kahdella tasolla: puoluetyössä hän keskittyi maatalouteen, ei ideologiaan ja puolueen jäsenenä hän halusi pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Kysymyshän oli vain Viron kansan pelastamisesta, niinhän enemmistö Viron ex-kommunisteista asian nyt selittää. Rüütelin uutta imagoa rakentaa touhukkaasti myös hänen vaimonsa Ingrid, joka ei häpeä antaa suorastaan alkukantaisia, venäläisvastaisia lausuntoja miehensä muutoksen tueksi.
Itsenäisyystaistelun aikana Rüütel johti Viron Korkeinta Neuvostoa säilyttäen neutraalin aseman Kansanrintaman, kommunistisen puolueen ja Eestin Kongressin konflikteissa. Varovainen Rüütel ilmeisesti odotti tilanteen selkiytymistä. Toisin kuin hänen liettualainen kollegansa, Vitautas Landsbergis, Arnold Rüütel ei erityisesti ikävystyttänyt Mihail Gorbatsovia itsenäistymispuheilla. On mahdollista, että siinä oli yksi syy, miksi Viron sisäpoliittinen kriisi ratkesi rauhanomaisesti.

Torjunta
unohduksiin
Moskovan epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen elokuussa 1991 Rüütel pyrki saamaan vallan tuolloiselta pääministeriltä, Edgar Savisaarelta. Juuri Savisaaren ansioksi on luettu, etteivät Tallinnan tapahtumat 1991 kääntyneet väkivaltaisiksi kuten Riiassa ja Vilnassa. Se yritys tuhoutui. Vuonna 1992 kansallisradikaalit saivat Viron parlamentissa enemmistön ja muodostivat hallituksen. Heidän presidenttiehdokkaansa Lennart Meri tuli valituksi parlamentin toimesta presidentiksi, vaikka Arnold Rüütel sai vaalien ensimmäisellä kierroksella, kansanäänestyksessä 44 prosenttia ja Lennart Meri 30 prosenttia äänistä. Kansa ei saanut osallistui toiselle kierrokselle, ja niin ”oikea” mies tuli valituksi. Kansalliskiihkoilijat olivat tehneet kaikkensa työntääkseen Rüütelin poliittiseen unohdukseen.
Rüütelin onnistui kuitenkin vastoin heidän oletuksiaan säilyttää suosiotaan runsaan virolaisjoukon keskuudessa, ennen kaikkea maalla ja kypsien naisten parissa. Nyt Rüütel liittoutui parlamenttivaaleissa keskustan kanssa, koska Savisaar tukee presidentin suoraa kansanvaalia. Tosin Savisaar tekee sen itsensä takia. Maakansan puolue on jo asettanut Rüütelin ehdokkaakseen seuraaviin presidentinvaaleihin kahden vuoden kuluttua.


Kuvateksti:
Arnold Rüütelin äänestäjäkunta ei pelkää hänen menneisyyttään vaan jakaa sen.

Andres Tarand ja Toomas-Hendrik Ilves

(Julkaistu 25.02.1999 Turun Sanomissa artikkelisarjassa Viron vaalit 7.3.)


Tarandin ja Ilveksen epäpyhä allianssi kerää laarin pohjia
ÄÄNET HENKILÖILLE
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Maltilliset (Mõõdukad) ja Kansanpuolue (Rahvaerakond) ovat puolueensa ohjelmien puolesta niin monenkirjavia, että heitä äänestäessään äänestäjä valitsee henkilön, ei puoluetta. Kansanpuolue ei ole parlamentissa edustettuna eikä omana nimenään vaaleissa vaan Maltillisten suojissa. Puolueen puheenjohtaja, entinen ulkoministeri Toomas-Hendrik Ilves ei luottanut Kansanpuolueen mahdollisuuksiin ylittää äänikynnystä ja liittoutui varman läpimenijän, Maltillisten johtajan Andres Tarandin kanssa.
Andres Tarandin johtamat Maltilliset määrittelevät itsensä sosiaalidemokraateiksi. He kuuluvat Sosialistiseen Internationaaliin. Virossa jotkut vaativat heidän heittämistään ulos kyseisestä järjestöstä, sillä Maltillisten äärikapitalistisen uudistuspuolueen liehittelyä pidetään sosialisteille sopimattomana. Maltillisten vaalilistoilla on sellaisia nimiä kuin Marju Lauristin sekä presidentti Lennart Meren poika Mart Meri.
Kansanpuolue edustaa oikeistolaista maailmankatsomusta, joskin se kannattaa sosiaalista markkinataloutta. Puolueesta löytyy konservatiivisia, kansallismielisiä ja maanviljelijöitä edustavia aineksia.
Maltillisten ja Kansanpuolueen vaaliteemoja ovat alhainen syntyvyys, koulutussysteemin kehittäminen, maaseudun ongelmat ja rikollisuus.

Mahdollinen
pääministeri
Mikäli oikeistopuolueet saavat vaalivoiton, Andres Tarand on todennäköinen pääministeriehdokas, kunnes Siim Kallasin oikeusjuttu on ohi.
Andres Tarand on syntynyt Tallinnassa 1940. Hän on ammatiltaan maantietelijä. Tarand oli Viron Korkeimman Neuvoston kansanedustaja ja sen ympäristökomitean puheenjohtaja 1990-92. Tarand oli mukana itsenäisyysliikkeenä tunnetussa Kansanrintamassa (Rahvarinne). Tarandilla on vahva tieteellinen ura. Hän on julkaissut 80 tieteellistä artikkelia ja osallistunut Antarktiksen tutkimusretkeen 1968-70.
Tarand on naimisissa kirjailija Paul Viidingin tyttären Marian kanssa. Heillä on kaksi poikaa. Indrek Tarand työskentelee ulkoministeriön kansliapäällikkönä ja Karel Tarand toimittajana.
Andres Tarand ei ole kuulunut kommunistiseen puolueeseen. Hänellä on hyvä maine niin kansallismielisten kuin keskustalaisten parissa. Toistaiseksi Tarandin nimeä ei ole sekoitettu –ei korruptioon, ei valtion varojen varastamiseen eikä valehteluun. Hän on jäänyt kiinni vain kerran rattijuoppoudesta, josta hän sai ankaran sakon.
Poliitikkona Andres Tarand sopii konfliktitilanteiden hetkelliseksi ratkaisuksi; esimerkkinä pääministerin tuoli syksyllä 1994, kun Mart Laar joutui eroamaan. Tarandin poliittiset taidot eivät ole silmiinpistäviä. Rautaisella ilmeellään ja syvän murheisella äänellä hän kykenee puhumaan pitkään ja ikävästi kaikille jo vanhastaan tutuista asioista.

Presidentin
paikka kiikarissa
Maltillisten vaalilistan numero kaksi, Toomas-Hendrik Ilves on viimeinen ulkovirolainen, joka on kyennyt kiinnittymään Viron poliittiseen eliittiin. Ilves syntyi Tukholmassa 1953 perheeseen, jossa isä oli matemaatikko ja äiti kirjastonhoitaja. Ilves vietti nuoruutensa Yhdysvalloissa. Hän oli 15 vuotta sitten USA:n kongressin ylläpitämän Radio Vapaa Euroopan päätoimittaja.
Ilves on kuuluisa yksityiselämästään ja juhlivista elämäntavoistaan. Hän on eroamassa tutkijavaimostaan, amerikkalaisesta Mary Bullockista eikä peittele julkisuudelta uutta, nuorta virolaista intohimoaan. Ilves viihtyy niin poliitikon kuin playboyn roolissakin. Hän esiintyy mielellään taiteilijapiireissä, tupakoi runsaasti ja kallistaa lasia häpeämättömästi viski- ja olutklubeissa.
Ilveksen merkittävin tukija on presidentti Lennart Meri, joka näkee Ilveksessä oman manttelinperijänsä. Ilves käyttäytyykin sen mukaisesti, aidon amerikkalaisen itsevarmasti. Hän on luopunut Yhdysvaltain kansalaisuudestaan ollakseen valmis presidenttitaisteluun.
Ilves puhuu kaikkein mieluiten englantia. Hänen vironsa on erittäin sujuvaa.

Menestynyt
lännessä
Ulkoministerinä Ilves teki erityisen hyvän työn suhteessa länteen Viron EU-neuvottelujen aloittajana sekä suhteissa USA:han ja NATO:oon. Sen sijaan Venäjä jäi täysin paitsioon. Venäjä ei hyväksynyt amerikkalaista ulkoministeriä vaan neuvotteli mieluummin ”kotivirolaisten” kanssa. Ilves johti ulkoministerinä Virossa olevien sotilaseläkeläisten maastakarkotuskomiteaa ja teki äärimmäisen selväksi oman syvän venäläisvihamielisyytensä.
Venäjä ei koskaan kutsunut ulkoministeri Ilvestä Moskovaan. Yhtenä syynä epäillään sitä, että Moskova piti Ilvestä agenttina, koska Radio Vapaa Euroopan toimittajien katsotaan pätevöityvän CIA:n erikoiskoulutuksessa. Ilves johti Radio Vapaa Euroopan Viron toimitusta.
Vaalitaistelussa Maltilliset tulevat saamaan enemmän ääniä kuin Kansanpuolue. Ilves on suosittu sivistyneistön keskuudessa, mutta tavallinen kansa alkaa vierastaa yhä enemmän hänen elämäntyyliään. Tulevat parlamenttivaalit ovat Ilveksen kannalta kohtalokkaat. Jos hän ei onnistu pääsemään hallitukseen, hän voi unohtaa myös presidenttihaaveensa.

Kuvateksti:
Andres Tarand ja Toomas-Hendrik Ilves ovat yhdistäneet voimansa ainakin vaalien ajaksi.

Matka Sotshiin



(Julkaistu Kauppalehdessä 10.06.1999)





VIROLAISET NEUVOSTONOSTALGIAN JÄLJILLÄ
Virossa alkoivat seuramatkat Sotshiin kymmenen vuoden tauon jälkeen
KL SOTSHI
Tallinnan lentokentällä on lievä epäuskon ilmapiiri. Ensimmäinen lento kymmenen vuoden tauon jälkeen Mustanmeren rannalle on alkamassa. ”Muistuuko mieliin vanha rakkaus -Sotshi?” matkatoimiston esite kysyy.
Neitsytlennolle on kokoontunut Tupolevin täydeltä virolaisia toimittajia, lomalaisia ja virallisia delegaatiota. Osa matkalaisista on innoissaan. Osa epäilee vakavasti, palaavatko virolaiset vapaaehtoisesti lomailemaan entisen Neuvostoliiton alueelle. Seuramatkojen järjestäjän, Continental Travelin toimitusjohtaja Ivo Koost uskoo, että aika on kypsä.
”Vanhempi polvi virolaisia haluaa nähdä vanhat lomakohteet. Nuoremmalle polvelle Sotshi on surrealistinen elämys”, hän arvioi.

Virolaisten
paluu
Sotshin lentokentällä virolaiset otetaan vastaan lämpimästi kuin kadonneet lampaat. Kansallispukuiset tytöt kantavat leipää ja kaksi paikallista televisiokanavaa ikuistaa virolaisten paluuta.
Sotshissa muistetaan virolaiset ja suomalaiset turistivirrat. Kaukasuksella riehunut Abhasian sota karkotti suomalaiset, Neuvostoliiton romahtaminen taas entisten neuvostotasavaltojen turistit.
Etelä-Venäjän subtrooppisella ilmastovyöhykkeellä sijaitseva Sotshi on ennen kaikkea neuvostoliittolainen kaupunki. Ranskalaiset yrittivät rakentaa rivieraa Sotshiin jo 1900-luvun alussa, mutta paikasta ei tullut suosittua. Kukoistuskausi alkoi vasta 1920-luvulla Josif Stalinin rakennuttaessa alueelle huvilansa. Stalin määräsi arkkitehdit rakentamaan kylpylöitä työrahvaalle ”sosialistisen renessanssin” hengessä. Nikita Hrutshev piti kuitenkin kylpylöitä liian ylellisinä palatseina ja muutti niitä laatikkomallisen arkkitehtuurin suuntaan.
Sotshin katukuva on yllättävän hyvinvoiva. Venäjän keskushallinnon rahapula on aistittavissa uuden lentokentän keskeytyneissä rakennustöissä. Hotellien yksityistäminen on ottanut ensi askeleita. Teollisuuslaitokset ja ministeriöt ovat pääomistajia hotelleista muodostetuissa osakeyhtiöissä. SAS Radissonin lasinen pilvenpiirtäjä muistuttaa länsituristeista.

Tuttua mutta
ei enää omaa
Ensimmäistä kertaa Sotshissa oleva Viron TV 1:n ohjelmapäällikkö Jüri Pihel aistii henkistä murrosta virolaisten suhteessa itään.
”Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet psyykkisesti vaikeita vuosia virolaisille. Orientoituminen länteen on ollut raskasta”, hän sanoo.
Pihel itse on ollut pioneerina suuntaamassa Viroa länteen. Hän osallistui rock-tähti Michael Jacksonin Viroon tuontiin ja vei virolaisia ensimmäistä kertaa Euroviisuihin (6. sija). Hänen vaistonsa sanoo, että vuorossa on nostalgian aika. TV 1 palkitsee televisiovisailuja voittaneita Sotshin matkalla. Palkinto on saanut hyvän vastaanoton.
”Ihmiset ovat hämmästyneinä kysyneet, pääseekö jälleen Sotshiin”, hän kertoo.
Virolaisten ongelmallinen suhde menneisyyteen näkyy Pihelin mielestä siinä, että virolaiset pelkäävät Venäjää enemmän kuin suomalaiset.
”Tämä kaikki on niin tuttua, mutta ei enää omaa elämää. Nostalgiaa voi tuntea vasta, kun ajallinen ja emotionaalinen etäisyys on olemassa. Se aika alkaa olla käsillä”, hän sanoo.
Pihel tunnustaa, että Krimin niemimaalle hänen olisi vaikeampi mennä.
”Vietin siellä lapsuuteni kesät”, hän sanoo.
LEENA HIETANEN

Kuvatekstit:

Jüri Pihelin mielestä Sotshin merkittävimpiä nähtävyyksiä on neuvostoaikainen funktionalistinen kylpylä kenraaleille.

ARKKITEHTI J.STALININ MESTARINÄYTTEITÄ:

Keisari etsii juuriaan. Teatteritalossa näkyy Stalinin mieltymys Antiikin klassisismiin.

Kylpylä työrahvaalle edustaa ”sosialistisen renessanssin” mahtipontisuutta.

(Varakuva)Sotilasvaltion huolenpito sotilasjohdosta näkyy kenraalien kylpylässä.

KAINALO:

UNOHTUNUT
ILMANSUUNTA
Vielä kymmenen vuotta sitten Tallinnasta pääsi lentäen joka puolelle entisen Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan turistikohteisiin. Se kaikki on kadonnut. Virolaiset matkustavat nyt maailman eri turistikohteisiin Helsingin kautta. Matkan myy yleensä suomalaisen matkatoimiston virolainen tytäryhtiö.
Continental Travel tekee historiaa aukaisemalla kymmenen vuoden tauon jälkeen ilmasillan Sotshiin yhdessä lentoyhtiö Eesti Lennukompanin kanssa. Mustanmeren rannalla sijaitseva lomakohde oli yksi suosituimmista virolaisten lomakohteista. Parhaimpina aikoina suomalaisiakin kävi Sotshissa 35 000 henkeä vuosittain.
Continental Travelin pääjohtaja Ivo Koost uskoo reitin tulevaisuuteen.
”Virolaiset ovat nähneet Turkin ja Espanjan aurinkorannat. Itään on yhtä helppo mennä kuin länteen. Taloudellista eroa ei ole”, hän sanoo.
Majoituspaikat Sotshissa vaihtelevat kahden ja neljän tähden hotellien väliltä. Edullisimmat viikon matkat maksavat 5400 kruunua eli noin 2000 markkaa ja kalleimmat 7900 kruunua eli noin 3000 markkaa.
”Sotshi on edullinen turistikohde ruplan devalvaation jälkeen”, Koost muistuttaa. Ravintoloissa syöminen ja juominen on Tallinnan hintoja edullisempaa.
Suomesta ei tehdä tällä hetkellä ryhmämatkoja Sotshiin. Continental Tarvelin matkalle otetaan mukaan myös suomalaisia. Lennot Tallinnasta Sotshiin ja takaisin on suunniteltu niin, että niiltä on suora yhteys Finnairin Helsingin lentoihin.
LEENA HIETANEN

Kuvateksti:
Toimitusjohtaja Ivo Koost luottaa virolaisten uteliaisuuteen nähdä vielä kerran Sotshi.

(Jos nämä kuvat eivät riitä, tarjolla on kaksi ihmiskuvaa.
Kuvatektstit:

Virolaiset otettiin lämpimästi vastaan Sotsin lentokentällä.

Ingrid Peek löysi tuliaisia kotiin Tallinnaan.)